olla yleensä niitä joita on joskus pahasti suhteessa petetty eivätkä uskalla enää rakastua. Jos joku pääsee lähelle, niin se ihminen jätetään. Jotenkin se pelimiesten kylmä kuori on niin liikaa ollakseen totta. Heillä on koko ajan kontrolli hommassa päällä ettei kukaan pääsisi yllättämään. Harva ihminen nimittäin on syntyjäänsä k-pää, kyllä se elämä sellaiseksi tekee.
Taitaa ne
pelimiehet
3465
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pitäisi kysyä pelimieheltä itseltään. Toisilla ehkä noin, mutta kyllä niitäkin löytyy jotka puheillaan ja komeudellaan saa joka pirkon ja ellin sänkyyn kaadettua, ja kun kerran huomaavat että naiset lankeaa, niin käyttävät tilaisuuksia hyväkseen.
Kyllä viestin aloittaja osui oikeaan.
Jokaisen pelimiehen on suistanut raiteiltaan joku hörhö nainen alkutaipaleelta.
Ei kukaan ole luonnostaan sellainen.
Itselläni oli vankka usko kunnollisen tyttökaverin löytymiseen ja uskoin yhden avioliiton riittävän minulle loppu elämäksi.
Mutta kuinkas kävi,elämä toi eteeni peli naisen jolle menetin sydämmeni,hän kohteli minua kuin rukkasta ja ei väittänyt tunteistani,valehteli minkä kerkesi,etsi koko ajan vaan parempaa kunnes heivasi minut kuin rukkasen tunteettomasti ilman minkäänlaista katumusta.
Siinä meni usko kyllä naisiin täysin,asia vaikutti niin traumaattisesti etten uskonut enää kehenkään.
Kun huomasin jonkun rakastuvan minuun ajattelin hänen vain kusettavan ja leikkivän tunteillani aikansa,en halunnut mennä enää retkuun.
Kaikki pelimiehet etsivät sitä oikeaa,mutta eivät koskaan löydä sellaista ,koska jokainen tunteita herättävä nainen tuo vanhat arvet esiin ja suojapanssarin esiin.
Yleensä pelimiehet löytävät vanhempana vasta elämän kumppaninsa naisesta joka on kuin pyhä theresa.
Ovatko siis pelimieheys ja pelinaiseus alkujaan pettymyksistä aiheutuneita käyttäytymisen malleja, jotka ruokkivat toinen toistaan, ikään kuin koston kierteenä?
Ajatus tästä voisi antaa aihetta jopa *ymmärtää* pelimiehiä.. (ja -naisia). Silti on vaikeaa uskoa joistakin lipevistä pelureista, jotka tuntuvat vain tavoittelevan omaa nautintoaan mistään tunteista piittaamatta..