Puhalluttaminen

Meillä johtaja esitteli hankkimaansa alkometriä ja
kertoi voivansa puhalluttaa työntekijöitä silloin tällöin- mitä mieltä olette ?
Onko hänellä oikeus ruveta poliisiksi?
Onko puhallustuloksella lainvoimaa?

Kyseessähän ei ole poliisin mittari, vaan joku yleisesti ostettavissa oleva mittari. Oli kuulemma
kallis ( ja siten tarkka ).
103208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

No siis pääsääntöisesti tällaisista asioista pitäisi selkeästi tiedottaa etukäteen, suositus on että tällaiset asiat "pyydettäisiin työntekijältä itseltään", eli mentäisiin vähän ns. loukatun suostumus -kohdan puolelle. Tosin hiukan huvittava sanamuoto tässä kohtaa, koska miten tuon nyt sitten hoitaisi muulla tavoin. Teet testin ilmaiseksi kun testeri/alkometri on nokan edessä tai tuot itse omakustanteisesti näytetuloksen...niinhän tuon äkkiseltään tulkitsisi.

Yhtäkaikki testausten aloittaminen on kyllä täysin luvallista, mutta sille pitäisi olla PERIAATTEESSA jokin peruste, epäillään ongelmia, työnkuva on muuttunut "vaarallisemmaksi" tai se on sitä jo nyt. Eli jotain sellaista perustetta miksi testejä aletaan ottaa.

Käytännössä kuitenkin testit vain yleensä otetaan käyttöön ja sillä hyvä. Huumetestaus tietty eri asia ja ns. virallisempi juttu, mutta tämän asian nyt ottaisi jo mieluummin huumorin kannalta suhteessa siihen millainen kränä/kiista helposti tulee turhaan jos jättää puhaltamatta.

Eihän tuo ole mikään virallinen testausväline, jonka lukemalla on automaattinen näyttöarvo. Ei varmasti olisi sitä oikeudessakaan, koska kotimittarien luotettavuus kyllä tiedetään yleisesti. ELLEI ole kyse poliisien hyväksymästä mittarista, jonka voi osoittaa kalibroidun oikein. Käytännössä siis pitäisi olla samanlaisia mittareita kuin virallisessa käytössä, jollainen tuskin on kyseessä...

Mutta saahan työnantaja tietenkin suorittaa työpaikallaan valvontaa, sitä ei kiellä kukaan. Kyllä tällaisen laitteen käyttö sallittua on. MUTTA tärkeät pointit:

-EI saa olla syrjivää
-Tasapuolista, eikä ketään loukkaavaa
-Perusteltua

Mitään lukemallista todistusarvoa tuollaisella laitteella ei ole, mutta tietenkin se on ns. alkunäyttö. Käytännössä siis testiä saa tehdä niin, että joku kerta puhallutetaan kaikki kerralla, tai esim. pistoluontoisesti joku satunnaisesti. Taikka tietysti jos epäilee selvästi, että jaahas tuo on juovuksissa töihintullessaan. Ketään ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan, eli sitten ei oikein ole enää perusteltua jos selvästi alkaa puhallutella yhtä ja samaa koko ajan. Syrjiminen/työpaikkakiusaaminen alkaa jo olla kyseessä pikku hiljaa tällöin.

Mutta siis kyllä siinä mielessä mainittuna alkutestinä saa käyttää, että testata saa ja osviittana sen ryhtyä toimenpiteisiin ja asian "virallisesti osoittaviin" toimenpiteisiin jos viisari heilahtaakin. Virallisesti tuon arvo kyllä rajoittuu siihen, että paperissa voi korkeintaan lukea: Työntekijä puhalsi alustavassa mittauksessa lukemat x ja tästä ryhdyin toimenpiteisiin y. Asia on varmennettu tavalla z...(mikä se sitten onkin, eli näyttö ylipäätään). Tuolla lukemalla ei mitään virkaa kyllä ole missään irtisanomistilanteessa tms.

Mutta kuitenkin käytännössä, olen itsekin ollut tällaisen pikku työpaikkapoliisin alaisena aivan samalla tavalla. Joku 30 euron lelumittari kädessä aina välillä hiihteli eräällä varastolla ja muutaman puhallutteli pistoluontoisesti. Tosiaan huumorilla vain jo tuollaiset, se ei iso vaiva ole hönkäistä kahden sekunnin puhallusta suhteessa riitoihin mitä tulee jos et puhalla. Antaa nyt pomon leikkiä kalliilla uudella lelullaan:)

Äänestä

Ajatko työksesi autoa. Jos luovuttaa ajoneuvon ja avimet päihtyneelle voi itsekin joutua kusehen.

Äänestä

Eräs pomo luuli olevansa jepari ja tuli puhalluttamaan eräänä aamuna.Kukaan viidestä miehestä ei puhaltanut.Ilmoitimme että "..jos herra johtaja väittää meidän olevan kännissä,lähdetään verikokeeseen,heti.Ton pillin voitte työntää sinne mihin aurinko ei ikinä paista.."

