Jatkattehan rukoilemista veljet ja sisaret Herrassa

Itsemurhaa yrittänyt nuorukainen on siis nyt tajuissaan ja kykenee keskkustelemaan kanssani. Ongelmana on se, että hän ei halua puhua kenenkään muun kanssa, vaan kääntää päänsä pois ja on hiljaa.

Pyydän, että rukoilette hänen puolestaan ja että hänelle löytyisi sopiva hoitopaikka. Sairaalan psykiatri on sitä mieltä, että nuorukainen ei ole mielisairas, eikä häntä voida sulkea pakkohoitoon vastoin omaa tahtoaan (ja totta varmaan sitten onkin).

Rukoillaan ystävät ja pankaamme luottamuksemme Herraan itseensä, joka on "viinin juojien ja syntisten ystävä".

Tässä pyydän nyt todellista ja totuuden mukaista esirukousta suuressa hädässä enkä juurikaan paneudu arvostelioiden kirjoituksiin jotka viisastelevat sanoilla, mutta eivät rukoile eivätkä ehkä tunne Herraa Jeesusta auttajanamme.

Rukoillaan ja rukoilkaa minunkin puolesta. Olen tämän nuoren lisäksi kolmelle tukihenkilö ja heille kuuluu pääasiassa hyvää (on työ, asunto ja kahdella jo perhettäkin).

Jokainen rohkaisun sana tuntuu olevan nyt minulle tärkeä.

"Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen,
hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen."
582222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

puolestasi ja tämän nuoren puolesta.
Sanot hänen olevan haluton puhumaan muille kuin sinulle.
Olen itse joskus käynyt niin syvällä, että en puhunut kenellekään pitkään aikaan, kuin vain puolisolleni.
Sanot myös, että tämä nuori ei ole mielisairas ja sen takia ei saa paikkaa sairaalassa.
Samoin oli kohdallani, että vaikka tunteet olivat täysin lukossa, en ollut mieleltäni sairas ja se on kamala tila, sillä sitä ei voi ymmärtää kukaan muu, kuin sen kokenut.

Älä syytä pienessäkään määrin itseä, sillä tuon tilanteen edessä ihminen on avuton.
Tämä joka sairastaa, tuntee olevansa erotettuna kaikista muista, ikään kuin lasikaapissa, josta näkee kaiken, ymmärtää kaiken, kuulee kaiken, mutta jossa mikään ei toimi ja kontaktit eivät vaikuta sinne kaappiin.

Kohdallani tuska oli sietämätön, koska järki toimi täysin, aistit toimivat täysin, mutta tunteet olivat ikään kuin jäässä.
Ennen sitä oli vuoden kestävä masennus ja kova ahdistus, johon ei sillä hetkellä ollut syytä löydettävissä ja siksi sitä kutsuttiin sisäsyntyiseksi.
Minua auttoi Jeesus ja uskon Hänen auttavan tätä nuorukaistakin. Minä sain täyden terveyden yhdeksän kuukauden sairaalassa olon jälkeen. Se terveys annettiin minulle aivan yhtäkkiä ja se on kestänyt, nyt yli kaksikymmentä vuotta ja yhtä kauan olen todistanut Jeesuksen ihmetöistä kohdallani.

Koko sairaalassa olo aikanani en jaksanut lukea, kuin yhden kerran Raamattu ja Jumala johdatti minulle Psalmi 88:n ja se vastasi täysin tunteitani.

Sen jälkeen, kun paranin uskon veljeni ilmoitti minulle, että Jumala käski lukea Psalmi 30:n ja se jälleen vastasi täysin tunteitani ja se vastaa edelleenkin, koska kiitos ei huuliltani ole väistynyt.

Rukoilen sinulle toivoa ja kärsivällisyyttä ja tälle nuorelle Jeesuksen tuntemista ja sen kautta tervehtymistä.

Äänestä
  • sain Jumalalta sairauden keskellä.
    1 Koorahilaisten laulu, virsi; veisuunjohtajalle; veisataan kuin: "Sairaus"; esrahilaisen Heemanin mietevirsi.(88:2) Herra, minun pelastukseni Jumala, päivin ja öin minä huudan sinun edessäsi.
    2 (88:3) Salli minun rukoukseni tulla kasvojesi eteen, kallista korvasi minun huutoni puoleen.
    3 (88:4) Sillä minun sieluni on kärsimyksistä kylläinen, ja minun elämäni on lähellä tuonelaa.
    4 (88:5) Minut luetaan hautaan menevien joukkoon, minä olen kuin mies, jolta voima on poissa.
    5 (88:6) Minä olen jätetty kuolleitten joukkoon, olen kuin kaatuneet, jotka haudassa makaavat ja joita sinä et enää muista ja jotka ovat sinun kädestäsi erotetut.
    6 (88:7) Sinä olet laskenut minut syvimpään hautaan, pimeyteen, syviin kuiluihin.
    7 (88:8) Sinun vihasi painaa minua, ja kaikki kuohusi sinä vyörytät minun ylitseni. Sela.
    8 (88:9) Sinä olet karkoittanut tuttavani minusta kauas, olet tehnyt minut heille inhoksi; minä olen suljettu sisään enkä pääse ulos.
    9 (88:10) Minun kasvoni ovat kuihtuneet kurjuudesta. Joka päivä minä huudan sinua, Herra, ja ojennan käteni sinun puoleesi.
    10 (88:11) Teetkö sinä ihmeitä kuolleille, tai nousevatko haamut sinua kiittämään? Sela.
    11 (88:12) Kerrotaanko haudassa sinun armostasi, manalassa sinun uskollisuudestasi?
    12 (88:13) Tunnetaanko sinun ihmeitäsi pimeydessä ja sinun vanhurskauttasi unhotuksen maassa?
    13 (88:14) Mutta minä huudan avukseni sinua, Herra, ja minun rukoukseni tulee varhain sinun eteesi.
    14 (88:15) Miksi, Herra, hylkäät minun sieluni, miksi peität kasvosi minulta?
    15 (88:16) Minä olen kurja ja lähellä kuolemaa hamasta nuoruudestani, minä kärsin sinun kauhujasi, olen neuvoton.
    16 (88:17) Sinun vihasi vyöryy minun ylitseni, sinun hirmusi hukuttavat minut.
    17 (88:18) Ne saartavat minua kaiken päivää kuin vedet, ne kaikki yhdessä piirittävät minua.
    18 (88:19) Ystävät ja toverit sinä olet karkoittanut minusta kauas, pimeys on minun ainoa tuttavani.

    Äänestä

  • sen jälkeen, kun Jeesus minut yhtäkkiä paransi täysin terveeksi ja teki elämäni onnelliseksi.

    Siis suoraan synkeydestä onneen, niin suuri on Jeesus.
    Jos tämä nuorukainen jaksaa kuunnella, niin kerro tämä tarinani hänelle ja lue nämä Psalmi 88 ja 30.

    Psalmi 30
    Daavidin virsi; temppelin vihkimislaulu.(30:2) Minä ylistän sinua, Herra, sillä sinä pelastit minut etkä sallinut viholliseni iloita minusta.
    2 (30:3) Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin, ja sinä paransit minut.
    3 (30:4) Herra, sinä nostit minun sieluni tuonelasta, sinä herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta.
    4 (30:5) Veisatkaa kiitosta Herralle, te hänen hurskaansa, ylistäkää hänen pyhää nimeänsä.
    5 (30:6) Sillä silmänräpäyksen kestää hänen vihansa, eliniän hänen armonsa; ehtoolla on itku vieraana, mutta aamulla ilo.
    6 (30:7) Minä sanoin menestykseni päivinä: "En minä ikinä horju".
    7 (30:8) Herra, sinä armossasi vahvistit minun vuoreni. Mutta kun sinä kätkit kasvosi, niin minä peljästyin.
    8 (30:9) Sinua, Herra, minä huusin ja Herraa minä rukoilin:
    9 (30:10) "Mitä etua on minun verestäni, jos minä hautaan vaivun? Ylistääkö tomu sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi?
    10 (30:11) Kuule, Herra, ja armahda minua, Herra, ole minun auttajani."
    11 (30:12) Sinä muutit minun murheeni ilokarkeloksi, sinä riisuit minun surupukuni ja vyötit minut riemulla,
    12 (30:13) että minun sieluni veisaisi sinulle kiitosta, eikä vaikenisi. Herra, minun Jumalani, sinua minä ylistän iankaikkisesti.

    Äänestä

  • Ei kuolleet Sinua kiitä Herra; elävät Sinua kiittävät niin kuin minä tänään!"

    Ylistetty olkoon Herran pyhä Nimi.

