Kerta toisensa jälkeen täällä saa lukea miten kakkosten elämä ei ole mistään kotoisin. Vaikka kuinka olet rehellinen ja puolustat omaa rakkauttasi niin sitä terävämpi puukko sinuun isketään. Itse olen kakkonen ollut jo neljä vuotta ja palasin just sinkkujuhannusvietosta ja olen taas täynnä virtaa. Tein järkevän päätöksen kun varasin mökin ja suljin puhelimen. Ai että kun teki nannaa. En sulkenut puhelinta 'mieheni' vuoksi vaan ihan oman itseni takia. Mökki, sauna, järvi, kalastaminen, lukeminen, oma rauha jne..
Ihmettelen niitä ykkösiä jotka pitkin hampain pitävät kiinni miehestään vaikka ovat kokeneet pettämisen. Itse en näin tekisi mistään hinnasta vaan päästäisin mielihyvin irti. Toki ymmärrän että lapsiperheessä se vie oman aikansa mut kuitenkin. Vaikka en ole 'filosohvi' niin pohdin tiettyjä asioita hyvinkin syvällisesti.
Sori ykköset mut en koe itseäni mitenkään huonoksi ihmiseksi moraalisesti enkä fyysisesti. Olen eronnut 20-vuotisesta avioliitosta ja kasvattanut pojan mieheksi maailmalle. Omassa avioliitossa ei ollut pettämistä kummaltakaan puolelta joten erota voi myös ystävinä!!
Eikä uuden suhteen syntymiseen tarvi etsiä 'varattua' niinkuin täällä ykköset julistaa. Silloin kun se OIKEA osuu kohdalle niin se vaan osuu. Miettikää ja muistelkaa omaa kohtaloanne.. Ja kakkoset = tulevat lastenne äiti/isäpuolet voivat kasvattaa lapsenne aidoiksi ja rakastaviksi ihmisiksi unohtamatta heidän biologista vanhempaansa. Riiteleminen ei tätä valitettavasti mahdollista.
Ihmettelen niitä ykkösiä jotka pitkin hampain pitävät kiinni miehestään vaikka ovat kokeneet pettämisen. Itse en näin tekisi mistään hinnasta vaan päästäisin mielihyvin irti. Toki ymmärrän että lapsiperheessä se vie oman aikansa mut kuitenkin. Vaikka en ole 'filosohvi' niin pohdin tiettyjä asioita hyvinkin syvällisesti.
Sori ykköset mut en koe itseäni mitenkään huonoksi ihmiseksi moraalisesti enkä fyysisesti. Olen eronnut 20-vuotisesta avioliitosta ja kasvattanut pojan mieheksi maailmalle. Omassa avioliitossa ei ollut pettämistä kummaltakaan puolelta joten erota voi myös ystävinä!!
Eikä uuden suhteen syntymiseen tarvi etsiä 'varattua' niinkuin täällä ykköset julistaa. Silloin kun se OIKEA osuu kohdalle niin se vaan osuu. Miettikää ja muistelkaa omaa kohtaloanne.. Ja kakkoset = tulevat lastenne äiti/isäpuolet voivat kasvattaa lapsenne aidoiksi ja rakastaviksi ihmisiksi unohtamatta heidän biologista vanhempaansa. Riiteleminen ei tätä valitettavasti mahdollista.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Jos koet olevasi moraalisesti oikealla asialla, miksi sitä asiaa pitää pyrkiä voimallisesti perustelemaan? Jos asia olisi niin kuin sanot, eikö lyhyempi sepustus ja pienempi vaivannäkö olisi riittänyt?
sori vaan mutta jaksoit kuitenkin lukea koko kirjoitukseni ;) tekikö kipeää?
asioista kirjoitettu pidempiä viestejä...
Mikäs siinä jos osaa kirjoittaa noin hyvin , mielestäni siinä ei ollut yhtään "ylimääräistä" sanaa, ei paatoksellisuutta, ei syyllisyyttä, hyvä kirjotus sanasta sanaan.
Kukaan ei voi toista omistaa. Onni todellakin löytyy etsimättä ja kun se kohdalle osuu, siihen täytyy osata tarttua.
Haluan lisätä (en kuitenkaan puolustuksekseni) että kun sain tietää rakastettuni olevan naimisissa mietin lähes vuoden mihin ryhdyn. Rakkaus kuitenkin vei voiton.
Ihmettelet miksi "ykkönen" roikkuu puolisossaan kiinni, eikä ymmärrä päästää tätä irti ja onneen.
Mikä sai sinut "kakkosen" roikkumaan varatussa kiinni vuoden päivät, kun mietit päätöstäsi? Mielestäni tuokin on kiinni roikkumista, sillä tuskinpa tämä taistelunne kohde olisi sinussa kiinni roikkunut, jos ei olisi saanut sinulta tuon vuoden ajan vastakaikua? Mikä tekee siis sinun roikkumisen hyväksyttävämmäksi kuin tämän mielestäsi surkean ykkösen? Hänellähän kuitenkin oli ehkä jopa pitkä yhteinen historia uljaan taistelun arvoisen uroksenne kanssa.
kaikesta huolimatta keskenäistä rakkautta. Yhteisiä ja tärkeitä muistoja. Yhteenkuuluvuutta. Kaikesta huolimatta. Sitä minäkin ihmettelen mikä tekee ykkösen roikkumisesta jotenkin typerää ja kakkosen roikkuminen on oikein.
- mies ei saanut minulta vastakaikua koska laitoin suhteen poikki saadessani tietää että hän on naimisissa.
- mielestäni en kommentoinut ykköstä kirjoituksessani mitenkään surkeaksi.. luepa tarkemmin.
"pitkin hampain kiinni" miehestä, joka ei eroa vaimostaan. Oletko varma, ettei mies olekin se joka pitää pitkin hampain kiinni teistä molemmista....
Kuten tuolla jo vastailin niin miehen ero on ohi mutta kaikki aikanaan. Ei tässä ole kiire mihinkään.. miksi olisi?
saa seksiä sekä kotona, että vieraissa!
Jos sinä pistit suhteen poikki, kuullessasi ihastuksesi olevan varattu, niin miten ihmeessä suhteenne sitten jatkui? Vai oletko tahdoton ihminen, joka laittoi suhteen poikki, mutta tämä uljas uros pakotti sinut suhteeseen kanssaan?
Mitä ylevää ylipäätään näet miehessä, johon ehdit ihastua, ja vasta myöhemmin selviää että hän onkin varattu? Miten tällainen "pikkujuttu" jäi mieheltä kertomatta?
Neljä vuotta on pitkä aika olla kakkonen. Toivottavasti se arki ei tule kovin nopeasti mahdolliseen elämäänne, sillä silloin varmasti kadut noita säästöliekillä elettyjä neljää vuotta.
Enpä tiedä kumpaa teistä, ykköstä vai kakkosta säälin enemmän. Neljä vuotta helvettiä.
että "miehesi" tajuaa erota vaimostaan ja aloittaa oikean suhteen kanssasi. Vai pitääkö vaimo miestään väkisin naimisissa? Luulen, ettei ketään voi sellaiseen tosiaan pakottaa. Nyt niin monen elämä on vain puolittaista. Sinun, "miehesi", hänen vaimonsa... Ei sellaista toivo kenellekkään. Olen ollut sekä ykkönen että kakkonen. Todella raastavaa elämä molemmissa rooleissa.
Kiitos myötäelämisestä.. ero on ohi ja yhteiselomme alkaa aikanaan. Pyydän kuitenkin että älä kirjoita nimimerkilläni vaikka se ei olekaan 'virallinen'.
tuo tuli laitettua nimimerkiksi... Mutta kaikkea hyvää teille!
Sinun tai Teidän elämään..
Kirjoitin tämän tänne siksi että tiedän millainen on kakkosen tie ja sillä voi siis olla onnellinenkin loppu. Tulevaisuudesta ei toki tiedä kukaan mut nautitaan ja eletään sen mukaan mitä sydämessämme tunnemme!!
Pitkin hampainhan kakkosetkin pitävät n.s. miehestään kiinni, vaikka tietävät petturiksi - miksi siis ne ykköset (joiden tielle on myös osunut se OIKEA) eivät saisi pitää miehestään kiinni. Kyllä se ykkönenkin puolustaa omaa rakkauttaan, sori vaan.
Ja tapahtuipa vielä niin, ettei sen ykkösen tarvinnut edes hampaita käyttää. Mies ymmärsi virheensä ja halusi sovittaa pettämisensä. Halusi pitää perheensä koossa ja elää onnellista elämää oman vaimon ja lasten kanssa. Kuka meistä olisi täydellinen, mutta kakkonen luuli olevansa. Roikkui ja roikkui, kunnes vaimo ja mies kyllästyivät lopullisesti. Lupasivat tehdä rikosilmoituksen jos se ei loppuisi. Loppuihan se.
viestistäsi. Ikävää, kun tämän palstan riekkujat ehtivät jälleen samoine hyökkäyksineen kimppuusi. En itse ymmärrä, miksi naiset ovat niin kovin erilaisia, kuin miehet, kun voisivat jopa kivittää kanssasisarensa, tietämättömyyden ja kehittymättömyyden takia. Kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi. Olet taivaltanut kivikkoisen tien ja sellainen aina palkitaan onnellisella elämällä.
Ihmettelet miksi ykköset pitävät kiinni miehistään. Minä puolestani ihmettelen mikä saa vapaan naisen riippuvan varatussa ja pilaavan tämän perhe-elämän.
Vaikka kuinka väität, että tämä mies se perhe-elämänsä pilaa, niin sinä se suuri syy ja kaiken pahan alku olet. Ei tämä mies pilaisi perhe-elämäänsä mikäli sinä ymmärtäisit jättää hänet, etkä riippuisi hänessä. Sinä olet vain ajan kulua tälle miehelle, joka luonasi käy. Mikäli hän todella sinut haluisi, hän eroaisi ja tekisi vaimonsa kanssa asiat selviksi.
Olen kokenut petetyksi tulemisen. Halusin ehdottomasti, että mieheni valitsisi tämän pettäjäkaverinsa ja lähtisi pois, mutta ei. Hän halusi ehdottomasti jäädä luokseni. Minkäs tässä tilanteessa teet? Minunko tässä koti tulisi jättää?
Helppo sinun on moralisoida, kun et edes tiedä mitä on se tuska, jonka toiset kokee tullessaan petetyiksi. Mielestäni et ole minkään arvoinen, koska et tunne tekeväsi väärin muita kohtaan, koska olet eronnut ja KASVATTANUT poikasi hyvin. Vaikka näin olet tehnyt, sinulla ei ole moraali kohdallaan. Et välitä muista kuin itsestäsi. Pilaa vain toisten liitto, mutta muista, että voit saada toisen ihmisen elämän todella huonoon kuntoon näillä teoillasi.
Sinun on tosiaan ollut helppoa erota, mikäli et ole kokenut itseäsi petetyksi. Lisäksi et nähtävästi ole edes välittänyt puolisostasi vähääkään. Kerrot, että kakkoset voivat kasvattaa lapsemme aidoiksi ja rakastaviksi. Onko aitoa olla kakkonen ja rakastavaa särkeä toisten koti ja perhe?
Riitely ei tietenkään auta ketään, mutta mikäli toinen ei osaa elää "normien" mukaan joudutaan väkisten tilanteeseen, jossa ehkä riidellään.
Lopuksi voin sanoa, että ei se avioliitto aina huono ole, vaikka mies käy vieraissa (jos toinen ei vielä tiedä petetyksi tuloaan). Meillä ainakin sujui kaikki hyvin liitossa kunnes tuli tieto toisen petturuudesta. Uskomatonta,mutta totta. Eli voin sanoa, että tämä kakkonen pilasi liittomme teoillaan mieheni kanssa, ei yksin mieheni. Ihmettelen myös miten pienten lasten äiti voi pitää varattua miestä monta vuotta ajattelematta miten heidän suhde vaikuttaa miehen lapsiin tämän tullessa ilmi.
Ainoa asia, jonka sain mieheltäni selitykseksi oli jännityksen puute ja uuden viehätys, mikä johti tähän pettämiseen.
Entä jos se ykkönenkin pitää itseään rehellisenä, puolustaa omaa rakkauttaan ja saa palkaksi puukkoa? Kakkonen kirjoittelee keskustelupalstalle, esittää olevansa seestynyt, kärsinyt ja näin ollen omasta mielestään onnensa ansainnut. Entä sen ykkösen onni?
Jokainen on oman onnensa seppä, sanotaan. Miksi haluat esittää ykkösen olevan surkea raasu, joka roikkuu miehessään kiinni. Sinun onnessasi? Miksi ykkönen yrittäessään pitää kiinni omasta rakkaudestaan ja omasta onnestaan, tekee mielestäsi väärin? Et sinä, kuten ei kukaan meistä heidän avioliittonsa ulkopuolinen, voi tietää miten heillä oikeasti on mennyt. Siitä sinulla on vain miehen puheet ja niiden kertomaa välität meille.
Minulla on pettämiseen vahvat mielipiteet. Mutta nyt en sinäänsä kommentoi sitä, vaan kommentoin edelleenkin sitä, että miksi sinun, kakkonen, roikkuminen ja onnen hamuilu on mielestäsi oikeutetumpaa kuin tuon ykkösen? Varsinkin jos heillä on yhteisiä lapsia?
Se, että sinun avioliittosi ja erosi on ollut niin tunneköyhää, ettei avioero tuntunut miltään ja erositte ystävinä, ei tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi elää ja erota tunteettomasti. Tunteminen, myös sen tuskan tunteminen, tekee ihmisestä ihmisen, ja ihminen voi tehdä tyhmiäkin asioita tunteidensa takia. Mikä sitten on tyhmempää, tunteikkaasti pitää kiinni ehkä pitkäaikaisesta rakkaudestaan ja lastensa isästä, vai uutuuden viehättyneenä uudesta miehestä, joka on niin saa****n raukkamainen että pitää kahta naista?
Miksi vaimot pitävät kynsin ja hampain pettäjämiehestä kiinni? kysyn tähän miksi kakkonen pitää kynsin kiinni pettäjämiehestä joka aina palaa vaimon luo? miksi ette päästä irti?
olen moneen kertaan kehoittanut pettäjämiestäni menemään onnensa luo. eipä vaan lähde. vannoo rakkauttaan minuun. ai, miksi en minä lähde? ei minun kuulu lähteä omasta kodistani, kaikesta tutusta jonka ympärille olen elämäni rakentanut... tässä nyt vaan odotan että kakkosen rakkaus vie voiton kotioloista...
Ette osaa näköjään lukea(kaan).. mut eihän se mikään yllätys oo, sori vaan!!
Ihmettelet ykkösiä, jotka pitävät kiinni petturimiehestä. Itse päästäisit mielihyvin menemään. Miksi sinä sitten itse olet roikkunut neljä vuotta petturimiehen kakkosena? Mikset ole päästänyt menemään?
Miksikö ykköset sitten roikkuvat? Syitä voi olla monia. Rakkaus, luottamus siihen, että parempaa on tulossa, yhteinen historia ja lapset ja omaisuus. Kaikki ykköset eivät edes tiedä miehensä petturuudesta. Mikä lienee kenenkin motiivi, se lienee kuitenkin ihan yhtä pätevä hänelle itselleen, kuin omasikin ovat sinulle.
Kannattaa lukea koko viestiketju ennen kuin heristää sitä syyllistävää sormea kuten tuossa aiemmin joku jo kehotti ;)
Lopetin siis suhteen heti ennen kuin se kunnolla alkoikaan koska mies oli varattu. Myöhemmin jatkoin suhdetta koska mies ja hänen ex-vaimonsa olivat yhteistuumin jättäneet erohakemuksen. Koko tänä aikana yhteydenpito oli yksipuolista miehen taholta. Nyttemmin mies on siis eronnut. Ja kerrottakoon vielä että minä en ollut syyllinen heidän eroonsa. Silloinen ykkönen oli pettänyt miestänsä useaan kertaan ja he olivat tavatessamme jo tehneet eropäätöksen.
En tule kommentoimaan enempää. Mukavaa ja lämmintä kesää kaikille!
Kirjoitatpa kovin sekavaa tekstiä. Ensin kirjoitat, että olet ollut onnellinen kakkonen jo neljä vuotta. Sitten oikaiset, että et oikeastaan aloittanutkana suhdetta varattuun mieheen. Akuperäinen pari jätti erohakemuksen ja sitten vasta jatkoit suhdetta tähän mieheen. Tosin yhteydenpito oli yksipuolisesti miehen puolista????? Miten voi olla suhteessa, jos vain toinen pitää yhteyttä?
Nyt mies sitten on eronnut, pettäjävaimostaan (jonka nyt viimeiseksi mehukkaaksi paljastukseksi ilmoitit). Miten se ykkönen on roikkunut miehessä kiinni, jos on jopa hakenut eroa miehestään yhdessä tämän kanssa?
Mies on nyt sitten eronnut, ja sinä olet saanut hänet kokonaan. Olet onnesi saanut ja ansainnut. Ja sittenmenet mökille yksin omiin oloihisi onnestasi nauttimaan? Mitäs se mies sitten teki jussina, haki uutta kakkosta???
Kovin sekavasti kirjoita, tai sitten on promillet jääneet päälle jussijuomista. . .
et ole tainnut pahemmin istua äiskän tunnilla kun et ymmärrä lukemaasi.. heheh..
kerrankin joku kakkonen on toiminut järkevästi eikä suinpäin vienyt miestä ja vieläkin pitää etäisyyttä tod. näk. sen vuoksi et mies saa käydä rauhassa eronsa läpi. onnittelut sulle järkevä kakkonen, olet toiminut hienovaraisen järkevästi!
Mielestäni en heristellyt mitään syyttävää sormea, esitin vain loogisia kysymyksiä. Nämä kysymykset pohjasin sinun omiin viesteihisi.
Sinä aloitit ensin kertomalla, että olet ollut kakkonen jo neljä vuotta. Miksi sinä näin sanot, jos se ei kerran paikkaansa pidä? Myöhemmin mainitsit lopettaneesi suhteen vuodeksi, mutta kerrot rakkauden vieneen voiton. Jossain toisessa viestissä kerroit vain lyhyesti miehen eron olevan ohi. Ja nyt sitten kerrot että yhteydenpito on ollut yksipuolista miehen puolelta kaikki nämä vuodet...
Kaikella kunnioituksella, sinun faktasi ovat niin sekavat, ettet voi oikein muita syyttää, jos nämä eivät heti kaikkea hoksaakaan... Minä en ymmärrä, miksi pidät itseäsi kakkosena, jos et sitä enää ole. Ja miksi mahdoit sanoa olleesi kakkosena jo neljä vuotta, jos et itse ole ollut suhteessa mieheen enää.
Mutta mukavaa ja lämmintä kesää sinullekin.
Äidinkieli on tullut opittua kiitettävästi eri kouluasteilla. Luentun ymmärtämisessä,kuten ei muussakaan ymmärtämisessäni, ei pitäisi olla mitään vikaa.
Tuo tarina on sekava puolustuspuhe, jossa jokaisen kirjoituksen punainen lanka vaihtui. Nähtävästi muutkin ihmettelivät jutun juonta.. . .
Tosin jos itse on ollut kanssapettäjä, niin sitä sitten varmasti haluaa ymmärtää muidenkin kanssapettäjien logiikan.
Yksikään kakkoseksi suostuva ihminen ei voi toimia järkevästi. Ei ole mitenkään järkevää olla jonkun hätävara, se toinen vaihtoehto. Varsinkaan jos sellaiseen on suostunut vuosikausiksi.
En myöskään usko, että ketään voi viedä väkisin. Ei jos varattu ei ole niin raukkamainen, että on vietävissä.
Enpä usko, että ihminen joka täällä kirjoittelee sekaista tarinaa, jossa hän on ollut neljä vuotta suhteessa varattuun mieheen, joka kuitenkin on pitänyt yksipuolisesti suhdetta yllä, voi olla hienovarainen. Puhumattakaan järkevä.
Surullisia tuollaiset tarinat.
Niin monta kun on ihmistä, niin monta on tunnetyyppiä ja ihastumisen/rakastumisen laatua. Mielestäni on turha yleistää sitä että ukkomies hakee ulkopuolista suhdetta ainoastaan saadakseen jotain mitä kotoa ei saa. Tai että kakkoset haluaa ainoastaan iskeä varattuja, koska niistä saa haastetta. Tai mitä versioita nyt näillä palstoilla onkaan esitetty. Jokainen tietää mitä on kun ihastuu, rakastuu, rakastaa tai pitää hauskaa tai koettaa kieltää tunteensa. Niissä on vissi ero toisiinsa. Ja niin monta kun on petettyä, pettäjää ja ns. kakkosta, niin monta on myös suhdetyyppiä. Toisissa oma suhde on vinossa koska alkaa toinen kiinnostaa. Jossain vaan joku ihminen osuu ja uppoaa ja siinä menee järki niin pettäjältä kun siltä kakkoseltakin. Ja sitten on niitäkin, jotka vaan kokevat etteivät tee väärin vaikka kuinka juoksevat vieraissa. Vain asianosaiset tietää mistä on kyse, kuka, miksi, missä ja milloin. Ulkopuoliset antaa aina toisen käden neuvoja, koska heillä ei ole parempaa tarjota. Ja ne yleensä neuvoo ja haukkuu eniten, kenellä on tietoa ja kokemusta vähiten. Asiat ei kuitenkaan koskaan ole niin mustavalkoisia kenenkään kantilta. On syitä ja on seurauksia. Mutta on myös onnettomien ja onnellisten sattumien summia. Ihminen joka elää tunteella, usein myös löytää itsensä tilanteissa missä niitä on. Negatiivisia ja positiivisia. Mutta tunteita kuitenkin. Miettikää mille tasolle laitatte oman itsekkyytenne ja ylpeytenne saadaksenne pidettyä/saavutettua jonkun ihmisen itsellenne. Niin kauan kun on rakkautta, on myös kipua, tuskaa ja katkeruutta. Mutta myös onnea, mielihyvää ja haaveiden saavuttamista. Tsemppiä siis kaikille kolmelle ihmistyypille, pettäjälle, petetyille ja kakkosille. Muistakaa varoa mitä haluatte, sillä saatatte saada sen..