Tämä on tuttavan puolesta, hän ei töiltään enää tänne ehdi.
Nuori ihminen valmistui, eikä millään meinannut löytyä alan töitä. Aina vedottiin kokemuksen puutteeseen, hän kyseli suoraan alansa firmoilta ympäri Suomea ja vähän alan vierestäkin.
Sitten yksi päivä oli jälleen kerran oman alan ilmoitus mol:n sivulla, hän haki taas sitä ja pääsi haastatteluun asti. Haastattelija ei ollut kysynyt paljon muuta, kuin että miksei ole töitä saanut. Poika sanoi rehellisesti, että ei ole työkokemusta. Tämä haastattelija tuumasi vain, että eihän sitä kokemusta voi saada kuin pääsemällä töihin ja palkkasi pojan saman tien siltä istumalta töihin. Nyt juuri loppui koeaika ja töitä riittää, palkkakin on hyvä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
työnantajia lisää, niin Suomella menisi jo paljon paremmin. Kaikki nihilistit menkööt sinne Kiinaan palkkaamaan Kiinalaisia työhön. Kohta nekin yhtiöt kansallistetaan, kommunistivaltiossa kun mikä vaan on sallittua vaikka olisi kiellettyä.
Poikamme valmistui DI:ksi tekniseltä fysiikalta.
Ensimmäisen työpaikan haastattelussa kysyttiin miksi ei ole haetun alan työkokemusta.
Junior vastasi totuudenmukaisesti: Niistä olisi hankkinut niin riivatun hinosti ettei, itse opinnot rahoittaen, ollut varaa niihin.
Kokemukset vartioinnista, siivouksesta, varastotöistä, paskaisista metallialan töistä ja viimeeksi satamatöistä.
Sai duunin!