Kuka vielä muistaa Kissin varjoon jääneen rokkipändin nimeltä W.A.S.P.? Pändi on elossa ja vaikuttaa vielä tänäkin päivänä. Uusi tuotanto on jäänyt minulta vain kuulematta.
Kysyisinkin, että onko WASPilta ilmestynyt mitään kuulemisen arvoista Headless Children levyn jälkeen?
Kysyisinkin, että onko WASPilta ilmestynyt mitään kuulemisen arvoista Headless Children levyn jälkeen?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kill Fuck Die (97) on aika mielenkiintoinen lätty, vähän konemaisempaa soundia (Blackie hiiltyi kun joku sanoi sitä industrialiksi) ja vihaiset sanat.
Pari uusinta levyä, Unholy Terror (01) ja Dying For The World (02) ovat aika lailla aikuisempaa materiaalia kuin alkuaikojen tuotanto, sanoitukset ovat uhoamisen sijaan enemmänkin kantaa ottavia.
Kaikkihan varmaan muistavat W.A.S.P.:n ensimmäisen levyn kannen, jossa on bändin nimi tulen ympäröimänä, äijät irvistävät nahkakuteet päällä (ja Blackiella tietysti ne legendaariset sirkelinterät) ja taustalla roikkuu muoviluuranko. Silloin aikoinaan (kun minäkin olin vielä lapsi) se oli aika kova juttu, mutta nykyään se lähinnä naurattaa. :-)
Oli muuten ensimmäinen heavy metal -levyni, kopioin sen kaverilta kasetilla. Meillä tietenkään mitään tupladekkiä silloin ollut joten laitettiin vain kaksi mankkaa vastakkain, toinen soittamaan ja toinen nauhoittamaan ja poistuttiin hiljaa huoneesta. :-)
Ja sitten on tietysti Still Not Black Enough (95), joka on vähän... sanoisinko rockinpaa, joku voi tietysti olla eri mieltäkin.
Tosin bändin kaikkien aikojen paras levy on omasta mielestäni edelleenkin The Crimson Idol (92).
Helldorado (99?) varmaan kannattaa jättää omaan arvoonsa, testosteronimusiikkia kolmella soinnulla. Tai siis minä en sille hirveästi lämmennyt, joku toinenhan voi siitä pitää.
No joo, meni vähän jaaritteluksi kun pääsi vanhojen muistojen makuun.
Enkä oikein tiedä, voiko W.A.S.P.:n kuitenkaan suoranaisesti sanoa jääneen Kissin varjoon.
Kiitos Varjolle! Pitääkin laittaa WASP ja etenkin suosittelemasi Crimson Idol hakuseen.
Nuo W.A.S.P.:n levythän ovat soundeiltaan aika erilaisia, voihan olla että sinä et The Crimson Idolista pidä alkuunkaan, vaikka se minusta onkin aivan loistava kokonaisuus.
Mahtava bändi!!
Oli/on kyllä huippu bändi. Kyllä avokilla aikoinaan suu venähti kun kuuntelin kotosalla täysillä W.A.S.P:ia, oon nääs tällänen ns. jakkupuku/pisnes-tyttö(nainen). Toinen waspin veroinen on Twisted Sister...Isoveljen c-kaseteista se aikoinaan lähti alle 10 vuotiaana 80-luvun puolivälissä =D Täytyypi taas koneelta laittaa soimaan...