kun olen seuraillut viimeaikoina melkoisen ahkerasti tätä työ ottaa päähän osastoa, päätinpä lisätä tänne omanikin.
Irtisanouduin entisestä työpaikastani muutama vuosi sitten. Syynä oli se että töitä ei ollut ja päivät piti vain odottaa ja pyöritellä peukaloita. Koko päivän kohokohta oli iltapäivän viimeinen tupakkatauko.
uutta työpaikkaa etsiessäni hain muuan pienessä kaupungissa olevaan painotaloon joka kiinnitti huomioni termeillä "joustava työaika" ja itsenäinen työ". Kyseiseen paikkaan sain työhaastattelu kutsunkin ja niin edelleen paikanpäällä yrityksen omistaja hehkutti kuinka työpäivät sujuvat joustavasti kun töihin voi tulla mihin aikaan lystää, kunhan viikkotyöaika ja työt hoituvat. Tietenkin sillä hetkellä olin todella innoissani ja tälllainen kuulosti aivan hemmetin hyvälle. Sain kyseisen työn.
Ensimmäinen työ kuukausi meni odottelun piikkiin. Minulle luvattiin 3kk:n työhön perehdyttämisjakso, mutta en sellaista koskaan saanut. Muutaman kuukauden perästä minulle kyllä jaksettiin vittuilla värijärestyksistä ym. ja olisi pitänyt töissä pystyä muutaman kuukauden jälkeen samaan kuin muut 15 vuoden työrupeaman jälkeen.
Joustava työaikakin jäi haaveeksi, sillä todellisuudessa jonkun täytyy joka päivä olla töissä ainakin viiteen asti päivystämässä eli vahtimassa s-postia tai puhelinta. Firman nuorimpana työntekijäna minä tietenkin sain tämän kyseenalaisen kunnian.
Vaikka olen jo viimeisen 1,5v vuoden aikana tottunut siihen, että paskaa kaadetaan niskaan minkä keretään on kaikkein inhottavinta, että eletään heinäkuun alkua, ei täällä vielä tiedetä milloin saadaan pitää kesälomaa! Koska kesälomanhan (luonnollisesti) saa pitää silloin kun se pomolle sopii. Viime vuonna eräälle työntekijälle ilmoitettiin edellisenä perjantaina että ei sitten maanantaina tarvitse tulla töihin kun aloitat loman. Ei paljon tehdä lomasuunnitelmia.
Eipä tässä kurjuutta kummempaa, joka päivä toivoo että saisi jotain muuta työtä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
vakka kantensa valitsee
sääli, mutta tällaista se usenmiten on
no tuossa vaiheessa olisin mieluummin työtön kuin töissä firmassa jossa ei kesälomakauden puoliväliin mennessä ole lain mukaisesti kerrottu lomista!??!? Jumankauta! ota loparit ja heti! ellei sitten korkea palkka korvaa tuota haittaa kun olet kestänyt näinkin kauan?!