Kansanedustaja Eva Biaudet on voimakkaasti ajanut osto kieltoa Suomeen. Tämän hankeen hän käynnistyi jo ollessan Peruspalveluministerinä edellisessä hallituksessa. Tänään Eduskunnan äänestyksessä Eva Biaudet äänesti TYHJÄÄ. Viesti on selvä. Biaudet ei tukenut seksin oston kriminalisointia ihmiskaupanuhreilta.
Tunnettu Feministi hylkäsi uhrit
Miksi näin?
7427
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No kysy siltä.
Biaudet on ostanut jo kaksi adotiolasta köhistä kehitysmaista.
Ukrainassa paljastui juuri tapaus, jossa synnyttäneelle äidille oli kerrottu lapsen kuolleen synnytyksessä, mutta lapsi oli ilmeisesti myyty ulkomaille adoptoitavaksi.
Suomeen on ostettu 3000 ulkomaalaista adoptiolasta.
Miksi Biaudet ei lähetä rahaa kehitysmaan varattomalleyksinhuoltajaäidille lapsen elättämiseen, vaan haluaa lapsen omaan hoitoonsa?
Vieläkö se hurri on hengissä ?
Valtio korvaa suuret rahat näille "sijaisvanhemmille"..
Biaudet ei kai halunnut vesitettyä lakia.
Minäkin sain sen kuva. Biaudet on puhunut voimakkaasti kokokiellosta, joten luulen hänen kieltäytyneen puolivillaisesta kompromissista.
Ei tervetullut takaisin