käsittämätöntä

Tarvitsisin teidän kommentteja ja neuvoja lopun alussa olevan avoliittooni.
Olen asunut vuoden verran avoliitossa rakastamani miehen kanssa mutta jo jonkin aikaa on tuntunut siltä että tunteet ovat alkaneet hiipua puolin ja toisin.Olen yrittänyt asiasta puhua,tuloksetta.Mies kommentoi asiaa: "älä höpise".Ja asiasta ei sen jälkeen keskustella.Päivästä toiseen,viikosta viikkoon on mennyt niin ettemme kumpikaan ole toisillemme juuri puhuneet.(näin minusta tuntuu)Töiden jälkeen hänen aikansa kuluu moottoripyöränsä ja työasioidensa kanssa,minä hoidan kotia.
Muutimme juuri toiselle,hänen vanhalle kotipaikkakunnallee.Kaupungista maalle.Revin itseni irti juuriltani ja oloni tuntuu kodittomalta,niin henkisesti kuin fyysisestikin.Lomat on kummallakin edessä ja odotan vain kauhulla kuinka siitä selvitään.Hänen "aikatauluunsa" minulle riitti viikko aikaa,koska "asumme yhdessä ja näemme päivittäin".Pyörälle pitää päästä.Itse en voi lähteä,koska selkäni ei kestä.eikä olla saatu hankituksi kypärääkään.Kuulostaako tämä lapsen valitukselta vai voisinko vielä tehdä jotain jotta liittomme eheytyisi ja pysyisi sitten kasassa.
71433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Teillä on ongelma ja se on ratkaistava. Älä siirrä tulevaisyuuteen. Puhu ukolles. Kerro että näin ei käy. Pakota kuuntelemaan. Hakekaa yhdessä ratkaisua. Jos ei muuten kuuntele niin lähde kotikonnuille jokisikin aikaa.

Äänestä

Jos ei oo lapsia, niin eroa. Miehiä on maailma täynnä. turha jäädä kärvistelemään tyypin kanssa, jonka mielestä höpiset.

Äänestä

Puhumaton suomalainen mies on hirveä kokemus.Tupppisuita ja tuppimunia saat tilaamatta.

Äänestä

Kun on asuttu yhdessä vuosikymmenet, ei siinä silloin jatkuvasti nyhjätä toisen kyljessä, vaan molemmilla on omat touhunsa ja tietysti myös ne yhteiset jutut. Jos muuten menee hyvin, niin kannattaisi varmaan hankkia omaakin elämää, harrastusta tai kavereita. Ei kuulosta lopun alulta vaan teidän yhdessä olon alulta. Kun se villein rakastumisen aika on ohi niin palataan vähän taakse päin, siihen mitä tehtiin ennen kuin muutettiin yhteen. Jos ei moottoripyörät kiinnosta, niin on ehkä jotain mikä teitä molempia kiinnostaa ja voitte harrastaa yhdessä. Toisaalta jos ei ole mitään yhteisiä intressejä niin sitten olet kyllä väärän miehen kanssa.

Äänestä

Huomaan ettet itse näemme ymmärrä.
Kaltaisiasi ajattelioita on varmaan suomi pullollaan.
En silti syytä sinua ajatuksistasi vaan haluan hieman valottaa sinua ajattelemaan laajemmin koska et tunnu näkevän maailmaa kuin omalta kantiltasi.

Kyllä se elämä menee sillä tavalla että seurustellaan ja suhteen alkuvaiheilla riittää puuhaa yhdessä,ja vaikkei riittäisikään asia ei nouse pintaan koska tuore rakkaus pitää asiat hyväksyttävänä.

Tarkastelet asiaa nyt liiaksi omilla silmilläsi,suhteenne on vakiintunut ja ensi huuman verho kadonnut.
On aivan sama missä asuisitte,minne muuttaisitte ongelma ei poistuisi vain miestäsi syyttämällä.
Sinun itsesi on tehtävä asialle myös jotain.
Miehelläsi on harrastus moottoripyörä,ei ole hänen vikansa ettei selkäsi kestä olla kyydissä.
Pitäsikö miehesi siis luopua harrastuksestaan sinun vuoksesi??

Olet varmaan tiennyt seurustelu aikoinanne että miehesi harrastaa pyörälyä?

Varmasti teitte yhteisesti päätöksen muuttaa miehenne kotiseuduille,ja se on nyt alkuun osoittautunut sinun kannaltasi huonoksi ratkaisuksi..

ÄLÄ SYYLLISTÄ MIESTÄSI!!

Vaan ajattele suhteenne hyviä puolia,miehesi hyviä puolia .
Suomalainen mies on heikko puhelemaan tuollaisista asioista,ja sellainen vaikuttaa varmasti sinusta välinpitämättömältä,mutta olen aivan varma että miehesi potee syyllisyyttä asiasta mielessään vaikkei sitä näytä ulospäin.

Sinulla on ilmeisesti internet,puhelin käytössä??

Ajattele asiaa vihdoin oikealla tavalla,olet aviossa miehen kanssa jota rakastat,asut seudulla jossa et tunne ketään,tunnet olosi ykinäiseksi tällä hetkellä.
Miehesi viihtyy,mutta sinä et!
Olisiko parempi ratkaisu jos miehesikään ei viihtyisi,tai että sinä viihtyisit muttei miehesi.

Aivan varmasti keksit kunhan mietit asiaa itsellesi jonkinlaista harrastusta,mitä mm. harrastit ennen kuin kohtasit miehesi?
Onhan sinulla kavereita olemassa,älä unohda niitä,ei pitkäkään välimatka ole este kaveruus suhteiden vaalimiseen.
SUURIN SYY YLEISESTI AVIOLIITOISSA ON SE ETTÄ TOINEN OSAPUOLI LOPETTAA ELÄMISEN KUN PAPPI SANOO AAMEN.
Kummallakin täytyy olla omaa aikaa,ei voi eikä saa elää pelkästään toisen kautta.

Anna miehesi harrastaa,keksit nyt vaan itsellesi mieluista ajankulua.

Älä anna hetkellisen ongelman ajattelun vesittää koko liittoanne.
Ajattele niin että jos asia on sinulle ongelma vielä vuoden päästä on syytä harkita vaikkapa muuttoa hetkeksi pois.
Naisilla on yleensä tapana(ei kaikilla) tramisoida tilanne mielessään ongelman tai masennuksen sattuessa niin että jos ei heti korjaannu niin suhde on poikki,ja nähdä ongelma aina toisessa.
Hyvä tapa on myös ajatella asiaa miehensä näkökulmasta,kuinka hänen housuissaan asiaa ajattelisit.
ONNEA KUMMINKIN.

Hanki itsellesi elämää..

Äänestä
  • Kiitos sinulle ja muillekkin viesteistänne.Suhteemme päätettiin selvin päin viime yönä ja jatkamme matkaa omien teidemme kulkijoina.

    Äänestä

  • ymmärrystä oli kirjoitti:

    Kiitos sinulle ja muillekkin viesteistänne.Suhteemme päätettiin selvin päin viime yönä ja jatkamme matkaa omien teidemme kulkijoina.

    Teit mielestäni ainoan oikean ratkaisun. Se, että joutuu miettimään haluaako olla jonkun kanssa yhdessä, on jo merkki siitä ettei oikeastaan halua. Onnea sinulle jatkossa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei jummarra kirjoitti:

Tarvitsisin teidän kommentteja ja neuvoja lopun alussa olevan avoliittooni.
Olen asunut vuoden verran avoliitossa rakastamani miehen kanssa mutta jo jonkin aikaa on tuntunut siltä että tunteet ovat alkaneet hiipua puolin ja toisin.Olen yrittänyt asiasta puhua,tuloksetta.Mies kommentoi asiaa: "älä höpise".Ja asiasta ei sen jälkeen keskustella.Päivästä toiseen,viikosta viikkoon on mennyt niin ettemme kumpikaan ole toisillemme juuri puhuneet.(näin minusta tuntuu)Töiden jälkeen hänen aikansa kuluu moottoripyöränsä ja työasioidensa kanssa,minä hoidan kotia.
Muutimme juuri toiselle,hänen vanhalle kotipaikkakunnallee.Kaupungista maalle.Revin itseni irti juuriltani ja oloni tuntuu kodittomalta,niin henkisesti kuin fyysisestikin.Lomat on kummallakin edessä ja odotan vain kauhulla kuinka siitä selvitään.Hänen "aikatauluunsa" minulle riitti viikko aikaa,koska "asumme yhdessä ja näemme päivittäin".Pyörälle pitää päästä.Itse en voi lähteä,koska selkäni ei kestä.eikä olla saatu hankituksi kypärääkään.Kuulostaako tämä lapsen valitukselta vai voisinko vielä tehdä jotain jotta liittomme eheytyisi ja pysyisi sitten kasassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu