Todella hyvä mies, olen häneen kaikin puolin tyytyväinen. Hän tekisi ja tekeekin puolestani ja eteeni paljon. Kuten minä myös hänen.
Voiko tämä siis olla liian hyvää ollakseen totta? Onko kellään kokemuksia? Kun vertaan (no eihän sille voi mitään) aikaisempiin suhteisiin, olen huomannut että tietyt piirteet ovat olemassa ihmisessä aina, ne vain joko alkavat tai eivät ala ärsyttämään toista jossakin vaiheessa. Tästä miehestä en ole sellaisia piirteitä löytänyt ja olen tuntenut hänet kohta puoli vuotta (hän ei myöskään ole täydellinen kuten ei kukaan meistä). Ei kai ihminen voi näytelläkään kovin kauan? Niin ja kyllä ihmettelen myös sitä, että hän edelleen kestää minua, tuntuu että olen melkoisen epätäydellinen häneen verrattuna.
Voiko tämä siis olla liian hyvää ollakseen totta? Onko kellään kokemuksia? Kun vertaan (no eihän sille voi mitään) aikaisempiin suhteisiin, olen huomannut että tietyt piirteet ovat olemassa ihmisessä aina, ne vain joko alkavat tai eivät ala ärsyttämään toista jossakin vaiheessa. Tästä miehestä en ole sellaisia piirteitä löytänyt ja olen tuntenut hänet kohta puoli vuotta (hän ei myöskään ole täydellinen kuten ei kukaan meistä). Ei kai ihminen voi näytelläkään kovin kauan? Niin ja kyllä ihmettelen myös sitä, että hän edelleen kestää minua, tuntuu että olen melkoisen epätäydellinen häneen verrattuna.
Vastaukset 5
Vanhimmat
entisiin suhteisiin niin muistat varmaan koska niissä entisissä suhteissa toisten piirteet alkoivat ärsyttää, oliko aikaa kulunut enemmän kuin 6kk?
Meidän suhteessa molemmilla on ärsyttäviä tapoja mutta yhteen mutettaessa sovimme tiettyjä sääntöjä, esim. jostain kumman syystä mieheni jätti tyhjät maitotölkit tiskipöydän takareunalle, sitten hän kerralla niputti niitä roskikseen...en voi käsittää miksei voi heti laittaa tyhjää tölkkiä roskiin (=huomattavasti vähemmän hajuhaittoja) keskustelun jälkeen hän rupesi niitä laittamaan roskiin. Minä taas jätin likapyykkejä lattialle vaikka pyykkikori olisi ihan vieressä, keskustelun jälkeen laitan ne suoraan pyykkikoriin (säästyy aikaa ja vaivaa).
Eli kun alkuhuuma katoaa alkaa realismi iskeä suhteeseen, teillä ei taida vielä olla realismia suhteessa (iskee yleensä 2-3 vuoden jälkeen).
tällä miehellä ei ole esim kuvaamasi kaltaisia ärsyttäviä tapoja. Onko sellainen edes mahdollista? Vai onko hän vain niin samanlainen kuin minä, että hänen tapansa ovat samankaltaisia kuin minun, eli eivät siis ärsytä minua..
Jotenkin en usko näin pitkän ajan kuluessa enää mihinkään miellyttämisen haluunkaan..
Tiedän TASAN miltä susta tuntuu!
Mulla on siis unelmieni mies nyt ja jotenkin tuntuu koko ajan että se antaa mulle enempi koko ajan enkä kykene vastaamaan. Ihan hullu tunne mutta niin se vain on.
En oo koskaan todella rakastanut ketään ja elämä on ollut joka rintamalla aina vaikeaa niin jotenkin tuntuu että vaikka tämän onnen varmasti ansaitsen niin joku järkyttävä juttu tai henkilö mut pudottaa pilvilinnoista taas alas.
Tänä aamuna päätin antaa pessimismin mennä. Varovaisuus sikseen ja jos tipahdan päälleni niin ainakin nautin niin kauan ku kerkesin. Ja jos tämän miehen kans ei onnistu niin sitten ei kenenkään. Hän tietää tuntemuksistani ja sanoo haluavansa minut juuri tällaisena ja seisoo rinnallani aina. Se saa mut niin onnelliseksi!
Mulla oli ennen huono itsetunto, veikkaan että sulla saattaa olla samoja oireita. Suosittelisin vain että annat mennä, täysin palkein. Anna hänen rakastaa sinua ja rakasta takaisin. Ei huolta huomisesta, elä nyt, täysillä :) Minä myös annan myöten enkä tuhlaa aikaani murehtimalla asioita joita ei välttämättä koskaan tapahdu. Jos tapahtuu niin se on sen ajan murhe :)
En tiedä osasinko lohduttaa tai piristää, toivottavasti mieli on parempi. Ota elämä avoimin sylin vastaan ja oot paljon onnellisempi. Osaat arvostaa tärkeitä asioita ja jättää tarpeettoman huomiotta. Rakasta! :)
Niinpä, edellinen miesystäväni tipautti minut ja korkealta. Annoin tunteiden viedä, luotin häneen täysin, rakastin ja niin kai hänkin jonkin aikaa. Kunnes sitten petti minua. Se kolaus oli niin kova, ettei siitä meinannut millään toipua.
Ajattelin itse noin, että meni miten meni, minä elän täysillä ja luotan edelleen ihmisiin ja miehiin. En antaisi yhden kokemuksen murtaa minua lopullisesti. Mutta, nyt kun on tosipaikka edessä ja sellainen mies, johon voisi taas täysin luottaa, niin ei se noin vain onnistukaan. Edelleenkin on tuoreessa muistissa miten kauan kesti rämpiä jaloilleen edellisestä pettymyksestä.
Tunne siitä, että jos tämä uusi suhde ei onnistu, niin sitten minulla se ei vain tule enää mitenkään onnistumaan. En yksinkertaisesti jaksa antaa itsestäni kaikkea, olla avoin ja haavoitettavissa kovin montaa kertaa elämäni aikana. Siitä saa maksaa liian kovan hinnan, jos sitten lopuksi haavoitetaan. Vaikka kuinka olisi siihen saakka nauttinut elämästä, niin kyllä se tipautus oli niin korkealta, että en tiedä oliko se nauttiminen sen arvoista..
Olen ajatellut, että vielä kerran minä jaksan, aion luottaa, nauttia ja elää täysillä tämän miehen kanssa. Jos petyn, niin sitten petyn. Sen jälkeen en enää tähän ala.
Luin myös tuon toisen vastauksesi. Mun mies on samanlainen. Me kumpikin eletään elämämme niin samalla lailla, että se on jopa pelottavaa. Mietin välillä itekin että kestääkö semmonen ku tullaan liian hyvin toimeen? Että voiko sellaista ihmistä olla olemassakaan? Oon paljon pohtinu sen jälkeen tätä asiaa ja nipistelly itteäni varmistaakseni että oon hereillä. Mietin mitä mieheltä haluan. Ja se on juuri se, mitä tämä nykyinen mieheni on. Haluan elää stressitöntä elämää, jossa ei tartte tapella koko ajan ja nyt siihen on mahdollisuus suotu. Muutamme syksyllä yhteen ja siinä se todellinen tulikoe onkin. Mutta tiedän jo nyt ettei me turhista todellakaan tulla kinastelemaan. Ja se saa mut onnelliseksi, koska mun elämä on aina ollu tappelua. Ollaan kumpikin ihmisiä, jotka haluaa keskustella asioista.
Mutta ei me IHAN samanlaisia olla. Nekin erot joita meistä löytyy, täydentävät toisiaan. Meillä oli alusta asti niin luja henkinen yhteys etten enää osaa enkä HALUA ajatella että hän on mulle mitään muuta kuin se oikea. Sielunkumppani. Se puuttuva palapelin toinen puolikas. Kaikki on vaan loksahtanu omaan uriinsa ja mun elämä on saanu niin paljon uutta iloa, sisältöä ja ONNEA :) Ja hän tuntee samoin. Hän on myös sanonut haluavansa mut juuri tällaisena kuin olen, koska olen aito oma itseni (samat tuntemukset mulla on häntä kohtaan, en muuttaisi hänestä mitään). Mikä on totta. Itestäni vain tuntuu että vikoja mussa on enempi kuin hyviä piirteitä. Hän vaan saa ne parhaat musta koko ajan esiin vaikka luulen, että se mun pimeä puolikin tulee vielä joku päivä esille. Hän ei sitä kuulema hätkähdä, koska ymmärtää (myös häntä on elämä potkinu pahasti päähän). Se on niin ihmeellistä, koska se on totta!
Oon todella pahoillani, että oot joutunu petoksen uhriksi. Itelleni ei oo koskaan käyny niin pahoin poikaystävien kohdalla, vaikka oon ystäväpiireissä petoksen uhriksi joutunu useamman kerran ja on se elämä potkinu kaikin muinkin tavoin päähän. Ihan syntymästä asti. Itsetunto oli pitkään nollassa... sen lisäksi mulla oli (ja on nykyäänkin lievemmissä määrin) luottamuspula, epäilin kaikkia enkä luottanu kehenkään... 2 vuotta sitten alkoi asiat olla paranemaan päin ja nyt tuntuu hyvältä, kun kukaan ei potki päähän... koska en sitä salli! Sitä tulee vastoinkäymisistä vahvemmaksi :) Näin mulle on käynyt ja ilmeisesti jokainen saa elämässä oman annoksensa paskaa, että osaa arvostaa pieniä ja suuria onnenmuruja paljon enemmän!
Kaikkein ihaninta on luottamus, joka on välillämme. Huomasin senkin pohdinnoissani että voin häneen luottaa ihan 100%, alusta asti. Ja tätä mulle ei ole koskaan tapahtunu, niinku sanoin ni en luota juuri kehenkään tai menee paljon aikaa. Tähän mieheen luotin heti, sen näki silmistä, että oon rehellisen ja luotettavan ihmisen kans tekemisissä. Siksi uskaltauduin päästämään negatiivisista ajatuksistani irti ja heittäytymään tähän pyörteeseen. Päätin, että jos putoan päälleni eikä tämä onnistu, niin mulla ei sitte enää mitään elämää olekaan. Sanoin hänelle että panostan kaikkeni, että tämä toimisi. Hän sanoi haluavansa tehdä mut onnelliseksi ja hitto! Hänen pelkkä olemassaolo tekee mut onnelliseksi!
Kai kaiken tämän sekavan höpinän loppupäätelmä on, että mulle on pysyvä rakkaus, onni ja tuki suotu, joten en murehdi turhia asioita ja asioita jotka ei välttämättä käy toteen vaan nautin, luotan ja annan kaikkeni, kun siihen kykenen :)
Jos haluat vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia lisää niin kerro ja annan sähköriosoitteeni :)