Mä en uskalla kysyy mitä se ajattelee musta tai meistä. Mäkin haluan edetä rauhassa, mut liika on liikaa. Se ei koskaan ehdota tapaamista tai muuta, mutta haluaa tavata kun minä sitä ehdotan...se tuntuu pahalta, ja sain sentään siitä sanottua. ei ainakaan muutosta mihkään vielä. pelaako se mun kanssa. puhuu kyllä mulle tosi aroista asioista ja sanonut, ettei ole niistä hirveemmin huudellut kelleen toiselle...tarkoittaako se kuitenkaan mitään. Sanoo pelkäävänsä, mutta ei osaa sanoa mitä. Mäkin pelkään, kokoajan enemmän kun tajuan, että ihastun häneen enemmmän ja enemmän ja hän työntää kauemmas kunnes taas vetää lähemmäksi jne.
Tekisi mieli lopettaa koko juttu, mutten pysty tiedän sen, mutta luulen, että pian muhun sattuu ja lujaa.
nyt mä vaan odotan, että se ottais yhteyttä...päätin taas kerran, että mä en sitä taas tee....ja kohta taas unohdan senkin päätöksen.
millä logiikalla miehet oikein junailee asioita? mä en ainkaan saa tästä kiinni, ei tää ennen oo näin vaikeeta ollu...muuttuko nää kuviot kun lähestytään 30 vuotta?
Tekisi mieli lopettaa koko juttu, mutten pysty tiedän sen, mutta luulen, että pian muhun sattuu ja lujaa.
nyt mä vaan odotan, että se ottais yhteyttä...päätin taas kerran, että mä en sitä taas tee....ja kohta taas unohdan senkin päätöksen.
millä logiikalla miehet oikein junailee asioita? mä en ainkaan saa tästä kiinni, ei tää ennen oo näin vaikeeta ollu...muuttuko nää kuviot kun lähestytään 30 vuotta?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuulosti todella tutulta oman seurustelun alkuajoilta. Enkä huomannut tuossa mitään ongelmaa?
Mitä te naiset oikein odotatte?
Ei miehet junaile mitään, jos hommat toimii junailemattakin.
tais olla just se pointti, että se ei toimi?
Kuulostaa surullisen tutulta, ja minä lähestyn sitä 30 ikävuotta , mies seuraavaa! Ja homma on alkanut kymmenen vuotta sitten. Taukoja on ollut jopa parikin vuotta välillä, mutta sitten vaan taas lämpenee. Mitä siitä päätellä? En edellenkään tiedä, ja joka kerta tuska ja pettymys on raastavaa, ei voi kuin ulista ja huutaa ja tuntea kuolevansa. Onko tämä sen arvoista? Ei, mutta vammat ovat niin syvät, että yksinäisyyskin alkaa tuntua yhtä pahalta tarpeeksi pitkän ajan kuluttua, ja sitten taas on heikoilla jäillä ja altis toiselle.
Olen alkanut enemmän ymmärtää tätä miehen käytöstä sen pohjalta, että se on hänen persoonaansa, hänen pelkojensa ja sisäisten selviytymisstrategioidensa aiheuttamaa. Ilmeisesti se ei niinkään ole riippuvainen esim. minusta, eli kiinnostus tai se perimmäinen kaipaus ei lakkaa, vaikka välillä otetaankin pakkia. Mies vaan on ihan hirveä pelkuri, eikä ilmeisesti tunnista itsesään tarpeita jotka motivoisivat hiukan avoimempaan kanssakäymiseen. Mutta silti pakitustilanteen tullessa, se sattuu aina yhtä lujaa. Sitä ei ymmärrä kukaan joka ei ole vastaavassa tilanteessa ollut. JA mitä useammin itsensä löytää siitä tilanteesta, sitä enemmän se syö myös itsekunnioitusta, miten olenkaan antanut itseni joutua tähän tilanteeseen TAAS! Ja varsinkin, koska kuitenkaan ei voi olla ihan varma ettei toinen sittenkin elä jotain kaksoiselämää tai ole vain yksinkertaisesti noin ilkeä tai tyhmä tai psykopaattinen.
Sen tähden ihmiset, joilla on erityistä taipumusta kuuma-kylmä leikkiin, teillä on vain kaksi vaihtoehtoa: JOKO LOPETATTE KOKO JUTUN ALKUUNSA JA VÄHINTÄIN KUUNTELETTE MITÄ TOISELLA ON MIELEN PÄÄLLÄ JOLLETTE ITSE PYSTY ILMAISEMAAN OMIA TUNTOJANNE. TAI JATKATTE "SUHDETTA", MUTTA OTATTE VASTUUN TAIPUMUKSENNE SEURAUKSISTA, OLETTE SILTI TUKENA JA PAKOTATTE ITSENNE AVAUTUMAAN MYÖS OMISTA TARPEISTANNE JA AJATUKSISTANNE, MYÖS NIISTÄ NEGATIIVISISTA. IHAN TURHA AJATELLA ETTÄ TOINEN ON RIIPPA, SE ON TÄYSIN ITSEAIHEUTETTUA!!!!!!!!!!!!!! SE ON PELKÄSTÄÄN LOOGISTA JA SISIMMÄSSÄNNE TAIDATTE HALUTA SITÄ. SE ANTAA TEILLE AIHEEN SITTEN TAAS PERÄÄNTYÄ JA VÄHÄTELLÄ TOISTA.
JOS TÄLLAISTA KÄYTÖSTÄ EI SAA HALTUUNSA, VOI SAMAN TIEN LEIMATA ITSENSÄ PAHAKSI IHMISEKSI. SE TUSKA MITÄ VÄLTTELYLLÄ AIHEUTTAA TOISELLE, ON JOTAIN AIVAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ, JA KUITENKIN SE, JOKA KELKASSANNE TÄSTÄ HUOLIMATTA PYSYY ILMEISESTI NÄKEE TUON HIRVIÖMÄISYYDEN TAAKSE, JOTEN SITÄ VOISI JOPA ARVOSTAA JA ARVOSTAA SITÄ TOISTA IHMISTÄ. KYLLÄHÄN SE ON SELVÄÄ MUUTEN KUINKA SIINÄ KÄY: OLETTE AIHEUTTANEET HENKISEN KUOLEMAN TOISELLE IHMISELLE. PITÄÄKÖ SANOA ETTÄ SE EI OLE IHAN PIKKU JUTTU. JOKAISELLA MEISTÄ ON KUITENKIN VAIN TÄMÄ YKSI ELÄMÄ JA JOKAINEN HETKI JA JOKAINEN IHMINEN SIINÄ ON MERKITYKSELLINEN.
VAI EIKÖ?
"se on hänen persoonaansa, hänen pelkojensa ja sisäisten selviytymisstrategioidensa aiheuttamaa. Ilmeisesti se ei niinkään ole riippuvainen esim. minusta, eli kiinnostus tai se perimmäinen kaipaus ei lakkaa, vaikka välillä otetaankin pakkia. Mies vaan on ihan hirveä pelkuri, eikä ilmeisesti tunnista itsesään tarpeita jotka motivoisivat hiukan avoimempaan kanssakäymiseen."
Veikkaan, että tuo on aika oikeaan osuva analyysi. Häpeäkseni täytyy tunnustaa myös, että tunnistan itseni siitä. Vaikka kuinka olisinkin ihastunut tai rakastunut toiseen, en kuitenkaan osaa heittäytyä täysillä suhteeseen, koska usein järki sanoo toista kuin tunteet. Sen takia siitä helposti tulee sellaista "kuuma-kylmä leikkiä".
Mikki Hiiret... Elämä on kovaa ja se sattuu välillä...
Ilman pikku riskejä elämässä itsessään, ei mitään myöskään saa.
Mutta tuosta itse asiasta. Tuossa on monta vaihtoehtoa, ehkä teidän aikataulut menee ristiin ja siksi hän ei ehdottele mitään?
Ehkä hän haluaa edetä varovasti sinun ehdoilla?
Ehkä hän on ollut joskus liian päällekäyvä ja saanut maksaa siitä nyt sit varovasti?
Tuo ei ole mitään miehen logiikkaa. Jos itselläni on se tilanne, että oikeasti "joudun jo pelkäämään" satuttavani itseni, se on menoa ja otan varmasti selvää satutanko itseni vai en. Näin toimii myös suurin osa tuntemistani miehistä.
Tosta juuri näkee ettet ole itse kokenut kuvatunlaista tilannetta. Olet kai niitä pinnallisia ihmisiä jotka näkevät toiset vain oman tyydytyksen kohteina ja täyttäjinä, tai sitten sokea omille demoneillesi.
Juuri viestissä kuvattiin, kuinka HIRVEÄLTÄ se kaikki on tuntunut. Se on sen ihmisen todellisuuta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ei siinä paljon rumempaa tai ymmärtämättömämpää voi sanoa kuin että "elämä sattuu joskus".
Herranjumala että tollasia ihmisiä on. Surullista.
Tuo on kyllä aivan totta, että meillä menee esim. työajat ristiin ja välillä muutkin kuviot, mut silti kai hän voi sentään ehdottaa tapaamisia jos haluaa. Hänellä on tosi pitkä suhde takanaan ja sinkkuilua pari vuotta ja tiedän, että huonoja kokemuksia. mitä tarkoitat seuraavalla "Jos itselläni on se tilanne, että oikeasti "joudun jo pelkäämään" satuttavani itseni, se on menoa ja otan varmasti selvää satutanko itseni vai en." -- mitä miehille tarkoittaa pelko? ihastumistako? miten otat selvää satutatko itseäsi vai et?
Me ajatellaan asioista samalla tavalla, täydennetään toistemme lauseita, huumorintaju on samanlainen..seksi ok, mutta siinäkin sitten jänniteitä, kun mä en ainakaan osaa rentoutua täysin...
Mut mies on lähdössä 5 kk työkomennukselle aasian suuntaan syyskuussa. Sanoo itte että ei ole pitkä aika ja et saahan sinne lentoja ja et kyllä tulee käymään täällä.
Mä oon valmis kyllä riskeeraamaan oman sydämeni kanssa...vaikka pelkäänkin sattumista..mut muullatavoin ei voi ottaa selvää.
Itse olen kokenut TODELLA paljon näitä kuvattuja tilanteita ja joutunut kärsimään henkisesti ehkä enemmän kuin moni moni muu.
Toivttavasti muiden kohdalla asiat menevät paremmin.
Siitä huolimatta, en jää paikalleni surkuttelemaan sitä, voiko minuun sattua vielä lisää vai ei. Varmasti voi sattua tai sitten voin saada jotain parempaa kauniimpaa, itse elämäänkin ihanampaa.
Elämä todella on kärsimystä ja jos haluat voin kertoa sinulle tarkemmin mistä puhun, mutta en näin julkisesti.
Mielestäni on enemmänkin surullista, kun ihmiset eivät uskalla elää....
Olen niitä joutunut katsomaan silmästä silmään... Liian usein.... Silti elämä menee eteenpäin vain, jos sen laittaa menemään eteenpäin.
Katsokaa niitä demoneja silmiin ja miettikää mitä haluatte. Se on oikeasti se keino saada asioita aikaiseksi.
Tuo ensimmäinen kommenttini oli ehkä turhan tyly, pahoitteluni siitä.
Sinänsä kiva ettei tarvitsekaan surra "tuollaisia ihmisiä", toisaalta ikävää että taas yksi joka on moista joutunut kokemaan. Vaikka kyllähän sen tietää että meitä riittää. Kellään ei kyllä ole tullut vastaan yhtä pahaa kokemusta kuin itselläni, mutta sekin riippuu tietysti monesta asiasta. Tuosta eteenpäin menosta ja surkuttelusta, olen todella oppinut näinä satoina kertoina kuinka pästään nopeasti etenpäin. Se on melkein huvittavaa jälkeenpäin, kuinka nopeasti nykyään "toivun". Tämä kirjoittelukin kuuluu vain akuuttiavaiheeseen, onneksi. Vaan kyllä se jälkensä jättää, siitä vaan ei pääse mihinkään. Kun olen ilmeisesti jotenkin erikoinen ihminen siinä mielessä että minun on hirveän vaikea tuntea yhteyttä kenenkään kanssa, vaikka ihmisten kanssa hyvin toimeen tulenkin. Silloin harvoin kun näin on käynyt, olen ollut asiasta varma. Mutta tilanteet ovat hyvin nopeasti osoittautuneet mahdottomiksi jatkaa, joten en ole niistäkään saanut kuin lähinnä naarmuja ja lisää jossiteltavaa. Eli kyllä sitä eteenpäin pitää pyrkiä ja pääseekin, mutta itse olen ilmeisesti liian herkkä ja liian ymmärtäväinen, ja rehellinen itselleni, niin että ihan oikeasti sitä parannusta ei ole tapahtunut.
Ja voin kertoa, että on todella mahdotonta päästä toisesta kokonaan eroon, kun hän liittyy kaikkeen, ja kulkee ajatuksissa joka päivä, joka päivä melkein kymmenen vuotta on pitkä aika hermoradoille vakiintua! Ja aina kun kuitenkin olen päässyt siihen vaiheseen, jossa mielikuvat ovat selvästi heikentyneet ja taka-alalla, alan nähdä voimakkaita unia. Ei sekään vielä niin mitään, mutta viimeistään siinä vaiheessa tämä kirottu ilmestyy taas elämääni, ja alan pelätä taas. Ja myös lopulta, suuresssa yksinäisyydessäni, toivoa. Kun oliskin kovempi ja pitkävihaisempi. Kun aktiivisesti haluaa unohtaa, unohtaa myös ne kamalat asiat ja siinä sitä sitten ollaan.
hankalasti taisin tuon ilmaista.
Tarkoitan sillä sitä, että myös minä tunnen pelkoa itseäni satuttamista kohtaan.
Ihmisiä me miehetkin vain olemme.
Siinä vaiheessa kun alan tunte palkoa, siitä että joku henkilö voi minua satuttaa, niin en enää peräänny, vaan tiedän suhteen olevan siinä pisteessä, että on aika ottaa askel eteenpäin ja katsoa miten käy :)
Ihastuminen ei ole pelko. Pelolla tarkoitan asioita, kuten pelkoa jätetyksi tulemisesta, petetyksi tulemisesta, yksin jäämiseksi tulemisesta jne. Eli samat pelot meillä on kun teillä naisillakin(siis olettaen että naisetkin pelkää näitä?).
Miten otan selvää, ryhdyn suhteeseen vaikka pelkäisinkin siinä itseni satuttavan.
Sattunut on kyl monta kertaa, mutta olen myös saanut todella, todella mahtavia asioita elämässä :)
Jos taas jotain positiivista tähän väliin, niin aika kuultaa muistot, ne huonot asiat unohtuu helpommin kun hyvät :) :) :)
Olen nainen ja ihan samassa tilanteessa. Ja olen tässä ollut ennenkin. Luulen että miehet nykyään on sitoutumiskammoisia, kun niin paljon on kauniita kukkia ympärillä. Tykätään kyllä toisesta mutta ei haluta antaa ymmärtää enempää.
Olen tavannut tämän miehen (olen siis itse 42v, eronnut jo 7 vuotta sitten ja muutama yritys jo takana...) n. kk sitten netissä. Otin hänen profiiliin yhteyttä. Ollaan tavattu nyt kaksi kertaa ja edetty suuteluvaiheeseen. Hän on 40v ja eronnut 3v sitten eikä ole omien sanojensa mukaan ollut vakavassa suhteessa sen jälkeen. Miksiköhän??
Kirjoiteltiin paljon sähköpostia aluksi mutta nyt vain pari tekstiviestiä ja ehkä kaksi kertaa soitellaan viikossa. Aika vähän minun mielestä...
Ehkä hänen asenteensa minuun muuttui siinä vaiheessa kun kerroin menneisyydestäni. Minulla on uskonnollinen tausta. Kuitenkaan en ole siinä touhussa ollut mukana enään pitkään aikaan, en tiedä mitä yleensä nykyään haluankaan.
Oman rakkaan?
Olin jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen lopettamassa (itsesuojeluvaisto) ja sanoin ettei tästä tule mitään kun hän ei pidä enempää yhteyttä. Että minun mielestä ei ole tarpeeksi kiinnostunut. Olen tosi huono kerjäämään... mutta hän ei halunnut lopettaa, alkoi itkemään että miksi olen tällainen.
Mutta nyt taas on sellainen olo, miksi kannattaa yrittää ja aikaa tuhlata kun tämä ei edisty. Oikeastaan vain peruuttaa.
Hänen pitäisi huomenna tulla minun luokse ja olla ensi kertaa yötä. Minusta tuntuu että se loppuu siihen, en keksi mitään syytä jatkaa. Me ollaan liian erillaisia ja erillaiset tulevaisuuden tavoitteet. Niin uskon.
En tiedä, sekava sepustus tämä varmaan oli.
Kirjoitin siksi että meitä on muitakin tällaisessa tilanteessa.
Koita jaksaa ja ajattele itseäsi. Niin minä ainakin teen.
siksi toimii noin.