Mitä pitäisi tehdä? Ihstuin puolisen vuotta sitten itseäni hieman (5v)nuorempaan ihanaan mieheen. Tuntui siltä, että välillämme säkenöi molemminpuolin, mutta mitään vakavampaa emme saaneet aikaiseksi.
Nyt hän lähti työn merkeissä ulkomaille. En tiedä kuinka kauaksi aikaa..aiko loppuelämäksi.
Ongelma ON SE, ETTEN SAA HÄNTÄ MIELESTÄNI, VAIKKA JÄRKEILLÄ OLEN YRITTÄNYT KOVASTIKIN.
Vaikken voi sanoa edes tuntevani häntä hyvin, minulla on jatkuva ikävä ja tuntuu, että on mahdoton olla ajattelematta häntä.
Neuvoja?????????
Niin...olen siis aikuinen(kaiketi?) nainen...ikää 38v!!!!!
Nyt hän lähti työn merkeissä ulkomaille. En tiedä kuinka kauaksi aikaa..aiko loppuelämäksi.
Ongelma ON SE, ETTEN SAA HÄNTÄ MIELESTÄNI, VAIKKA JÄRKEILLÄ OLEN YRITTÄNYT KOVASTIKIN.
Vaikken voi sanoa edes tuntevani häntä hyvin, minulla on jatkuva ikävä ja tuntuu, että on mahdoton olla ajattelematta häntä.
Neuvoja?????????
Niin...olen siis aikuinen(kaiketi?) nainen...ikää 38v!!!!!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei lähde kuin uudella ihastuksella..Niin se valitettavasti menee..Niin se ainakin meillä miehillä menee..
T: Itekkin pitkälti yli 30vee
Osittain voin yhtyä edelliseenkin mielipiteeseen, että eihän se ihastus unohdu kuin uudella...kai.
Itselläkin on ollut vähän samantapainen tilanne kuin sinulla, että ihastuin tosi tulisesti(ei vaan ollut nuorempi), ja tuntui, että oli molemminpuolista...ja niin se olikin. En häntä vaan koskaan saanut, vaikka vuoden jaksoinkin odotella ja kaikkeni yritellä.
Unohdus tuli siinä, kun väkisillä pidin itseni erossa toivottomasta tapauksesta (mikä tulee sinulle luonnostaan, jos mies on poissa kuvioista, minulle se ei ollut niin helppoa) ja pakotin itseni katselemaan myös muita. En minä vieläkään häntä ole unohtanut, mutta ainakin voin keskittyä muuhunkin elämään ja muihinkin ihmisiin.
Rupeat vain elämään elämääsi tietäen, että teet sen ilman häntä, ei siinä muu auta, kun on kerta noin toivoton tilanne. Ajattelet vain, että näin sen pitikin mennä, ja kyllä se siitä ajan kanssa...
...mikä on tarinasi?
Jaa, olen itse saman kaltaisessa tilanteessa. En saa miestä mielestäni, vaikka kuinka yritän järkeillä. Kai se on niin, että elämässä on "sielunkumppaneita" joiden kanssa vaan yksinkertaisesti tiedät/tunnet että homma toimii. Olen 37-v ja vaikka takana muutama pitkä suhde niin vasta reilu vuosi sitten tapasin elämäni ensimmäisen "oikean". Tällaista tunnetta en ole koskaan elämässäni kokenut ja vaikka en tuota ihanuutta itselleni voi saada, mietin häntä joka päivä.
En voi kuin toivoa, että jossain on vielä joku, joka sytyttää samalla tavalla, muuten taitaa mennä elämä haikailuksi... Järkeilyn kanssa tämä nimittäin ei mulla tunnu menevän ohi :-(
Itselläni aika ja välimatka olivat parantavia tekijöitä. Anna ajan kulua, unohdus kyllä tulee jossain vaiheessa. Itellä kesti n. 4 vuotta.