Tarvisin vinkkejä suhteen lopettamiseen..

Muistuta itseäsi siitä, ettet ole hänen äitinsä, vaan tyttöystävä. Ja pian ex-tyttöystävä kirjoittamasi perusteella.

Aikuinen mies pärjää kyllä ja jos ei pärjää et vieläkään ole hänen äitinsä.

Et voi uhrata elämääsi noin, katkeruus hiipii kuvioon takuuvarmasti tuolta pohjalta.

Lähde nyt tyttö hyvä kun vielä voit! Elämä on elämistä varten! Elä, koe, näe... Kotona voit istua sitten myöhemminkin!
Ainoa asia mitä olen katunut elämässäni etten itse "elänyt" kun olin nuori! Elin samanlaisen "ihanan anopinunelman" kanssa 15 vuotta ja tehtiin lapsikin. Kaikki oli päällisin puolin hyvin, rakastin miestäni ja olin olevinani onnellinen. Sisälläni paloi halu kokea jotain muutakin, mutta aina kun lähdin tuulettumaan tuli hirveitä mustasukkaisuuskohtauksia ja mökötystä päiväkausia. Koskaan en ole puolisoani pettänyt, mutta syytetty on satoja kertoja. Työni oli kaupankassalla, eikä minusta koskaan muuta tulisikaan, oli mieheni mielipide.
Olen luonteeltani iloinen ja seurallinen, mutta vähitellen muutuin hiljaiseksi ja masentuneeksi. Minulla ei olisi saanut olla ystäviä, mieheni halusi olla kaikkeni! Elämäniloni katosi lyttyyn lyödyn itsetunnon kanssa!
Kun ainoa ystäväni sairastui syöpään lupasin hänelle nauttia elämästäni kun vielä voin... Viikko hautajaisten jälkeen avomieheni kysyi miksi joka päivä ramppaan hautuumaalla, että onko minulla vipinää puutarhurin kanssa. Silloin pakkasin kamani ja tyttäreni kainalooni ja lähdin. Asuin ensin kavereiden vaivoina ja sitten sain opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta.
Kolmekymppisenä yh-äitinä opiskelijaelämä oli rankkaa ja sillointällöin kävi mielessä että miksi en lähtenyt aiemmin! Mutta lähtöäni en ole katunut kertaakaan tämän kymmenen vuoden aikana! Appivanhempani hyväksyivät ratkaisuni, tukivat ja auttoivat. Omat vanhempani ovat tottuneet ajatukseen, mutta eivät ole hyväksyneet typerää temppuani!
Nyt elän onnellista, iloista elämää tyttäreni ja lukuisten ystävien kanssa. Miesystäväkin on ja yhteen muuttoa suunnitellaan...
Moni luulee että vapaus on sitä että pääsee baareihin jne. mutta oikea vapaus on sitä että saa nauttia elämän pienistä iloista ja olla onnellinen! Elämä on lyhyt, siitä pitää nauttia! Aina ei voi olla hauskaa, mutta oikeesti onnellinen voi olla. Kyyneleet ei estä onnea! Shit happens, mutta elämä jatkuu!
Kyllä se avomies siitä toipuu... oma ex oli vuodessa jo naimisissa toisen kanssa, vaikka erotessa uhkasi vuorotellen tappaa minut ja itsensä jne. jne.
Zemppiä ja rohkeutta! Elämä odottaa!

Elämä lienee suurimman osan aikaa tylysää, työtä, arkea, nukkumista... blaah!
Juju onkin siinä että löytää kivat jutu sieltä arjen keskeltä. Pienen pienet ilon hetket ja välillä vähän surujakin.
Mikä estää opiskelemasta vaikka suhteesa pysytkin? Ei kaikkea tarvitse tehdä yhdessä.
Elämme ihmeellisiä aikoja. Ne jotka elävät parisuhteessa kaipaavat vapautta ja ne jotka ovat yksin haikailevat parisuhteen peräänX)
Olisiko lopulta niin, että emme vain tiedä itsekään mitä todella haluamme?

Minä jätin avopuolisoni äskettäin.. olin jo kauan ja erityisesti riitojen yhteydessä miettinyt ratkaisuani, kun alkoi tuntua, ettei tämä ehkä olekaan se oikea.. kuitenkin hoidin asian siten, että keskustelin exän kanssa asiasta, kerroin, että ero on ainoa oikea ratkaisu, koska en ole enää onnellinen ja jatkaminen ei ole oikein meitä kumpaakaan kohtaan.. Exä syytti minua itsekkääksi ja että ajattelen vain itseäni, totesin hänelle, että minunhan kuuluukin ajatella itseäni ja olla itsekäs.. ja jälkeenpäin hän on syyttänyt, etten hoitanut eroa kovin kunnolla (koska en pystynyt sanomaan miksi lähdin, syynä oli jatkuvat huomauttelut ja kyttääminen). Mun olisi pitänyt tehdä tämä ratkaisu jo vuosi sitten, mutta olen onnellinen, että sain lopultakin tehtyä sen, olen onnellinen yksin:)

Mielestäni sun kannattaa tehdä ratkaisu itsekkäästi, ja ehkä on parempi, kun kerrot miehellesi suoraan, mitä halusi ja toiveesi ovat ja ettet enää pysty jatkamaan (jos sinusta todella tuntuu siltä). Mikäli päätät jättää hänet, sinun pitää todellakin ajatella vain itseäsi, mies on kuitenkin aikuinen ja selviää kyllä. Minun exä sanoi eroa tehdessäni, että minä olen ainoa mitä hänellä on ja minä vien lähtiessäni häneltä kaiken. Sanoin, ettei pidä paikkaansa, koska hänellä on kyllä kavereita ja mahtava perhe ja hän kyllä löytää vielä paremman tyttöystävän kuin mitä minä voin olla. Mun äiti tuki minua ratkaisussani, isä oli ehkä enemmän kiintynyt exään, mutta molemmat totesivat, että ratkaisu on minun. En tiedä, mitä exän vanhemmat ja sisarukset asiaan sanoivat, voin vain kuvitella. Mutta enhän minä heidän kanssaan seurustellut. Minä muutin pois kotipaikkakunnaltani erottuani, ehkä vanhemmat ajattelivat että olen hullu tai sitten ei, mutta tämähän on minun elämäni ei vanhempieni eikä kenenkään muun. Rohkeasti vain eteenpäin, sanon sinulle neuvoksi ja häntä pystyyn, kyllä elämä helpottuu, kun saat ratkaisun tehtyä:)