onko

olen kesätöissä kaupassa ja saan palkkaa 3.96eur/h. kauppiaan mukaan normaalista 7.92 tuntipalkasta kesätyöntekijälle maksetaan 50%. lisäksi palkasta vähennetään ruokatunti ja kahvitauot. lomia hänen mukaansa kesäapulaisille ei kuulu, mutta viikon palkaton loma voisi järjestyä.
8784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

missä noin hyvin tienaa jos vaikka siellä ölisi töitä tarjolla

Äänestä

Saattaahan olla, että kyseisen kauppiaan liikkeissä tuo on normaalia, mutta onko se sallittua onkin aivan eri asia. Tuskinpa millään alalla on erikseen palkkataulukot kesätyöntekijöille.


Lomia ei kesätyöntekijä yleensä saa pitää, vaan ne maksetaan rahana työsuhteen päättyessä. Ruokatuntia ei vähennetä palkasta, koska se on yleensä palkatonta aikaa (yleensä siksi, että vuorotyössä ruokailu on palkallista aikaa. Tosin silloin ruokailuun on varattu aikaa töiden niin salliessa 20min. kun muuten ruokatunti on joko 60min tai 30min. kuinka on paikallisesti sovittu.)

Työntekijälle kuuluu kerran tunnissa oleva 6min. palkallinen tauko. Taukoja voi yhdistellä siten, että joka toinen tunti on yksi 12min. virkistystauko, eli kahvitauko.

Yleensä 8 tunnin työpäivä on "kellotettu" siten, että ensinmäisen kahden tunnin jälkeen on 12min. kahvitauko, tämän jälkeen on parin tunnin työjakso jota seuraa ruokatauko. Ruokatauon jälkeen on jälleen kahden tunnin työjakso ja sen jälkeen on 12min. kahvitauko ja sitä seuraa jälleen 2 h työjakso ennen työpäivän päättymistä.


Tuo rahasumma jota kauppias sanoo palkaksi on sen verran pieni, että kannattaa ottaa yhteyttä joko kaupassa toimivaan luottamusmieheen tai jos sellaista ei ole, niin PAM:n lähimpään toimistoon ja kysellä asioiden oikeaa perää sieltä.


Kannattaa aloittaa opiskelut vaikkapa täältä:
http://www.pam.fi/tyoelama/tyoehtosopimukset/kaupan_ala/

Jos olet nuori ensinmäisissä työpaikoissa ei kannata huolestua siitä, että et ole ammattiliiton jäsen, koska on ammattiliitonkin ja sen jäsenten etu auttaa sinua ongelmissasi.

Äänestä

kyllä liitosta asiaa kysäistä - kuulostaa sen verran pieneltä palkkasi. Eikös minimipalkka ole jossain 6 euron tuntumassa eikä se, että olet kesätöissä mielestäni oikeuta alentamaan palkkaa. Ruokatauko on aina palkatonta ja monilla työpaikoilla ei kahvitaukokaan ole palkallista, tietysti reilu työnantaja kustantaa kahvit ja antaa pitää parikin kahvitaukoa työpäivän aikana. Työnantajia on moneen junaan, osa koittaa vaan kusettaa työntekijöitä - varsinkin nuoria, silmään ja pahasti. Oma työnantajani lukeutuu myös heihin. Kunhan muistaa että työnantaja ei saa edes ehdottaa lakia huonompia sopimuksia!

Äänestä

Kaupan alan tesin mukaan peruskoulussa, lukiossa tai ammattikoulutukessa olevalle voidaan kahden kuukauden ajan maksaa ns. koululaispalkkaa. Kahden kuukauden jälkeen on maksettava harjoittelijan palkkaa.

Koululaispalkka on 70 % ja harjoittelijan palkka 85 % työstä muuten maksettavasta palkasta.

Lisäksi alalla tunnetaan esim. iltalisä, jota et varmaankaan saa. Lomakorvaus kuuluu nykyään kaikille.

