Taustaa:
- n27 v ja takana 10 v suhde tosi mukavan miehen kanssa. Ei juokse baareissa, ei polta, ei petä, käy töissä jne.. rakennettiin yhteinen talokin. Oltiin muutama vuosi kihloissa. minua alkoi sitten kai kyllästyttää ja ollaan oltu nyt vuosi erossa. Itse asiassa menin rakastumaan lapsuuden ihastukseeni uudelleen. Nyt seukkaankin hänen kanssaan. exäni oli vähän vähäpuheinen ja ujo.. Otti kaiken niin varman päälle ettei puhunut minulle siitä että haluaisi lapsia koska minä olin joskus vihjannut etten ehkä halua lapsia. Halusi kai että itse sitä alan ehdotella.. Seksielämä käytännössä loppui pari vuotta sitten kun mulla ei enää haluttanut. Ei haluttanu lopulta enää koskeakaan ja menin pettämäänkin enkä pystynyt siitä kertomaan.
Nykyinen mies on tosi hellä ja huomaavainen. Ihan ylihyvän näköinen.. puhuu juopottelusta muttei kauheasti sitä harrasta. Urheilee.. on kyllä aika itserakas, vähän liiankin rohkea?? Ehkä siinä piirteessä tosin aluksi ihastuinkin häneen. Seksielämä tosi mahtavaa..
Mutta. Tuo ex tulee mieleeni koko ajan. Ja ennenkaikkea yhteinen talomme. Sen sukulaisiakin on ikävä. Onko tämä nyt ihan normaalia...? Olen miettinyt kovasti olisiko elämästä exän kanssa voinut tulla vielä jotain. Monet ovat sanoneet että olimme ns. unelmapari..
Itse asiassa olen jo menettänyt terveyteni tätä pohtiessani. En näytä tulevan nyt mihinkään tulokseen. Exän kanssa olen puhunutkin asioista. Sekin on erosta vielä maassa.. ja tiedän ettei se ikinä anelis mua takaisin vaikka haluais.
Olisko jollain mielipiteitä mun asiaan. Ja elkää nyt kovin pahasti haukkuko, oon jo haukkumista saanu sukulaisiltani ku menin eroamaan...
- n27 v ja takana 10 v suhde tosi mukavan miehen kanssa. Ei juokse baareissa, ei polta, ei petä, käy töissä jne.. rakennettiin yhteinen talokin. Oltiin muutama vuosi kihloissa. minua alkoi sitten kai kyllästyttää ja ollaan oltu nyt vuosi erossa. Itse asiassa menin rakastumaan lapsuuden ihastukseeni uudelleen. Nyt seukkaankin hänen kanssaan. exäni oli vähän vähäpuheinen ja ujo.. Otti kaiken niin varman päälle ettei puhunut minulle siitä että haluaisi lapsia koska minä olin joskus vihjannut etten ehkä halua lapsia. Halusi kai että itse sitä alan ehdotella.. Seksielämä käytännössä loppui pari vuotta sitten kun mulla ei enää haluttanut. Ei haluttanu lopulta enää koskeakaan ja menin pettämäänkin enkä pystynyt siitä kertomaan.
Nykyinen mies on tosi hellä ja huomaavainen. Ihan ylihyvän näköinen.. puhuu juopottelusta muttei kauheasti sitä harrasta. Urheilee.. on kyllä aika itserakas, vähän liiankin rohkea?? Ehkä siinä piirteessä tosin aluksi ihastuinkin häneen. Seksielämä tosi mahtavaa..
Mutta. Tuo ex tulee mieleeni koko ajan. Ja ennenkaikkea yhteinen talomme. Sen sukulaisiakin on ikävä. Onko tämä nyt ihan normaalia...? Olen miettinyt kovasti olisiko elämästä exän kanssa voinut tulla vielä jotain. Monet ovat sanoneet että olimme ns. unelmapari..
Itse asiassa olen jo menettänyt terveyteni tätä pohtiessani. En näytä tulevan nyt mihinkään tulokseen. Exän kanssa olen puhunutkin asioista. Sekin on erosta vielä maassa.. ja tiedän ettei se ikinä anelis mua takaisin vaikka haluais.
Olisko jollain mielipiteitä mun asiaan. Ja elkää nyt kovin pahasti haukkuko, oon jo haukkumista saanu sukulaisiltani ku menin eroamaan...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllästytään...
Ruoho näyttää vihreämmältä jossain muualla.
Erotaan.
Ja sitten huomataan, että väärin meni ja aletaan haikailla takaisin entiseen.
Mua niin harmittaa, että hyville miehille käy näin.
Itsellä on ollu vain huonoja suhteita. Jos joskus löytäisin kiltin ja hiljaisen miehen, en koskaan päästäisi sellaista käsistäni.
No en minä sinua tuomitse. Virheitähän me kaikki tehdään. Ihmisiä kun ollaan.
En osaa sanoa mitä sun nyt kannattaisi tehdä.
Exän kanssa yhteen paluu ei kuitenkaan olisi enää samaa kuin ennen. Onnistuisiko se edes? Pystyisikö mies antamaan anteeksi? Entä jos taas kyllästyt uudelleen? Entäs tämä nykyinen?
Aikamoista sotkua.
no enpä usko että kyllästyisin enää.. on tullut ehkä jotain järkeä minunki päähän. Siis vaikka jotain kyllästymistä tulisi välillä (se kai on normaalia..) niin tietäisin mitä tehdä. Tai ainaki mitä ei pitäis tehdä.
Haluan vain eroon tästä tilanteesta ja jatkaa elämää onnellisena.. kun vain tietäis miten se onnistuis. Pettäminen yms ei tosiaankaan ole mun juttu. Olen aina ollut sitä vastaan ja olen edelleenkin. Vihaan itseänikin sen takia.
Rakkauskuvioissa se sydämen ääni on tärkein. Sen pohjalta on rakennettava. Ehkäpä tuon exäsi rooli tulis hahmotella kaverillisemmin uudestaan ja vaikka sisällyttää säilyttää hyviä asioita uuteen elämäänsi, sikäli kun olosuhteiden puolesta mahdollista. Jos sellaista ei löydy, sitten on oltava perinteisemmän jyrkempi rajanvedoissaan.
Sielullinen onni lähtee siitä rakkaudesta, joka on jäänyt joskus muhimaan ja sydän jäänyt sykkimään vähän vaikeaan sävellajiin. Tarvitset avarasydämistä kumppania, joka mielellään keskustelee ja näkee asioita monesta perspektiivistä.
Pareista ja suhteista sen verran, että toisten mielestä unelmasitä tai -tätä on harvemmin sitä omasta mielestään.
Hei!
Ei se elämä sen onnellisempaa olisi, vaikka saisitkin ex-miehesi takaisin. Kestää kauan rakentaa suhdetta uudelleen "eron" jälkeen. Eikä se onni kestä sittenkään, vaikka niin luulee.
Mä luulin, että olisin yhden toiseen ihastumisen kokeneena järkevä, mut ei. Taas oon ihastunut tai jo rakastunut toiseen.
kiitokset vastauksistanne.. taidatte olla oikeassa.. vaikka pahaa tekee. Ehkä tämä on joku harhakuvitelma mutta musta tuntuu nyt että voisin tehdä sen exäni vielä onnelliseksi palaamalla sen luo.. kun on tämä vuosi kasvattanu puolin ja toisin. oltiin kuitenkin molemmat ekassa oikeassa suhteessa. mutta koskaanhan ei voi tietää...
Kyllähän mä nuo sun tuntemukset hyvin ymmärrän. Olin yhden miehen kans 5 vuotta ja meille aina toitotettiin että ollaan unelmapari. Kaikki sitä aina toitottaa! Mitä muut sanoo, älä usko. Sä et elä muita varten, vain itseäsi. Sun elämästä on kyse, sun onnellisuudesta.
Itse haikailin vähän aikaa sen 5 vuotta kestäneen suhteen perään. Kyse oli kuitenki mun ensirakkaudesta. Mietin silloin että kun ite oon ihmisenä muuttunu ni asiat ois eri lailla. Sitte tajusin, etten kuitenkaan saisi olla oma itseni, vaikka mikä oisi. Siitä se aina silloinkin kiikasti. Ja sitte mietin että ei sitäkään tiedä millaiseksi se on muuttunu. Koko ajatus alkoi tuntua vastenmieliseltä ja sillon tiesin että oon siitä suhteesta päässy yli.
Edelliseen viitaten mainitsen, että aloitin uuden suhteen vähän liian äkkiä entisestä irti repeytymisen jälkeen. En sinänsä sitä kadu, koska se kasvatti mua ihmisenä todella paljon. Eihän se sitä miestä kohtaan mitenkään reilua ollu, vaikka kyllä siitä puhuttiin että ei välttämättä viisasta alottaa mitään ku vielä parantelen entisiä haavoja. Näin kuiteskin kävi. Ja se toinenkin suhde kaatui, mun aloitteesta, kun huomasin hypänneeni ojasta allikkoon.
Anyway, jos sulla on exästäsi moisia tuntemuksia, niin sillon sun pitäs olla sinkku eikä parisuhteessa. Oot itekses ja asiat järjestyy kyllä ajan kans. Se takaisin yhteenpaluu voi hyvinkin onnistua, kunhan oot 100% varma. Muista vain, että kyse ei ole siitä voitko tehdä HÄNET onnelliseksi! Se oli selvää jo ennen eroanne. Kyse on siitä olisitko itse onnellinen (ts. olisiko arki samaa, kummankin PITÄÄ panostaa täysillä!). Ja kokemuksella voin sanoa että yksipuolinen onnellisuus ei kauan lämmitä. Tekisit pidemmän päälle myös hänet onnettomaksi äksyilyllä ja tiuskimisella kun yrität ja yrität saada homman toimimaan ja koko ajan tiedät miten onneton olet.
Seksistä sen verran että tässä 5 vuoden suhteessa se kyllä kupsahti enempi tai vähempi. Ite oon "menevä" ihminen ni kyllä se jo mullekin kertoi tarinaansa, ettei MULLA kiinnostanu. Sen jälkeen oon päätelly, että parisuhde jakaantuu tasan kahtia: henkinen ja fyysinen puoli. Sitte ku ne kaks on tasapainossa ja yhteennivoutuneita niin juttu toimii. Kun toinen puoli heittää niin kaikki muuki menee perseelleen.
Nykyään oon parisuhteessa, jossa kaikki toimii! Ja mikä parasta, saan olla ihan oma itteni :) Ei tartte opetella sitä sun tätä että kelpaa, ei tartte rauhottua ja muuttua, mukautua :) Aivan ihanaa!
Tsemppiä ja voimia sulle, kaikki järjestyy kyllä!
..no, tässä yksi kiltti ja hiljainenkin, hyvätapainen,melkein absolutisti; kaksi kertaa ekkoa perseelle saanut nössö..Sitten kun sen kiltin miehen on saanut, siihen kyllästyy ja alkaa vauhtihemmot kiinnostaa-näin se taitaa olla.Mökkeilyt ja luontoretket tylsää touhua...
mökkeily- ja luontoretket on mun lempparia kylläkin. Ja rakastan istua kotona illat viltin alla kaakaomuki kädessä... Mut jos miehellä ei ole yhtään omaa kaveria jos ei serkkua lasketa, ei yhtään omaa harrastusta ja kahtoo kieroon ku ite joskus haluais käydä tyttökavereiden kanssa vaikka mökkibileissä. On siinä sitte huono omatunto aina ku lähdet käymään jossain ilman miestäsi kun se jää kuitenkin vain yksin kotiin nyhjäämään.. ja minun sukulaisten luona käyminenkin on pakkopullaa. Aargh. Tulipahan taas sanottua. Huono päivä vissiin..
..just just..saa olla ihan rauhassa huono päivä,meillä jokaisella niita riittää..Minä vaan tarkoitin just sitä mitä kirjoitin,eli miksi ei "kiltti" ja hyvä kelpaa semmoisena kuin se on..Ei kai ketään voi väen vängällä liikkeelle laittaa jos menokenkä ei toisella vipata..Eihän toista voi kammeta "baanalle".JA mitä toisen kavereihin ja sukulaisiin tulee,jokaisella meillä on enemmän tai vähemmän tärrrrkeitä kavereita ym erinäinen määrä,minulla laatu korvaa määrän.Ja sillehän ei oikein mahda mitään, että toisen suku ja kaverit on lähtökohtaisesti sen tärkeitä immeisiä-molemmin puolin siis..Itse oon kyllä koettanut heti alussa tehdä selväksi, etten ole seurapiirihai,ja on sanottu että ei tartte-vaan kuitenkin..
En siis ymmärrä, miksi nainen kantaa huonoa omaa tuntoa siellä kavereittensa mökkipippaloissa-eikös niitä sanota tyttöjen jutuiksi.Minä en ainakaan miespuolisena välttämättä koe tarpeelliseksi istua "ulkona" kuin lumiukko kuuntelemassa porinoita.Itse en nim. koe olevani mustasukkainen, jos toisen menot kohtuudella aisoissa eikä "ulkoisia muuttujia" peleissä jollain tavalla mukana..Sitten joskus minua nimitettiin perseennuolijaksi, kun ajattelin että puhun sitten semmoisia asioita jotka ei varmaan vahingollisia kenellekään..Ei ole hyvä jos on hiljaa ja ei ole hyvä jos puhuu...
Minä ainakin olen osannut olla omissa oloissani,ja puuhaa on riittänyt ilman, että on vieraat käynyt mielessä-jotkut sitten ehkä eivät pärjää ilman "äitiä".Hyvä suhdehan perustuu molemminpuoliseen suvaitsevuuteen ja luottamukseen-eikö..Kyllä yhteistä aikaa ja sävel löytyy jos on tahtoa "rakastaa".