Olemme olleet mieheni kanssa reilut viisi vuotta yhdessä, meillä on parin vuoden ikäinen lapsi.
Minä vaan olen kyllästynyt mieheeni, haluaisin oman elämän lapsen kanssa.
En rakasta miestäni, en halua häntä vaan ajatus seksistäkin lähinnä oksettaa ja etoo. En pidä hänen vanhemmistaa, suvustaan, en mielestäni arvosta häntä.. en tiedä mikä minun on. Hän ei ole se oikea minulle, sen tiedän. Mutta kuinka pääsen pois tästä? Olen sanonut miehelle monesti ja olemme keskustelleet ja hän kuitenkin aina päätyy uhkailemaan minua jotenkin tai ottaa jonkin asian puheeksi jonka kääntää minua vastaan.
Mieheni on täysin erilaisen kasvatuksen saanut, kun minä ja mitään yhteistä säveltä perhe-elämäänkään ei tunnu löytyvän.
Toivoisin että voisimme viettää yhteistä aikaa perheen kanssa, lenkkeillä, käydä elokuvissa jne.. harrastaa jotain, mutta mieheni juo joka päivä (seurustelumme aikana on varmasti koko aikana ollut n. 4päivää selvinpäin)ja joudumme elämään hänen "juomisaikataulunsa" mukaan. En jaksa!
Meillä on yhteinen asunto, mutta miehelläni on vakituinen työ, mutta minulla ei ole ja koulukin jäi vielä kesken, kun lasta rupesin odottamaan. Tunnen olevani täysin kusessa, en saa aikaan mitään, teen hanttihommia että pääsisin kotoa pois, kun en jaksa olla täällä.
Lapselleni haluaisin tarjota kuitenkin hyvän elämän, olis siinä sitten hänen juoppoisänsä mukana tai ei. Minulla on hermot jatkuvasti kireellä ja huudan aamusta iltaan, töissä huomaan olevani hyvällätuulella jne..koska pääsen pois täältä!
Tiedän, että minun pitäisi lähteä tästä. Mies tekee paljon kotona, mutta annan nykyään tehdä, koska jos minä teen niin kukaan ei arvosta sitä vaan heittää ns. pestyt ja kuivatut pyykit uudelleen pyykkikoriin (jos on viikkaaminen kesken), heittelee raivostuneena tavaroita, puhuu todella ällöttäviä, rumia ja van jotenkin häpeän miestäni. En nykyään kehtaa edes kauppaan mennä hänen kanssaan koska niin monesti nolannut minut ja lapsen. Hän ei ajattele muita kuin itseään. Ruuanlaiton lopetin (lapselle teen)koska aina oli jotain valittamista. Ei tykkää jonkun eläimen lihasta, ei syö kalaa, ei jaksa kuoria perunoita jne.. tehköön itse omat ruokansa..ja totta vie hän tekee: joka aamu saan herätä siivoamaan hänen jälkiään, roskia laittioilta, pöydiltä, isoja kasoja kattiloita jne. muuta paskaa, koska miehelle on kotona äiti tehnyt kaiken valmiiksi ja ei ole koskaan kotona tarvinnut siivota omia jälkiään.
Mies vaan ostelisi uusia telkkareita, kun minä yritän pihistää viimeiset pennit ja ostaa ruokaa sekä vaatteet lapselle ja käyttää lasta erilaisissa paikoissa.
Nyt olen jo niin väsynyt tähän kaikkeen, että itkettää päivittäin ja ainoa henkiinjääminen tuntuu olevan taivaallinen ylösnousemus.Tämä tuntuu pieneltä ja vähältä, mutta ei riitä tilaa kirjottaa paljoa enempää ja minun sydän ei kestä tätä enää, saatikka minun pikku enkelin sydän: millaiset juuret hän saa elämälleen?
Minä vaan olen kyllästynyt mieheeni, haluaisin oman elämän lapsen kanssa.
En rakasta miestäni, en halua häntä vaan ajatus seksistäkin lähinnä oksettaa ja etoo. En pidä hänen vanhemmistaa, suvustaan, en mielestäni arvosta häntä.. en tiedä mikä minun on. Hän ei ole se oikea minulle, sen tiedän. Mutta kuinka pääsen pois tästä? Olen sanonut miehelle monesti ja olemme keskustelleet ja hän kuitenkin aina päätyy uhkailemaan minua jotenkin tai ottaa jonkin asian puheeksi jonka kääntää minua vastaan.
Mieheni on täysin erilaisen kasvatuksen saanut, kun minä ja mitään yhteistä säveltä perhe-elämäänkään ei tunnu löytyvän.
Toivoisin että voisimme viettää yhteistä aikaa perheen kanssa, lenkkeillä, käydä elokuvissa jne.. harrastaa jotain, mutta mieheni juo joka päivä (seurustelumme aikana on varmasti koko aikana ollut n. 4päivää selvinpäin)ja joudumme elämään hänen "juomisaikataulunsa" mukaan. En jaksa!
Meillä on yhteinen asunto, mutta miehelläni on vakituinen työ, mutta minulla ei ole ja koulukin jäi vielä kesken, kun lasta rupesin odottamaan. Tunnen olevani täysin kusessa, en saa aikaan mitään, teen hanttihommia että pääsisin kotoa pois, kun en jaksa olla täällä.
Lapselleni haluaisin tarjota kuitenkin hyvän elämän, olis siinä sitten hänen juoppoisänsä mukana tai ei. Minulla on hermot jatkuvasti kireellä ja huudan aamusta iltaan, töissä huomaan olevani hyvällätuulella jne..koska pääsen pois täältä!
Tiedän, että minun pitäisi lähteä tästä. Mies tekee paljon kotona, mutta annan nykyään tehdä, koska jos minä teen niin kukaan ei arvosta sitä vaan heittää ns. pestyt ja kuivatut pyykit uudelleen pyykkikoriin (jos on viikkaaminen kesken), heittelee raivostuneena tavaroita, puhuu todella ällöttäviä, rumia ja van jotenkin häpeän miestäni. En nykyään kehtaa edes kauppaan mennä hänen kanssaan koska niin monesti nolannut minut ja lapsen. Hän ei ajattele muita kuin itseään. Ruuanlaiton lopetin (lapselle teen)koska aina oli jotain valittamista. Ei tykkää jonkun eläimen lihasta, ei syö kalaa, ei jaksa kuoria perunoita jne.. tehköön itse omat ruokansa..ja totta vie hän tekee: joka aamu saan herätä siivoamaan hänen jälkiään, roskia laittioilta, pöydiltä, isoja kasoja kattiloita jne. muuta paskaa, koska miehelle on kotona äiti tehnyt kaiken valmiiksi ja ei ole koskaan kotona tarvinnut siivota omia jälkiään.
Mies vaan ostelisi uusia telkkareita, kun minä yritän pihistää viimeiset pennit ja ostaa ruokaa sekä vaatteet lapselle ja käyttää lasta erilaisissa paikoissa.
Nyt olen jo niin väsynyt tähän kaikkeen, että itkettää päivittäin ja ainoa henkiinjääminen tuntuu olevan taivaallinen ylösnousemus.Tämä tuntuu pieneltä ja vähältä, mutta ei riitä tilaa kirjottaa paljoa enempää ja minun sydän ei kestä tätä enää, saatikka minun pikku enkelin sydän: millaiset juuret hän saa elämälleen?
Vastaukset 6
Vanhimmat
(vaikka tiedän että olen törkeä) sanoa; saat syyttää tilanteesta itseäsi, mainitsit että seurustelun aikana miehelläsi oli 4selvää päivää...pitäisi siitä jotain ymmärtää eli tuskin juominen tuli sinulle yllätyksenä... Itse olisin kyllä jo seurusteluaikana potkinu tuollaisen juopon pihalle, enkä varmasti olisi sille lastakaan tehnyt!
Ota ihmeessä ero. Kyllä jotenkin asiat aina selviää ja pärjäät lapsesi kanssa. Eihän tuommoinen ole onnellista elämää!! Saat vielä nähdä että elämä hymyilee sinullekin! :) Tsemppiä!
tapaukselta. kunnes tuli tuo juominen ja mulla nous heti karvat pystyyn. lähde pois sanon minä. itsesi ja lapsesi takia. mies ei tuosta varmasti muutu, pahenee vain. koet selvää henkistä väkivaltaa. mun mielestä sun kannattais hankkia asunto joka on kaukana "miehestäsi" ja hakea yksinhuoltajuutta. selviät varmasti.
jatka hantti hommia kunnes pääset pois ja kun pääset pois jatka koulua.
auttaisiko neuvolassa keskustelu?
toivon sinulle ja lapsellesi parasta.
Minusta on hienoa, että tajuat sen, että moisessa tilanteessa eläminen on lapselle huono kasvualusta. Ota yhteyttä vaikka lapsen neuvolaan, kerro tilanne rehellisesti ja sano, että tarvitset apua. Pikkuhiljaa se siitä lähtee.... saat oman asunnon, teet töitä tai jatkat opintojasi ja huolehdit itsestäsi ja lapsestasi. Älä enää mieti, vaan toimi....
varmasti paljon paremmin, kun pääset eri katon alle lapsesi isän kanssa. itse katselin vuosikaudet samanlaista ukkoa, mikään ei hänelle kelvannu, ikinä ei ollut tyytyväinen ja viina maistui. ollaan nyt asuttu erillään kohta pari kuukautta, oma olo on helpottunut ja vapautunut, kun ei tarvitse toisen juopottelua katsoa ja saa tehdä asiat omaan tahtiin ilman jatkuvaa arvostelua. päätöksen tekeminen ja lähteminen voi olla vaikeaa, saat varmasti mieheltä kuulla kaikki mahdolliset vittuilut mutta eihän sinun tarvitse niistä enää välittää. tsemppiä sinulle, pidä huoli itsestäsi ja lapsestasi.
Luultavasti vain ero vapauttaa sinut tästä piinasta. Ero on parempi lapsennekin takia.
Meillä vaimokkeeni vähät välittää perhe-elämästä ja kiukkuaa lapsellemme jatkuvasti,yms. Päädyttiin siihen, että minä otan tytön ja hän saa "vapauden".