Minä ja kaksi sisarustani(meitä on kaksi tyttöä ja yksi poika) ollaan joudutta katsomaan vanhempien tappelua jo monia vuosia.
En muista aikaa jolloin he eivät olisi ollenkaan tapelleet.
Kun isä vihjaa jtain äidille(jtain muka viatonta esim.jostain miehestä)äiti saa kauheen kohtauksen ja siitä se sit alkaa.Tää oli yks versio miten niitten sairaat tappelut alkaa.
Mun sisko(18v)ei nää missään muussa kun äidissä vian.No ei mkn ihme sillä ainahan hän on ollut "isin tyttö".
Luulen ja oikeastaan tiedän että nään paremmin sen miten tilanne oikeasti on.Vika on myös isässä.Hän on sairaanloisen mustasukkainen.Äidiltä on osa kavereistakin tippunut ajan kuluessa pois.Jos hän meni ulos ystävän kanssa,isä heti alkoi kuvittelemaan että he muka ovat baarissa yms ja sitten kun äiti tuli kotiin niin heti alkoi kauhee vihjailu "missäs sitä ollaan oltu?"(vielä piruilevalla äänensävyllä)..Se oli isän keino saada äiti suuttumaan ja riita alkamaan.Vähitellen äiti lopetti yhteydenpidon tiettyihin ystäviin.
Niin ja eihän Äiti ees ei ikinä baariin meniskään.Sääli toisaalta,tuntuu että vois sekin pitää välillä hauskaa.Sillä ei oo enää mtn muuta kun työ ja koti ja riitely.
Aina kadulla hän ei kai uskallakkan katsoa muita miehiä,ees "muuten vaan",sille tulee heti varmaan kauhee syyllisyyden tunne.Äiti ei käy koskaan yksin pihalla yms..mee leffaa pidä hauskaa.No ei kyllä iskäkään..
En ite vois koskaan kuvitella eläväni noin.Mua ällöttää.Haluan muuttaa pois ja haluan päästä irti näistä helvetin kahleista..Mullakaan ei koskaan oo voinu olla poikakaveria.
Vasta kun pääsen pois kotoa(2v päästä) taitaa se elämä vasta alkaa.Harmittaa,ettei mulla oo voinu olla niin hauskaa kun muilla mun ikäsillä..En ikinä oo voinu olla niin myöhään ulkona kuin olisin halunnut.En oo ikiniä ees voinu viettää iltaa muiden kanssa kaupungilla.Vanhempien mielestä mä joudun "pahoille teille" ja viinan kanssa tekemisiin..Juu,enköhän mä omat rajani tiedä.Oikeesti.Nuoruus on vaan kerran.
Ekan kerran oli oikeesti hauskaa tänä juhannuksena kun olin melkein viikon pois kotoa..Ai että mä nautin.
No mun piti kertoa isin ja äidin välisitä asioista vielä.
Pahinta on sitten se,kun äidillä kiehuu yli.Kun ei sanat riitä se käy käsiks isään.
Ollaan oltu muutamaan otteeseen jllain perheterapeutille ja vanhemmat erikseen.Mutta ne ei osaa apua hakea ite.
Mua ällöttää mun perhe.Mut (sisko)koitetaan käännyttää näkemään vian vain olevan isässä.
Vika on molemmissa.
Mä olisin halunnut elää ihanamman ja vapaamman nuoruudenja kokea paljon upeita asioita,mutta niin ei näköjään mun kohdalla käynyt..
En muista aikaa jolloin he eivät olisi ollenkaan tapelleet.
Kun isä vihjaa jtain äidille(jtain muka viatonta esim.jostain miehestä)äiti saa kauheen kohtauksen ja siitä se sit alkaa.Tää oli yks versio miten niitten sairaat tappelut alkaa.
Mun sisko(18v)ei nää missään muussa kun äidissä vian.No ei mkn ihme sillä ainahan hän on ollut "isin tyttö".
