ällöttää

kaikki viedään hesaan, survotaan saatana pikkuiselle alueelle kaikkea mahdollista, laajentaa ei osata. jos vaikka vahingossa menee landen puolelle. mutta eniten ottaa päähän stadilaiset jotka luulee olevansa kovia ja parhaita, muut on pelkkää paskaa. etenkin tollaset 15-v kovikset jotka ei ole käyny ku 10km kotinsa ovelta. arggggh!!!!!
enpä jaksa enempää kirjottaa vaikka txtiä tuliski.
siitä vaan stadilaiset antamaan takas, junttihan olen kun olen maantieteellisesti keskisuomesta, teidän mielestä lapista.heh (siis oulusta)
19989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Joo. Aika useat tapahtumat tosiaan viedään Stadiin. Mutta sehän on aika ymmärrettävää, koska Helsinki on kuitenkin Suomen pääkaupunki. On silti muuallakin tapahtumia, esimerkiks festareita ja tällasia juttuja.

Mä oon Helsingistä, mutten kyl oo mikään tollanen. Jotkut saattaa kulkee landen puolelle mennessään vähän rinta rottingilla, mutta ei kannata yleistää, kaikki ei oo sellasii. Ei tarvii silti olla mitenkään katkera helsinkiäisille.

Must Helsinki ei oo mitenkään "ylempänä" tai tärkeempi, vaikka onkin pääkaupunkina tärkeä, kuin muu Suomi.

Äänestä
  • neiti. pysy sellaisena. meitä muualla kuin helsingissä asujia kun riittää vieläkin.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    neiti. pysy sellaisena. meitä muualla kuin helsingissä asujia kun riittää vieläkin.

    Olen vasta 13-vuotias, mutta sen olen jo päättänyt, että en KOSKAAN muuta hesaan. Asun itse vähän korvessa, mutta en kerro, missä, kun sitten tulis hirveesti kysymyksiä "Missäs se paikka on?". Tykkään asua enemmän tämmöisessä metsän keskellä sijaitsevassa pikkukaupungissa, 2 kilsan etäisyydellä keskustasta. Olen asunut täällä lähes koko ikäni, ja jos nyt muutettais isoon kaupunkiin, niin olis vaikea tottua siihen meteliin ja siihen, ettei missään oo metsää.

    Äänestä

Stadissa on ehkä himpun verran enemmän mahdollisuuksia, kuin muualla.

Tässä kehäteiden sisällä ja varsilla asuu 1,2 miljoonaa ihmistä ja infrastruktuuri erilaisten asioiden järjestäminen on vähän eri luokkaa kuin missään muualla Suomessa.

Se ei tarkoita, että muu Suomi olisi mitenkään kelvotonta seutua. Se vaan on realiteetti, että asiat menevät näin.

Inhottavaa potea tuollaista säälittävää kateellistä kitinää. Ryhdistäydy, perkele!

Äänestä
  • Kerro mitä Helsinki tarjoaa palveluina sellaista,jota ei löydy esim.Turusta tai Tampereelta? Jos tuo majoitustilanne on saatu reilaan,niin ok viisujenpitopaikaksi on Helsinki, mutta en hyväksy minkään paremmuusasemaa silloin, kun jotkut toisetkin pystyisivät asioita toteuttamaan. Sellainen ylimielisyys on näkynyt monissa asioissa ja siksi ymmärrän hyvin, miksi täällä voi lukea negatiivisia mielipiteitä pääkaupungistamme Helsingista ja usein siihen liitettäviin Vantaaseen ja Espooseenkin. Vaikka ne oikeesti ovatkin eri kaupunkeja, enkä tiedä, miksi ne aina liitetään yhteen silloin,kun Helsinki hakee jotain tapahtumaa itselleen. Itse Helsinki on paljon pienempi.

    Äänestä

  • Original Nokkonen kirjoitti:

    Kerro mitä Helsinki tarjoaa palveluina sellaista,jota ei löydy esim.Turusta tai Tampereelta? Jos tuo majoitustilanne on saatu reilaan,niin ok viisujenpitopaikaksi on Helsinki, mutta en hyväksy minkään paremmuusasemaa silloin, kun jotkut toisetkin pystyisivät asioita toteuttamaan. Sellainen ylimielisyys on näkynyt monissa asioissa ja siksi ymmärrän hyvin, miksi täällä voi lukea negatiivisia mielipiteitä pääkaupungistamme Helsingista ja usein siihen liitettäviin Vantaaseen ja Espooseenkin. Vaikka ne oikeesti ovatkin eri kaupunkeja, enkä tiedä, miksi ne aina liitetään yhteen silloin,kun Helsinki hakee jotain tapahtumaa itselleen. Itse Helsinki on paljon pienempi.

    Tervetuloa katsomaan käytännössä!

    Kun ajat esim. Helsingistä sinne "naapurikaupunkeihin" esim. Espooseen, Kauniaisiin tai Vantaalle, niin ymmärrät ehkä miksi ne on tapana liittää Helsingin käsitteeseen. Voisi helposti jopa ajatella, että kehäkolmosen sisällä ja varrella kaikki kunnat ja kaupungit kuuluvat kuitenkin tuohon samaan ryppääseen.

    Miten ihmeessä joku Turku tai Tampere sijoittaa muutaman kymmenen tuhatta ylimääräistä ihmistä? Miten logistiikka? Miksi viisut tms. pitäisi järjestää jossain muualla, kuin maan pääkaupungissa? Miksi vieraat haluaisivat joutua maalle joidenkin jääräpäisen "kyllä meillä maallakin osataaan" -asenteen takia?

    Tuossa olisi muutama kysymys, joita kannattaa mietiskellä ;)

    Hyvää Juhannusta sinulle missä lienetkin! Tämä poika hurauttaa seuraavaksi maalle mökkeilemään :)

    Äänestä

  • Piäkuapunkista kirjoitti:

    ajattelet Tampereen ja Turun olevan maaseutua?Ehkä on parempi jättääkin tämä keskustelu tähän*tirskahdus* Mutta kaikesta huolimatta:oikein hyvää juhannusta sinullekin=)

    Äänestä

  • Original Nokkonen kirjoitti:

    ajattelet Tampereen ja Turun olevan maaseutua?Ehkä on parempi jättääkin tämä keskustelu tähän*tirskahdus* Mutta kaikesta huolimatta:oikein hyvää juhannusta sinullekin=)

    Kyllä, Tampere ja Turku ovat maaseutua.
    Pääkaupunkiseutu on varmaan ainut jota ei siksi Suomessa luokitella, tyhmää, mutta totta.

    Äänestä

  • ononononono kirjoitti:

    Kyllä, Tampere ja Turku ovat maaseutua.
    Pääkaupunkiseutu on varmaan ainut jota ei siksi Suomessa luokitella, tyhmää, mutta totta.

    Jos noin on, niin käpykylää tää koko Suomi sitten on. Helsinkikin taitaa olla kaupungin "arvoinen" vain jos siihen luetaan nuo lähikaupungit mukaan, eli Vantaa ja Espoo.Kauniainen ny on muutenki pikkupläntti, etten sitä laske mihkään pks:uun;)Yksinään nämä mainitut kaupungit eivät sitten täytä kaupungin vaatimuksia=)

    Äänestä

  • Original Nokkonen kirjoitti:

    ajattelet Tampereen ja Turun olevan maaseutua?Ehkä on parempi jättääkin tämä keskustelu tähän*tirskahdus* Mutta kaikesta huolimatta:oikein hyvää juhannusta sinullekin=)

    ... kyllä Turku ja Tampere on maaseutua jos verrataan asukaslukuja ja sijainteja PÄÄKAUPUNGISTA,..

    Äänestä

  • Original Nokkonen kirjoitti:

    Miten sitten selität tämän virallisen tilaston?
    http://www.vaestorekisterikeskus.fi/vrk/files.nsf/files/055FDEED6BDDB737C225716F003B35D8/$file/Kunnat suuruusjärjestyksessä 2005_2006.xls

    Kummallista, että ei ottanut äsken..yritetään uudelleen ja jos ei nytkään avaa linkkiä,vaikka sen tekeekin esikatselussa,niin näe sen verran vaivaa, että mene kirjoittamalla tuo osoite itse, pliis:)http://www.vaestorekisterikeskus.fi/vrk/files.nsf/files/055FDEED6BDDB737C225716F003B35D8/$file/Kunnat suuruusjärjestyksessä 2005_2006.xls

    Äänestä

  • stadi kirjoitti:

    ... kyllä Turku ja Tampere on maaseutua jos verrataan asukaslukuja ja sijainteja PÄÄKAUPUNGISTA,..

    Hei kuule poju. Turku on itse asiassa länsieuroppaa kun taas teidän stadinne on vanha venäläinen kaupunki.
    Syökää te siellä kehäkolmosen sisäpuolella kaalisoppaa, juokaa teetä samovaarista ja ajelkaa ladalla.
    Me täällä länsieuroopassa taas otamme vaikutteita lännestä.
    Onko länsimaine kultturi sitten parempaa kun itämainen venäläinen kulttuuri siihen en ota muuta kantaa kuin että itse tykkään ememmän hampurilaisita kuin kaaalisopasta.

    Äänestä

  • Original Nokkonen kirjoitti:

    Kerro mitä Helsinki tarjoaa palveluina sellaista,jota ei löydy esim.Turusta tai Tampereelta? Jos tuo majoitustilanne on saatu reilaan,niin ok viisujenpitopaikaksi on Helsinki, mutta en hyväksy minkään paremmuusasemaa silloin, kun jotkut toisetkin pystyisivät asioita toteuttamaan. Sellainen ylimielisyys on näkynyt monissa asioissa ja siksi ymmärrän hyvin, miksi täällä voi lukea negatiivisia mielipiteitä pääkaupungistamme Helsingista ja usein siihen liitettäviin Vantaaseen ja Espooseenkin. Vaikka ne oikeesti ovatkin eri kaupunkeja, enkä tiedä, miksi ne aina liitetään yhteen silloin,kun Helsinki hakee jotain tapahtumaa itselleen. Itse Helsinki on paljon pienempi.

    ne liitetään siksi, että espoolaiset, vantaalaiset, kauniaislaiset ja jopa radanvartelaiset (kerava, järvenpää, nurmijärvi etc.) käyvät Helsingissä töissä, ravintolassa, kaupoissa, teatterissa, oopperassa tai ystävien luona vierailemassa. Monet jopa kaikkia näistä. Siksi espoolaisten, vantaalaisten ja noiden muiden edellämainittujen identiteetti ei varsinaisesti ole omaan kaupunkiin sidottu, vaan he tuntevat itsensä helsinkiläisiksi/ pääkaupunkiseutulaisiksi, ja toisaalta oman lähiönsä tai asuinalueensa asukkaiksi. Sen sijaan eivät mitenkään erityisen vahvasti tunne itseään vaikka vantaalaisiksi.

    Vaikka onhan se ihan selvää, että jos asut metsässä, niin et pysty ymmärtämään tätä asiaa. :P Isoilla kaupunkialueilla ihmisten identiteetti sitoutuu omaan lähiöön, ja toisaalta alueen keskukseen (pk-seudulla Helsinki).

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    En silti miellä kuuluvani siihen kaupunkiin, vaikka kaupunkina jees onkin. Kyllä mä tiedostan olevani oman paikkakuntani ihminen ja hyvä niin. Toisaalta olen pohjoisesta kotoisin, joten miellän itseni kyllä edelleen juuriltani myös sinne. Kuinkahan nämä muualta muuttaneet sitten kokee juurensa..hmm..

    Äänestä

  • Original Nokkonen kirjoitti:

    Kummallista, että ei ottanut äsken..yritetään uudelleen ja jos ei nytkään avaa linkkiä,vaikka sen tekeekin esikatselussa,niin näe sen verran vaivaa, että mene kirjoittamalla tuo osoite itse, pliis:)http://www.vaestorekisterikeskus.fi/vrk/files.nsf/files/055FDEED6BDDB737C225716F003B35D8/$file/Kunnat suuruusjärjestyksessä 2005_2006.xls

    Miten selität tämän väestörekisterissä olevan tiedon:

    Suurimmat ja "kauneimmat";))tilasto 2005-2006 taitteessa

    1.Helsinki 560.905 asukasta
    2.Espoo 231.704 - " -
    3.TAMPERE 204.337 - " -
    4.Vantaa 187.281 - " -
    5.Turku 174.868 - " -
    6.Oulu 128.962 - " -

    Tampere on suurempi kuin Vantaa asukasluvultaan. Mites se on mahdollista "maaseudun syrjäkylälle"? ;)

    Kyllä on jumaliste kauhea maalaiskompleksi sinulla!

    Tampere ei ole kaupunki, se on punikkien pesä ja ylipaisunut maalaistaajama. EU:n mukaan Tampere ei ole edes kaupunki, koska väestötiheys on liian pieni.

    Äänestä

  • Turkulainen kirjoitti:

    Hei kuule poju. Turku on itse asiassa länsieuroppaa kun taas teidän stadinne on vanha venäläinen kaupunki.
    Syökää te siellä kehäkolmosen sisäpuolella kaalisoppaa, juokaa teetä samovaarista ja ajelkaa ladalla.
    Me täällä länsieuroopassa taas otamme vaikutteita lännestä.
    Onko länsimaine kultturi sitten parempaa kun itämainen venäläinen kulttuuri siihen en ota muuta kantaa kuin että itse tykkään ememmän hampurilaisita kuin kaaalisopasta.

    Turku länsieurooppaa? Missäs hemmetissä se sellainen Turku oikein on?

    Jos maailma tulisi sairaaksi ja sille pitäisi laittaa peräpuikko, niin arvaatkos mihin se tökättäisiin?

    Kannattaa käyttää pehmoisempaa vessapaperia, niin ei mene turku ruvelle!

    Äänestä

  • Kaunis ja rohkea kirjoitti:

    Kyllä on jumaliste kauhea maalaiskompleksi sinulla!

    Tampere ei ole kaupunki, se on punikkien pesä ja ylipaisunut maalaistaajama. EU:n mukaan Tampere ei ole edes kaupunki, koska väestötiheys on liian pieni.

    Tämän heiton kyllä ansaitsitte ihan syystä=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

todella kirjoitti:

kaikki viedään hesaan, survotaan saatana pikkuiselle alueelle kaikkea mahdollista, laajentaa ei osata. jos vaikka vahingossa menee landen puolelle. mutta eniten ottaa päähän stadilaiset jotka luulee olevansa kovia ja parhaita, muut on pelkkää paskaa. etenkin tollaset 15-v kovikset jotka ei ole käyny ku 10km kotinsa ovelta. arggggh!!!!!
enpä jaksa enempää kirjottaa vaikka txtiä tuliski.
siitä vaan stadilaiset antamaan takas, junttihan olen kun olen maantieteellisesti keskisuomesta, teidän mielestä lapista.heh (siis oulusta)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu