Niin..taas tää ikuisuusjuttu. Oon parikymppinen, opiskelen, on kavereita ja muutama hyvä ystävä, läheinen suhde perheen kanssa, töitä, terveys kunnossa, asun yksin... Siis kaikki vaikuttais olevan enemmän ku hyvin. Mutta silti jotain puutttuu. Kun löytäisi jostain sen ihmisen, jota rakastaa ja joka rakastaisi. Jonkun, jonka kanssa jakaa arkiset asiat ja ylipäätään joku, jonka tietäisi olevan siinä vieressä, lähellä. Välillä tulee todella kova yksinäisyyden tunne, semmonen ihmeellinen ahdistus, kun tajuaa kuinka kaipaa vierelle toista ihmistä, läheisyyttä ja kumppanuutta. Varsinkin viikonloput, juhlapyhät ja illat on pahimpia. Ystävät asuvat eri kaupungissa, joten joka viikko emme näe. Työ on yksi asia, mikä pitää pään koossa ja antaa voimia, ihme kyllä:D
Miten jotkut ihmiset löytävät heti uuden kumppanin eron jälkeen? Toisten kohdalle ei osu millään sitä ensimmäistäkään! Olen itsenäinen, ulospäinsuuntautunut, puhelias, tykkään silloin tällöin käydä baarissa tanssimassa. Viihdyn myös terasseilla. Jostain syystä fiksut miehet pysyttelevät kaukana meikäläisestä. Jos joku hauskannäköinen ja puhelias mies uskaltaa lähestyä, niin herra on niin hirveässä kännissä tai sitten etsimässä seuraa yhdeksi yöksi eli ei kiitos...En ole koskaan seurustellut vakavasti, treffeillä olen kyllä käynyt, mutta niistä jutuista ei ole tullut sen enempää. Miehet ovat olleet mukavia, mutta "se jokin" on aina jäänyt puuttumaan.
Nyt kesällä tulee välillä järjettömän paha olo, kun katsoo kuhertelevia pareja. Miltä tuntuisi kokea itse jotakin tuollaista? Väkisinkin tulee pieni kateuden tunne, minkä yritän sitten äkkiä saada pois. En halua olla epätoivoinen, en halua miestä vain seurustelemisen hienouden vuoksi, enkä todellakaan ole luopunut toivosta. Joskus ajattelen, että kaikki on todella hyvin ja vapauden tunne on hieno. Sitten ajatus vaihtuu ja tulee mieleen, että ketä oikein yritän huijata?
Haaveilen, että vielä joku päivä vastaan kävelee mies, joka vie kerralla jalat alta. Että tulisi semmonen tunne, että "Tässä se mies on!". Ehkäpä ennen sitä minun on opittava olemaan itsekseni ja nauttimaan elämän pienistä asioista, jotka ovat minulla hyvin. No mutta eiköhän tässä ollut tämä sekavaakin sekavampi vuodatus:D Ainakin hieman helpotti:) Hyvää kesän jatkoa kaikille kohtalontovereille! Ja tottakai muillekin:D
Miten jotkut ihmiset löytävät heti uuden kumppanin eron jälkeen? Toisten kohdalle ei osu millään sitä ensimmäistäkään! Olen itsenäinen, ulospäinsuuntautunut, puhelias, tykkään silloin tällöin käydä baarissa tanssimassa. Viihdyn myös terasseilla. Jostain syystä fiksut miehet pysyttelevät kaukana meikäläisestä. Jos joku hauskannäköinen ja puhelias mies uskaltaa lähestyä, niin herra on niin hirveässä kännissä tai sitten etsimässä seuraa yhdeksi yöksi eli ei kiitos...En ole koskaan seurustellut vakavasti, treffeillä olen kyllä käynyt, mutta niistä jutuista ei ole tullut sen enempää. Miehet ovat olleet mukavia, mutta "se jokin" on aina jäänyt puuttumaan.
Nyt kesällä tulee välillä järjettömän paha olo, kun katsoo kuhertelevia pareja. Miltä tuntuisi kokea itse jotakin tuollaista? Väkisinkin tulee pieni kateuden tunne, minkä yritän sitten äkkiä saada pois. En halua olla epätoivoinen, en halua miestä vain seurustelemisen hienouden vuoksi, enkä todellakaan ole luopunut toivosta. Joskus ajattelen, että kaikki on todella hyvin ja vapauden tunne on hieno. Sitten ajatus vaihtuu ja tulee mieleen, että ketä oikein yritän huijata?
Haaveilen, että vielä joku päivä vastaan kävelee mies, joka vie kerralla jalat alta. Että tulisi semmonen tunne, että "Tässä se mies on!". Ehkäpä ennen sitä minun on opittava olemaan itsekseni ja nauttimaan elämän pienistä asioista, jotka ovat minulla hyvin. No mutta eiköhän tässä ollut tämä sekavaakin sekavampi vuodatus:D Ainakin hieman helpotti:) Hyvää kesän jatkoa kaikille kohtalontovereille! Ja tottakai muillekin:D
Vastaukset 10
Vanhimmat
Bleh, niin moni omassa kaveripiirissä elää (ja on aina elänyt) yksin, että ei hirveästi löydy sympatiaa. Kyllä ihminen pystyy elämään yksin vaikka koko elämänsä ja osa joutuu niin tekemäänkin. Miehet ei vaan yleensä mussuta näistä asioista, vaan hyväksyvät tosiasiat sellaisina kuin ne ovat ja tyytyvät siihen oman elämän itsenäiseen rakentamiseen. Kannattaa muistaa, että parisuhde EI ole mikään ihmisen perustarve.
Sitäpaitsi sinun on aika naurettavaa naisena edes valittaa koko asiasta. En ole koskaan edes kuullut henkisesti ja fyysisesti terveestä naisesta, jolla ei olisi ollut yhtä tai useampaa parisuhdetta. Ehkä sinulla kestää keskimääräistä kauemmin löytää parisuhde, mutta usko pois, kaikki naiset kyllä löytävät niitä ainakin mukamas "sopivia" seurustelukumppaneita n 1 elämänsä aikana.
Saanen(ja esitänkin)esittää eriävän mielipiteen tässä perustarve asiassa..Saada ja antaa hellyyttä,huolenpitoa ja rakkautta,eikös se juuri ole se suurin perustarve...??toki jos lakkaa syömästä käyp ko mustalaisen hevoselle,mut eikö hellyyen puute jätä juuri sellasen jotain puuttuu olon..??en jaksa eelleenkään uskoa että ihmistä on tarkotettu olemaan yksin..niin ja miusta henkinen heikkous ja rakkaudenkaipuu on hiton kaukana toisistaan!se ettei vaan osaa olla yksin,olisko se sit ennemmin henkistä heikkoutta...??
Rakastumisen tunne kestää noin puolitoista vuotta.
Sen jälkeen elämä on yhtä arjen pyörittämistä eli täyttä rumpaa. Ei siinä jää aikaa hellittelylle eikä nykyajan miehistä ole olkapääksi, johon voi nojailla. Itse on vaan pysyttävä pystyssä. Naiset ovat tunteellisempia kuin miehet eivätkä he miehen puutteen vuoksi osaa tehdä muuta kuin valitella kohtaloaan.
Mitään auvoista rakkautta pitkällä tähtäyksellä ei ole olemassa, paitsi äidinrakkaus, eikä sekään kun ajattelee, että useimmat äidit pakosta tai omasta tahdostaan vievät ne kullannuppunsa heti kun vaan voi, seimiin ja tarhoihin noin kymmeneksi tunniksi päivässä.
Siis kannattaa siirtyä realiteetteihin.
Arjen rumpa on yhtä kaukana romantiikasta kuin maa on Plutosta.
olen ainakin valmis yrittämään..tottakai lapset menevät omien mielihalujen ja tekojen eelle,mut jos suhde toimii niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla en usko sen hukkuvan arjen harmauteen..
enkä kyl tajuu miksi sen hellyyden tarvitsee ollakkaan mitään extremeä??!!halaus tai suukko ohimennen ei kai ole hirveästi vaadittu..?hmm..kerrohan sit miten äidinrakkaus vähenee jos aarre on hoidossa työpäivän ajan?hoidossa on enemmän kavereita,opitaan miten toimia ryhmässä jne..kauhean haitallista ja rakkaudetonta toimintaa;plutossa tää ei menny ihan jakeluun..eikä sitä tarvitse yrittää olla "paras kaikessa",asiat tärkeysjärjestykseen laittamalla saattaa arki olla ajoittain jopa tangoa..on kyllä totta että itse on pysyttävä pystyssä,rakennettava tasapainonen pohja jolle rakentaa sit muuta..saattaa olla et oon yltiopositiivinen mut kohtuullisen onnellinen kuitenkin.olisse aika outoa ellei niin olisi..ulkoiset tekijät on miun elämässä kovin toisarvonen asia,jospa se on ajoittaisen onnellisuuden suuri tekijä..?elämään kuuluu vastoinkäymiset eikä niihin ole pakko jäädä jumiin...
Et ole ainut jolla ei ole sitä kumppania. Onnea etsintöihin ja hyvää kesää:)
Päällisin puolin kaikki on kunnossa; oma asunto,työpaikka,terveys ok,ystäviä...
Peiliin katson aamuisin pelästymättä,saatan katsoa kerran vielä kotoa lähtiessäkin ;)
Minullakin työ tuntuu joskus olevan se kantava voima,niin hassulta kun se kuulostaakin.
Nyt olen lomalla,välillä tuntuu aika käyvän pitkäksi... -ostetaan elämä-
Itse olen yhden pitkän (yli 3v) parisuhteen taakseni jättänyt,siitäkin on jo aikaa.
Nyt olisi jo paikka vapaana...
työn takia mulla ei ne kumppanit taho pysyä. Pitkiä suhteita mulla ei ole ollut, lyhyitä pari kappaletta. vai olisi paikka vapaana....:)
Sulla sitten varmaan aikaa vievä työ? Tai sitten olet naisvaltaisella alalla ja sun tytöt on olleet mustasukkaisia ;)
Tämä tyttö kaipaisi jo jonkun mukavan miehen vierelleen...mikä olisi kesällä ihanampaa kun käydä yhdessä jätskillä,rannalla,lintsillä ja herätä aamulla toisen kainalosta.Tuntea olonsa taas turvalliseksi ja onnelliseksi :)
Noniin...lopetetaas tämä haaveilu..
Aikaa vievää hyvinkin, enkä ole naisvaltaisella alalla:)
olen kymmenen vuotta edellistä kirjoittajaa vanhempi ja sama tilanne, oma ihana asunto, mukava, vakituinen työpaikka, terveyttä, ystäviä.. yhden mielestä olen söpö, toisen kaunis ja kolmas pitää lehmänä eli en oikein naamavärkistäni osaa sanoa..
onnex mulla on lapset, ne pitää arjessa kii, on pakko jaksaa huomiseen, on pakko käydä töissä elättääkseni heidät mutta tosiasia jollei minulla heitä olisi, olisin niin todella yksin.
minulla takana reilun 10 vuoden parisuhde, avioerosta on nyt aikaa 5 1/2 vuotta, mullakin paikka vapaana..
potentiaaliset yksinhuoltajaisit, saa ottaa yhteyksii.. ;)