Äänestä

Missään laissa ei lue että tuo puhalluttaminen olisi sallittua, jos ei kiellettyäkään.
Olen samaa mieltä aikaisemman kirjoittajan kanssa siitä, että jos tekee työkseen kuljetushommia, ja on jonkinmoista syytä epäillä että kuski ei ole selvänä, niin työnantajalla saattaa olla jopa velvollisuus tarkastaa asia. Mielestäni työnantaja toimisi reilusti, jos puhalluttamisesta kerrottaisiin etukäteen kaikille ja puhallutettaisiin kaikki rutiininomaisesti ennen ajoon lähtöä.

Myös siitä olen samaa mieltä että testaus, oli se millainen vaan, tulee tehdä valvotusti ja asianmukaisella ammattitaidolla. Puhallusmittarit eivät ole tarkkoja, ja verikoe on ensisijainen keino. Kuka estää ottamasta luottamusmiestä mukaan puhalluksiin?

Yhtäkaikki: kaikesta voi kieltäytyä ja vaatia selitystä ja perusteluita. Toinen asia sitten on, minkälaiseksi ilmapiiri muuttuu sen jälkeen. Paskamainen ilmapiiri ei ainakaan parane, mutta kannattaako sellaisella työpaikalla olla työssäkään?

Äänestä
  • Alkometri on. Ja sopimus hoitoonohjauksesta. Tarvittaessa jokaisen voi puhalluttaa. Puhaltamisesta kieltäytyminen tulkitaan positiiviseksi tulokseksi.

    Äänestä

  • sairaalassa töissä kirjoitti:

    Alkometri on. Ja sopimus hoitoonohjauksesta. Tarvittaessa jokaisen voi puhalluttaa. Puhaltamisesta kieltäytyminen tulkitaan positiiviseksi tulokseksi.

    Mielestäni alkometri mittareita pitäisi olla myynnissä joka kaupan, huoltoaseman, kioskin jne tiskillä. Kondomeja kyllä myydään ko. tilojen tiskeillä, mutta miksi ei alkomittareita. Kunpa jokainen moottiriajoneuvoa ajava muistaisi, ettei oteta kun ajetaan, eikä ajeta, jos on otettu! Tilastot näyttäisivät paljon paremmilta. Pysytään raittiina auton ratissa tämäkin kesä!
    -Tätinsä juoppokuskille menettänyt-

    Äänestä

pomosi esimerkillisesti puhaltaa siihen itse ensin muiden nähden.

Äänestä

Ei saa puhalluttaa, kuin käytännössä trukki- ja autokuskeja. Niidenkään puhalluttaminen ei muistaakseni ole esimiehen tehtävä, eikä hän saa suorittaa toimenpidettä. Työterveyslääkäri voi ottaa satunnaisotannalla säännöllisesti, ei niin että ketään vainottaisiin alkometri kourassa aina kun hän tulee töihin.

Selvästi päihtyneen saa ohjata samantien kotiin, siihen ei tarvita mitään alkometriä, saati verikoetta. Siitä saa myös kerrasta antaa kenkää, edes varoitusta ei tarvitse käytännössä antaa, kunhan vain on muutama todistaja.

Jos esimies sanoo että aloittaa testaukset työntekijöillään, voi sanoa ettei osallistu mihinkään testauksiin. Irtisanoa ei voi, ainakaan laillisesti. Sitten se taas on oma riitansa raastuvassa, minkä toki työntekijä voittaa. Työnantaja ei muuten saa teetättää edes huumetestejä ilman työntekijän erikseen ilmoittamaa lupaa... että näin!

Älkää työ uskoko kaikkea mitä se lähijohto siellä töissä yrittää... Pitää tietää omat oikeutensa ja tarvittaessa ammattijärjestö kyllä auttaa kun sinne vain jaksaa soittaa.

Äänestä
  • Totta! Monenlaista ne esimiehet monta kertaa suunnittelevat ja uhkailevat vielä jos ei suostu niiden tahtoon. Pitää totisesti tietää mitä saa tehdä ja mitä ei. Esimies ei todellakaan ole poliisi ja itseasiassa edes poliisille ei ole pakko puhaltaa jos ei tahdo. Siitä seuraa vain matka samantien verikokeisiin, joka tuskin parantaa asiaa.

    Äänestä

  • sopimuksista, mutta yleensä ei voi suorilta antaa monoa. Menettely on varoitus ja hoitoonohjaus. Jos henkilö näistä kieltäytyy niin voidaan irtisanoa. Mutta työpaikalla voidaan sopia myös toisenlainen käytäntö, jossa mono vilahtaa kun viisari värähtää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työpaikalla kirjoitti:

Meillä johtaja esitteli hankkimaansa alkometriä ja
kertoi voivansa puhalluttaa työntekijöitä silloin tällöin- mitä mieltä olette ?
Onko hänellä oikeus ruveta poliisiksi?
Onko puhallustuloksella lainvoimaa?

Kyseessähän ei ole poliisin mittari, vaan joku yleisesti ostettavissa oleva mittari. Oli kuulemma
kallis ( ja siten tarkka ).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu