Elikkä olen nainen ja avioliitto veteli viimeisiään. Tapahtuipa sitten niin, että petin miestäni kahteen otteeseen saman viikon aikana. Ja sen jälkeen mietin, että mitä teen, kerron ja lähden liitosta suosiolla vai annako asian olla. Tutkin tunteitani ja tajusin, että mullahan on mahtava mies jota todella rakastan. Nyt elän liitossani elämäni parasta aikaa. Tajusin vasta kokeilun jälkeen, että se ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella... vaikkakin tämä syrjähyppy kokemus oli seksin puolesta aivan mahtavaa. Mutta kyllä sitä liittoon tarvitaan muutakin kuin mahtavaa seksiä! Tiedän, että nyt saan paska ryöpyn niskaani, mutta näin tajusin mitä mulla on ja mitä voisin menettää! Mieheni ei tästä syrjähypystä tiedä ja toiv. ei koskaan saa tietääkkään. Se on mun pieni salaisuus joka sai mut järkiin. Olen ehkä paha ihminen, mutta tää oli se mitä minä tarvitsin.
Petin
..tajusin
323141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Olen "kohtalotoverisi" enkä voi sinua tekosistasi ryöpyttää. Morkkiksestani toiettuani tajusin todellakin saman asian kuin sinä, ruoho ei todellakaan ole vihreämpää aidan toisella puolella!
Tästä jotain oppineena pakko painaa eteenpäin...
"Se on mun pieni salaisuus..."
Ei nyt ihan pienikään asia kyseessä, tai ehkä sinulle mutta tuskin hänelle.
Mutta hyvä että järki palasi kuitenkin, ei tullut teidän liitosta tilastomerkintää "eronneet" sarakkeeseen.
Mutta eikö koskaan käynyt mielessä yrittää ratkaista liittonne ongelmia jotenkin muuten? Esim. yhteistuumin? Tuo toisen syliin pakeneminen, silloin kun niitä ongelmia on, on raukkamaisin teko mitä voi tehdä. Siitä huolimatta tuliko hän tietämään asian vaiko ei.
Miten luulisit liittonne nyt jatkuvan tästä eteenpäin, jos kertoisit asiasta? En kenenkään liiton toivo särkyvän, mutta jos itse olisin miehesi asemassa ja vastaavassa tilanteessa, haluaisin kyllä tietää. Siten voisin itse harkita omaa tulevaisuuttani, miten sen haluaisin elää.
Kyllä me todella yritettiin, mutta siitä ei tullut mitään. Ja tiedän, että jos mieheni tietäisi syrjähypystäni niin ero siitä tulisi! Raukka tietenkin olen, kun en pysty antamaan miehelleni sitä vaihtoehtoa, että hän tietäisi ja tekisi sen pohjalta päätöksen. Joo no pieni salaisuus ehkäpä liian lievä ilmaisu... Mutta olen punninnut vaihtoehtoja ja päättänyt olla kertomatta, en halua satuttaa häntä... no tietty paha rykiä kun paskat on jo housuissa... mutta kuitenkin! Minä näen, että asia jääköön salaisuudeksi!
Se on sitten sinun valinta se kertomattomuus ja sen kanssa elät loppuelämäsi. Mutta onko se aikuisen ihmisen vastuunkantoa? Mielestäni ei ole, se on pelkuruutta ja oman selustan turvaamista. Toisinsanoen itsekkyyttä.
Mutta tämä(kin) mielipide sinun on kestettävä kun kerta jonkinlaista "synninpäästöä" lähdit täältä hakemaan, vai?
Oikeesti, toivon teille parempaa jatkoa.
Mielestäni tässä tapauksessa kertomatta jättäminen on mitä suurimmassa määrin juuri vastuunkantoa teostaan. Kertominen sysäisi vastuun miehen niskoille, jota hän ei ehkä jaksaisi kantaa: Tulisi ero (ja aivan turha).
Minkälaista "vastuunkantoa" sinun mielestäsi on aikuisen naimisissa olevan taholta alkaa sukupuolisuhteeseen jonkun muun kuin oman puolison kanssa, siis avioliiton aikana? Ja sen jälkeen vielä jatkaa avioliittoa.
Minun mielestäni ainoa hyväksyttävä tilanne alkaa tällaiseen touhuun on se, että sen jälkeen erotaan lopullisesti eikä haikailla entisen perään.
Kertominen varmasti nostaisi petetyn verenpainetta, mutta vastuu siitä pettäjän teosta ei ole kenelläkään muulla kuin pettäjällä itsellään, ei se siirry petetyn niskaan. Riski mahdollisesta erosta on olemassa, mutta siinäkin tilanteessa totuus ja sen esiintuleminen on tärkeämpää kuin se että petetty joutuu tietämättään/tahtomattaan elämään sellaisen ihmisen kanssa joka kykenee tekemään "ne" teot jonkun toisen kanssa. Hän kun voisi, niin valitessaan, elää luotettavamman ihmisen kanssa.
Monelle ihmiselle (ja petetylle) sellaiset elämänarvot kuin rehellisyys, luottamus, toisen kunnioittaminen kun ovat niitä elämän tärkeimpiä arvoja, kaikissa tilanteissa.
Ei avioliiton ulkopuolisen suhteen voi olettaakaan olevan "vastuunkantoa". Noiden suhteiden syyt piilevät aivan muualla ja ne ovat todella monimutkaisia. Jokaisen kohdalla vieläpä täysin erilaisia, vaikka asetelma olisikin suurinpiirtein sama. Lisäksi on rutkasti ihmisiä, jotka eivät halua kumppaninsa syrjähypystä/sivusuhteesta tietää. Ei näistä asioista voi sanoa toiselle "tuossa teit väärin, tuossa oikein" tuntematta asianomaisia perusteellisesti. Ja lopultakin; tunteeko sitä petettyäkään kukaan sen paremmin kuin oma puoliso? Tuskin.
"Monelle ihmiselle (ja petetylle) sellaiset elämänarvot kuin rehellisyys, luottamus, toisen kunnioittaminen kun ovat niitä elämän tärkeimpiä arvoja, kaikissa tilanteissa. "
Mainitsemasi arvot ovat erittäin tärkeitä. Mutta tuo "kaikissa tilanteissa" kuullostaa yhtä ikävältä kuin uskottomuus. Useat ihmiset nimittäin pettävät vain kerran, pari elämässään (läheskään kaikki eivät siis ole "sarjapettäjiä.., ja ne jotka ovat; heissäkin on jotain hyvää) ja tuntevat siitä syyllisyyttä, vuosikausia. Mielestäni tuossa tilanteessa julmempaa kuin itse uskottomuus on petetyn kumppanin ehdottomuus.
" Mielestäni tuossa tilanteessa julmempaa kuin itse uskottomuus on petetyn kumppanin ehdottomuus."
Petetyllä kumppanilla on kuules oikeus olla juuri niin ehdoton kuin itse tarpeelliseksi katsoo. Siinä on pettäjän ihan turha ruveta ruikuttamaan, jos toinen ei oikein ymmärrä. Sitä saa mitä tilaa.
Asioita voi katsella niin eri näkökulmasta näköjään, riippuen siitä mitkä ovat omat arvot ja elämänkatsomus, pelisäännöt omissa ihmissuhteissaan. Ymmärrettävää sinänsä.
Olennaisen tiedon pimittäminen tai osatotuuden kertominen on EPÄREHELLISYYTTÄ ja VALEHTELUA. Se fakta ei mihinkään muutu, kuten se ettei totuus pala tulessakaan. Ja niitä totuuksia on kulloinkin tasan tarkkaan 1 kappale.
Jos jonkun, kuten sinun, omatunto (jos sellainen on) venyy näistä arvoista luopumiseen elämän tärkeimmän ihmissuhteen suhteen, se on sinun tapasi elää elämääsi. Kysyn vaan, onko se myös sinun mahdollisen elämänkumppanisi tapa elää? Oletteko ehkä sopineet asioiden olevan niin MOLEMMIN PUOLIN? Jos näin on, sittenhän lienette mitä onnellisin pariskunta?
Lopuksi haluan sanoa, että minun elämääni ei kuulu valehtelu tai osatotuuksien kertominen isoissa eikä pienissä asioissa. Piste.
Mutta on petetynkin täysin turha ruikuttaa, ettei ymmärrä kumppaninsa uskottomuutta, etenkin jos itse on ehdoton. Juuri tällaisissa ristiriitatilanteissa on vuorovaikutus kaiken a ja o. Parisuhteesta ei yleensäkään tule mitään, ellei pysty näkemään kokonaisuutta.
Asioita voi katsella myös eri näkökulmista, vaikka omat arvot ovat melko muuttumattomat. Mikä sitä estäisi? Absoluuttista totuutta ei ole olemassa. Totuuden olemuksesta on monia filosofisia teoksi.. Salaaminen ei ole valehtelua, koska se on salaamista... Vai väitätkö, että salaaminen on valehtelun synonyymi? Ainakin meillä töissä "salaiset kansiot" eivät sisällä valheita vaan salattavia asioita. Ja mikä on olennaista? Kerran sanoin miehelleni olleeni Pekan ja Mikon kanssa baarissa. Todellisuudessa siellä oli vähän aikaa Minnakin. Jos olisin sanonut olleeni vain Minnan kanssa, niin olisin jättänyt mielestäsi oleellisemmat asiat kertomatta? Mutta mitä merkitystä sillä olisi ollut? Ei ainakaan miehelleni, onneksi.
Olennaista ei mielestäni ole se MITÄ kertoo, vaan MITEN kertoo. Sitten koko homma meneekin paljon vaikeammaksi.
kaksiviestiä missä siis toinen? (siis nythän niitä kyl on mukamas kolme)
..tajusit, vaikkakin liian myöhään! Ajattele, jos miehes sais jotain kautta tietää asian, ja tulis kysymään mikset kertonu? Vastaisikko et piti kokeilla ennenku ymmärsi, se oli sitä mitä tarvitsin? Ei taitais auttaa silloin mitää, päinvastoin!
Eikö tekojensa seuraukset pitäs kestää? Tai jos asia oliskin toisinpäin, miten silloin mentäisiin?
Ja tasavertaisuuden nimessä, sinun pitäisi hyväksyä myös miehesi "pikku hairahdukset", pystyisikkö siihen?
päinvastoin. Hienoa, että silmäsi aukenivat tapahtuneen jälkeen, oli siinä siis hyvän seksin lisäksi toinenkin positiivinen pointti matkassa :).
Hyvää jatkoa sinulle !
Ei minun mieheni huolisi sinua omakseen.Satuit vain olemaan vierellä niin hän käytti sinua vain.Eikä mieheni pysty tuntikausia rakastelemaan korkeintaan 10 minuuttia.Humalassa on eri juttu kun ei irtoo...Hän ei mistään hinnasta luovu minusta, itkee, rukoilee etten jättäisi häntä.Enkä saa itse katsoa edes muihin miehiin.Mieheni on 15 vuotta minua vanhempi.
on salaisuutensa (paitsi täysin tylsillä ihmisillä...), mutta eivät ne välttämättä ihmisestä pahaa tee.
Sinulla oli onnea, kun "avioliittosi veti viimeisiään"... Usein syrjähypyt ja salarakkaat ovat kuviossa, vaikka vakisuhde on vähintään ok. Parisuhde on paljon mutkikkaampi juttu kuin miksi se useinkin kuvitellaan.
Kun liitto joskus kivettyy karmeisiin uomiin, rankka juttu saattaa olla suhteelle pelastus, jos....
Kiitos teille kaikille asiallisista viesteistä!
Kyllä minä varmaan pitkään painin omantunnon tuskieni kanssa (ehkäpä lopun elämääni) mutta ehkäpä sitten kuitenkin olen valmis maksamaan sen hinnan, että meidän perhe säilyi kasassa eikä lasten tarvinnut kokea eroa! Olen juuri nyt onnellinen mieheni kanssa ja toivon, että se jatkuu hamaan tulevaisuuteen! Pettäjän tielle en lähde enää (ikinä sanan jätän pois, kaikki tietänee varmaan miksi... never say never) Olen yli 30 ja nyt sitten ensimäisen kerran hairahdin! Ja toivon todella sydämestäni, että mieheni ei sitä saisi koskaan tietää! Mutta nautin täysillä tästä hetkestä, meidän perheestä. Ja se, että joku kysyi hyväksyisinkö mieheni hairahduksen jos saisin tietää, että sellaista on tapahtunut... Tiedän, että koville se ottaisi, mutta olisihan minun se nieltävä ja jatkettava yhteistä elämää. Ehkäpä hänkin (jos siis näin tapahtuisi) tarvitsi se syrjähypyn, jotta se elämä omassa liitossa löytäisi uuden arvostuksensa.. Tämä elämä vaan on niin arvaamatonta...
Kaikille oikein hyvää kesää ja nauttikaa elämästänne sen oman rakkaan kumppaninne kanssa!
saavan tietää.Hänellä on siihen oikeus.Sulla ei ollut oikeutta pettää hänen luottamustaan. Voi mies parka minkä valehtelijan kanssa on.Et saa multa yhtään sympatiaa, tiedän miltä tuntuu kun rakas pettää...tuskaa...tuskaa....
Kun alkaa omatunto painaa, tullaan tänne ja yritetään kerjätä ymmärrystä. Sen vertaa sinulla ei ole kanttia ottaa vastuuta omista, että tunnustaisit miehellesi ja antaisit hänen tehd oman ratkaisunsa. Siitä, että 'avioliitto veteli viimeisiään' syytät varmaan miestäsi, vaikka ainoa oma retkaisusi tuohon oli kai antaa persettä vieraalle. Narsisti-paska. Oksettaa.
No kirjoitin tuonne Ei1 Ei2 otsikon alle viestiä. Käyppä siellä lukemassa niin saat tietää, että en TODELLAKAAN syytä miestäni! Raukka ja paska olen kyllä kun en pysty miehelleni kertomaan. Ja todellakaan en hae sympatiaa enkä ymmärrystä täältä EN TOSIAAN ANSAITSE sellaista! Ansaitsen paskan mielen joka vainoaa läpi elämäni tai siihen asti kun taivas repeää (mieheni saa tietää)
...täällä sitten kirjoittelet, jos et ole sympatiaa ja ymmärrystä kalastelemassa? Jos miehesi on kerran niin erinomainen niin miksi oli pakko pettää? Annas kun arvaan: olet niin itsekeskeinen ja narsistinen, että pidät itseäsi miestäsi arvokkaampana ja katsot oikeudeksesi rikkoa yhteisä sopimuksia silloin kun sinulle on siitä hyötyä tai välitöntä mielihyvää.
Meillä oli eropaperit jo allekirjoitusta valmiina odottelemassa. Pitkätarina loppujenlopuksi. Ja tänne kirjoitin, jotta saisin ajatukseni järjestykseen ym ym. Noh, turhaa selitellä, narsistinen en ole, koskaan ollutkaan ja todellakaan en parempi kuin kukaan muukaan.
Siis hienoa, kun suhteenne jatkuu! Rehellinen pitää toiselle olla, mutta en näe tässä tilanteessa mitään syytä kertoa koko asiaa, koska asiat ovat kääntyneet parhain päin. Tietysti, jos miehesi joskus kysyy, että oletko pettänyt, niin minä ainakin kertoisin. Ja ei miehesi voi olla niin tyhmä, että semmoisen asian takia heittäisi kaiken yhteisen historianne hukkaan ja jättäisi sinut.
Minä en muutenkaan ymmärrä, että ihmiset yhden hairahduksen takia heittävät hanskat tiskiin. Erehdyksiä sattuu elämässä ja ne pitää antaa anteeksi. Pettäminen vaan sattuu kovemmin, koska se on kolahdus toisen itsetunnolle, että enkö minä kelpaakaan? Ja syyllisyyden tunne siitä, että en olekaan tehnyt parastani tämän suhteen eteen. Siitä ei tosiaankaan aina ole kyse, vaan joskus voi tulla eteen semmoinen tilanne, että "ajautuu" seksiin mielenkiintoisen ihmisen kanssa ja that's it. Minä ainakin meidän suhteessa hyväksyn sen. Kuka voi ihan oikeasti vannoa, että en minä ainakaan ikinä petä?
Sitä mihinkään "ajaudu". Siinä vaiheessa kun lähtee seksiin "mielenkiintoisen ihmisen" kanssa on ihan yhtä osallinen. Tilanne voi tulla eteen. Elain noudattaisi vaistojaan, ihminen järkeään. Vann teki mitä teki, siitä pitäisi olla kanttia kantaa vastuu.
"Erehdyksiä sattuu elämässä ja ne pitää antaa anteeksi. Pettäminen vaan sattuu kovemmin.." eli miten antaa anteeksi, jos ei edes tiedä asiasta? Eikö suhde perustu luottamukseen, ja mitä luottamusta se on, että näin tärkeitä asioita salaa toiselta?
Ai niin..sehän onki naisilla eri asia!
"Ja ei miehesi voi olla niin tyhmä, että semmoisen asian takia heittäisi kaiken yhteisen historianne hukkaan ja jättäisi sinut. "
Jaahas... siinä puhuu taas nainen viisaat valmiit sanat jokaisen miehen suuhun...
Eiköhän asia kuitenkin ole niin, että jokainen itse päättää haluaako jatkaa elämäänsä pettäjän kanssa ja millä ehdoilla. Aivan kuin yrittäisit puolustella pettämistä vain keveänä elämää piristävänä hauskuutena. Ehkä se sinulle sitä on mutta voin vakuuttaa, se ei sitä todellakaan ole petetylle!!!
Tuolla ajatusmallilla varustettu aviopuoliso on nopeasti ex-sellainen. Ei se avioliitto ole mikään leikkikenttä jossa sählätään ja tunaroidaan miten sattuu! Sitten kun sattuu "lipsahtamaan" todetaan vain että "ajauduin seksiin mielenkiitoisen ihmisen kanssa ja that's it", ymmärräthän kultaseni. Voi yhden kerran, toivottavasti kuitenkaan et ole naimissa...
että olet tuollainen mies, jolla on selvät arvot. Tiedätkö miksi minun mielipiteeni on tuollainen? Minä itse en ole koskaan pettänyt miestäni ja haluan olla kunnollinen puoliso hänelle, mutta samaa ei voi sanoa miehestäni. Hänelle "ajauduin seksiin mielenkiitoisen ihmisen kanssa ja that's it" on arkipäivää. Eikä se salaile niitä juttuja, jos niistä kysyn.
Minä tässä taidan se hölmö olla, kun vielä jatkan liittoa hänen kanssaan, mutta minkäs rakkaudelleen voi. Ja minun itsetuntoni ei siitä hetkahda, että on ollut muita. Eikä meidän liittomme myöskään ole syöksykierteessä eikä seksin puute aja vieraisiin, koska minä olen se aktiivisempi osapuoli siinä suhteessa. Ja minä itse olen päättänyt jatkaa elämääni pettäjän kanssa.
Niinkö? Kuvastit siis miehesi arvoja ja käyttäytymismalleja aiemmin viestissäsi. Ymmärsin ne sinun mielipiteiksesi...
Et kai ole sopeutunut niin miehesi (avio)elämäntyyliin että mielipiteesi ja näkemykset niinkin tärkeästä asiasta kuin parisuhde ja avioliitto ovat samoja hänen kanssaan? Vai etkö vain välitä, pääasia että hän on vielä kanssasi?
Itseään nyt kannattaa ainakin sen verran arvostaa, ettei alennu toisen kynnysmatoksi, ei minkään syyn takia. Ymmärrän kyllä rakkauden merkityksen, mutta korvaamattomia ihmisiä ei ole olemassakaan, sen rakkauden voisi osoittaa arvoiselleen kumppanille. (?)
Olemme kumpikin kerran eronneet ja tämä on molempien toinen liitto. En ole koskaan elämässäni ollut näin onnellinen ja olemme olleet yhdessä melkein 10 vuotta. Mieheni on älykäs, ahkera, huumorintajuinen, rakastaa lapsia ja on hyvä kasvattaja, osaa korjata kaikki vehkeet elektroniikasta autoihin, on hyvä rakastaja, komea, seksikäs, auttaa aina kanssaihmisiä, ymmärtää erilaisuutta meissä ihmisissä ja osaa keskustella.
Minä todella arvostan ja kunnioitan häntä semmoisena kuin hän on. Ja jos luonteeseen kuuluu, että haluaa valloittaa naisia ja joskus mennä pidemmällekin, niin siitäkö pitäisi hänet lyödä ristinpuuhun. Eihän siinä ole mitään minulta pois. Ja jos jompikumpi löytää paremman jostain, niin se on sitten sen ajan keskustelunaihe.
Me ollaan tähän suhteeseen menty vapaaehtoisesti ja toisiamme suuresti rakastaen. Eli ei yritetä omistaa toista vaan tehdä toisen elämä niin onnelliseksi kuin vain voi. Ja pitää unohtaa se vastakkainasettelu, että nainen vs. mies. Eli jos toinen nousee portaan ylemmäs, niin minun pitää nousta vielä yksi ylemmäs. Ja sitten ne portaat loppuu.
Ja se, miksi en tunne itseäni kynnysmatoksi, on että arvostan omaa minääni ja itseäni tämän liiton hoitamisessa. Minä olen ehkä naisena semmoista "katoavaa kansanperinnettä", joka tykkää laittaa ruokaa, siivota, leipoa, jopa kutoa sukkia ym. Työssäni olen arvostettu ja minulla on omia harrastuksia. Pidän ulkonäöstäni huolta ja kehitän itseäni opiskelemalla uutta. Ja näitä asioita en kirjoita siksi, että haluan kehua itseäni vaan siksi ettet luule minua semmoiseksi mieheni alistamaksi ressukaksi.
Katoin tuolta sun profiilisivulta sitä suosikkilinkki-kohtaa. Kun luin niitä aforismeja, tuli väistämättä mieleen, että olet tosi katkera siitä mitä sinulle on tapahtunut. Ymmärrän kyllä, ihan oikeasti. Halusin vaan näillä kirjoituksilla viestittää, että tämmöinenkin näkökanta on. Ja jos meidän liitossa ei se uskollisuus ole hyve, niin se REHELLISYYS on. Ja siksi kai tämä onkin jatkunut. Olen kanssasi samaa mieltä, että ilman rehellisyyttä ei mistään tule mitään.
No, sori jos tein liian hätäisiä johtopäätöksiä sinusta.
Ymmärrän kaikenlaiset liitot, jos vain niissä noudatetaan yhteisesti sovittuja sääntöjä, oli ne säännöt sitten millaisia tahansa. Ns. avoin suhdekin voi varmaan olla antoisa siinä eläville, tosin itse en sellaiseen pystyisi. Lienen konservatiivinen näissä asioissa, mutta en voisi elää suhteessa jossa rampataan vieraissa, sellaista lupaa en voisi koskaan antaa vierelläni olevalle ihmiselle koska en ole sallinut sitä itsellenikään. Tosin lupaani ei kyselty tässä taannoin... mutta se siitä.
Katkera? Ehkä olen, loukkaus oli niin syvä ja perusteellinen. Ehkä aika armahtaa tässäkin asiassa.
Hyvä jos olette toisillenne edes rehellisiä, sivusuhteistaan huolimatta. Loukkauksen vaikutus moninkertaistuu jos pettämiseen yhdistetään vielä valehtelu, ja juuri näin usein käy, kuten meillä kävi.
Ilmeisen hyvin teillä kuitenkin kuvauksestasi päätellen menee ja sehän on tärkeintä ihmisen elossa että on balanssissa itsensä ja ympäristönsä kanssa, lienee sitä onnellisuutta?
Toivon todella, että elämääsi löytyy kanssakulkija, jonka arvoina ovat uskollisuus ja rehellisyys. Päivänpaistetta kesääsi ja elämääsi! ;)