Moi kaikille. Lupauduin kertomaan teille, mitä tapahtuu. Laitoin miehen valinnan eteen, kuten sain joitakin hyviä neuvoja teiltä asiaani. Mies ei ole tähän päivään valintaansa tehnyt, joten olen joutunut erittäin rankan valinnan eteen, ja se on abortti. En enää usko rakkauteen. Minulla on todellakin petetty olo. Jos olisin tämän kaiken helvetin etukäteen tiennyt, en olisi ikinä lähtenyt tähän paskaan. Minulla on kaavinta-aika torstaina. Miehelle, en kerro mitään. En enää. Hän ei pitänyt lupauksiaan. Olen erittäin surullinen ja en halua tätä lasta ja toisaalta en haluaisi olla murhaaja. Tulevaisuus ei vaikuta hyvältä.
Kyllästynyt
toinen nainen
262403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Älähän ystävä hyvä hätäile.Voithan yksinhuoltajanakin vauvasi kasvattaa.Niin minäkin olen tehnyt.
en oikein usko, että minusta on nyt yksinhuoltajaksi. Minusta tuntuu, että paras vaihtoehto on nyt abortti, kuten lääkärinikin kehoitti, kun valehtelin hänelle itkien, että lapsen isä oli tuntematon yhden yön seikkailu. Voisin varmaan tehdä lapsen yksinkin, mutta minä pelkään selviänkö kaikesta yksin.
näiden tällä palstalla annettujen neuvojen perusteella tee noin isoja päätöksiä.. Juttele oikeiden ystäviesi kanssa, tai ammattiauttajan, ja ennen kaikkea tee niin kuin itsestäsi oikealta tuntuu. Kyllä vauvan kanssa pärjää yksinkin.. Jos oikein muistan niin tämä sinun rakkaasi on sinua aika paljon vanhempi, eikä hänen iässään lapsi enää ehkä ole mikään iloinen yllätys, yritä ymmärtää häntäkin. Onnea sinulle, teet sitten minkä päätöksen tahansa..
ne neuvot, mitä tällä palstalla sain, johdattivat minut ja elämäni tähän pisteeseen missä se nyt on. Olen itkenyt, ja paljon, minulla on tunteita, jotka ovat niin sekavia, juuri sentakia, kun olen miettinyt kaikkien eri ihmisten kirjoittelua minulle. Minä en voi kertoa lähipiirilleni asioiden oikeaa laitaa ja siksi kirjoitin tänne.
mutta kipeä valinta. Et kyllä mikään murhaaja silti ole, vaikka abortin teetkin.
Tilanteeni on todellakin, erittäin huono ja kipeä. minä pidän lapsista, enkä haluaisi, että minua kutsutaan murhaajaksi, kun teen abortin. Minua peloittaa koko tulevaisuus nyt ja ennenkaikkea torstai ja toimenpide.
Naiset on iät ja ajat onnistuneet kasvattamaan lapsensa hyvinkin. Ennen vanhaan moni syrjitty yksinhuoltaja kykeni kasvattamaan lapsensa hyvin ( tiedän). Nykyään ei ole mikään ongelma naiselle kasvattaa lapsia yksin. Valtavan moni nainen on kasvattanut lapsensa yksin, mutta hyvin "muodollisessa avioliitossa". Tarkoittaa sitä, että mies oli aina poissa. Kuten minun tapauksessani. Aikansa meni ennenkuin lapseni( jo aikuiset) tajusivat, että äiti ne lapset hoiti ja kasvatti, oli arjessa mukana vastaamassa kolttosista ja tekemättö,mistä läksyistä.
Mies loi uraa, josta uraa ei koskaan tullut. Mutta mulla on nyt ne aikuisetlapset, jotka viimein muistavat, että tärkeää oli myös arki eikä vain iskän mahtavat lelut ja rahakkaan ylimitoitetut reissut.
Ikävä todeta, että sinulle kävi myös näin, kuten meidän liitossamme, että miehen joutuessa valitsemaan vaimonsa ja sinun väliltä, hän päätyi takaisin vanhaan suhteeseen. Tietenkin tämä on oma syysi, kun olet aloittanut suhteen varatun kanssa, joten saat kyllä katsoa myös omasta puolestasi peiliin ja tarkasti.
Tietenkään ei ole oikein, että joudut kärsimään tästä yksin kaikki seuraukset, koska mies on ehkä luvannut sinulle asioita, joita ei aikonutkaan pitää. Näin hän sai pidettyä sinut itsellään vaimonsa lisäksi. Kuitenkin tosipaikan tullessa hän palaa takaisin kotiinsa ja jättää sinut.
Ihmettelen miksi tänä päivänä menette hankkimaan lapsia tälläiseen epävarmaan tilanteeseen. Miksi sinä ja näinkin vanha mies ei pidä huolta sinun ehkäisystä? Tämä osoittaa tämän miehen olevan aika huoleton ja vastuuton. Sinä nähtävästi olit todella niin sinisilmäinen ja toiseen luottavainen, että luulit hänen jättävän kaiken vuoksesi ja tämän vuoksi annoit tilanteen mennä niin pitkälle. Valitettavaa on se, että olet tullut jo raskaaksi, vaikka monia ehkäisykeinoja on olemassa.
Mieti tarkasti mitä teet tämän syntymättömän lapsen kanssa. Onko paras ratkaisu sittenkään abortti? Tänä päivänä on hyvät mahdollisuudet kasvattaa lapsi yksinkin. Voin sanoa sinulle, että minäkin olen kasvattanut neljä lasta ns. yksin, vaikka olenkin ollut naimisissa. Tämä taas on johtunut mieheni asenteesta näihin kasvatusvelvollisuuksiin ja hänen jatkuvasta liikkuvasta työstä sekä vapaalla tämä pitkä ulkop. suhde, jolloin ei paljon kotona näkynyt.
Luulen, että tällä hetkellä et varmaankaan halua tätä lasta, mutta mielesi voi kyllä muuttua. Ymmärsin, että sinä olisit pitänyt lapsen mikäli tämä mies olisi kanssasi. Voin sanoa sinulle, että kyllä sinä varmasti pärjäät yhden lapsen kanssa. Tulet kyllä huomaamaan, mikäli pidät lapsen, että vanhemmalta löytyy aina ihmeellisiä voimavaroja, joilla jaksaa päivästä toiseen. Vaikka lapsi sai alkunsa näin, niin luulen, että pitäessäsi hänet tulet rakastamaan häntä enemmän mitä osaat kuvitellakaan. Mieti siis tarkasti mitä todella haluat. Auttajia kyllä löytyy tilanteessasi.
Todella ikävä tämä suhteesi loppu, mutta arvelen, että olet huomattavasti onnellisempi tulevaisuudessa ilman tälläistä miestä. Tämän laatuiset miehet, eivät koskaan muutu. Minä olen hyväksynyt tällaisen miehen toistaiseksi, mutta tätä en mene muille suosittelemaan.
Miehet tyydyttävät omia tarpeitaan, niillä ei oo muuta tekemistä tässä mailmassa. Muttei se mitään.
Olen nyt ollut vastaamatta miehen puheluihin ja textiviesteihin, hän on käynyt soittelemassa ovikelloanikin, mutta minä en nyt kestä kohdata häntä. Olen sellainen ihminen, että olen aina halunnut uskoa ihmisten rehellisyyteen ja niin monesti olen joutunut pettymään. Olen kyllä liiankin sinisilmäinen ja luottavainen. Toivottavasti en enää koskaan. Elämäni on nyt mullinmallin ja samoin kaikki ajatukseni.
Minusta sinun pitäisi vielä vastata edes miehen puheluun. Silloin hän saisi selittää asiansa ja saisit tietää onko tämä tehnyt päätöstä. Tämä tulee muuten vaivaamaan sinua aina.
Sinun ei ole pakko ottaa ukkopahasta takaisin, jos tunnet itsesi petetyksi, mutta tietäisitpä ainakin mitä tällä on asiaa.
Voisi olla parempikin niin, että pyytäisit häntä jättämään itsesi rauhaan
mutta nyt en pysty, koska pelkään, että hän pystyy puhumaan minut ympäri nyt, kun olen muutenkin sekaisin, siksi en vastaa, enkä lue edes hänen viestejään.
Vaikka oletkin ollut kakkonen, joita en tod. siedä, niin en voi muuta sanoa, kuin yritä pärjätä ja jaksaa. Ei ole helppoa sinullakaan.
Mieti vielä tarkkaan mitä teet lapsen kanssa. Nyt näyttää kaikki varmaan "mustalta", mutta kyllä se aurinko sinullekin paistaa vielä joskus.
Olen hirvittävän pahoillani puolestasi.
Se paska kannatti kuitenkin, et näe sitä vielä, mutta ajan kanssa kyllä. Olipa ratkaisusi mikä tahansa.
Voimaa.
on hyvä tietää, etten ole ainut, tässä tilanteessa. Kiitos vain, voimaa tässä tarvitsenkin, en vain tiedä minne olen hukannut omat voimavarani.
Kerronpa erään tosi tarinan tuttavastani. Hän rakastui varattuun mieheen, jolla meni (ja menee edelleen) huonosti liitossaan. Kävi vahinko, mies kun ei ollut ottanut huomioon, että kaikilla naisilla ei ole 100% ehkäisyä. Ensin mies oli innoissaan, vaimo kun ei ollut halunnut kuin yhden lapsen ja mies toivoi vielä poikaa 50 vuotiaana. Tuttava epäröi, hänellä ei ollut vielä lasta ja ikää 35 v. Me juttelimme ja itkimme, tuttavalla oli lisäopiskelut menossa ja vakipaikka viimeinkin tiedossa. Sitten mies lakkasi pitämästä yhteyksiä, puhelin kiinni. Sitten viesti että yrittävät vielä vaimon kanssa, alkoi vissiin isyys ja vastuu pelottaa. Myöhemmin mies kertoi, että ei kertakaikkiaan enää jaksa leikkiä kotia, haluaa jo tehdä muutakin. Ei halunnut luopua omakotitalostaan, eikä joutua ihmisten hampaisiin. Niin tuttavani haki abortin. Ei vieläkään ole helppoa, aikaa viisi vuotta. Mutta nyt on hyvä mies ja ehkä se pikkuinenkin kohta saattaa vielä tulla.
Miehen vaimo ei tänäkään päivänä tiedä tapauksesta mitään, mies löysi uuden rakkauden, ikäisensä. Nyt vasta ollaan täyttelemässä eropapereita, onhan tällä uudella myös oma talo ja varallisuutta, mitä tuttavallani ei ollut.
Elämä on raadollista. Sinä olet vahva nainen ja katso elämää eteenpäin, tämä mies ei ole sinun tukesi ja turvasi - ei hän ole sitä edes vaimolleen!
Olet oikeassa, elämä on nimenomaisesti raadollista, voisiko tilannettani enää paremmin kiteyttää.
Ei sikiöllä ole tietoisuutta tai tunteita, joten ei sitä voi murhatakaan.
abortin tekijä on murhaaja silloin joutus myös lääkärit ja sairaanhoito syytteeseen.Vois sanoa että lainlaatijatkin!Eli mikään murha ei ole kyseessä niitä tehdään yli 10.000 vuodessa.Olispa silloin paljon murhaajia vapaana!Eli pää pystyyn oli ratkaisu mikä vaan ja vastuu on myös miehellä puoliksi!
on sanottu, toisaalta on paljon ihmisiä, jotka ajattelee niin, että se on murha. Tuntuu siltä, että pilaan elämäni jos nyt tekisin lapsen, joka on saanut alkunsa virheestäni, toisaalta, onko minulla oikeus lopettaa sikiön elämä vain sentakia, että olen yksin. Ja mitä jos en kykenekkään elämään abortin jälkeen ilman hirveitä itsesyytöksiä, joita olen jo nyt vahvasti kokenut.
se on. Minä tässä yksin kannan vastuun omasta elämästäni ja sentakia en sano sille miehelle mitään. Vituttaa hänen viestinsä ja soittelunsa. Pysyköön ukko vaan kotonaan vaimonsa kanssa, kun ei kerran ratkaisua tehnyt ja halusi kuitenkin itsekkäästi harrastaa seksiä ilman ehkäisyä ja tässä on sitten tulos. Minä olin tyhmistä tyhmin kun lähdin idioottina mukaan koko paskaan. Kiitos sinulle voimia-toivotuksestasi.
yhä vielä hän muistaa, nyt se menisi kouluun ja
tuo lapsi on sen ikäinen kuin minun olisi nyt.
Oletko varmasti tarpeeksi vahva tehdäksesi abortin?
Jos epäilet vähääkään, älä tee sitä.
Lapsi tuo tullessaan niin paljon rakkautta,
että ne vaikeatkin ajat jaksaa.
Minun exäni sanoi ensimmäistä odottaessani,
että tee abortti en halua lasta.
Minä sanoin,että en tee, pidän lapsen vaikka yksin.
Päivääkään en ole katunut, päivääkään en antaisi pois.Ihana tyttöni on nyt jo 16 vuotta.
tiedä mikä on oikea ratkaisu ja miten koen tulevaisuudessa tekoni. En ole varma enää mistään.
että et jostain syystä pysty enää ikinä saamaan
lapsia.
Jos vaikka sinua kohtaa sairaus, joka estää
raskaaksi tulon tai jos saat kaavinnasta
tulehduksen ja kohtu ei enää toimikaan?
kyllähän on kuitenkin niin,että tuo
rakastajasi on yhtä paljon vastuussa
lapsesta kuin sinäkin.Jos ei muuten
niin elatusvelvollinen ainakin.
Ken seksiin ryhtyy, se seuraukset kantakoon...
Et sinä lastasi vihaa , vaikka isäänsä
joskus vihaisitkin.
Se tunne kun saa lapsen syliinsä ensi
kerran on niin vahva ja ainutlaatuinen,
että sitä ei voi aavistaakaan, ennenkuin
sen itse kokee.
Elämä on täynnä valintoja ja on niin vaikea
tietää mikä on oikein ja mikä väärin.
Lapsen saaminen ei ainakaan ole väärin,
se puhdasta ja kaunista aina.
Voimia sinulle ja pidä pieni tauko
ja ajattele, sitten vasta toimi.
Haluan vain sanoa, että aborttikaan ei ole väärin, jos siihen ratkaisuun päädyt. Ystävälleni on tehty abortti 19-vuotiaana ja kyllähän hän sitä monet vuodet itki, mutta nykyään hänellä on ihana 4-vuotias poika ja onnellinen perhe-elämä. Abortti ei siis pilaa elämääsi, vaikka vaikeita tunteita siihen tietysti väistämättä liittyy.
Toivon, että tutkit itseäsi ja löydät ratkaisun - sen oikean - sydämestäsi. Ammattiapukaan ei olisi huono vaihtoehto. Halaus.
hae ammatti-auttajaltakin apua,ja keskustele hänen kanssaan vaikeasta tilanteestasi, ennen kun teet päätöstäsi abortista,ajatuksesi ovat nyt sekaisin, kun kuuntelet kaikkien mielipiteitä, tämä on kuitenkin niin suuri asia elämässäsi,ja uskonkin ,että kun hänen kanssa keskustelet, voit nähdä valosampana tämän hetkisen tilanteesi, ja uskoa huomiseen. ja mahdollisuuden pitää lapsen.