Loistavasti on mennyt kaukosuhdetta vuoden verran. Olen todella rakastunut ja hänkin on. Mulla on vaan joskus todella kovia ahdistuksia jatkuvista eroista. Ihanaa nähdä toista perjantaina, mutta sunnuntaina jo pikkasen ahdistaa kun tietää että näkee toista taas joskus. Maanantaina ahdistus on jo aikamoinen. Juuri kun ehdin tottua toiseen, onkin jo eron aika. Miksi minua ahdistaa? Ahdistaako ketään muuta samalla lailla? Minä tahtoisin vakiintua mutta tiedän että voimme asua yhdessä vasta vuoden päästä. Jaksan toki odottaa kun en itsekään muuta voi, mutta voisiko ahdistus tulla siitä että tahtoisin toisen lähelleni jokapäiväiseen elämään?
Erot ahdistaa
ahdistunut minä
152846
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Välimatkaa on viitisensataa kilometriä ja junat kulkee hyvin... mutta mutta...
Ne kolme-neljä päivää jotka voimme yhdessä olla ovat aina sata lasissa; meillä on äärettömän kivaa, nautimme toistemme seurasta emmekä juurikaan riitele mistään. Olemme hyvin samanhenkisiä ja lähestulkoon saman ikäisiäkin, hän minua pari vuotta vanhempi.
Sitten kun koittaa maanantai, ikävä purkautuu puhelimessa kiukutteluna, tai sitten riitelemme mesessä koko ajan. Anteeksi pyytelemme, emmekä vanhoja muistele mutta ei ole sunnuntaina kivaa kun tietää että maanantai menee riidellen...
Etsimme yhteistä asuntoa; meitä molempia sitoo omille paikkakunnillemme työmme. Välimatkaa on kuitenkin sen verran, ettei työpaikan pitäminen ja jonnekin puoliväliin muuttaminen ole järkevää.
Kuinka kauan kaukosuhdetta jaksaa? Kun haluaisi olla lähellä - ja toinen on kuitenkin niin kaukana...
Etsikää mies itsellenne ihan sieltä omalta kotipaikkakunnalta, niin ei tarvii noita miettiä. Ero kumminkin joskus tulee, ja sitten sitä miettii ja kiroaa mielessään, miksi piti toisen perässä muuttaa niin kauas.
No ei todellakaan ahdista...tähän tottuu ja hyvin menee!!!
Jos on vähänkään taipuvainen läheisriippuvuuteen ei kantsi alkaa kaukoksi ;)
Hyvin menee,500km välissä,monet puhelut päisvässä,kerran kuussa nähdään ja kovin on ihanaa ku toinen sitten matkustaa...
En mä tätä pois antais,molemmilla oma elämä ja itsenäisiä ollaan eli hyvin pyyhkii!!!
mulla on joteskin sama tilanne. miesystävä asuu hesassa ja minä 400km päässä. Me ollaan nyt tavattu viikonloppuisin neljän kuukauden ajan. aina ahdistaa sunnuntaisin kun tietää et taas erotaan, mutta onneks vaan viikoks. Ja itse ainakin aattelen ahdistuksen johtuvan siitä että haluais vaan olla toisen vieressä koko ajan ja jakaa kaikki ilot ja murheet, eli haluais toisen siihen arkiseen elämään mukaan. Meillä molemmilla on yhtä paljon lapsia t oonkin etsinyja nyt itselleni asuntoa lähempää tätä miestä, ettei lapset hirveesti kärsisi liiallisesta matkustamisesta.
kunnes ihana mieheni kertoi kaksi viikkoa sitten että muuttaa heinäkuun alussa kaupunkiini kun ei voi olla erossa!! IHANAA..!!!!:) et joskus näinkin...mä jatkan riemustani ratkeamistani, enkä tarkoita pahalla, olen vain niin häpi,häpi!!=)
Kaukosuhteet on tehty vain itsenäisille ihmisille ja monestihan se noin käy et toinen muuttaa.Tais sit ei,ja sillon lopetellaan suhde...
iyse olen ollut kaukosuhteessa jo monet vuodet,hyvin pelaa ja molemmat tykkää (mies enempi yhteenmuuton kannalla)
Nauti nyt sit tosta jos yhteen muutatte,mä itse pelkään arkea niin kovasti etten ainakaan vielä haluakkaan yhteenmuuttoa.
Lycka till!
Todellakin ahdistaa minuakin elää kaukosuhteessa ja niin "kaukana" tyttöystävästäni eli noin 60km on väliä, mut nähdään silti harvoin kun ei ole minulla autoa eikä kyytiä päästä tytön luokse tai olisi jos kulkisi bussit täältä suoraan sinne mutta kun niitäkin pitää vaihtaa matkalla moneen kertaan niin on niin vaikeeta. Ehkä saamattomuuttakin mutta ei oikeasti ole paljoa rahaa kulkea bussilla kun ei ole töitä enkä saa opintotukea eikä vanhempani anna minulle senttiäkään rahaa. Oi kyllä olen kohta 19-vuotias absolutisti kun ei ole varaa edes juoda saatikka kulkee tyttöystävän luokse. Tyttöystävä sentään käy täällä parin kuukauden välein paitsi kesäkuussa nähtiin kolmekin kertaa mut yleensä se on niin kiireinen ettei jouda tuleen meille tai sit sil on jotain keksityn oloisia syitä ettei pääse ja muutenkin epäilyttää jonkin verran että pettääkö hän mut en vain voi sitä uskoa että pettäisi koska miksi muuten olisi minun kanssani jo reilut 20 kuukautta yhdessä ollut?
Tuo asia kalvaa kuitenkin sydäntäni ja pahasti ehkä olen masentunut tiedä sitten, mutta pahaa tekee joka ilta mennä yksin nukkumaan ja saan melkein aina itkeä ennen kuin nukahdan. Ei ole elämä helppoo. :(
kaukosuhde tai tapailu ku vasta kuukauden tuntenut.. minulla ikävä kun emme ole yhdessä. hän soittaa minulle joka päivä, tai ei ole kylläkään soittanut pariin päivään??? mitä sekin sit tarkottaa?? olen todella ahdistunut juuri nyt enkä tiedä et olenko sanonut jotakin väärää?? toivon hänen kuitenkin soittavan. viestejä olen muutaman hänelle lähettänyt mut hän ei ole vastannut??
Mun kultani asuu kesän 700 km päässä. Molemmilla on vuorotyö joten näemme harvoin. Poikakaverillani on kuitenkin aina 6 päivän vapaat tietyn työputken jälkeen...ja se vasta ahdistaa. Hänellä on omia suunnitelmia koko viikoksi, minä olen töissä yleensä vielä iltavuoroissa. Ehdimme illalla vaihtamaan pari sanaa ja mennä nukkumaan. Sitten kun minulla olisi vapaapäivä...ei poikaystäväni ehdi oleen kanssani ollenkaan.
Tästä asiasta on riidelty (olen jankutuksellani saanut hänet hermostumaan). Jankkaan yhteisestä ajasta sen takia koska pelkään että emme ehdi ollenkaan näkemään.
Ahdistaa myös se, että tuleeko hän sieltä todella syksyllä takaisin vai jääkö töihin sinne...siihen kysymykseen hän ei suostu vastaamaan...mutta ei kielläkään!
Rakastan tätä miestä ja uskon hänenkin rakastavan minua. Luottamus on täysi kaikessa muussa mutta ei siinä että molemmat tasavertaisesti etsisivät yhteistä aikaa.
Tuli vaan mieleen että koetapa joskus olla niin että olet ihan cool, vaikka hammasta purren. Mitenhän poikaystäväsi reagoisi siihen? Usein samanlainen toiminta kuin toisella on, paljastaa sen välittääkö toinen. Jos olet välinpitämätön itsekin, ja toinen edelleen jatkaa välinpitämättömyyttä, hän tuskin välittää sinusta ihan aidosti. Mutta jos hän toimintasi seurauksena huolestuukin, ei sinulla pitäisi olla huolta. Poikaystäväsi todennäköisesti vain on kyllästynyt sinun alituiseen huolehtimiseen ja tahtoisi vain elää eikä huolehtia. Ei ole vain toisen ihmisen tehtävä rakentaa parisuhdetta.
Kaukosuhde ahdistaa aina välillä, mutta pakko kestää. Poikaystävä asuu USA:ssa eikä tosiaan nähdä kovin usein. Soittaminenkin on melko kallista... Nyt siis ollaan oltu enimmäkseen yhteydessä näin netin välityksellä tai kirjeitse. Viimeksi nähtiin toukokuussa, ja sen jälkeen on tuntunut tämä ero taas kamalammalta. Joskus itkettää hirveästi eikä osaa olla yhtään onnellinen. Ollaan oltu yhdessä kaksi vuotta, koko ajan tässä kaukosuhteessa, mutta viime aikoina tämä on tuntunut yhä raskaammalta. Mutta tällä hetkellä ei oikein voi tehdä tälle mitään, kun hän opiskelee (enää vuosi) ja viisumin saanti USAan näyttää epätoivoiselta.
Kuitenkin sanon, että tsemppiä kaikille suhteisiinne! Se oikea kyllä odottaa, ja kaukosuhde vahvistaa suhdetta. Joskus on tosi vaikeeta, mutta mieti tosissaan, onko se sen arvoista. Jos ei, niin kannattaako jatkaa?
Että aina joku ahdistus; liian lähellä tai liian kaukana, liian lyhyen aikaa tai liian kun aikaa.
Jos ihmiset oppisivat tajuamaan sen, että elämän realiteetit ovat sitä. Jos ei moisesta ajttelusta pääse eroon, ei saa koskaan mitään järkevää aikaan tässä elämässä.
Ennen kun kultani muutti kauas minua ahdisti hänen lähtö sinne ja kuinka suhde sitten toimii. Pian hän jo tulee takaisin ja nyt sekin ahdistaa!! Kuinka se yhdessäolo taas jatkuu!
minullakin on vuoden verran ollut kaukosuhde. ja luin kuin ihan omaa tarinaa....kunnes sain kuulla, että mies pyöritti muitakin suhteita. monista varoituksista huolimatta uskoin kaukosuhteeseen ja mieheen, koska luulin nimenomaan tämän suhteen olevan ainutlaatuinen. mies ei voi koskaan olla ilman naista kuukautta kauempaa mikä on todistetusti fakta asia, sanoo mies mitä tahansa. minunkin mies vannoi olevansa erilainen, mutta....koskaan en olisi uskonut, että juuri hän....
Tiedän tunteen. Itse seurustelen latvialaisen kanssa, ja tapaamme 2-4 viikon välein. Rakkauden tunne on voimakas, mutta niin raastava. Välillä tunnen olevani maailman onnellisin mies, välillä taas ahdistaa erossa olo eikä mikään tunnu kiinnostavan. Tapaamiset ovat aina kuitenkin kuin taivas maan päällä, niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Kuitenkin pidemmän päälle on tehtävä ratkaisu yhdessä olon suhteen, tällainen on välillä liian "julmaa" pienelle sydämelle.