Luulen ja oikeastaan tiedän että nään paremmin sen miten tilanne oikeasti on.Vika on myös isässä.Hän on sairaanloisen mustasukkainen.Äidiltä on osa kavereistakin tippunut ajan kuluessa pois.Jos hän meni ulos ystävän kanssa,isä heti alkoi kuvittelemaan että he muka ovat baarissa yms ja sitten kun äiti tuli kotiin niin heti alkoi kauhee vihjailu "missäs sitä ollaan oltu?"(vielä piruilevalla äänensävyllä)..Se oli isän keino saada äiti suuttumaan ja riita alkamaan.Vähitellen äiti lopetti yhteydenpidon tiettyihin ystäviin.
Niin ja eihän Äiti ees ei ikinä baariin meniskään.Sääli toisaalta,tuntuu että vois sekin pitää välillä hauskaa.Sillä ei oo enää mtn muuta kun työ ja koti ja riitely.
Aina kadulla hän ei kai uskallakkan katsoa muita miehiä,ees "muuten vaan",sille tulee heti varmaan kauhee syyllisyyden tunne.Äiti ei käy koskaan yksin pihalla yms..mee leffaa pidä hauskaa.No ei kyllä iskäkään..
En ite vois koskaan kuvitella eläväni noin.Mua ällöttää.Haluan muuttaa pois ja haluan päästä irti näistä helvetin kahleista..Mullakaan ei koskaan oo voinu olla poikakaveria.
Vasta kun pääsen pois kotoa(2v päästä) taitaa se elämä vasta alkaa.Harmittaa,ettei mulla oo voinu olla niin hauskaa kun muilla mun ikäsillä..En ikinä oo voinu olla niin myöhään ulkona kuin olisin halunnut.En oo ikiniä ees voinu viettää iltaa muiden kanssa kaupungilla.Vanhempien mielestä mä joudun "pahoille teille" ja viinan kanssa tekemisiin..Juu,enköhän mä omat rajani tiedä.Oikeesti.Nuoruus on vaan kerran.
Ekan kerran oli oikeesti hauskaa tänä juhannuksena kun olin melkein viikon pois kotoa..Ai että mä nautin.
No mun piti kertoa isin ja äidin välisitä asioista vielä.
Pahinta on sitten se,kun äidillä kiehuu yli.Kun ei sanat riitä se käy käsiks isään.
Ollaan oltu muutamaan otteeseen jllain perheterapeutille ja vanhemmat erikseen.Mutta ne ei osaa apua hakea ite.
Mua ällöttää mun perhe.Mut (sisko)koitetaan käännyttää näkemään vian vain olevan isässä.
Vika on molemmissa.
Mä olisin halunnut elää ihanamman ja vapaamman nuoruudenja kokea paljon upeita asioita,mutta niin ei näköjään mun kohdalla käynyt..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mua ärstyttää myös se ettei mun oo annettu kokea mtn rakkautta ja hellyyttä jota olen kaivannut.Niin kuin kerroin poikaystävää ei ole ollut koskaan..
Sinun nuoruutesi on kuitenkin vielä aika alussa, joten elämää riittää vielä edessäpäin. Hyvä ratkaisu on varmaan yrittää itsenäistyä varhain, niin sairailta vanhempasi vaikuttavat.
Monet vanhemmat ovat luultavasti katkeruudessaan yhtä sokeita, kun eivät pysty tajuamaan, kuinka huonosti lapset voivat heidän ikuisten, katkerien riitojensa keskellä.
Sitten vielä kuvittelevat, että jos lapsi menee ulos tuosta perhehelvetistä viettämään vapaa-aikaa, niin hän joutuu 'huonoille teille'.
Tuskin kuitenkaan huonommille, mitä kotona on tarjolla.
Niin,olen mielestäni jo tarpeeksi itsenäistynyt ja tiedän mitä teen,osaan ottaa vastuun tekemisistäni.
Mutta vanhemmat koittavat jarruttaa vastaan..haluaisin elää niin kuin muut..En tiedä,millä keinolla pääsen elämään kuin muut ikäiseni?
Tiedän,että vaikka nyt taas myrsky on laantunut niin vielä se yltyy ja tulee vielä monia monia riitoja.En jaksaisi elää tässä helvetissä,mutta kai se on pakko.Vielä kaksi pitkää vuotta.. :/
Moi. Mulla kuvio meni lapsuudessa toisinpäin, luonnevikainen narsistiäitini oli mustasukkainen isästäni ja väkivaltainen tätä kohtaan. Jälkeenpäin on kaduttanut etten ottanut hatkoja jo joskus 15-vuotiaana, mutta en luottanut silloin oikein kehenkään eikä ollut paikkaa mihin mennä. Ehkä olisin voinut soittaa kunnan sossuun ja pyytää omaa huostaanottoani. Tai ainakin soittaa poliisit paikalle joka kerran kun riita meni fyysiseksi. Yleensä pakenin metsään tai kadulle kun en sitä riitelyä jaksanut kuunnella. Metsästä pidin, mulla on aina ollut läheinen luontosuhde. Ikävä vaan että ne ovat käymässä harvinaiseksi kapitalistikaavoittajapaskojen ja kunnallispoliitikkopaskojen kähmimisten takia. Siinähän sitä kiinteistösijoittajapaskat kärsivät slummeissaan toistensa paskoista ja ravaavat rahan perässä. Älä sinä liity heihin.
1) jotkut vanhemmat haluaa että lapset katsoo niiden riitelyä. siinä voi olla jopa seksuaaliset motiivit, eli vanhemmat kiihottuvat jollakin tasolla siitä että joku seuraa riitelyä.
2) lasten ei ole pakko ottaa kantaa riitoihin. lapsia voidaan yrittää manipuloida toisen puolelle, toista vastaan, mutta lopultakaan sillä ei ole merkitystä kenen puolella olet kun olet nuori ja mielipiteesi voi muuttua aikuistuessa.
3) jos vanhempiesi suhde on väkivaltainen, parasta sinulle on lähteä kotoasi nuorena.
tarkoittaa vasta parin vuoden kuluttua :/
Olet ihan oikeassa siinä, että vika on molemmissa vanhemmissasi. Ei savua ilman tulta, sanotaan. Mutta sinun ei pitäisi joutua todistamaan tuollaista, mutta nyt vain joudut, minkäs teet. Parempi on yrittää säilyttää välit molempiin ja sanoa niille suoraan, että et osallistu kenenkään vihanpitoihin. Vaadi asiallista perhe-elämää! Kerro miltä sinusta tuntuu tuollainen vanhempien välinen tappelu. Ehkä ne ymmärtää, tai sitten eivät. Ainakin olet yrittänyt.
Jos yhtään lohduttaa, niin perheesi kaltaisia myrkkypesiä on Suomi pullollaan. Julkisivut peittävät taakseen paljon pahaa oloa. Koeta nähdä kokemassasi myös hyvä puoli: opit arvostamaan turvallista perhe-elämää ja hyviä ihmissuhteita. Kuulostaa hassulta, mutta ei sitä osaa arvostaa terveyttäänkään ennen kuin se on mennyt. Sinulla on mahdollisuus omaan ja itseluotuun perhe-elämään sitten kun sen aika on. Kaikella on oma aikansa. Keräile kokemuksia ja tee täysi-ikäisenä sellaisia asioita, jotka aidosti hyödyttävät sinua. Tarkoitan, että älä mene naimisiin ensimmäisen vastaantulijan kanssa ja perusta perhettä vain sen takia että saisit perheen, jota sinulla ei ollut. Kannattaa seurustella pitkään, ainakin 3 vuotta ennen kuin suunnittelee lapsia jne. Niin kuin vanhemmistasi huomaat, siitä on vaikea sitten lähteä kun on lapset ja totuttu kuvio ympärillä.
Kuka on muuten sanonut, että nuoruuden pitäisi olla tietynlainen? Ei kukaan. Ole sinä nuori omalla tavallasi ja luo hyviä ystävyyssuhteita.
Itse panostaisin hyviin ystävyyssuhteisiin, en ryyppäämiseen ja "nuorenaoloon" jos voisin mennä nuoruuteeni takaisin. Parempaa jatkoa.
Viisaita ohjeita =) Mukava että vastasit.
Onhan se totta että muualtakin tämmösii paskoja perheitä löytyy valitattavasti,eihän sitä kellekkään toivois.
Kyllä sitä tässä oottaa että pääsee näitten sekopäitten keskeltä hel*ettiin.
HUOM! sekopäitten keskeltä *parempiin oloihin* eli *omaan elämään*, EI helv*ttiin. Sanojen kanssa, varsinkin niiden, jotka liittyvät omiin aikomuksiin ja tulevaisuuteen, kannattaa olla hyvin tarkkana. Usko tai älä, jos manaat edes leikillä helv*ttiä esiin, alitajunta muodostaa sinulle todellakin tuon paikan. Jos haluat tehdä jotain "viisasta" jo nyt, ajattele tulevaisuudestasi niin myönteisesti kuin pystyt. Yritä olla ajattelematta negatiivisesti perheestäsi, vaikka tietenkin se on vaikeaa kun elää siinä keskellä. Muodosta hyviä ajatuksia tulevaisuudestasi NYT. Toivo hyviä kokemuksia, varo pessimistisyyden ansaa.
Hyvää jatkoa edelleen. :-)
niin,pitääpi tehdä kai niin :)
Itse oon 17vuotias tyttö.Kotona oli kanssa kamlaa olla,mutta onneksi oli se paikka minne mennä (oman kullan tykö).. minun vanhemmillani oli / on alkoholi ongelma.. no lähinnä oli.. kotona riideltiin ja tapeltiin ja tuntui että lapsista ei välitty. Sain kyllä tulla ja menn ninkuin halusin ja siinä on minun hyvä puoleni että pystyin puhumaan vanhemmilleni.Sanoin mm. näin että ollaan katseltu Kallen ( nimi muutettu ) kämppää ja kun saamma kämpän niin muutan hänen kanssaa.Äiti itki tavattomasti kun sanoin hänelle sen,mutta en muistellut vanhemiani pahalla,en ollenkaan. Tuli muutto päivä eteen ja banhempani toivat minun tavarat tänne missä nykyisin asun. Olemme hyvissä väleissä ja puhumme puhelimessa harvase päivä ja lähettelemme sähköpostia.
Olen nyt seurustellut onnellisesti reilu 2vuotta ja olemme kihloissa ja yhdessä olemme asuneet jolukuusta saakka yhdeeä..
Sulla itki vanhemmat ku lähit mut "heitettiin" pihalle heti 18-vuotta täytettyäni, ennen sitä olin käytännössä asunut 14-vuotiaasta asti silloisella pitkäaikaisella poikaystävälläni, koska kotona oli järkyttävää, eikä kukaan koskaan edes soitellut että tule kotiin on ikävä. Nyt kun tarvitsisin todella tukea ja apua..sain opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta mutta v-loppuisin pitäisi asua muualla kuin asuntolassa. kaverien kämpät 30neliöisiä ja kysyin että voisinko asua v-loppuisin mutsillani koska tilaa riittää ja broidinikin muutti juuri pois. Niin ei,ei mahdu. Kävisin kääntymässä ja pesemässä pyykit.EI! Että näin...autoonko nukkumaan viikonloppuisin...vaiko siivoojaksi ilman ammattia. EI TOD.!!! Opiskelut aloitan ja valmistun, sama joudunko sitten autossa nukkumaan taikka muuta.Ammatti pitää olla nykyaikana!!!