    Kiitos osanotostanne. Tiedän tarvitsevani nyt itsekin esirukouksia, mutta unohtakaa vaikka minut ja huutakaa avuksi Herraa tuon nuorukaisen puolesta. Vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.

    Äänestä

Tahto olisi rohkaista, mutta sanoja ei löydy. Ole kuitenkin turvallisin mielin, sillä kaikki on Isän käsissä. Sinä teet minkä voit ja se riittää. Jumalan kämmenellä on hyvä olla.

Joku tuossa lainasi paria psalmia, ja niistä muistui mieleen minulle hyvin tärkeä psalmi. Tuo psalmi on jo pitkään ollut minulle rohkaisuksi, sillä se kertoo siitä, kuinka Jumala on kaikkialla siellä missä kuljemme. Hän tuo pimeyteen valkeuden ja on kanssamme niissä syvimmissäkin kokemuksissa.

Psalmi 139

Herra, sinä tunnet minut
Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi. Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.
Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.
Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?
Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.
Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon",
sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.
Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.
Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä!
Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.
Kunpa surmaisit, Jumala, väärintekijät! Kaikotkaa, murhamiehet!
He ovat sinun vihollisiasi, he vetoavat sinuun valheellisesti ja vannovat väärin sinun nimeesi.
Enkö vihaisi sinun vihollisiasi, Herra, enkö inhoaisi sinun vastustajiasi!
Loputon on vihani heitä kohtaan, he ovat minunkin vihollisiani.
Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini.
Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.

Siunausta ja jaksamisia sinulle.

Äänestä
  • Ihmeellinen on tuokin psalmi. Hän on meidät tehnyt ja päivämme määrännyt. "Tutki minua Jumala...ja jos tieni on vaivaan vievä niin johdata minut iankkiselle tielle!"

    En ole laskeutunut vielä alaspäin saapuneisiin vastauksiin, mutta ellei siellä ole näkyvissä Kristusta ja Hänen armoaan tarjoava vastahenkeä niin voin olla vain iloinen. Siis laskeudun viesteissä alaspäin ja pyrin vastaamaan kaikille muutamilla sanoilla.

    Kiitos että rukoilet. Jos jaksan niin tulevina päivinä kerron tapauksesta omaan postiisi. Nyt olen rikki, mutta niin kuin naarasleijona taistelee pesueensa puolesta niin rukoilen, autan ja taistelen tämän nuorukaisen puolesta. Ja vaikka arvostelua ja vastustusta on paljon niin tietäköön kaikki että jumalattoman on kumarruttava vanhurskaan edessä eivätkä he saa periä vanhurskaan perimisoikeutta. Sinulle sanon tässä julkisesti, että kaikki asiaan liittyvä on ollut totta (tuo Mediheli askarruttaa, kun vasta Ekivaarilta kuulin, että heillä on helikopterin lisäksi myös sairasauto, mutta en tiedä mitä siinä
    on tapahtunut).

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Ihmeellinen on tuokin psalmi. Hän on meidät tehnyt ja päivämme määrännyt. "Tutki minua Jumala...ja jos tieni on vaivaan vievä niin johdata minut iankkiselle tielle!"

    En ole laskeutunut vielä alaspäin saapuneisiin vastauksiin, mutta ellei siellä ole näkyvissä Kristusta ja Hänen armoaan tarjoava vastahenkeä niin voin olla vain iloinen. Siis laskeudun viesteissä alaspäin ja pyrin vastaamaan kaikille muutamilla sanoilla.

    Kiitos että rukoilet. Jos jaksan niin tulevina päivinä kerron tapauksesta omaan postiisi. Nyt olen rikki, mutta niin kuin naarasleijona taistelee pesueensa puolesta niin rukoilen, autan ja taistelen tämän nuorukaisen puolesta. Ja vaikka arvostelua ja vastustusta on paljon niin tietäköön kaikki että jumalattoman on kumarruttava vanhurskaan edessä eivätkä he saa periä vanhurskaan perimisoikeutta. Sinulle sanon tässä julkisesti, että kaikki asiaan liittyvä on ollut totta (tuo Mediheli askarruttaa, kun vasta Ekivaarilta kuulin, että heillä on helikopterin lisäksi myös sairasauto, mutta en tiedä mitä siinä
    on tapahtunut).

    En lainkaan epäile sinun vilpittömyyttäsi.

    Jatkan rukouksen hengessä. Kaikki vielä kääntyy parhain päin. Sinulla on paljon ystäviä, jotka jakavat rukoustaakan kanssasi.

    Siunausta. Jaksamisia sinulle, ja kirjoitellaan myöhemmin kun pahin on ohi. Jumala kyllä tietää tuon nuoren asiat.

    P.S. Älä kanna huolta siitä, ettet saisi vastattua kaikille. On tärkeämpää keskittyä tuon nuoren puolesta taistelemiseen. Vastaileminenkin kovin moniin viesteihin vie voimia.

    Äänestä

  • UPDATE_6818060 kirjoitti:

    Yhdellä sanalla: KIITOS

    Äänestä

Näyt availleen samasta aiheesta useita ketjuja. Ei sullakaan oo sitten mitään asiallista tekemistä näin kauniissa juhannussäässä. Luoja ei kiellä kesästä nauttimasta, vaikka kuinka oisit hurahtanut uskontos pauloihin.

Kyllä se lääkintähenkilökunta hitaa hommansa. Pysy sinä poissa myrkyttämästä poikaparan mieltä jutuillas. Oot saanu tarpeeksi pahaa aikaan jo, sen lukemalla nämä ketjut jokainen näkee.

Äänestä
  • Minut on Jeesus usein parantanut, niin vakavista sairauksista, että ihmisillä ei ole ollut mitään kykyä minua auttaa.
    Sen jälkeen, kun Hän, Jeesus Kristus on minut parantanut, olen saanut tuon sama, syvän rakkauden lähimmäisiini, kuin on tällä Jukka.finlandilla ja monet todistavat tänään, että he ovat todistukseni kautta saaneet uude elämän ja tulleet terveiksi.
    Sellaisetkin ihmiset, jotka oli lääkärien toimesta parantumattomiksi julistettu. He ovat saanet yhteyden elävään Jeesukseen, eikä mihinkään muotojumalaan, joka täällä Suomessa on hallitsevana ihmisissä, jotka eivät tunne Jeesusta ja jotka eivät parane ja koe ihmeitä.

    Minä jatkan Jeesuksesta julistamista ja Jukka.finland jatkaa omalla sarallaan Jeesuksen kunniaksi työskentelyä, eikä sitä estä se, että te, jotka olette osattomia Jumalan valtakunnasta, käytte jatkuvasti pilkkaamaan ja näin välitätte vastahenkeä, itsekään sitä ymmärtämättä.

    Rukoilen puolestasi, että mielesi nöyrtyy ja saat mahdollisuuden saada uuden elämän, joka annetaan jokaiselle, joka sydämestään Jeesukseen uskoo.

    Äänestä

  • sinua! kirjoitti:

    Minut on Jeesus usein parantanut, niin vakavista sairauksista, että ihmisillä ei ole ollut mitään kykyä minua auttaa.

    Minä en ole osaton mistään valtakunnasta. Sinä sen sijaan taidat olla osaton terveen järjen käytöstä. Olen siitä hyvin pahoillani sun puolestas! Terveiset Jukalle!

    Äänestä

  • jos on olemassa, ole kuin välikappale. Onko hänen nyt väliä, auttaja on totta kai tärkeämpi. Poika jolle koomasta selvittyään tämänkin palstan kiemurat heti kerrottiin, vaikka oli kahdessatoista letkussa ja jolta tivattiin miten oli sairaalan päätynyt, selviää takuulla. Yleensä moista tavataan kysyä sairaalan henkilökunnalta jos epäselvyyttä on, mutta poikkeuksia voi tehdä jos toinen kerran on jo tajuissaan. Jos ei ole hereillä voi aina ravistella...

    Äänestä

  • teillä on aika lailla kirjoitti:

    Minä en ole osaton mistään valtakunnasta. Sinä sen sijaan taidat olla osaton terveen järjen käytöstä. Olen siitä hyvin pahoillani sun puolestas! Terveiset Jukalle!

    Järkeni on kirkas ja terve, samoin kuin ruumiinikin. Miten on sinun laitasi, voitko noin varmuudella ja rehellisesti sanoa?

    Olet osaton Jumalan valtakunnasta, mutta, koska et usko, et voi edes nähdä sitä. Silti, muista minun sanoneen, että sinä todella olet osaton.

    Jospa olisit josku siitä osallinen. Osalliseksi siihen pääset ainoastaan uskomalla Jeesukseen. Täällä Jumalan valtakunnassa tapahtuu ihmeet, paranemiset, vapautumiset, iloiseksi tulemiset ja aivan uuden elämän saamiset ja täällä on ihana elää.

    Olinhan minäkin aikanani osaton tästä valtakunnasta ja voin sanoa, että elämäni eroaa entisestä elämästä, kuin yö päivästä.
    Ymmärsit varmaan, että tämä uusielämäni, jota on kestänyt parisenkymmentä vuotta, on se päivä.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    jos on olemassa, ole kuin välikappale. Onko hänen nyt väliä, auttaja on totta kai tärkeämpi. Poika jolle koomasta selvittyään tämänkin palstan kiemurat heti kerrottiin, vaikka oli kahdessatoista letkussa ja jolta tivattiin miten oli sairaalan päätynyt, selviää takuulla. Yleensä moista tavataan kysyä sairaalan henkilökunnalta jos epäselvyyttä on, mutta poikkeuksia voi tehdä jos toinen kerran on jo tajuissaan. Jos ei ole hereillä voi aina ravistella...

    kyllyydestä esille pahaa ja hyvä tuo sydämen kyllyydestä esille hyvää.
    Näin kertoo Jumala ja Hän ilmoittaa, että hedelmistään tunnetaan, kuka on Hänen.

    Millaiset ovat mielestäsi hengenhedelmät, jotka omaat. Ovatko ne lähimmäisiä kannustavia ja rakastavia, vai ovatko vihaavia ja ivaavia ja kaikessa epäuskoa kylväviä ja epäileviä

    Tuollainen elämä käy ennen pitkää raskaaksi.

    Mietipäs sitä.

    Äänestä

  • sydämensä kirjoitti:

    Siinä se uskovaisen tuomion kivi taas lensi. Oletkos varma, että suunta oli oikea?

    Äänestä

  • Ainoa tekemiseni juhannussäässä on rukoilla ko nuoren miehen puolesta ja toivoa, että jotkut rukoilisivat minun puolesta. Oletko rukoillut kummankaan puolesta?

    Luottakaamme, että lääkintähenkiläkunta hoitaa hommansa. Edellisellä kerralla ei hoitanut.

    En ole myrkyttänyt "poikaparan mieltä" jutuillani. Ja toiseksi: Jeesus on ylösnoussut ja lääkäreistämme parhain.

    Vielä Sinulle, varmasti uskosta osaton kirjoittaja, en ole saanut kirjoituksillani aikaan pahaa vaan monet rukoilemaan nuorukaisen puolesta. mitä tulee nimimerkkiisi "jos semmoinen poika on" niin kyllä on ja jos olisit uskossa rukoilisit sekä hänen että minun puolesta. ei täällä palstalla tosi uskovaisia juuri voida harhauttaa. Tämä tiedoksesi.

    Äänestä

  • sinua! kirjoitti:

    Minut on Jeesus usein parantanut, niin vakavista sairauksista, että ihmisillä ei ole ollut mitään kykyä minua auttaa.
    Sen jälkeen, kun Hän, Jeesus Kristus on minut parantanut, olen saanut tuon sama, syvän rakkauden lähimmäisiini, kuin on tällä Jukka.finlandilla ja monet todistavat tänään, että he ovat todistukseni kautta saaneet uude elämän ja tulleet terveiksi.
    Sellaisetkin ihmiset, jotka oli lääkärien toimesta parantumattomiksi julistettu. He ovat saanet yhteyden elävään Jeesukseen, eikä mihinkään muotojumalaan, joka täällä Suomessa on hallitsevana ihmisissä, jotka eivät tunne Jeesusta ja jotka eivät parane ja koe ihmeitä.

    Minä jatkan Jeesuksesta julistamista ja Jukka.finland jatkaa omalla sarallaan Jeesuksen kunniaksi työskentelyä, eikä sitä estä se, että te, jotka olette osattomia Jumalan valtakunnasta, käytte jatkuvasti pilkkaamaan ja näin välitätte vastahenkeä, itsekään sitä ymmärtämättä.

    Rukoilen puolestasi, että mielesi nöyrtyy ja saat mahdollisuuden saada uuden elämän, joka annetaan jokaiselle, joka sydämestään Jeesukseen uskoo.

    Laurentius (tuo minulle rakas veli Herrassa) neuvoi jo minua paneutumaan enemmän rukouksiin kuin vastauksiin jokaiselle. Mutta Laurentius on "pikkuveljeni" ja en nyt ihan heti ota vastaan neuvoa vaan vastailen viesteihin, ennenkuin käyn rukoilemaan.

    Tahdon lyhyesti kiittää Sinua sanoistasi. Jatka rukoilemista; huuda puolestani avuksi elävää Jumalaa. Vastauksia tulee sitten tälle palstalle tai voi kysellä sähköpostini kautta.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    jos on olemassa, ole kuin välikappale. Onko hänen nyt väliä, auttaja on totta kai tärkeämpi. Poika jolle koomasta selvittyään tämänkin palstan kiemurat heti kerrottiin, vaikka oli kahdessatoista letkussa ja jolta tivattiin miten oli sairaalan päätynyt, selviää takuulla. Yleensä moista tavataan kysyä sairaalan henkilökunnalta jos epäselvyyttä on, mutta poikkeuksia voi tehdä jos toinen kerran on jo tajuissaan. Jos ei ole hereillä voi aina ravistella...

    Kirjoitat:
    "Eihän se poika, jos on on olemassa..."

    On olemassa ja kirjoitukseni ovat tosia.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Ainoa tekemiseni juhannussäässä on rukoilla ko nuoren miehen puolesta ja toivoa, että jotkut rukoilisivat minun puolesta. Oletko rukoillut kummankaan puolesta?

    Luottakaamme, että lääkintähenkiläkunta hoitaa hommansa. Edellisellä kerralla ei hoitanut.

    En ole myrkyttänyt "poikaparan mieltä" jutuillani. Ja toiseksi: Jeesus on ylösnoussut ja lääkäreistämme parhain.

    Vielä Sinulle, varmasti uskosta osaton kirjoittaja, en ole saanut kirjoituksillani aikaan pahaa vaan monet rukoilemaan nuorukaisen puolesta. mitä tulee nimimerkkiisi "jos semmoinen poika on" niin kyllä on ja jos olisit uskossa rukoilisit sekä hänen että minun puolesta. ei täällä palstalla tosi uskovaisia juuri voida harhauttaa. Tämä tiedoksesi.

    Ai että ei tosiuskovaisia täällä harhauteta? Älä viitsi naurattaa! Sinun uudestaan ja uudestaan postittamasi rukousviesti, todistelusi, höpinäsi ei-uskonnosta ovat tyypillistä sinisilmäisten harhautusta. Olet uskonnon orja, ja koetat saada hädässä olevan ihmisen sairaaseen orjuuteen myös. Har apua itsellesi ja jätä nyt Herran nimessä se poika rauhaan jo. Sinua vastaan pitäisi olla lähestymiskielto kai, kun et muuten älyä.

    Todellinen auttaja on sitoutumaton, pyyteetön ja itsetunnoltaan terve. Mitä noista sinä omasta mielstäsi olet Jeesus-juttuinesi ja omine Jeesus-uskontoinesi? Olisi mukava kuulla oma arviosi.

    Muuten: miten juttusi liittyvät helluntailaisuuteen? Ne tulisi poistaa täältä, koska et ole tekemisissä uskonnon kanssa, ja helluntailaisuuskin on uskonto.

    Äänestä

  • uskovaiset kirjoitti:

    Siinä se uskovaisen tuomion kivi taas lensi. Oletkos varma, että suunta oli oikea?

    arvostella minua, etkä tuota to...nimimerkillä kulkevaa pilkkaajaa. Oletko itse tämän nimimerkin takana, vaikka tässä et sitä käytäkkään.

    Sinustako on sitten oikein, että nämä kaikesta osattomat, saavat hyppiä nenillemme, vaikka täytyy tässä jo sanoa, he eivät ikinä siinä onnistu, vaikka yritystä riittää.
    Sinustako on oikein, että tuo ihminen, on joka viestiketjussa tämän Jukka.finlandin kannoilla kylvämässä epäuskoa ja pilkkaamassa.
    Sinustako on oikein, että nämä ihmispolot, joita vastavoima käyttää raaasti hyväkseen, eivät saisi siitä itselleen herättävää tietoa ja nuhdetta ja näin ollen he jatkaisivat ivaamistaan ja pilkkaamistaan, tietämättään, että he pilkkaavat näillä teoillaan Jumalaa.
    Sinäkö puolustat ihmistä, joka kaikessa käy toisen kimppuun, sellaisen, kuin on tämä Jumalan mies, Jukka.finland, joka varmasti puhuu rehellisyydessään ja avoimuudessaan ja tämän hetkisessä hädässään ja jakaa suurta suruaan ja huoltaan, meille muillekin, Jeesuksen kehotuksen ja opetuksen mukaan.

    Sinäkö siunaat lyöjää, joka lyötyä miestä lyö.
    Jos niin teet, tunnustaudut samaan henkeen, kuin tuo lyöjä on.

    Minä olen uskonut Jeesukseen kauan ja sitä ennenkin uskoin "taivaan Isään", mutta sitten vasta, kun suullani Jeesuksen Herrakseni tunnustin, tunnusti Jeesus minut Jumalan enkelien edessä ja sain Pyhän Hengen ja kodin Jumalan valtakunnasta, joka on sisäisesti meissä, jotka uskomme.
    Olen saanut kokea niin suuria ja ihmeellisiä ihmeitä, että monet, jotka ovat nähneet niiden tulleen kohdalleni, ovat tehneet parannuksen.

    Jeesus elää ja sen takia varoitan, älkää pilkatko meitä uskovaisia, sillä silloin te pilkkaatte Jumalaa. Jumala tosin ei ole kenenkään kiusattavissa ja sen takia mekään emme ole, mutta koska tiedän, että kaikella on rajat, niin varokaa menemästä rajaan asti.
    Tekin voitte tehdä parannuksen ja kolkutella Jeesuksen ovelle. Hän on Itse luvannut avata oven kolkuttavalle ja koska kaikki mitä Hän lupaa, myös pitää, niin kannattaa kolkutella.

    Äänestä

  • kehtaat kirjoitti:

    Uskovaisen viha näkyy olevan hirveä. Voi sinua raasua: uskot Jukan juttuja muka "tosina", vaikket voi niitä tosiksi tai valheiksi tietää sen paremmin kuin minäkään. Kehtaat mollata nimimerkkiä to..., joka en ole minä - ja hän on sentään vain kysellyt hiukan totuusarvojen perään. Niin, teille oma satunne ja valheenne merkitsee kai sitten enemmän kuin yleinen ihmisarvo.

    Uskon Jumalaan. Jukan satuihin en usko, enkä voi luottaa ihmiseen, joka ei muka ole tekemisissä uskonnon kanssa mutta joka heti perään alkaa puhua Jeesuksesta. Semmoinen on sairaan puhetta epäloogisuudessaan. Sanoin tuon noin suoraan, koska katsoit oikeaksi moittia minua. Totuus olisi syytä sinunkin kestää.

    Jeesus eli kauan sitten. Hän ei elä enää. Se poika siellä sairaalassa, siis JOS häntä on muualla kuin jukan päässä, elää onneksi. Se on tärkeintä. Uskovaisten höpinöillä ei ole arvoa lankaan.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    jos on olemassa, ole kuin välikappale. Onko hänen nyt väliä, auttaja on totta kai tärkeämpi. Poika jolle koomasta selvittyään tämänkin palstan kiemurat heti kerrottiin, vaikka oli kahdessatoista letkussa ja jolta tivattiin miten oli sairaalan päätynyt, selviää takuulla. Yleensä moista tavataan kysyä sairaalan henkilökunnalta jos epäselvyyttä on, mutta poikkeuksia voi tehdä jos toinen kerran on jo tajuissaan. Jos ei ole hereillä voi aina ravistella...

    Noinko vähän tunnet Suomen lakia ja kunnallisia salassapitosäädöksiä?

    Haluan olla avoin ja kirjoittaa tilanteista niiden todenperäisten tilanteisen mukaan. Se auttaa rukoilijoita (tunneperäisesti) paneutmaan kärsivän ongelmaan.

    Minua koskettaa pahoin tekstisi
    >>Jos ei ole hereillä voi aina ravistella...

    nimimerkkiä "to..." (välillä kyllä unohtuu yksi piste)joten muita ei pidä syyttää minuksi eikä käydä muiden kimppuun minun takiani. Olen tuonut esiin esiin perustellun epäilyn enkä vieläkään ymmärrä miksi näin ei olisi saanut tehdä. En kylvä epäuskoa vaan esitän kritikkiä, jota jokaisen tänne tulleen ja täällä kirjoittavan pitää voida kestää. Kuvia en kumarra,en nyt enkä vasta. En ole pilkannut uskovaisia mutta herkkäuskoisia ehkä. Se oli minulle uutta, että uskovan kritisoiminen onkin sama kuin pilkkaisi Jumalaa.

    Äänestä

  • totuutta kirjoitti:

    Etkö todella kykene erottamaan, kuka tässä ketäkin kivittää. Oletko noin sokaistu. Eikö kivittäjä ole tuo to...

    Tunnen henkiä, sillä minulla on henkien erottamisen lahja ja tuo henki, joka täällä esiintyy, esiintyi jo Jeesuksen ollessa ihmismuodossa, siis vastustaja.

    Edehdyt, jos luulet minulla olevan vihaa, ei ole, mutta huoli lähimmäisestäni on. Tälläiset ihmisetkin ovat lähimmäisiäni, jotka täällä tuovat esille tätä henkeä, joka kieltää Jeesuksen elävyyden.

    Sanot uskovasi Jumalaan, niin kaikki uskovat, jopa vastavoima ja vapisee, mutta saman tien kiellät Jeesuksen elävyyden ja siitä Raamattu kertoo meille, että tälläinen henki on antikristuksen henki, joka lopunaikana valtaa tilaa heissä, jotka siihen suostuvat.

    Tulet varmasti saamaan tältä Jukka.finlandilta vielä todisteet ja tulet häpeämään.

    Ei ihminen, joka uskoo valehtele, sen tekevät he, jotka eivät usko.

    Minä olen auttanut kauan ihmisiä ja arvostan ihmisiä ja nämä ihmiset, joita olen auttanut ovat nyt auttajia itse.
    On paljon ihmisiä, jotka sanovat, että heitä ei voi auttaa kuin Jumala. On kamalaa, että näiltä ihimiltä yritetään keinolla millä tahansa riistää tämä ainoa toivo.

    Jukka.finland todistaa Jeesuksesta kaikessa, eikä sitä kiellä. En aina lue hänenkään viestejään, enkä näin ollen tiedä, milloin hän on kieltänyt uskonsa, mutta luulen hänen kieltäneen uskonnollisuuden, saman minkä minäkin elämästäni kiellän. Sillä uskonnollisuus on ihmisten keksimää ja höpötystä. Jeesus on elossa tänään ja Pyhä Henki opettaa meitä Itse, eikä me olla minkään uskonnollisen lahkon opetuksen tarpeessa.

    Se, että olen nyt ollut mukana näissä Jukka.finlandin viestiketjuissa, johtuu siitä, että Itse Jeesus antoi siihen kehotuksen ja käski minun seisoa Jukka.finlandin rinnalla.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Noinko vähän tunnet Suomen lakia ja kunnallisia salassapitosäädöksiä?

    Haluan olla avoin ja kirjoittaa tilanteista niiden todenperäisten tilanteisen mukaan. Se auttaa rukoilijoita (tunneperäisesti) paneutmaan kärsivän ongelmaan.

    Minua koskettaa pahoin tekstisi
    >>Jos ei ole hereillä voi aina ravistella...

    Sillä lailla: aiot siis liki sadistisesti panna "nuorukaisen" lukemaan tämän palstan viestit, joiden avulla kiillotat uskovaisuuden kuvaa ja omaa kuvaasi. Tuollainen ei ole oiken tukihenkilön toimintaa. Et sinä voi olla oikea tukihenkilö, ei millään pahalla.

    Ajat omaa etuasi. Ajat oman Jeesus-lahkosi asiaa. Tunnut olevan aika itsekäs ihminen. Olen pahoillani puolestasi. Sinun kannattaisi katsella vähän peiliinkin.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    nimimerkkiä "to..." (välillä kyllä unohtuu yksi piste)joten muita ei pidä syyttää minuksi eikä käydä muiden kimppuun minun takiani. Olen tuonut esiin esiin perustellun epäilyn enkä vieläkään ymmärrä miksi näin ei olisi saanut tehdä. En kylvä epäuskoa vaan esitän kritikkiä, jota jokaisen tänne tulleen ja täällä kirjoittavan pitää voida kestää. Kuvia en kumarra,en nyt enkä vasta. En ole pilkannut uskovaisia mutta herkkäuskoisia ehkä. Se oli minulle uutta, että uskovan kritisoiminen onkin sama kuin pilkkaisi Jumalaa.

    Onneksi tuli aika jolloin sait sen tietoosi.

    Miski sinä pilkkaat ja ivaat ja olet ilkeä. Miksi et iloitse meistä, jotka sydämestämme rakastamme Jeesusta ja siitä rakkaudesta johtuen autamme lähimmäisiämme rakkaudella.

    Kumpaa on parempi tuoda esille, hyvää vai pahaa. Sinäkin olet vapaatahtoinen ihminen, älä suostu enää viestitämään pahaa ja valhetta ihmisestä. Jos saat hänestä varman todistuksen, että ihminen on vaikka valehdellut, silloin nuhtele häntä, mutta älä yritä julkisesti häpäistä. Sitä sinä nyt yrität syyttömälle miehelle tehdä.

    Olen aivan varma, että Jukka.finland antaa sellaisen todistuksen, että olet häpeävä.

    Tuo mediheli juttu ei saisi nostattaa tälläistä epäilyksen aaltoa, sillä on selvä, että siinä hätätilanteessa, yksi ja toinen voi käydä kiirehengessä ja unohtaa asioita, vaikka nämä ambulanssihenkilökunta. Hekin kun ovat vajavaisia ihmisiä.

    Jeesus sanoo meille, että älkää siitä välittäkö, jos he teitä vetävät oikeuksiin, sillä Pyhä Henki on puolestanne puhuva ja sinä tulet näkemään, että Jukka.finlandin asia tulee julkaistuksi ja totuus esille ja se totuus on se, minkä hän kertoo.

    Jeesus sanoo, että he pilkkaavat teitä, koska he pilkkasivat Minua, ennen teitä ja ei ole opetuslapsi opettajaansa suurempi.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    jos on olemassa, ole kuin välikappale. Onko hänen nyt väliä, auttaja on totta kai tärkeämpi. Poika jolle koomasta selvittyään tämänkin palstan kiemurat heti kerrottiin, vaikka oli kahdessatoista letkussa ja jolta tivattiin miten oli sairaalan päätynyt, selviää takuulla. Yleensä moista tavataan kysyä sairaalan henkilökunnalta jos epäselvyyttä on, mutta poikkeuksia voi tehdä jos toinen kerran on jo tajuissaan. Jos ei ole hereillä voi aina ravistella...

    Ps. 22:7
    (22:8) Kaikki, jotka minut näkevät, pilkkaavat minua, levittelevät suutansa, nyökyttävät ilkkuen päätään:
    Ps. 35:16
    nuo konnat, jotka leipäkyrsää kärkkyen minua pilkkaavat, kiristelevät minulle hampaitansa.
    Ps. 73:8
    He pilkkaavat ja puhuvat väkivallan puheita pahuudessansa, he puhuvat kuin korkeuksista.
    Ps. 80:6
    (80:7) olet pannut meidät riidaksi naapureillemme, meidän vihollisemme pilkkaavat meitä.
    Ps. 119:51
    Julkeat pilkkaavat minua kovin, mutta sinun laistasi minä en poikkea.
    Jer. 20:7
    Sinä olet taivutellut minua, Herra, ja minä olen taipunut; sinä olet tarttunut minuun ja voittanut. Minä olen ollut nauruna pitkin päivää, kaikki pilkkaavat minua.
    Hes. 16:57
    ennenkuin sinun oma pahuutesi paljastui, silloin kun jouduit Aramin tyttärien ja kaikkien heidän ympärillään asuvaisten, filistealaisten tyttärien, häväistäväksi, jotka joka taholta pilkkaavat sinua?
    Hes. 22:5
    Läheiset ja kaukaiset pilkkaavat sinua, jonka nimi on saastutettu ja jossa on hämminkiä paljon.
    Mark. 10:34
    ja ne pilkkaavat häntä ja sylkevät häntä ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet; ja kolmen päivän perästä hän on nouseva ylös".

    Äänestä

  • uutta kirjoitti:

    Onneksi tuli aika jolloin sait sen tietoosi.

    Miski sinä pilkkaat ja ivaat ja olet ilkeä. Miksi et iloitse meistä, jotka sydämestämme rakastamme Jeesusta ja siitä rakkaudesta johtuen autamme lähimmäisiämme rakkaudella.

    Kumpaa on parempi tuoda esille, hyvää vai pahaa. Sinäkin olet vapaatahtoinen ihminen, älä suostu enää viestitämään pahaa ja valhetta ihmisestä. Jos saat hänestä varman todistuksen, että ihminen on vaikka valehdellut, silloin nuhtele häntä, mutta älä yritä julkisesti häpäistä. Sitä sinä nyt yrität syyttömälle miehelle tehdä.

    Olen aivan varma, että Jukka.finland antaa sellaisen todistuksen, että olet häpeävä.

    Tuo mediheli juttu ei saisi nostattaa tälläistä epäilyksen aaltoa, sillä on selvä, että siinä hätätilanteessa, yksi ja toinen voi käydä kiirehengessä ja unohtaa asioita, vaikka nämä ambulanssihenkilökunta. Hekin kun ovat vajavaisia ihmisiä.

    Jeesus sanoo meille, että älkää siitä välittäkö, jos he teitä vetävät oikeuksiin, sillä Pyhä Henki on puolestanne puhuva ja sinä tulet näkemään, että Jukka.finlandin asia tulee julkaistuksi ja totuus esille ja se totuus on se, minkä hän kertoo.

    Jeesus sanoo, että he pilkkaavat teitä, koska he pilkkasivat Minua, ennen teitä ja ei ole opetuslapsi opettajaansa suurempi.

    KESKUSTELUpalsta jonka sääntöjä en ole rikkonut. Jos täällä aikuinen kuten sinä tulee mielipiteitteni vuoksi valittamaan että olen ilkeä aletaan olla lastentarhan puolella. Täällä keskustellaan julkisesti ja sen perusteella mitä kukin on tänne kirjoittanut. Kirjoituksiin myös vastataan tällä samalla palstalla eikä oteta henkilökohtaisesti yhteyttä moittien tai kiitäen.
    Avaukset ovat julkisia ja samoin on oltava kannanottojen niihin, miksi pitäisi olla henkilökohtaisia nuhteluja muualla kun koko idea on että keskustellaan näillä palstoilla? Jos ei tätä kestä, ei ole pakko olla täällä. Uskovat voivat perustaa omat suljetut piirinsä muualle, mutta nämä ovat kaikille avoimet ja erilaiset mielipitet ja kritiikki on kyettävä sietämään.
    En ymärrä millä perusteella esität uskonnollisia tuomioita minua kohtaan, ei täällä tarvitse olla uskova eikä pää pilvissä, olen yhtä oikeutettu mielipiteisiini kuin kuka muu hyvänsä. En myös estä ketään uskomasta Jeesukseen tai muuhunkaan uskontoon.

    Äänestä

  • vaan sadisti kirjoitti:

    Sillä lailla: aiot siis liki sadistisesti panna "nuorukaisen" lukemaan tämän palstan viestit, joiden avulla kiillotat uskovaisuuden kuvaa ja omaa kuvaasi. Tuollainen ei ole oiken tukihenkilön toimintaa. Et sinä voi olla oikea tukihenkilö, ei millään pahalla.

    Ajat omaa etuasi. Ajat oman Jeesus-lahkosi asiaa. Tunnut olevan aika itsekäs ihminen. Olen pahoillani puolestasi. Sinun kannattaisi katsella vähän peiliinkin.

    Näitten kirjoitusten perusteella näkee, että ei kaikki ole auttamisen kannalla.

    Eli olen samaa mieltä Jukan kanssa, pojan on hyvä tietää missä ajassa elämme ja millaisten ihmisten seurassa.

    Itselläni nimittäin on hiukan samanlainen kokemus, kun minua uskovat tukivat ja muutama pilkaaja vastusti heidän apuaan.

    Kiitos Jumalan, että on sellaisia Jumalan uskollisia, jotka jaksavat lohduttaa suurenkin hädän keskellä.

    Siunataan Jukkaa ja kiitetään, kun saamme vahvaa todistusta Jumalan voimasta ja armosta.

    Äänestä

  • lukija, kirjoitti:

    asiat onkin hyvä kertoa itsemurhaa yrittäneelle heti kun hän herää, että tämä varmasti ymmärtäisi maailman olevan paha. Niinkö?

    Kukaan ei vastusta auttamista sinänsä, sekoitat asiat perusteellisesti.

    Äänestä

Jukka näkyy yhä jatkavan omakehuista rukousmassapostitusvimmaansa. No, siinähän hokee. Se minua kyllä panee miettimään, kun hän sanoo, ettei ole missään tekemisissä ukontojen kanssa ja samaan sitten jatkaa Jeesus-juttujaan ja puhuu rukpoilemisesta. Siis hän markkinoi nimen omaan uskontoa; tällä kertaa lievästi sanottuna epäilyttävällä itsemurhatarinalla.

Ainakin jukan omakehu ja huomionkipeys ovat tulleet selviksi. Uskovainen hän ei siis ole. Ateisti kai sitten, kun ei usko, vaikka sanoo uskovansa. Ota noista jutuista sitten selvä...

Kyllä sinä olet, jukka, sitten mahdottoman uskottava...

Äänestä
  • Sinäkin olet niin hauskan uskottava.

    Mutta se Sinun pitäisi jo tietää että uskonnoilla ja Jeesuksella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa eikä mitään yhtymäkohtaa; ei pienintäkään.

    Äänestä

  • Hyvää juhannusiltaa (saanko onnittelut, olen Jukka ja nimipäiväni).

    Sain hetki sitten ystäväni antamat lääkkeet ja kylläpäs tuntuu hyvältä. Ei säre jalka eikä ole ahdistava olokaan.

    Todetaan nyt vielä kerran lyhyesti, että ihmiset, jotka ajattelevat tai yhdistävät ylösnousseen Jeesuksen johonkin uskontoon, eivät ole päässeet lähellekään Hänen persoonansa tuntemista.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Hyvää juhannusiltaa (saanko onnittelut, olen Jukka ja nimipäiväni).

    Sain hetki sitten ystäväni antamat lääkkeet ja kylläpäs tuntuu hyvältä. Ei säre jalka eikä ole ahdistava olokaan.

    Todetaan nyt vielä kerran lyhyesti, että ihmiset, jotka ajattelevat tai yhdistävät ylösnousseen Jeesuksen johonkin uskontoon, eivät ole päässeet lähellekään Hänen persoonansa tuntemista.

    Jaha: no yksinpä olet sitten oppeinesi. Katsos me muut tässäkin maassa yhdistämme Jeesuksen kristinuskoon, joka on uskonto. Jeesus-usko, joka on sinun uskontosi, on myös SELVÄSTI uskonto. Turha sinun on potkia tutkainta vastaan.

    Kristinusko on maailmanuskonto, jonka idea on katsos juuri Jeesuksen pelastustyö. Sinun oppisi on siis ihan pelkkää omaa oppiasi vain - mutta silti uskonto, sinun uskontosi. Sanakirjan avullako sinua pitää ruveta neuvomaan? Outoa on teologiasi, kovin Raamatulle outoa. Et ole ainakaan helluntailainen, joten olet muuten oppeinesi ihan omituisessa paikassakin, kun täällä terrorisoit. Anteeksi nyt, sanoin vain sen, miten minä sinun "uskontoni ei ole uskonto" -juttusi näen, koen ja sisälläni Jumalaan luottavana ja Jeesukseen uskovana tunnen. Olet pahasti pöpelikössä.

    Se on mukavaa, jos lääkityksesi on lopultakin kohdallaan.

    Äänestä

Tiedän mistä on kysymys.
oman pojan itsemurhayritykset
alkoholin ja narkoottisten
aineitten vankina on epätoivon
huuto; kun ei enää jaksa olla
olemassa, sillä elämä on muuttunut
kiduttavaksi piinaksi. persoonallisuus on
menetetty ja kaikki on mennyt
päihdekierteessä. on hetkiä,
jolloin on vain suora huuto Elävän Jumalan
puoleen, kunnes sydämessä on enää huokaukset
jäljellä. ne ovat raskaita voimia
joita vastaan on taisteltava,
Jeesukseen Kristukseen turvaten.
uskon, että rukoukset kantavat
silloin meitäkin TOIVOMAAN vaikka ei TOIVOA ole!
vaikka se toivo voi kadota, niin kuin se
heidän kohdallaan voi kadota,
mutta rukoukset kantavat ja
me rukoilemme ja toivomme siltikin,
vaikka mitään ei näy,
Jumala näkee ja se riittää.
rukoilkaamme, että epätoivoiset saisivat
tulevaisuuden toivon, kuoleman halun sijasta.

Psalmi 74. erikoisesti:
74:13 Sinä voimallasi halkaisit meren, sinä musersit lohikäärmeitten päät vetten päällä.
74:14 Sinä ruhjoit rikki Leviatanin päät, sinä annoit hänet ruuaksi erämaan eläinten laumalle.
74:15 Sinä puhkaisit kuohumaan lähteen ja puron, sinä kuivasit väkevät virrat.
74:16 Sinun on päivä, sinun on yö, sinä valmistit valon ja auringon.
74:17 Sinä määräsit kaikki maan rajat, sinä asetit kesän ja talven.
74:18 Niin muista tämä: vihollinen herjaa Herraa, houkkiokansa pilkkaa sinun nimeäsi.
74:19 Älä anna pedolle alttiiksi metsäkyyhkysesi sielua, älä iäksi unhota kurjiesi elämää.
74:20 Katso liittoasi. Sillä maan pimennot ovat väkivallan pesiä täynnä.
74:21 Älä salli sorretun kääntyä häväistynä takaisin. Kurja ja köyhä saakoot ylistää sinun nimeäsi.
74:22 Nouse, Jumala, aja asiasi. Muista, miten houkat herjaavat sinua kaiken aikaa.
74:23 Älä unhota vihollistesi huutoa, älä vastustajaisi melua, joka kohoaa lakkaamatta.

Äänestä
  • Jukka, jaksa kaiken solvauksen keskellä. Tiedän, että Jumalan avulla jaksatkin. Me kannamme sinua ja työtäsi rukousten käsivarsilla Taivaallisen Isämme luo. Jätetään solvaajatkin saman Taivaallisen Isämme huomaan. Hän hoitaa yksilöihmisen, syrjäpoluille eksyneenkin viisaalla tavallaan. Ja noudattakaamme Jeesuksen esimerkkiä, joka rukoili ristiinnaulitsiloidensa ja pilkkaajiensa puolesta: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät!"

    Äänestä

  • Jumalan siunausta sinulle. Herra auttaa kumpaakin meistä.

    Hän on Jumala joka auttaa
    ja Herra joka kuolemasta vapahtaa.

    Kiitos kirjoituksestasi ystäväni.

    Äänestä

  • esimerkkinä meille kirjoitti:

    Jukka, jaksa kaiken solvauksen keskellä. Tiedän, että Jumalan avulla jaksatkin. Me kannamme sinua ja työtäsi rukousten käsivarsilla Taivaallisen Isämme luo. Jätetään solvaajatkin saman Taivaallisen Isämme huomaan. Hän hoitaa yksilöihmisen, syrjäpoluille eksyneenkin viisaalla tavallaan. Ja noudattakaamme Jeesuksen esimerkkiä, joka rukoili ristiinnaulitsiloidensa ja pilkkaajiensa puolesta: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät!"

    Kiitos kirjoituksestasi.

    Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kanssasi ystäväni.

    Äänestä

ja rukoilen omalta osaltani teidän molempien puolesta. Herran käsi on teidän kanssanne.

Siunausta molemmille!

Äänestä

Kiitos teille kaikille ja erityisesti Jeesukselle, joka armahti itsemurhaa yrittänyttä poikaa. Lääkäri sanoi, että nyt käytiin hyvin lähellä kuolemaa, mutta nythän nuorukainen on tajuissaan ja aivotoiminta tuntuu olevan kunnossa.

Hänet on siirretty tehohoidosta HUS:in toisen sairaalan valvomoon. Tila on stabiili.

Kirjoitan tätä nyt aika kovan lääkityksen saaneena (ja minulla on aika hyvä olla; ei kipuja eikä ahdistuksia). Ystäväni antoi lääkityksen. Kunnioitan häntä suuresti, kun jaksaa työaikansa jälkeenkin pitää minuun yhteyttä ja auttaa.

Tämä on pyyntöni; rukoilkaa ennen kaikkea itsemurhaa yrittäneen nuoren puolesta, mutta jos voitte, niin minunkin puolesta.

Toivotan jokaiselle palstan lukijalle Jumalan siunausta ja
HYVÄÄ YÖTÄ
JEESUS MYÖTÄ.

(pyydän anteeksi, että olen nyt hieman väsynyt).

Mutta vanhurskaan rukous voi pljon kun se on harras (kestävä).

Jukka Virtanen
09120 Karjalohja

Äänestä
  • joudut raadeltavaksi, kun paljastelet privaattijuttujasi.
    ei ne tänne kuulu. olet OK, mutta älä kerjää myötätuntoa,
    riittää kun sanot tarvitsevasi rukousta.
    itsesääli on petollinen olotila eikä
    sillekään auta muuta kuin antaa Raamatun
    Sanan tälli mennen tullen;
    jumala tietää kaiken!

    Äänestä

Muistan tätä asiaa rukouksessa. Kiitetään Jumalaa siitä ettei Hän jätä aloittamaansa työtä kesken.
Siunausta.

Äänestä

Koita veli ottaa aikaa itsellesikin, vaikka ymmärrän kun tukihenkilönä olet, että huolet usein painavat mieltä, mitä läheisemmäksi suhde autettavaan tulee.

Nämä "asiakkaathan" useinkin tulevat, kuin perheen jäseneksi.

Toivon ja uskon, että Isä sinulle antaa taivaallista viisautta rakkaudella höystettynä, sitähän tarvitset terveytesi ohessa, jotta voisit tukea ystävän elämän merkityksellisyyteen ja Jumalan armoon.

Tuntuu sinulla olevan saatanalliset vastavoimat, kun vastauksia lueskelee, mutta sehän kuuluu asiaan, kun sivustoa seurailee.

Kokeneena uskon veljenä tiedät, että vastustukset eivät tässä ajassa lopu, varsinkaan jos lähellä Herraa elää ja Hänen tahtoaan täyttää.

Muistan teitä rukouksin ja toivotan Kristuksen armon läheisyyttä siunatussa Jeesus nimessä.

Äänestä
  • Niin, oikein kirjoitat, kun sanot, että
    >>Tuntuu sinulla olevan saatanalliset vastavoimat, kun vastauksia lueskelee, mutta sehän kuuluu asiaan, kun sivustoa seurailee

    Äänestä

  • Niin, oikein kirjoitat, kun sanot, että
    >>Tuntuu sinulla olevan saatanalliset vastavoimat, kun vastauksia lueskelee, mutta sehän kuuluu asiaan, kun sivustoa seurailee

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Niin, oikein kirjoitat, kun sanot, että
    >>Tuntuu sinulla olevan saatanalliset vastavoimat, kun vastauksia lueskelee, mutta sehän kuuluu asiaan, kun sivustoa seurailee

    Nyt se viesti tuli kahdestikin!

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Niin, oikein kirjoitat, kun sanot, että
    >>Tuntuu sinulla olevan saatanalliset vastavoimat, kun vastauksia lueskelee, mutta sehän kuuluu asiaan, kun sivustoa seurailee

    luonut järjen ja arvostelukyvyn eikä ole niitä kieltänyt käyttämästä. Aina joskus niitä tulee minunkin käytettyä.

    En ole hyökännyt uskovaisia tai auttamista vastaan, vaan esitin asiallisia kriittisiä kysymyksiä . Turhien viholliskuvien luominen ei mitään asiaa auta. Jos olet jonkun tukihenkilö sinun on entistä suurempi syy pysyä realististissa tilanneanalyyseissa. "Käärme " ei ole hyökännyt eikä mikään muukaan, tervettä järkeä vain on käytetty.

    Äänestä

Tällä hetkellä tilanne on tämä: ko nuori mies jonka puolesta pyysin esirukousta, on päässyt sairaalasta. Kunto kohtalainen, sokeri stabili tulehdusarvot lähellä 100, koska aspiroinut oksennusta keuhkoihinsa tajuttomuuden aikana.

Pyynnöistämme (nuoren ja minun) huolimatta sairaala ei halunnut jatkaa sairaalahoitoa, koska se "antibiootein hoituu avohoidossakin". Psykiatri katsoi, että potilaalla ei ole mielisairautta eikä muutakaan sellaista tuskatilaa, että sitä pitäisi lääkitä. Nuorukaisella ei ole asuntoa eikä asiaa vanhempiensa luokse. Mitään laitospaikkaa ei sairaalalla ollut esittää jatkohoidoksi. Sairaalan psykiatri soitti minulle iltapäivällä ja kävimme puhelinneuvottelun, jossa olivat läsnä useita hoitohenkilökuntaan kuuluvaa hoitajaa. Hän sanoi, ettei ko nuorukaista hoideta sairaalassa ja hän saa lähteä. Kun ihmettelin, että minne kaveri sitten saadaan hoitoon niin hän ehdotti (jos minulle vain sopii) että potilas palaa luokseni tänne mökillemme (jossa hän nyt on ja lueskelee läpi rukouspyyntöihini saamiani vastauksia)

Tämä siis teille tiedoksi, jotka niin kovasti korostitte ammattiavun tärkeyttä esimerkiksi suisiditaipuvaisille ihmisille. Missä se apu nyt on, kun Peijaksen HUS:in sairaalakaan ei sitä antanut (jatkohoitoa ajatellen). Peijaksen sairaalassa eikä mainitsemassani psykiatrissa ole vika, vaan yksinkertaisesti voimavarojen loppumisesta.

Nuori mies on nyt jälleen mökillämme ja olemme illan edellä tehneet yhdessä töitä pihalla, saunoneet ja jutelleet. Uskovilta pyydän: rukoilkaa ja huokailkaa Herran puoleen.

Rukoilkaamme lisää ihmisiä, jotka saavat lähimmäisen rakkautta toisiaan kohtaan. Ei tämä tukihenkilön työ niin vaativaa ole; mukaan vain rohkeasti. Lopetan jonkun kirkkoisän sanoihin:

Antaessaan saa,
etsiessänsä löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessa nousee iankaikkiseen elämään.

Mutta Herralla Jeesuksella, joka on kuollut puolestamme ja ylösnoussut, Hänelle kunnia ja Kuninkuus tässä mailmanajassa ja tulevissa, iankaikkisesti.

Äänestä
  • Täällähän myrsky käy.Tuli nyt melkein luettua koko rimpsu. Kohtuuden nimessä kuitenkin vaikka tämä Suomen mielenterveyshoito on tunnetusti retuperällä niin täytynee mainita, jos et Jukka maininnut tuolla aijemmin - en jaksanut kaikkea lukea - niin kyseinen henkilö on kieltäytynyt ainakin kandesta hänelle tarjotusta hoitomuodosta, joihin hänellä oli kotikunnan maksusitoumus. Varmaan, jos jaksat ja katsot tarpeelliseksi niin kirjoitat palstalla olijoille miksi näin kävi.
    Siunausta teille kummallekin kuitenkin siellä!
    Yritän omalta osaltani tänään tehdä asialle jotain - jos se vain onnistuu ja teille kahdelle sitten kelpaa.
    Nyt töihin!

    Äänestä

  • Kuulepas nyt "tukihenkilö"! Olet joko täysin syyntakeeton tai sitten muuten järjettömästi toimiva. Eipä sulla mitään asiallista luettavaa tietenkään nuorelle ihmiselle ole - paitsi uskovaisten höpinäy! Käännytät, käännytät sairaan häpeämäöttömästi. Anna sille ihmiselle vaikka Aku Ankkoja tai jotain muuta harmitonta, ettei tarvitse sinun jätöksissäsi koko ajan kieriskellä.

    Jos hoitohenkilökunta oikeasti tietäisi, mitä yäällä tet, sinut panyaisiin pois kaikkia apua tarvitsevien läheltä.

    Koko tarinassasi ei tainnut olla totuuden siementäkään.

    Äänestä

  • merja kirjoitti:

    Täällähän myrsky käy.Tuli nyt melkein luettua koko rimpsu. Kohtuuden nimessä kuitenkin vaikka tämä Suomen mielenterveyshoito on tunnetusti retuperällä niin täytynee mainita, jos et Jukka maininnut tuolla aijemmin - en jaksanut kaikkea lukea - niin kyseinen henkilö on kieltäytynyt ainakin kandesta hänelle tarjotusta hoitomuodosta, joihin hänellä oli kotikunnan maksusitoumus. Varmaan, jos jaksat ja katsot tarpeelliseksi niin kirjoitat palstalla olijoille miksi näin kävi.
    Siunausta teille kummallekin kuitenkin siellä!
    Yritän omalta osaltani tänään tehdä asialle jotain - jos se vain onnistuu ja teille kahdelle sitten kelpaa.
    Nyt töihin!

    En voi tässä kertoa mitään noista kahdesta kieltäytymisestä, etkä niistä kaikkea tiedäkään, mutta kummatkin tiedämme, että ne hoitolaitokset, joissa ko. henkilö on ollut, eivät ole häntä auttaneet. Tästä tulisi melkoinen kirja, jos kertoisimme mitä tämä mies on saanut kohdalleen silloin, kun itse ollut halukas saamaan hoitoa. Tiedät myös, että viimeisenkin hoitopaikan odotus vain kesti liian kauan.

