Olen miettinyt nykyisen suhteeni lopettamista. Tiedän, että erosta tulisi rankka, koska takana reilut 4 vuotta yhteiseloa johon sisältynyt sekä ylä- että alamäkiä.
Suurin syy tähän suhteen kariutumiseen olen minä itse. Koska olen muuttunut viimeisen vuoden aikana aivan hurjasti. Tämä johtuu siitä, että olen siirtynyt kuntoilusta enemmän kilpaurheilun pariin ja minulla olisi syksyllä mahdollisuus päästä huippu valmannus tiimiin ja tätä kautta päästä lähemmäksi unelmaani ja kisaamaan lajin parissa. Mietin vaan että aivan kuin olisimme kasvaneet erilleen ja miten tulevaisuus? Ensinnäkin mieheni on pakko saada rentoutua JOKA viikonloppu mieluiten vielä 2 päivää, vetämällä lärvit ja lomalla tietysti vaikka joka ilta edes vähän alkoholia. Itse taas en käytä alkoholia tai käytän hyvin harvoin. En vaadi kumppaniksi absolutistia koska en ole itsekään mutta nykyinen käyttö on liikaa minulle vaikka olen asiasta myös maininnut. Toisekseen ongelmana on ruoka. Miehelle maistuu hyvin grilliruoka ja kaiken maailman eineseväs mutta lajini vaatii aika tarkkaa ruokavaliota toisinaan ja urheilussa yleensäkin ruokavalio näyttelee aika tärkeää roolia kehityksessä. Lisäksi olen haaveillut jo pitkään että minulla olisi urheilija mies niin voisimme vaikka lenkkeillä yhdessä edes joskus (nykyinen ukko ei lenkille lähde, ei edes kävelylle jos ei pakota) ja ymmärtäisimme paremmin toisamme. Jotenkin tuntuu että en ole onnellinen tässä suhteessa mutta pelkään kuitenkin jäädä yksin. Toisaalta mietin että onko itsekästä vaatia toista muuttumaan koska ongelmat ovat tavallaan alkaneet minun omasta muutoksesta? ("urheilumaailmaan pääsystä").. Meidän arkemmekin on aika rutinoitunutta. Päivät töissä ja illalla töllön töllöttämistä ja nukkumaan. Seksi on vähentynyt huomattavasti, eikä se kyllä minua innostakaan enää samalla tavallla kuin ennen. Meillä ei ole viikonloppuisin mahdollisuutta tehdä yhdessä mitään minun mielestäni kivaa koska hän rentoutuu kavereidensa kanssa olut tuopin äärellä, minä juoksemalla tai punttisalilla. Tai ehkä 2 kertaa kesässä vierailemme hänen vanhempiensa kesämökillä ja se on mukavaa. Tietysti hän nauttii tuolloinkin alkoholia, luonnollisesti.
Suurin syy tähän suhteen kariutumiseen olen minä itse. Koska olen muuttunut viimeisen vuoden aikana aivan hurjasti. Tämä johtuu siitä, että olen siirtynyt kuntoilusta enemmän kilpaurheilun pariin ja minulla olisi syksyllä mahdollisuus päästä huippu valmannus tiimiin ja tätä kautta päästä lähemmäksi unelmaani ja kisaamaan lajin parissa. Mietin vaan että aivan kuin olisimme kasvaneet erilleen ja miten tulevaisuus? Ensinnäkin mieheni on pakko saada rentoutua JOKA viikonloppu mieluiten vielä 2 päivää, vetämällä lärvit ja lomalla tietysti vaikka joka ilta edes vähän alkoholia. Itse taas en käytä alkoholia tai käytän hyvin harvoin. En vaadi kumppaniksi absolutistia koska en ole itsekään mutta nykyinen käyttö on liikaa minulle vaikka olen asiasta myös maininnut. Toisekseen ongelmana on ruoka. Miehelle maistuu hyvin grilliruoka ja kaiken maailman eineseväs mutta lajini vaatii aika tarkkaa ruokavaliota toisinaan ja urheilussa yleensäkin ruokavalio näyttelee aika tärkeää roolia kehityksessä. Lisäksi olen haaveillut jo pitkään että minulla olisi urheilija mies niin voisimme vaikka lenkkeillä yhdessä edes joskus (nykyinen ukko ei lenkille lähde, ei edes kävelylle jos ei pakota) ja ymmärtäisimme paremmin toisamme. Jotenkin tuntuu että en ole onnellinen tässä suhteessa mutta pelkään kuitenkin jäädä yksin. Toisaalta mietin että onko itsekästä vaatia toista muuttumaan koska ongelmat ovat tavallaan alkaneet minun omasta muutoksesta? ("urheilumaailmaan pääsystä").. Meidän arkemmekin on aika rutinoitunutta. Päivät töissä ja illalla töllön töllöttämistä ja nukkumaan. Seksi on vähentynyt huomattavasti, eikä se kyllä minua innostakaan enää samalla tavallla kuin ennen. Meillä ei ole viikonloppuisin mahdollisuutta tehdä yhdessä mitään minun mielestäni kivaa koska hän rentoutuu kavereidensa kanssa olut tuopin äärellä, minä juoksemalla tai punttisalilla. Tai ehkä 2 kertaa kesässä vierailemme hänen vanhempiensa kesämökillä ja se on mukavaa. Tietysti hän nauttii tuolloinkin alkoholia, luonnollisesti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toki suosittelen puhumaan miehelle ja hakemaan jonkinlaista kompromissia, mutta todellisuudessa kuitenkin keskenään parhaiten tulee elämäntavoiltaan ja harrastuksiltaan (etenkin liikunnan suhteen) samantapaiset ihmiset. Nykytilanne tuskin on tyydyttävä ainakaan sinun kannaltasi.
Moikka.. Samantyyppinen on minun tilanteeni. Eri arvot ja toiminta. Kaksi ja puoli vuotta hengailtu. Katkolla pahasti, ollut jo monet kerrat. Ei näihin juttuihin taida kompromisseja tulla. Yksi hyvä päivä välissä ja taas muka jaksaa.. Alkanut olla selvä rytmi hänellä. Pari viikkoa yrittää olla hienosti. Tulee toki silloin kun hänelle sattuu sopimaan, ei kuuntele toisen toiveita ja tarpeita näinä parina viikkonakaan.. Sitten tulee taas se "pommi" . Viikonlopun mittainen kärsimys, tuska ja epätietoisuus missä ja kenen kanssa ym. Pääosaa näyttelee silloin juominen. Mut unohdetaan koko viikonlopuksi. Sitten tulee sunnuntai-iltapäivä. Ääni kellossa muuttuu täysin jatkuen maanantaiaamupäivään töissä. Ja minä uskon, toivon, rakastan, kärsin ja "unohdan". Kun HÄN niin paljon minua rakastaa, eikä menettää halua! Järki hoi.. tunteet moi. Niinpä. En olisi omalle kohdalle tällaista uskonut tulevan, muille vain. Täytyy varoa, mitä ajattelee, koska ihminen ei tajua, että ne lyödään omallekkin kohdalle joskus. En olisi tästä ihmisestä ikimaailmassa uskonu, mitä joudun hänen vuokseen kärsimään. Se ihminen, johon rakastuin, ei todellakaan olisi tällaista tehnyt. Että onkin aivan eri ihminen. Ihmistuntemukseni, jota olen aina luullut todella hyväksi, teki temput. Mutta, eiköhän tämä elämä tästä joskus mene eteenpäinkin. Pakkohan se on. Voimia sulle! Sullakin noita vuosia on takana kuitenkin neljä, eikä ole varmasti kevyitä juttuja sen vuoksi.