Minulla on tullut ongelma riitelystä miesystäväni kanssa. Asumme kaukana toisistamme ja näemme siksi vain viikonloppuisin.
Olen helposti riidanhaluinen, kun olen pahalla päällä. Miesystäväni ei halua riidellä. Minä taas haluaisin riidellä, mutta miesystävästäni ei ole mihinkään. Hän sanoo ettei pidä riitelystä.
Nyt viime aikoina riitely on mennyt huonompaan suuntaan. En uskalla enää ollenkaan riidellä hänen kanssaan ja siten ilmeisesti saada itseäni purettua. Hän lyö luurin korvaan tai ei vastaa puhelimeen tai laittaa puhelimen kiinni tai tavatessamme uhkaa lähteä heti tai ajaa minut pois. Olen kauhuissani, kun uhkaa ettei soita enää tai ettei nähdä. Hän ei usko millään, että pidän hänestä kovasti ja tämä riitely on ihan eri juttu. Se ei yhtään vähennä rakkauttani häneen.
Pidän valtavasti miesystävästäni. En haluaisi olla ilkeä, mutta luulen, että tämä ehkäisypilleri saa nämä kiukunpuuskat aikaan. Muuten olen tyytyväinen pillereihin.
Olen tottunut ilmaisemaan pahan oloni riitelyllä ja on virkistävää saada tapella toisen kanssa oikein kunnolla. Se kestää aikansa ja sitten on tosi hyvä olla. Mutta tuo hänen tapansa haluta lopettaa riitely heti johonkin tosi karmeaan uhkailuun, pelästyttää ja riita loppuu, mutta en ole tyytyväinen lopputulokseen.
Miten te eri tavalla riitelevät parit selviätte riidasta? Täytyykö ampaista lenkille, että rauhoittuu tai muuta rasittavaa hommaa tekemään.
Hän on tasainen, niin riitely ei kai siten sovi luonteelle. Olen ailahtelevainen ja pidän riitelystä purkautumiskeinona.
Olen helposti riidanhaluinen, kun olen pahalla päällä. Miesystäväni ei halua riidellä. Minä taas haluaisin riidellä, mutta miesystävästäni ei ole mihinkään. Hän sanoo ettei pidä riitelystä.
Nyt viime aikoina riitely on mennyt huonompaan suuntaan. En uskalla enää ollenkaan riidellä hänen kanssaan ja siten ilmeisesti saada itseäni purettua. Hän lyö luurin korvaan tai ei vastaa puhelimeen tai laittaa puhelimen kiinni tai tavatessamme uhkaa lähteä heti tai ajaa minut pois. Olen kauhuissani, kun uhkaa ettei soita enää tai ettei nähdä. Hän ei usko millään, että pidän hänestä kovasti ja tämä riitely on ihan eri juttu. Se ei yhtään vähennä rakkauttani häneen.
Pidän valtavasti miesystävästäni. En haluaisi olla ilkeä, mutta luulen, että tämä ehkäisypilleri saa nämä kiukunpuuskat aikaan. Muuten olen tyytyväinen pillereihin.
Olen tottunut ilmaisemaan pahan oloni riitelyllä ja on virkistävää saada tapella toisen kanssa oikein kunnolla. Se kestää aikansa ja sitten on tosi hyvä olla. Mutta tuo hänen tapansa haluta lopettaa riitely heti johonkin tosi karmeaan uhkailuun, pelästyttää ja riita loppuu, mutta en ole tyytyväinen lopputulokseen.
Miten te eri tavalla riitelevät parit selviätte riidasta? Täytyykö ampaista lenkille, että rauhoittuu tai muuta rasittavaa hommaa tekemään.
Hän on tasainen, niin riitely ei kai siten sovi luonteelle. Olen ailahtelevainen ja pidän riitelystä purkautumiskeinona.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Riitely ei kuulu mielestäni rakkauteen, paitsi todella painavista syistä ja silloinkin sitä voi harrastaa rakentavasti.
Perusluonteeltaan riidanhaluisen eukon kanssa en haluaisi olla missään tekemisissä: siis sellaisen, jonka kanssa ei pysty järkevästi keskustelemaan, joka tekee kärpäsestä härkäsen, huutaa kuin hyeena, paiskoo tavaroita ja ovia ja haukkuu ja kiroilee kuin merimies. Sellaisessa ei ole mitään lempeää, naisellista eikä rakastettavaa. Olisi suorastaan sietämätöntä nähdä oman ihanan rakkaan muuttuvan hirviöksi. Samasta asiasta kärsinevät ne lukuisat naiset jotka valittavat että heidän luotettava ja rakas miehensä muuttuu humalassa ihan joksikin toiseksi kammotukseksi.
Jos joutuisin parisuhteeseen kaltaisesi äkäisen akan kanssa, toimisin juuri kuten miesystäväsi. Kun huomaisin, että nainen on taas pahalla päällä, en pitäisi mitään yhteyttä. Poissa silmistä, poissa mielestä...
"Riitely ei kuulu mielestäni rakkauteen"-ei pidä paikkansa ollenkaan! Jos uskoo tuollaista niin jää kyllä yksin elämään. Pieni riita kuuluu nimittäin parisuhteeseen, jos ei pysty riitelemään rakentavasti tai jos ei voi purkaa pahanvointia toiselle pienellä riidalla niin silloin suhde ei tule kestämään isompiakaan ongelmia. Ihmiset jotka eivät siedä tavallista kinastelua asioista, siis pikku riitoja, pitävät kaikki pahanvointia sisällä ja siitä ei voi seurata muuta kun tuhoa. Sellaiset ihmiset saattavat joskus olla tosi ilkeitä verbaalisesti kun he eivät kykene ilmaistamaan itseään muualla tavalla.
Mutta olen tietysti samaa mieltä siitä että jatkuvaa riitelyä jokaisesta asiasta, toisten edessäkin, tai sitten inhottavaa riittelyä missä huudetaan, heitetään tavaraa, lyödään tai on tieten tahtoen ilkeä toista kohtaan on mahdotonta hyväksyä!
Ovien paiskominen ei ole hyvä asia mutta en tosiaan ymmärrä että se pitäisi olla syy suhteen lopettamiseen jos nainen tai mies on muuten lempeä, asiasta voi keskustella ja tämä kyseinen huono tapa esintyy vaan joskus. Täydellisiä ihmisiä ei ole olemassa.Ja suhteessa pitäisi myöskin ottaa huomioon sen että ihmiset ovat erilaisia, pitäisi voida keskustella asioista ja ennen kaikkea pitäisi voida luottaa siihen että toisen pieni riitely ei ole sama kun että muuttuu hirviöksi.
Ja tiedoksi kaikille miehille-epillerit aiheuttavat muutamille naisille tosi pahaa oloa ja hormmoonimuutoksia jotka joskus ovat aivan mahdottomia hallita. Näistä asioista pitäisi ehkä ensin keskustella ennen kun tuomitsee muita. Jääkylmää, epärehellistä käyttäytymistä, voi muuten olla yhtä pelottavaa, vastenmielistä, ei rakastettavaa kun riitelyä.
Ymmärrän toki kantasi siinä mielessä, että ääritapaukset ovat rasittavia - mikäli toinen saa p***araivarin väärään paikkaan jääneestä villasukasta tai omenamehusta kun piti tuoda appelsiinia, suhteessa ei ole enää turvallinen olo. Raivarin odottaminen varpaillaan vie voimia ja luottamusta.
MUTTA - ihminen, joka on kyvytön jäämään reilusti paikalle ja selvittämään erimielisyyksiä, on yhtä lailla epäluotettava ja pelottava. Mitäs sitten, kun (huom. KUN) suhde etenee, tulee hankalia aikoja, joiden läpi olisi tarkoitus kulkea yhdessä, asioita, jotka eivät ole yksiselitteisiä? Mitä jos toinen ratkaisee erimielisyydet paiskaamalla luurin korvaan, lähtemällä lätkimään tai heittämällä toisen ulos?
Hyvään suhteeseen kuuluu lupa ja mahdollisuus näyttää kaikkia tunteitaan turvallisella tavalla. Kumppaneilla on molemmilla lupa olla vihaisia, pettyneitä, ärsyyntyneitä tai surullisia ilman että toinen pettää, jättää tai hylkää. Aikuinen ihminen toki ymmärtää rajat eikä satuta toista fyysisesti tai tee vahinkoa/peruuttamattomia päätöksiä vihapäissäänkään.
Riitely on jalo taito, ja toimivassa suhteessa se kulkee käsi kädessä sopimiskyvyn kanssa.
Onkohan minussa sitten jotain vikaa, kun en oikein osaa enkä halua riidellä. Hyvin harvassa on ne asiat, joita ei pysty normaalin keskustelun puitteissa käsittelemään ja huumori auttaa moneen ongelmaan. Ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti eikä joka asiasta tarvitse vetää hernettä nekkuun. Jos oikein kiukuttaa, voi vaikka mennä pikku lenkille kokoamaan ajatuksia ja sitten tunteiden tasoituttua keskustella asiasta.
Minulle tulee suoraan sanottuna todella ahdistunut ja neuvoton olo jos toinen alkaa riidellä ja riehua jostakin mielestäni täysin mitättömästä syystä. En silloin osaa antaa oikein muuta neuvoa kuin "kokoa itsesi, keskustellaan sitten kun olet rauhoittunut".
En ymmärrä. Kukahan nyt haluaisi riidellä tai kiukutella? Mutta joskus sellaista vaan tapahtuu jos on väsynyt tai jos tuntuu siltä että toinen ei millään edes yrittää ymmärtää tai keskustella asioista. Ainahan on hyvä jos asioista pystyy puhumaan, silloin tulee vähemmän riitoja. Ja huumorilla pääsee tosi pitkälle. Omasta mielestäni on hienoa jos molemmat pystyvät näkemään jotain huvittavaa kiukuttelussakin. Silloin se on luonnollinen osa seurustelusta, eikä siitä tulee ylipääsemätön este. Minua auttaa paljon jos toinen ottaa syliin silloin kun kiukuttelen jostain pienestä asiasta. Lenkki on tietysti myöskin hyvä idea jos kiukuttelusta syntyy kunnon riitaa -kunhan vaan selität toiselle miksi lähdet ja että tulet kohta takaisin keskustelemaan asioista.
Oikeasti luulen että naiset kiukuttelevat paljon enemmän koska he yrittävät koko ajan saada asioita toimimaan, yrittävät olla miehille mieliksi. Ehkä me nasiet vaan annamme liikaa. Kiukuttelu syntyy sitten kun tuntuu siltä että kaiken sen jälkeen toinen osapuoli vaan ajattelee itseään. Olen kyllä kuullut miehistä jotka ovat kiukuttelleet mutta silloin nainen on ollut se osapuoli joka on elännyt kuten toinen ei olisi olemassakaan. Joten molemmat osapuolet ovat varmasti syypäitä kiukutteluun.
Olen kuitenkin sitä mieltä että parisuhteen sisällä pieni kiukuttelu tai pieni riita sillloin tällöin ei pitäisi olla ahdistavaa. Jos niin on niin kannattaa ehkä miettiä miksi tunnet niin. Jotkut suurentavat riitatilanteita koska niillä on ollut huonoja kokemuksia tai sitten he tuntevat ahdistusta koska he eivät osa luottaa toisen rakkautteen. Pieni kinastelu tai pikkuriita silloin tällöin on yleensä merkki siitä että suhde on normaali ja että suhde on siirtynyt vakavampaan vaiheeseen, se on yhtä lailla merkki rakkaudesta, antauttumisesta ja luottamuksesta.
JA HÖSSÖTTÄMINEN MYÖS...MÄ HALUAISIN MENNÄ NAIMISIIN JA LOPETTAA TURHAN RIITELYN
Osasitpa napakasti sanoa siat juuri niin kuin minäkin ajattelen.
Lisäisin vielä (kokemuksesta) että jatkuva riitely ei tee hyvää suhteelle, kuten ei liika suolakaan ruualle. Jos ei muuten kommunikoida kuin riidellen, kannattaa mennä itseensä ja miettiä, mistä OIKEASTI on kyse. Mikä elämässä on niin hullusti että on paha olo? Ja riitely kannattaa kyllä aina sopia anteeksi pyytämällä ja antamalla, niin että riidan voi lopullisesti jättää taakse.
Hormoneista: itse muutun tultasyökseväksi lohikäärmeeksi ennen kuukautisia, ja hävettää aina jälkeenpäin huomata, että jaha, tätäkös se vain olikin. Mutta ei se silti tee tyhjäksi harmin aihetta: jos ennen menkkoja hermostun siitä että AINA saan YKSIN siivota ja RAATAA, se on totta myös silloin kun en siitä hermostu. (Voiko tämän nyt ymmärtää?)
Litalle, että sama täällä. Ennen kuukautisia olen myös pahalla päällä ja kiukustun jostain asiasta. Mutta asia on kyllä niin, että kun olen hyvällä päällä ongelma on silti olemassa, mutta sitä ei tule sanottua, sen vain ohittaa. Mutta pahalla päällä ollessa sen sanoo ja mies luulee, että joko nyt taas on se aika kuusta, kun niin kiukuttelet. Vaikka onkin se aika, niin ongelma on silti olemassa ja nyt se tuli vain sanottua.