Painoni on junnannut 68,0-68,4 kilon välillä viimeiset kaksi kuukautta, joka päivä vaaka on noita lukemia näyttänyt. Liikun paljon (8-9 h/vko) ja syön terveellisesti, eikä kaloreita pitäisi tulla ainakaan liikaa. Mutta paino vain pysyy samana.
Nyt juhannusviikonloppuna söin sitten mm. 4 juustomakkaraa, 4 marinoitua pihviä, litran mansikkapirtelöä, 3 suklaapatukkaa, 2 tortillaa, limpparia, muutaman letun muut välipalat, aamupalat jne. Tänä aamuna kävin sitten vaa'alla ja odotin ainakin yhtä kiloa enemmän (luulisi että noin suolaisista ruoista edes nestettä kertyisi), mutta ei, nyt vaaka näyttikin 67,5 kg. Mittasin kolmesti ja joka kerta vaaka näytti tuon lukeman.
En ymmärrä millä logiikalla kroppani oikein toimii! Tämä kun ei ole ainoa kerta, joskus aikaiseminkin kun olen ollut reissussa ja elänyt lähinnä pikaruoalla, paino on laskenut. Kun olen palannut kotiin maitorahkan ja kaurapuuron ääreen ja lenkeille ja punttisalille, paino on noussut takaisin.
Ei kukaan keksisi mitään selitystä tuolle..? Normaalisti syön aamulla annoksen kaurapuuroa, soijaproteiinidrinkin, punttitreenin jälkeen palautusjuoman otan, lämminruoka, salaatti, pari leipää ja soijaproteiinidrinkki taas, iltapalaksi sitten purkkimaitorahkaa (jos kaloreita meinaa tulla liian vähän niin lisään joskus öljyä). Hedelmiä välipalaksi.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulla ainakin aineenvaihdunta hidastuu sen verran jossain vaiheessa että painon laskeminen pysähtyy.
Pidän välissä pari herkku päivää jolloin aineenvaihdunta taas kiihtyy ja paino alkaa tippumaan.Ehkä tässä selitys.
Mulla ainaki kävi niin että liikuin paljon ja söin jopa liiallisenki terveellisesti enkä päässy kiloista mihinkään tietyn pisteen jälkeen. Sen jälkeen rupesin tekemään niin että pidin vähintään sen yhden herkkupäivän viikossa, söin sipsiä karkkia ja kaikkea vähän liioitellenkin välillä. Johan rupes kilot irtoomaan! Nyt päässy jo 60/165. Kehoa pitää välillä shokeerata ettei kuvittele että ollaan keskitysleirillä...
Itse olen huomannut saman, että kun ei liiku/käy salilla muutamaan päivään niin vaaka näyttää vähemmän. Ystäväni sanoi sen johtuvan siitä, että lihakset kerää nestettä rasittuessaan, ja tauon aikana luovuttaa sen. En tiedä pitääkö paikkansa, mutta selitys sekin. :)
Kulutusta vastaava määrä energiaa on paha yhtälö jätkäpojallekin.
Kadehdin tyyppejä, joiden paino säilyy samana vuodesta toiseen.
Vaikka ne söis puol hirveä; aivan sama. Uskon geenitekijöiden
olevan tässä asialla. Perheessämme kaikilla on ylipaino-ongelmia.
Huomasin painon nousseen kilolla muutamassa päivässä.
Korvasin yhtenä päivänä leivän vesimelonilla. Seuraavana tavoitepaino oli jo alitettu.
Ohut luisena PI toimii. Pysyykin ankaralla työllä ja vahvalla motivaatiolla.
Pystyy useammankin kilon nestettä poistamaa kehostaan päivässä.
Voimat voi kropastaan prässätä niin loppuun, että melkein sammuu jos pysähtyy.
ainakaan sun keho jos on samoissa lukemissa jatkuvasti. Syöt sen kuin kulutat, mikä on normaali tilanne. Pitäis jostakin vähentää. Kentie entinen "ruokailumuutos" on on kulutettu loppuun, ts paino on alentunut sen minkä sillä ruoalla ja liikunnalla alenee, ja olis aika taas tehdä jotakin.
Usein käy niin että dieetillä keksii porsaanreikiä, pieniä muutoksia, jotka tuo lisäkaloreita huomaamatta. Esim toinen voileipä, lisämakkara leivälle, toinen lasi maitoa ruoan kanssa, juustoa kaksi siivua, yms jutut äkkiä muuttaa kokonaisuutta, ja siihen auttaa ruokapäiväkirja ja tarkkailu.
Se että paino alenee kun poikkeaa normaalista, ei ole kuin nestevaihtelua. Ei kannata sen varaan heittäytyä "roskaruokailijaksi" tai herkkupäiväilijäksi.
Pidä ruokapäiväkirjaa jokunen päivä, laske kaloritarpeesi netin laskureilla ja mieti mitä muutat ruokavaliossasi.
Kevättalvella söin 1300 kcal päivässä ja liikuin vielä enemmän, ja paino jumitti silti (tai no jotain 100 g laski viikossa..). Noh, saldosin noiden muutamien hävinneiden grammojen lisäksi ylikunnon itselleni, mikä ei kyllä varmasti johtunut liiasta liikkumisesta kun olen siihen tottunut vaan noista liian vähistä kaloreista, kun kroppa ei enää pystynyt palautumaan.
kauan kevääll sitä 1300 kaloria jatkoit? Kun samalla lisäsit liikuntaa, sekoittui nestetasapaino, ja paino olisi alkanut aleta varmaan parin kuukauden sisällä. Se vaatii pitkäjänteisyyttä, se laihdutus.
1300 kalorilla laihdutilman muuta. Jos normaali kulutus on sulla esim 1600, jää vajeeksi 300 per päivä, ja se on 300/7000 = 300 g viikossa eli reilu kilo kuukaudessa. Ei siis kauheasti. Jos liikut toiset 300 kaloria pois, on jo tulos 2, 4 kiloa kuukaudessa.
Ne on hitaasti ne kilot yleensä tulleet, kuukausien ja vuosien mukana. Hitaasti ne yleensä myös lähtee, valitettavasti.