tämä on petetyn vaimon näkökulmasta kirjoitettu.
mieheni "hypystä" tai itseasiassa sen paljastumisesta on reilu vuosi.
syy syrjähyppyyn oli kuulemma siinä, että meillä meni huonosti (minkä myönnän).
yhtenä päivänä mieleeni tuli kysymys, että minkä takia meillä meni huonosti?
kummallakin on tietysti oma mieleipide asiasta.
omalla kohdallani aloin miettimään mitä kaikkea olisin voinut jättää tekemättä, tai ainakin tehdä toisella tavalla.
illalla otin sitten asian puheeksi ja kysyin mieheltäni että miksi hänen mielestään "meillä meni huonosti"?
ja kappas vaan! kaikki vika olikin ollut minussa?
hänen ainoa vikansa oli kuulemma ollut se, että hän ei SIIVONNUT TARPEEKSI KOTONA!?!?!?!?! JUHUUUUU!!!! HALOOOO!!! ONKS KETÄÄN KOTONA!!!
arvatkaas kuka jäi seisomaan kuin hoomoilanen?
siitä sit toivuttuani kysäisin että olikos hän ollut mielestään hyvä aviomies?
(ei ollut ns. kahdenkeskistä "hengailua", ei minkäänlaista "romantiikkaa" tai "kosiskelua" tai mitään sellaista mitä pitkässä parisuhteessa tarvitaan. siis minun mielestäni tarvitaan.)
itse olin aikani keksinyt kaikenlaista pientä kivaa vaihtelua siihen arjen lomaan, mutta ei sitä jaksa aina olla se antaja. on kivaa olla välillä saajana.
kun toinen on aina se tyytyväinen ottaja eikä anna mitään vastalahjaksi, niin se antaja kyllästyy ja lopettaa antamasta.
loppujen lopuksi käy niin, että kumpikaan ei anna, ja siitä ne ongelmat sitten pikkuhiljaa kerääntyvät.
kun molempia tarpeeksi jurppii, niin pian ei edes huvita tehdä mitään yhdessä tai puhua mistään tärkeistä asioista keskenään.
(minä yritin saada keskustelua aikaan, mutta kun toisella kaikki oli aina kuulemma hyvin, niin eihän siinä sit mitään jutuntynkää syntynyt).
viimeistään tässä vaiheessa olisi pitänyt viheltää peli poikki (olisi säästytty paljolta tuskalta kaikki joita koko sotku kosketti).
en pidä itseäni "syyllisenä" tapahtuneesen tästäkään syystä, koska olin yrittänyt kysyä mikä on vialla ja aina vastaus oli että ei mikään.
ei ollut miehellä "munaa" kakistaa ulos mistä kenkä puristi (siinähän olisi joutunut tutkiskelemaan myös itseään).
oli helpompaa ja ehkä myös kivempaa ottaa siihen tällainen ns. kakkonen.
ennenpitkää se paskakupla puhkes ja sitten olikin helvetti irrallaan. kaikinpuolin.
niinkuin kirjoitin, niin tätä shittiä on väännelty ja käännelty ihan tarpeeksi kauan.(minua ei ole auttanut pätkääkään vaikka mies on kuin eri olento. on romantiikkaa, on laatuaikaa, on sitä yhdessä hengailua ym,).
sanoin miehelleni, että jos sen suhteeseen johtaneen asian syitä ei selvitetä, niin meillä ei ole mitään mahdollisuutta onnistua jatkossakaan. (miehet taitaa olla samanlaisia kuin strutsit, eli jos pään työntää pensaaseen, niin ne luulee että on piilossa :) eli tässä tapauksessa kun aisasta ei puhuta, niin sitä ei suunnilleen tapahtunutkaan?)
mutta mutta, eihän se nyt ihan niin menekkään.
no, ukkoseni siinä sit änkytti että mikään ei oikeuta pettämään ja että hän oli raukkis pelkuri niin tehdessään ja että on ottanut opikseen asiasta??? saas nähdä?
toivottavasti ainakin senverran, että jos siltä tuntuu, niin ENSIN erotaan edellisestä ennenkuin otetaan uusi tilalle. säästytään kaikki paljolta pahalta.
ITSEASIAAN tai KYSYMYKSEEN joka kuuluu näin:
kuinka moni pettäjä syyttää pettämisestään puolisoaan ja pitää itseään "syyttömänä" tai ainakin "melkein syyttömänä"? = enhän mä muuten mut toi pakotti :)
mieheni "hypystä" tai itseasiassa sen paljastumisesta on reilu vuosi.
syy syrjähyppyyn oli kuulemma siinä, että meillä meni huonosti (minkä myönnän).
yhtenä päivänä mieleeni tuli kysymys, että minkä takia meillä meni huonosti?
kummallakin on tietysti oma mieleipide asiasta.
omalla kohdallani aloin miettimään mitä kaikkea olisin voinut jättää tekemättä, tai ainakin tehdä toisella tavalla.
illalla otin sitten asian puheeksi ja kysyin mieheltäni että miksi hänen mielestään "meillä meni huonosti"?
ja kappas vaan! kaikki vika olikin ollut minussa?
hänen ainoa vikansa oli kuulemma ollut se, että hän ei SIIVONNUT TARPEEKSI KOTONA!?!?!?!?! JUHUUUUU!!!! HALOOOO!!! ONKS KETÄÄN KOTONA!!!
arvatkaas kuka jäi seisomaan kuin hoomoilanen?
siitä sit toivuttuani kysäisin että olikos hän ollut mielestään hyvä aviomies?
(ei ollut ns. kahdenkeskistä "hengailua", ei minkäänlaista "romantiikkaa" tai "kosiskelua" tai mitään sellaista mitä pitkässä parisuhteessa tarvitaan. siis minun mielestäni tarvitaan.)
itse olin aikani keksinyt kaikenlaista pientä kivaa vaihtelua siihen arjen lomaan, mutta ei sitä jaksa aina olla se antaja. on kivaa olla välillä saajana.
kun toinen on aina se tyytyväinen ottaja eikä anna mitään vastalahjaksi, niin se antaja kyllästyy ja lopettaa antamasta.
loppujen lopuksi käy niin, että kumpikaan ei anna, ja siitä ne ongelmat sitten pikkuhiljaa kerääntyvät.
kun molempia tarpeeksi jurppii, niin pian ei edes huvita tehdä mitään yhdessä tai puhua mistään tärkeistä asioista keskenään.
(minä yritin saada keskustelua aikaan, mutta kun toisella kaikki oli aina kuulemma hyvin, niin eihän siinä sit mitään jutuntynkää syntynyt).
viimeistään tässä vaiheessa olisi pitänyt viheltää peli poikki (olisi säästytty paljolta tuskalta kaikki joita koko sotku kosketti).
en pidä itseäni "syyllisenä" tapahtuneesen tästäkään syystä, koska olin yrittänyt kysyä mikä on vialla ja aina vastaus oli että ei mikään.
ei ollut miehellä "munaa" kakistaa ulos mistä kenkä puristi (siinähän olisi joutunut tutkiskelemaan myös itseään).
oli helpompaa ja ehkä myös kivempaa ottaa siihen tällainen ns. kakkonen.
ennenpitkää se paskakupla puhkes ja sitten olikin helvetti irrallaan. kaikinpuolin.
niinkuin kirjoitin, niin tätä shittiä on väännelty ja käännelty ihan tarpeeksi kauan.(minua ei ole auttanut pätkääkään vaikka mies on kuin eri olento. on romantiikkaa, on laatuaikaa, on sitä yhdessä hengailua ym,).
sanoin miehelleni, että jos sen suhteeseen johtaneen asian syitä ei selvitetä, niin meillä ei ole mitään mahdollisuutta onnistua jatkossakaan. (miehet taitaa olla samanlaisia kuin strutsit, eli jos pään työntää pensaaseen, niin ne luulee että on piilossa :) eli tässä tapauksessa kun aisasta ei puhuta, niin sitä ei suunnilleen tapahtunutkaan?)
mutta mutta, eihän se nyt ihan niin menekkään.
no, ukkoseni siinä sit änkytti että mikään ei oikeuta pettämään ja että hän oli raukkis pelkuri niin tehdessään ja että on ottanut opikseen asiasta??? saas nähdä?
toivottavasti ainakin senverran, että jos siltä tuntuu, niin ENSIN erotaan edellisestä ennenkuin otetaan uusi tilalle. säästytään kaikki paljolta pahalta.
ITSEASIAAN tai KYSYMYKSEEN joka kuuluu näin:
kuinka moni pettäjä syyttää pettämisestään puolisoaan ja pitää itseään "syyttömänä" tai ainakin "melkein syyttömänä"? = enhän mä muuten mut toi pakotti :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
minä en ole kertaakaan syyttänyt miestäni siitä, että petin. Hain omaa itseäni joka on kadonnut aikaapäiviä sitten jonnekkin! Minulla on ihan oikeasti hyvä mies, jonka sitten loppujen lopuksi tajusin petturi keikan jälkeen. Meillä ei tän miehen kanssa ollut edes mitään suhdetta. Kahteen otteeseen vain "erehdyin" (tyhmä ilmaisu, tiedän) hänen sänkyyn. Toki olin hieman ollut ihastunut häneen jo pidempään, mutta ajattelin, että ei se sen kummempaa ole tai tule koskaan olemaan. Mutta kun toinen sitten osoittikin kiinostusta (näköjään vain sexin suhteen) niin lankesin. Ja piru, että tuntuu pahalta, näköjään mitä enemmän aikaa kuluu sitä pahemmalta tuntuu. Mutta tämä on oikein mulle kärsin tästä... Haluaisin kertoa miehelleni, mutta en halua satuttaa häntä! Paskaa, tiedän olen jo satuttanut, vaan hän ei sitä tiedä! Mutta itselleni tuli se varmuus siitä, että en halua häntä enkä perhettäni menettää. Paska tapa ymmärtää asia, mutta mä tarviin aina "voima" keinoja tiettyjen asioiden oivaltamiseen, taitaa mulla viirata päästä... No mutta, mä toivon, että mieheni ei saa koskaan tietääkkään ja nyt todella annan kaikkeni tälle avioliitolle. Eropaperit on viskottu roskiin ja elämä jatkuu, toivottavasti!
syyttää vaimoa kuin vaimo miestä.Useimmiten naisella on yks syrjähyppy josta jäi p¤¤¤a käteen ja sit viellä tunnontuskat.Mies helposti syyttää kuollutta liittoa, lihonutta vaimoa, humalaa jne jne.Ja oon todennu omasta elämästä, tuttujen tarinoista ja täältä, että mies helpommin pettää vaikka kotona oliskin kaikki ok ja samalla vannoo ikuista rakkautta vaimolle. Naiset hakee yleensä lohtua siihen tyhjään oloon joka jostain syystä vaivaa liitossa.Poikkeukset tietysti vahvistaa säännön, mutta ikävä sanoa, niin näin olen asian todennu.
Mulla on suunnilleen samanlainen kuvio. Paitsi että aikaa miehen pettämisestä on kulunut noin puoli vuotta ja nyt se on loppu. En voi mitenkään enää luottaa häneen ikinä. Kai se pettäminen oli joku merkki et nyt on aika tehdä jotain. Seksiin en ole suostunut enää ollenkaan, entä sinä? Kerroit että teillä on nyt laatuaikaa, romantiikkaa jne. Miten olet kokenut sen? Sori että vastasin koska en ole siis pettäjä mut halusin jotenkin purkaa sisintäni todeten että et sä oo ainoo!! Tsemppiä ja jaksamista oikeiden päätösten tekemiseen!