Olen jo keski-ikäinen, eronnut nainen. muutama vuosi sitten löysin miehen, itseni ikäisen ja eronneen. Meillä on siitä lähtien ollut hyvä suhde. Ikävää tässä on se että kaikki ystäväni eivät iloitse siitä kanssani...Ex-mieheni sukulainen, jonka kanssa olen ollut tosi hyvä kaveri, on siitä pitäen käyttäytynyt omituisesti...hän tunsi miehen jo ennestäänkin.
Nykyisin kun menemme käymään tämän ystäväni ja hänen perheensä luona, lähtee ystäväni lenkille tai menee suihkuun. Tai sitten telkusta tulee hyvä ohjelma juuri silloin. Keskustelusta ei tule siis mitään. Kyläänkään häntä ei meille saa. En tosiaan ymmärrä tätä. Mikähän tässä mättää....olen miettinyt wttä olikohan hän ihastunut mieheeni, kun ei voi yhtäkkiä sietää minua.
Menimme n. vuosi sitten naimisiin, ystäväni ei tullut häihin, ei ollut kuulemma oikein hyvässä kunnossa, hänen miehensä kävi ja esitti pahoittelun vaimonsa puolesta. Kun oma mieheni sitten häiden jälkeen kävi heillä, ei tämä ystävä edes onnitellut.
Nykyisin kun menemme käymään tämän ystäväni ja hänen perheensä luona, lähtee ystäväni lenkille tai menee suihkuun. Tai sitten telkusta tulee hyvä ohjelma juuri silloin. Keskustelusta ei tule siis mitään. Kyläänkään häntä ei meille saa. En tosiaan ymmärrä tätä. Mikähän tässä mättää....olen miettinyt wttä olikohan hän ihastunut mieheeni, kun ei voi yhtäkkiä sietää minua.
Menimme n. vuosi sitten naimisiin, ystäväni ei tullut häihin, ei ollut kuulemma oikein hyvässä kunnossa, hänen miehensä kävi ja esitti pahoittelun vaimonsa puolesta. Kun oma mieheni sitten häiden jälkeen kävi heillä, ei tämä ystävä edes onnitellut.
Vastaukset 12
Vanhimmat
sinusta? Kuljitteko paljon sinun sinkkuaikanasi toisissanne kylässä? Jos tuntee itsensä nyt tarpeettomaksi.
Miksi et kysy ystävällisesti suoraan. Voisi helpottaa tilannetta. Tsemppiä! Ja ole onnellinen:)
paljon kylässä toisissamme, mutta ainakun tavattiin niin kaikki vaikeat asiat puhuttiin...siksipä hämmästys on suuri kun nyt ei voi edes hädin tuskin kuulumisia kysellä.
olen kysynyt vähän kautta rantain mutten kehtaa suoraan kysyä ainakaan vielä....
"ystävän" omaan arvoonsa. Johan hän on aika selvästikin näyttänyt mitä mieltä hän on sinusta ja seurastasi.
Itsekin voisin kertoa muutaman ihmisen "ystävyydestä" yhtä ja toista. Olen vain sen huomannut että niitä OIKEITA YSTÄVIÄ istuu täällä todella todella harvassa. Oikeastaan niitä ei olekaan. Mutta ilman niitäkin elämä kulkee omaa latuaan ja eikä tarvitse itsekään sitten esittää näille tekoystäville mitään kaveruutta kun he eivät ihan oikeasti kerta välitä. Itse lopetin jo alkuunsa yrittämästä kun huomasin ettei tykätä seurasta. Turha yrittää sitten "joskus" kun heille seura sopisi, silloin se on liian myöhäistä. Käänsin minäkin selkäni kuten hekin tekivät jo aikoja sitten.
jättää kokonaan sivuun tätä "ystävää", kun hän on lapseni kummi ja minä olen hänen lapsensa kummi. Sukulainen siis exäni kautta. Hän kyllä kerran sanoi minulle että on vihainen kaikille joilla menee hyvin, muttei se minusta ole mikään syy.
Pöljä kai sitä on että viimeseen asti yrittää olla ystävällinen. Siinä olet oikeassa ettei niitä tosi ystäviä ole todellakaan paljon jos on ollenkaan.
Pinnallisia tuttavia on jonkinverran, mutta ei ne tyydytä sitä ystävän kaipuuta. Ystävän kans pitäisi pystyä jutteleen kaikesta.
Pidät suoraan yhteyttä lapseen,jätät yhden portaan väliin.
Älä anna muitten pilata omaa elä'määsi,pois sellaset tyypit. Niin minäkin olen tehnyt, eikä haittaa yhtään!
On kateellinen sulle, siinä se.
Onhan näitäkin, jotka vaihtavat puheenaihetta aina jos alan puhumaan jostain itselle tärkeästä asiasta, enkä puhu paljoa niistä. Yksi tuntemani sen sijaan avaa TV:n aina kun alan puhummaan jostain minulle tärkeästä asiasta. Laittaa vielä ääntä kovemmalle jottei mun höpinäni häiritsisi sitä Kauniiden ja rohkeiden katselua.
Itse kysysin suoraan naiselta että mikä sen ongelma on!
ihmisiä, jotka eivät tippaakaan kuuntele minun asiaani. Hänen murheissaan pitää elää kuitenkin mukana, niin ilossa kuin surussa.
Olen sen verta sosiaalinen että jaksan häntä kuunnella, vaikka ei tosiaan kiinnostakaan.
Olen tosin vähentänyt vierailujani tämän ihmisen luona, koska keskustelut koskevat pääasiassa hänen elämäänsä.
Kun luin tarinaasi, niin totesin että itselläni oli aikoinaan aivan samanlainen tilanne. Eräs ex-mieheni sukulainen oli hyvä ystäväni, kyläiltiin toisiemme luona ja halusin hänestä kummin lapselleni.
Sen jälkeen kun erosimme exäni kanssa, olen ollut tälle sukulaiselle kuin ilmaa, vaikka en ole tietääkseni häntä mitenkään loukannut, tai tehnyt muutakaan pahaa. Muutama vuosi sitten lähestyin häntä tekstiviestillä, ja kerroin että lapsenikin (hänen kummipoikansa) ihmettelee kun kummi ei pidä yhteyttä, eikä käy kylässä. Minläänlaista vastausta ei kuulunut...
Seuraavana päivänä laitoin toisen viestin. Siihen kirjoitin että jos hän ei siihen vastaa niin se on merkki siitä ettei hän halua olla yhteydessä, enkä häntä sen koommin häiritse.
Se olikin sitten viimeisiä yhteydenottojani tähän ihmiseen.... Viime kesänä laitoin hänelle surunvalitteluviestin, kun hänelle läheinen ihminen kuoli, mutta siitäkin seurauksena oli vain hiljaisuus.
Päätin olla välittämättä asiasta, ja antaa ihmisen olla kun hän ei näköjään enää ystävyyttämme halunnut jatkaa.
Joskus vain haikeudella muistelen yhteisiä hauskoja hetkiä....
Sinulle "minna meikäläinen" voisin sanoa, että älä tuppaa väkisin kylään, tai pyytele omaan kotiisi jos saat sellaisen kuvan "ystävästäsi" että hän ei sinua kaipaile. Todellinen ystävä ei käyttäydy tuolla tavalla.
Oikeassa taidat olla, ei pitäisi olla yhteydessä enää häneen. Minä kun olen niin pöhkö ja hyväuskoinen, etten millään haluaisi uskoa pahaa kenestäkään. Paremmin tulen toimeen tosiaan kummilapseni kanssa kuin hänen äitinsä. Jospa hän sitten joskus huomaa että ystävä katosi......Kateus on paha asia, niin kauan kuin minulla meni huonosti, hän eli mukana, mutta kun menee hyvin hän käänsi selkänsä. Tuntuu aika pahalta kuitenkin että ystävyys kutistuu hailakkaaksi tervehdykseksi jos joskus satumme kohtaamaan vaikka lähikaupassa....No en voi siihen paljoa vaikuttaa, olen yrittänyt ainakin.
Olen myös keski- ikäinen ja löysin uuden kumppanin reilu vuosi sitten, vakavaraisen, mukavan leskimiehen, ikäiseni. Lyhyen tuttavuuden jälkeen muutin maatilalle hänen luokseen. Sisareni soittivat minulle ilkeitä puheluja ja puhuivat pahaa selkäni takana ja saivat veljenikin kääntymään mua vastaan. Olen ajatellut sen olevan kateutta, olenkin katkaissut välini heidän kanssaan, en ole selitellyt mitenkään tekemisiäni enkä riidelyt heidän kanssaan. Onnestani en ole kuitenkaan kenellekään anteeksipyyntöä velkaa. Onneksi lapseni ovat mielissään puolestani.
Sama juttu sattui mulle !"Ystävät" katosivat, osa suvusta unohti meidät jne. Puhelut vaihtui testareihin ja lopulta sähköpostiviesteihin ja lopulta loppuivat kokonaan. Siitä vaa - sen kun! Yksi OIKEA ystävä sentään jäi jo 30 vuoden takaa!! Kuulin sattumalta kälyni kommentit veljelleni, että olen huonoa seuraa, kun jo kolmas mies. että ilkeääkin ! Tietää minun tarinani vallan hyvin!!! NIM: Reilusti aviossa ollut, eikä salarakkaita pitänyt, suomalainen tosinainen 48 v. ja mummokin jo!