Minut jätettiin pari päivää sitten. Itken, itken ja itken. Kaikki asiat tuovat mieleen hänet. Olen pommittanut häntä viesteillä ja puheluilla, sillä en kestä olla erossa. Oksettaa. En pysty syömään, en nukkumaan, mikään ei huvita. Tuntuu niin SIETÄMÄTTÖMÄLTÄ. Onko kaikille ero yhtä vaikeaa? Emme edes ehtineet seurustella kuin 3 kuukautta, mutta silti otan tämän niin raskaasti. Tämä on hirveää. Nään painajaisia nukkuessani, heti herätessäni kyyneleet alkavat taas valumaan. En pysty opiskelemaan, en pysty tekemään mitään. Kipu tuntuu niin sietämättömältä. Ei ei ei ei ei...en halunnut tätä. Ei! Tuntuu etten koskaan löydä yhtä ihanaa ihmistä kuin hän. Minulla ei ole edes ystäviä. Olen täysin yksin. TÄYSIN! En oikeasti kestä.
En kestä!!
.....
152586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jos lähden ulos, voin alkaa itkemään missä tilanteessa tahansa. Haluaisin vain potkia tämän pahan olon kehostani pois.
Itken vaan. Yöt ovat pahimpia. Minulla ei ole ketään. Juhannus se vasta masentaakin. Meillä oli yhteiset juhannus-suunnitelmat. En voi viettää kenenkään kanssa keskikesän ihanaa juhlaa. Tämä kalvaa sydäntäni niin kivuliaasti ja hitaasti.
kuin antamaan sinulle toivoa ja jaksamista!
Minun kanssani...minullakin on sydän niin sirpaleina
Mulla on sama olo. Kauhea tuska, miten se voi tuntua niin fyysiseltäkin. Mihinkään en kykene, kaupassa käyntikin on tuskaa ja itkua joutuu pidättelemään. Itku meinaa tulla joka paikassa. Itken monta tuntia päivässä ja monta kertaa. Yleensä yksi itkuista on sellainen tuskaitku, kun huutaa vain kurkkusuorana eikä edes muista mitä itkee. Niin pahalta vain tuntuu. Minä erosin 4,5 vuoden suhteesta. Erosta on jo 2 kk eikä olo vain helpota. Tuntuu pahenevan päivä päivältä. Eilen sain tietää että mies on löytänyt jo uuden. Hirveä kuolemanpelko, pelkään tekeväni itselleni jotain.
samaa tää mutta kuitenki pitkälti yli 10v yhdessä olo takana, tuntuu että tästä ei pääse yli ja ei tästä pääsekkään se on varma, ikävä kalvaa ja epätoivo iskee kokoajan pahinta on mennä yksin nukkumaan kun ei saa ottaa rakstansa kainaloon ja oottaa että se nukahtaisi siihen ja mihinää ihmistenilmoolla ei voi käydä kokoajan vain toivoo että kaikki viä kääntyis parhainpäin.
syömään ei oo pystyny oikeestaan mitään yli kahteen kuukauteen kait sitä vaan kuihtuu pois...
voi kun kaikki saisi takaisin ja perheen taas kasaan, muuta ei voi ihmismieli toivoa. mikähän tähän kaikkeen on syynä kun tuli vain ilmotus että mussa ei ole syy vaan vaimo otti kaiken syyn niskoilleen tapahtuneeseen? millä kaiken saisi korjattua ja käännettyä parhai päin... ei tätä kaikkea voi ihmismieli kestää ja miks meille täytyy käydä näin... rakastan vaimoani vieläkin täydestä sydämmestani ja tahdon ainoastaan perheemme taas kokooon... ja aloittaa kaiken uudelleen, muuta en pyydä... rakastan sua K*** tuu takas ja tehdään kaikkemme perheen eteen että saisimme kaikki uudestaan parhain päin muuta en halua edes ajatella... onneksi on ees se meidän yhteinen "tulevaisuus" ja molempien silmäterä rakas lapsemme molemmilla vuorotellen että on ees joku syy pitää ittensä kasassa edes niinä päivinä kun se on minulla, ne päivät ovat kaiken pelastus kun saa tehdä sen kanssa kaikkea ja leikkiä/hörsköttää pitää hauskaa ja nauttia siitä mitä olemme saaneet aikaan, mieluiten tuon kaiken tekisin kolmestaan enkä tällä lailla että joutuu olemaan molempien luona vuorotellen se ei ole lastamme eikä koko perhettämme kohtaan oikein. mutta siinä taas vuodatusta toivossa on hyvä elää... toivottavasti ei tarvi romahtaa vaan kaikki kävisi parhainpäin vielä koska toivoa siihen kuitenkin on vielä jäljellä...
Aika sairasta. No ensi kerralla tiedät elämän faktan, että suurin osa suhteista ei ole monen monta vuotta kestäviä. Mies varmaan ajatteli että nyt on hänen aikansa jatkaa matkaa. Ehkä se jättää senkin muijan jonkin ajan päästä ja jatkaa samaa rataa. Haluaa olla eri naisten kanssa kun on vielä nuori.