Jos ei asia muuten korjaannu, ota yhteyttä Pamiin tai työsuojelupiiriin.

Äänestä
  • tänään puhuin kauppiaalle näist palkoista ja vaadin korkeempaa tuntipalkkaa ja iltalisiä. sanoi et harkitsee asiaa ja soittaa myöhemmin. soitti sit ja ilmotti et työsuhteeni on päättynyt. tivasin syytä, jolloin sanoi et määräaikaisen työsopimuksen voi lopettaa koska tahansa ilman perusteluja. onkohan noin. huh huh

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    tänään puhuin kauppiaalle näist palkoista ja vaadin korkeempaa tuntipalkkaa ja iltalisiä. sanoi et harkitsee asiaa ja soittaa myöhemmin. soitti sit ja ilmotti et työsuhteeni on päättynyt. tivasin syytä, jolloin sanoi et määräaikaisen työsopimuksen voi lopettaa koska tahansa ilman perusteluja. onkohan noin. huh huh

    sillä musta tuntuu että suurin osa yksityisistä pientyöntantajista tekee juuri tätä. Eli vedetään nuoria työntekijöitä retkuun, teetetään ylitöitä tunti tunnista, ei makseta arkipyhäkorvauksia, pyydetään kesken loman töihin ja jos alat kysellä oikeuksiasi niin uhkaillaan työpaikan menetyksellä ja jos olet ihan tosissaan etkä pelkää uhkailua niin työ lähti alta. Itse olen sitä mieltä että jokaisen, jota kohdellaan huonosti, kannattaisi ottaa liittoon yhteyttä. En ole mikään ay-aktivisti, mutta sen verran ottaa kaikki itsekkäät työntajat päähän. Itse nostetaan hirveetä palkkaa ja alaiset on nälkäpalkalla.

    Normaali täyspäinen ihminen ei hoida asioitaan noin. Itse onneksi pystyn tässä iässä jo ottamaan epäkohdat esille ja omat asiat on kunnossa, mutta osalla työkavereistani asiat ovat huonosti eivätkä uskalla "nousta kapinaan".

    Tehkää hyvät ihmiset jotain etujenne vuoksi!

    Sitäpaitsi, on kesätyöntekijälläkin irtisanomisaika.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    tänään puhuin kauppiaalle näist palkoista ja vaadin korkeempaa tuntipalkkaa ja iltalisiä. sanoi et harkitsee asiaa ja soittaa myöhemmin. soitti sit ja ilmotti et työsuhteeni on päättynyt. tivasin syytä, jolloin sanoi et määräaikaisen työsopimuksen voi lopettaa koska tahansa ilman perusteluja. onkohan noin. huh huh

    Vie asia heti maanantaina eteenpäin. Ei määräaikaista työsopimusta voi noin vain lopettaa.

    Työnantaja on velvollinen maksamaan sinulle työssäoloajalta puuttuneet palkat, lomakorvauksen ja tässä tapauksessa tod.näk. palkan määräaikaisuuden loppuun asti. Sillä todellista irtisanomisperustetta ei kait ollut.

    Äänestä

  • mokas kirjoitti:

    Vie asia heti maanantaina eteenpäin. Ei määräaikaista työsopimusta voi noin vain lopettaa.

    Työnantaja on velvollinen maksamaan sinulle työssäoloajalta puuttuneet palkat, lomakorvauksen ja tässä tapauksessa tod.näk. palkan määräaikaisuuden loppuun asti. Sillä todellista irtisanomisperustetta ei kait ollut.

    Kyseessä?Huh Huh Boikottiin tommoset kaupat....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikein.. kirjoitti:

olen kesätöissä kaupassa ja saan palkkaa 3.96eur/h. kauppiaan mukaan normaalista 7.92 tuntipalkasta kesätyöntekijälle maksetaan 50%. lisäksi palkasta vähennetään ruokatunti ja kahvitauot. lomia hänen mukaansa kesäapulaisille ei kuulu, mutta viikon palkaton loma voisi järjestyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu