Anoppini on melkoisen etäinen persoona. Minua tämä ei henkilökohtaisesti haittaa. Mutta kun olen sivusta seurannut hänen suhdetta lapsiinsa, pyörähtää väkisinkin mielessä mitä mieheni odottaa omalta suhteelta tuleviin lapsiimme...
Etäinen anoppi.
pitäkää peukkuja =)
8876
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
sitäkin ihmisuhdetta, vaikka pidätkin kenties etäisyyttä...,
voit myös miettiä samalla omaa tulevaa anopin osaasi, uskoisin, että on aika vaikeaa tietää etukäteen, millaista se sitten onkaan - tosin, ainahan voi päättää omassa mielessään "olla sitten sellainen ja sellainen..."
Siis tarkoitatko, että olen osa anoppini ja hänen lastensa välistä suhdetta? Enpä juurikaan, paitsi tietysti oman mieheni kohdalla "sivuosassa". Seuraan sivusta koska se on roolini, äiti-poika-suhteeseen mahtuu äiti ja poika, ei paljoa muuta =)
Ei kannata tehdä ongelmaa.
Mies ja hänen äitinsä ovat kaksi eri asiaa.
Moni miniä ei sitä täällä tajua. Äidit ja pojat tiivistetään yhdeksi paketiksi.
Minulla on kolme aikuista poikaa.
Vanhin on täysin toisenluonteinen kuin minä.
Ihmettelen, mikä merkitys kasvatuksellani ja elämänasenteellani on ollut.
Olemme ko. pojan kanssa kuin eri planeetoilta.
Keskimmäinen poika muistuttaa minun tempperamenttiani, mutta kuitenkin eroavaisuuksia on enemmän.
Nuorin on äidin poika, silti monessa asiassa saamme herkullisia keskusteluja, koska näkökulmat ovat toiset koulutustaustan, iän ja kokemusten kautta. Hän on oma persoonansa.
Joten sinulle sanoisin, että anopin etäinen asenne ei todista mitään miehesi tulevasta isyydestä.
Ei todistakaan, ei tietenkään! Mutta onhan sillä oma roolinsa asiassa, ja koska satun olemaan pohtivaa tyyppiä, olen ehtinyt pohtia tätäkin =) En siitä ole mielessäni ongelmaa kehittänyt. Kuitenkin vanhempien rooli siinä, miten lapsi oppii ottamaan vastaan ja antamaan hellyyttä, on melko valtava.
No, en ajatellutkaan, että olisit vielä ongelmaa kehittänyt. Anteeksi aiempi huolimaton vastaukseni.
Uskon, että vaikka lapsuudessa ei olisikaan oppinut ottamaan vastaan hellyyttä, niin kohtalomme ei ole NIIN sinetöity, etteikö ihminen myöhemmin oppisi ilmaisemaan tunteitaan.
Joskus voi sivullisista näyttää äiti/lapsi-suhde etäiseltä. Se voi sisältää silti hellyyden siemeniä. Vaikka ilmaisu ulkoapäin vaikuttaisi jähmeältä, niin äidin ja lapsen välinen atmosfääri voi "hellä".
Äidin kyky empatiaan ei tarvitse näyttäytyä suurieleisesti. Hiljaisuudessa myös voi väreillä lämpöä.
Ja toisinpäin: rajusti hellyyttä ilmaiseva äiti voi ollakin sisäisesti kylmä ja sokea lapselleen.
Aika näyttää sinun miehesi tapauksessa.
Jotenkin luulen, että olet sen verran herkkä ja pohtiva ihminen, ettet olisi valinnut puolisoksesi kylmää miestä.
hän on hyvin selkeästi ilmoittanut että me elämme omaa elämää ja hän omaa eikä siinä välissä sekaannuta toistemme elämiin. Mieheni on todella lapsirakas ja aiomme niitä hankkiakin (jos vain onni potkii ja niitä tulee). Olemme usein puhuneet lasten kasvatuksesta ja hänellä on paljon lapsirakkaammat puheet ja ajatukset kasvatuksesta kuin minulla. ITse olen saanut vanhemmiltani melkein kaiken ja he ovat avustaneet minua opiskeluaikana myös rahallisesti. Mieheni on 16-vuotiaana muuttanut kotoa pois ja sen jälkeen elättänyt itsensä. Minä en haluaisi antaa lapsille kaikkea helposti mutta mieheni on hieman "hövelimpi" eli haluaa hemmotella lapsiaan...
- - etäinen anoppi ... *huokaus*
Näiden keskustelujen rikkaus on juuri moninaisuus.
Toinen valittaa sitä; minkä toinen haluaisi.
Yhteinen nimittäjä on liian ahtaat elämän piirit ja usko ta toivo muiden tuomaan elämän rikkauteen.
Tosi kuitenkin on ”Kannettu vesi ei kaivossa pysy.”
Jokainen näkee ja kokee elämänsä omista lähtökohdistaan,
omin odotuksin ja toivein.