voin sanoa,että ajan kuluessa helpottaa vaikka se ei varmaan juuri nyt tunnu siltä
itselläni päättyi 3v sitten suhde joka kesti 10v
ja noita samoja oireita oli minullakin,en pystynyt syömään,en nukkumaan,elämä ei oikein maistunut
luulin,etten enää ikinä voi ihastua kehenkään muuhun
nyt 3 vuoden jälkeen olen päässyt kokonaan yli erosta ja huomasin ilokseni: olen ihastunut korvia myöten uuteen ihmiseen :)
ja jopa huomannut,että exäni oli minulle täysin väärä ihminen
aika on armollinen
silloin ne vuodet kului tosiaan kuin siivillä. Mutta jos nyt välillä TUNTIKIN on loputon, miettiessä miksi pitikään epäonnistua. (kuukausia jo mennyt) Mutta Ei tällä iällä taida olla enää vuosia aikaa . Pitäisköhän käydä kysymässä sitä kuoppa paikkaa:/
Pitkää onnea sinnepäin
kyllä muutamassa kuukaudessa jo olo palautui suht normaaliksi,eli pystyi nukkumaan jne
ikävä tuli monet kerrat exää viel siinä vaiheessa ja elättelin silloin viel toiveita takaisinpaluusta
töitä tosin tein itseni kanssa kovasti
luin elämäntaitokirjoja ym,juttelin ystävän kanssa,tein kaikkea mikä vain auttoi vähänkin helpottamaan oloa
melkein erakkona tosin vietin vuoden
vuoden päästä aloin katsella muita miehiä
mutta sanoisin,että nyt 3 vuoden jälkeen olen kokonaan päässyt yli,eli jos näen exäni ei tunteet kuohahda enää
ja uusi ihastus tuli kuvioihin 3v jälkeen
toipuminen on yksilöllistä,joillakin menee useampi vuosi,toiset menevät nopeammin eteenpäin
hyvä,että käyt läpi eroa ja mennyttä suhdetta
kiirastulen läpi on ihan hyvä mennä
kriisi ei välttämättä ole paha asia vaan mahdollisuus uuteen,mutta sen tajuaa vasta jälkeenpäin,nyt tietysti tuntuu,että mitkään viisaudet eivät auta
elämässä on myös luopumista ja kun luovut jostain,voit saada tilalle jotain,ehkäpä parempaa..
toivotan jaksamisia!
ihan varmasti vielä helpottaa
No varmaan sen takia sä olet noin rikki, kun sä olit jo noin lyhyessä ajassa takertunut siihen kuin mikäkin takiainen. Takerruit varmaan sen takia vieläkin enemmän, jos sulla ei kerran ole niitä kavereita. Ehkäpä se ahdistui koko jutusta, ehkäpä se tajusi että sä et ole sille se oikea ja halusi jatkaa matkaansa. Yritä sä tehdä samoin.
Minulla ja poikaystävälläni meni rikki pari-kolme viikkoa sitten....ehdimme seurustella n. kuukauden, mutta tunteeni olivat täysillä mukana...se oli eka kunnollinen seurustelusuhteeni, koin ensi suudelmani hänen kanssaan ja vähän muutakin......olen itkenyt ja itkenyt ja maailma tuntuu kaatuvan ylleni.....minä todella pidin hänestä! Nyt olo ei tunnu niin musertavalta, mutta ikävä ja tuska ovat kovat! Tähän tilanteeseen ei auta ikävä kyllä mikään muu kuin aika....tiedän, että se ottaa koville, mutta yrittäkäämme selvitä :) Tsemppiä sinulle ja yritä keksiä jotakin tekemistä....lähde vaikka matkalle tai lenkille....itse olen ryhtynyt jumppaamaan ja se auttaa minua.....Koeta selvitä.....kenekään ei haluaisi kokevan eroa on se sen verran tuskallista.......mutta mikä ei tapa, vahvistaa.....Tsemppiä! :)
itke enään vaikka tiedän että se auttaa. itse olen kokenut saman monesti ,vaikka rakkaus on niin vahva tunne jota ei voi eikä pysty hallitsee.
Älä ainakaan enään laita viesttii tai soittele,hän vai nauttii siitä että sinä riut ja kärsit. Itse aloin harrastaa liikuntaa ja hoivaan kaikella mahdollisilla keinoilla itseäni ja yksi vahva voima on musiikki ja olenkin päättänyt tänä vuonna käydä mahdollisimman monessa tapahtumassa, koska musikista saan voimaa.Erot on aina vaikeita ja vie ihmisen voimat ihan pohjalle mutta se mikä ei tapa se vahvistaa.
Heippa.joko olo alkaa helpottamaan?Itse koin noin puoli vuotta elämäni järkyttävimmän eron,oikeasti.Ajattelin,etten ikinä selviä..en pystynyt menemään töihin,en syönyt kolmeen päivään mitään,enkäö tainnut juodakaan..tuntui,etten olisi jaksanut edes hengittää..ihminen,joka minut jätti,oli kaikkea sitä mitä ikinä elämältäni toivoin ja olen seurustellut useamman kerran ja muutenkin on jo elämänkokemusta,joten todella tiesin,mitä haluan.
Mutta yhtä asiaa en tehnyt,en ottanut exääni mitään yhteyttä,päästin hänet vapaaksi,annoin aikaa sulatella eroa ja miten kävikään,hän otti minuun yhteyttä ja sanoi ikävöineensä...siitä juttu sitten lähti uudestaan ja nyt tuntuu menevän paremmin kuin koskaan.
Luulin etten voi koskaan saada häntä takaisin..
enkä tahdo luoda turhia toiveita,mutta yritän tällä sanoa,että kannattaa antaa toisen rauhassa miettiä mitä tahtoo,se on aina parasta..vaikka kuinka sydän itkisi ja huutaisi..et tiedä miten monta kertaa olisin halunnut vain juosta hänen kotiovelleen ja huutaa ettei tässä voi käydä näin..mutta en tehnyt niin,koska toiselle täytyy antaa vapaus.
Toivottavasti olosi on jo parempi..elämä voittaa aina!Hyvää jatkoa!
..Lässyttämään!! kuivu kätees ja ole hyvilläsi:) Etsi uusi ja se on siinä