    En voi nyt tästä enempää sanoa. Sanon puhelimessa sitten "suuni puhtaaksi". Hyvää työpäivän jatkoa sinne HUS:iin.

    Äänestä

  • Jukka kimpussa kirjoitti:

    Kuulepas nyt "tukihenkilö"! Olet joko täysin syyntakeeton tai sitten muuten järjettömästi toimiva. Eipä sulla mitään asiallista luettavaa tietenkään nuorelle ihmiselle ole - paitsi uskovaisten höpinäy! Käännytät, käännytät sairaan häpeämäöttömästi. Anna sille ihmiselle vaikka Aku Ankkoja tai jotain muuta harmitonta, ettei tarvitse sinun jätöksissäsi koko ajan kieriskellä.

    Jos hoitohenkilökunta oikeasti tietäisi, mitä yäällä tet, sinut panyaisiin pois kaikkia apua tarvitsevien läheltä.

    Koko tarinassasi ei tainnut olla totuuden siementäkään.

    elekää jaksako jauhaa pakanat (kuin myös minä olen)elkää sit tulko näille sivuille jos vaan haluutte arvostella.kaikenlisäksi empatiakykynne on ilmeisesti jäänyt lasten tasolle eli eipä sitä juuri siis ole.kaikki jotka eivät asioita tarkemmin tiedä eivätkä tunne kys.hlöitä niin jättäkää ne negatiiviset kommentit pois.Täällähän on pyydetty esirukousta EIKÄ ARVOSTELUA!!!!!!

    Äänestä

  • suulemitar kirjoitti:

    Lämmin kiitos kirjoituksestasi. Noinhan se oli, että esirukouksia minä pyysin ja monet vielä heittäytyivät Herran eteen anomaan armoa ko nuorukaiselle.

    Pitäkäämme kuitenkin mielessä, että missä vain huudetaan avuksi Herraa Jeesusta, niin siellä vastavoimat korottavat äänensä.

    On sanomattakin selvää, etten ole voinut kaikkea asiaan liittyvää kirjoittaa eikä se ole tarpeen. Olen melkoisen puolustuskyvytön minuun kohdistuvasta arvostelusta, mutta esirukouspyyntöni ja tapahtumista kertominen ovat olleet totuuden mukaisia (tuota Mediheli-jupakkaa myöten).

    Jumala Sinua runsaasti siunatkoon.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    En voi tässä kertoa mitään noista kahdesta kieltäytymisestä, etkä niistä kaikkea tiedäkään, mutta kummatkin tiedämme, että ne hoitolaitokset, joissa ko. henkilö on ollut, eivät ole häntä auttaneet. Tästä tulisi melkoinen kirja, jos kertoisimme mitä tämä mies on saanut kohdalleen silloin, kun itse ollut halukas saamaan hoitoa. Tiedät myös, että viimeisenkin hoitopaikan odotus vain kesti liian kauan.

    En voi nyt tästä enempää sanoa. Sanon puhelimessa sitten "suuni puhtaaksi". Hyvää työpäivän jatkoa sinne HUS:iin.

    Merja; sinun ei tulisi puhua tietämiäsi yksityiskohtia niistä ihmisistä, joille olen tukihenkilö ja jotka asiat tiedät.

    Luin uudelleen tuon viestisi ja eiköhän sekin ole ko nuorukaista vastaan kirjoitus tai ainakin minun vastainen.

    Älä puutu asioihin, joista et tiedä puoliakaan.
    Maailma ja sen systeemi kulkee omaa tietänsä ja yrittää auttaa omiaan, mutta Jumalan Valtakunnassa toimivat toiset lait. Tämäm maailman systeemeillä (toimintatavoilla) ei ole yhteyttä Jumalan Valtakunnan toiminnan periaatteisiin.

    Tämä nyt henkilökohtaisesti Sinulle, ei muille tässä ketjussa kirjoittaneille.

    Tämä on keskustelupalsta. Menepä siis sähköpostitse neuvomaan hoitohenkilökuntaa, joka paljastelee työssä saamiaan tietoja täällä julkisesti. Samaan olet sortunut myös sinä: annat omat nimesi ja osoitteesi tänne, leveilet "auttamistyöllä" ja kerrot piinallisen tarkasti yksittäistapauksia. Tuo on asiatonta siksi, että tuosta voi tunnistaa hyenkilöt. Onneksi juttusi ovat satua, joten mitään vaaraa ei ole.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Lämmin kiitos kirjoituksestasi. Noinhan se oli, että esirukouksia minä pyysin ja monet vielä heittäytyivät Herran eteen anomaan armoa ko nuorukaiselle.

    Pitäkäämme kuitenkin mielessä, että missä vain huudetaan avuksi Herraa Jeesusta, niin siellä vastavoimat korottavat äänensä.

    On sanomattakin selvää, etten ole voinut kaikkea asiaan liittyvää kirjoittaa eikä se ole tarpeen. Olen melkoisen puolustuskyvytön minuun kohdistuvasta arvostelusta, mutta esirukouspyyntöni ja tapahtumista kertominen ovat olleet totuuden mukaisia (tuota Mediheli-jupakkaa myöten).

    Jumala Sinua runsaasti siunatkoon.

    Laitan tämän pienen kirjoituksen, vain siksi että muistan teitä tänäänkin Kristuksen nimessä.

    Eli ei anneta viholliselle saalista ihan ensi-vastustuksen edessä.

    Uskollisuutta Isämme odottaa lapsiltaan.

    Kerro ystävällesi, että on minullakin ollut hetkiä, jolloin ei löytynyt elämälle merkitystä ja tyhjyys kaiken pimeyden hallitessa meinasi saada voiton, mutta Kristus kutsui armossaan minutkin pelastukseen ja sain merkityksen elämälleni.

    Ei ollut minulla avuja, joilla voisin ylpeillä, mutta Jeesus ei katsonut minun hyvyyteeni, vaan auttoi vajonneen ihmisen uuden elämän alkuun ja jopa luotti minullekin tehtäviä valtakuntansa työssä ja nimensä kirkastamisessa.

    Iloinen asia, että elämä on voittanut kuoleman, ystäväsi kohdalla toivon sinulle ja hänelle kauniita kesän iloja Kristuksessa Jeesuksessa.

    Kerro ystävällesi, että pilvien takaa paistaa ajallaan hänellekin aurinko, KUTEN MEILLE MUILLEKIN, KUNHAN JAKSAMME ODOTTAA PILVIEN POISTUMISTA.

    Äänestä

Rukoilen tämän nuorukaisen puolesta. Rukoilen myös sinun puolestasi, että saisit voimia jaksaa eteenpäin.

Älä välitä arvostelijoista. "He eivät ymmärrä, koska he eivät näe." Rukoilkaamme myös heidän puolestaan, että he saisivat sisimpäänsä laupeutta ja armahtavaisuutta.

Rohkaisuksi sinulle:
Meille palvelijoille on uskottu leiviskät ja hyvin teet, kun kartutat taivaan leivisköjä auttamalla avun tarvitsijaa.

Matt.25:21
Hänen Herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.'

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

jukka.finland kirjoitti:

Itsemurhaa yrittänyt nuorukainen on siis nyt tajuissaan ja kykenee keskkustelemaan kanssani. Ongelmana on se, että hän ei halua puhua kenenkään muun kanssa, vaan kääntää päänsä pois ja on hiljaa.

Pyydän, että rukoilette hänen puolestaan ja että hänelle löytyisi sopiva hoitopaikka. Sairaalan psykiatri on sitä mieltä, että nuorukainen ei ole mielisairas, eikä häntä voida sulkea pakkohoitoon vastoin omaa tahtoaan (ja totta varmaan sitten onkin).

Rukoillaan ystävät ja pankaamme luottamuksemme Herraan itseensä, joka on "viinin juojien ja syntisten ystävä".

Tässä pyydän nyt todellista ja totuuden mukaista esirukousta suuressa hädässä enkä juurikaan paneudu arvostelioiden kirjoituksiin jotka viisastelevat sanoilla, mutta eivät rukoile eivätkä ehkä tunne Herraa Jeesusta auttajanamme.

Rukoillaan ja rukoilkaa minunkin puolesta. Olen tämän nuoren lisäksi kolmelle tukihenkilö ja heille kuuluu pääasiassa hyvää (on työ, asunto ja kahdella jo perhettäkin).

Jokainen rohkaisun sana tuntuu olevan nyt minulle tärkeä.

"Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen,
hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu