Viikkoa ennen juhannusta sain kuulla että vaimoni harkitsee eroa. Kaikki merkit on ollut olemassa jo vuosia vaihdellen voimakkuudeltaa, mutta oma usko paremmasta ja syvä rakkaus on ollut itsellä niin vahva että en uskonut tämän loppuvan näin nopeasti. Nyt sitten juhannuksena hän oli jo päättänyt, että yhdessä ei voida jatkaa, hän halua yrittää edes. Mitään yksittäistä syytä varsinaisesti ei ole vaan toisen tunteet on kuolleet aikoja sitten ja nyt uusi ihastus katkaissut lopullisesti viimeisen oljen korren. Miten minä jatkan tästä yksin? Kaikki tulee kuitenkin kuin salama kirkkaalta taivaalta. Yhdessä oloa 16 vuotta parikymppisestä lähtien, avioliittoa 13 vuotta. Kouluikäiset lapset muuttaa vaimon kanssa. Asunto pitää myydä kaikki pitää jakaa. Minä haluan parasta lapsilleni ja suostun kärsimään siitä en näe heitä illalla kun he menevät nukkumaan, aamulla kun he heräävät. Tuska joka kumpuaa jostakin sisältä on hirveä, vaikka on hyviä ystäviä joille asiasta voi puhua. Kukaan joka ei itse ole kokenut moista tai kokemassa ei voi ymmärtää tätä. Järjen ja tunteiden sekamelska vaihtelee. Välillä on hetkiä jolloin ajattelee että kaikki on vain unta ja että toinen palaa luokse.Toisesta voi kuitenkin aistia sen päättäväisyyden eron suhteen. Ymmärrän, että tämä ei ole helppoa myöskään toiselle. On vain niin tuskaista nähdä sielun silmin oma rakas toisen ihmisen lähellä, kainalossa, turvassa omien rakkaiden lasten ympärillä.....
kaikki murtuu
Nimetön
51247
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä olen samassa tilanteessa - paitsi, että minä olen se vaimo, joka on lähtemässä. Sanasi kuulostavat juuri siltä, kuin mieheni sanat voisivat kuulostaa. Olen todella surullinen puolestasi, mutta kerron tässä omia syitäni eroon, jos niiden kautta voisit vähän ymmärtää, miksi asiat menivät noin.
Lasteni synnyttyä mieheni teki vaan uraa. Ei lomia, ei iltoja kotona. Töiden lisäksi hänellä oli harrastuksia, joten lapsia hän ei juurikaan ehtinyt nähdä. Puhuin hänelle monesti siitä, että tarvitsemme perheen kanssa yhteistä aikaa ja että minäkin kaipaan lämpöä ja läheisyyttä. Mieheni ei muuta kuin murahdellut tähän ja syytti minua itsekkääksi, kun en edes kotia jaksanut yksin hoitaa. Lisäksi minua syyttelivät myös hänen vanhempansa ja siskonsa. Armoton työnteko vaati tietysti myös raskaat huvit - viikonloput ja juhlapyhät menivät kapakoissa ja krapulassa. Monta yötä valvoin toivoen, että mies ei aamuyöstä kotiin palattuaan herättäisi örinöillään lapsia... ja pitäisi sormensa irti minusta.
Ajan myötä hän rauhoittui ja lasten kasvettua alkoi myös viihtyä näiden kanssa. Minä olin kuitenkin kuolettanut tunteeni häntä kohtaan jo aikoja sitten ja kun viimein olin saanut lapset niin isoiksi, että he osasivat jo hieman huolehtia itsestään ja heidät saattoi jättää isänsä kanssa viikonlopuksi kahden, otin eron. Yritin kyllä herätellä niitä vanhoja tunteita, mutta ei se enää onnistunut. Olin katkeroitunut liikaa. Parhaat vuoteni elämästäni itkin ja surin epäonnistunutta liittoani ja olen onnellinen, että pääsin siitä pois. Lasten ollessa pieniä olin niin väsynyt, että en pystynyt kunnolla siitä ajasta nauttimaan. Sitäkin on vaikea antaa entiselle miehelleni anteeksi - hän ei ollut koskaan kotona apuna.
Nyt elän lasteni kanssa ilman miestä ja olen todella onnellinen. Miehestäni en lapsille halua puhua pahaa, mutta joka kerta kun hänet näen, tulee minulle todella kuvottava olo. Ja mies ei vieläkään ymmärrä, miksi en halua olla hänen kanssaan...
Hei sinulle. Olen samanlaisessa tilanteessa. Ero vain siinä että olen mies. Ex vaimoni ei kaikesta kurjuudesta huolimatta ole sisäistänyt etten siedä häntä lähelläni. Hän tekee kaikkensa kostaakseen minulle sen etten koskaan ymmärtänyt. Hän ei koskaan puhunut. Millä sinä saat miehen pysymään poissa elämästäsi? Lapset hoidan kyllä ja he ovatkin jo niin isoja ettei enää äitiä tarvita huolehtimaan. Mutta siitä huolimatta tai juuri siksi ex vaimo kuin kiusallaan piinaa, soittelee ja viestittelee kaljapäissään. En ole lukenut viestejä enää vuosiin, hän tietää sen. Enkä vastaa puheluihin. Meidän yhteiset tuttavat ovat hiusrajaa myöten täynnä sitä kun exä haukkuu minua. Minulla on toinen nainen elämässäni. Hänen ilmestyttyä exä vain villiintyi. Teki kaikkensa erottaakseen meidät. Luuli naista mustasukkaiseksi. Mutta me tuemme toisiamme kaikessa niin hyvässä kuin pahassa. Hänen avullaan exä ei tunnu enää lainkaan pahalta. Haluan hänestä silti eroon. Lopullisesti. Onko ajatuksia?
Pahalta kuulostaa. Minun ex-puolisoni sentään ymmärtää olla häiriköimästä minun elämääni. Sitä on tietysti vaikea sanoa, miten hän suhtautuisi, jos löytäisin uuden miehen.
Ei tuollaisille tapauksille oikein voi muuta kuin viitata kintaalla. Olla mahdollisimman välinpitämätön. Hermohan siinä tietysti menee :-(. Jonkinlainen sairaushan tuo on, ettei ymmärrä olla roikkumatta miehessä, joka ei häntä halua. Jospa hän löytäisi uuden miehen ja saisi sitä kautta niin paljon itsekunnioitusta, että jättäisi sinut rauhaan.
Ainoa neuvoni on olla osoittamatta mitään tunteita häntä kohtaan ja kohdella häntä kuin ilmaa. Ja jos liian tukalaksi käy, voithan hakea hänelle lähestymiskieltoa. Kuulostaa kyllä tyypiltä, joka ei järkipuhetta usko. Tsemppiä!
Kyllä tosiaan olen rukoillut sille toista miestä. lähestymiskielto on hyvä ajatus ellei muu auta. Kiitos ja kesänjatkoa.
hyvä neuvo on " anna hänelle ja itsellesi anteeksi.. ja mene".
Taakseen on turha katsella,kun se ei pysty tarjoamaan muuta kuin ikävää oloa.
Vapauta itsesi kahleista ja katso eteenpäin.
Kunnollisia naisia /miehiä riittää.Maailma on pullollaan rakkaudenpuutetta,turvanpuutetta ja rauhanpuutetta.