Kun tutustuin nykyiseen avomieheeni, puhuttiin heti lapsista ja niiden merkityksestä. Kummallakaan meistä ei ole tai ollut vauvakuumetta. Olen 22 ja "mieheni" 24. Silloin puhuttiin, että parempi lapset nuorina jne. Syitä löydettiin sille monia, vaikka ymmärrän toki ihmisiä, jotka saavat lapsensa myöhemmällä iällä. Lapsista ajattelen, että minulle 1-2 lasta on sopiva määrä -tai useampi, jos sitten siltä tuntuu. Sitä vauvakuumetta ei siis minulla ole tällähetkellä, mutta tiedän menettäväni jotakin hyvin spesiaalia ellen saa omaa pienokaista. Nyt lauantaina makoiltiin päivällä mieheni kanssa sängyllä ja hän sanoi että näin kahden on paras. Tiesin heti mitä hän tarkoittaa, mutta kyselin kuitenkin tarkempaa selitystä. Hän sitten kertoi, ettei halua saada ikinä lapsia... Hän sanoi kyllä että jos vahinko sattuisi ja kertoisin olevani raskaana niin hän ei siitä pahoittaisi mieltään -"sellaista sattuu". Mutta rakastan häntä paljon ja haluan ehdottomasti että jos lapsia "tehdään", tehdään niitä yhdessä ja rakkaudella, ei niin, että lapset ovat minun oma projekti! Tämä asia on nyt tehnyt minut hyvin surulliseksi.. Minä en halua lapsia, jos rakkaani ei ole siinä mukana koko sydämellään! Mitä teen? Tietenkin joku kirjoittaa että "te oletta niin nuoria, mieli vielä muuttuu...nje" Mutta, avomieheni on erittäin älykäs henkilö ja hän ajattelee asioita laajemmin. Hänen elämänkatsomuksen mukaan meitä on jo liikaa ja jonkun pitää olla esimerkkinä muille. Tämä on hänen periaatteellinen kysymys, enkä itse ole paljon erimieltä, mutta oman lapsen haluaisin silti jonain päivänä saada...
Mitä ajatella...???
Heli
6523
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaikea tilanne...sanoisin kaikesta huolimatta että mielipide voi muuttua, olen itse 23-v. ja tiedän, että välillä tahtoo varmasti lapsen ja välillä ajattelee että kahdestaanhan on hyvä. Ei se mielen muuttuminen älykkyydestä ole kiinni. Jos kumppanillasi nyt on se ajatus, että täällä on jo liikaa väkeä, niin voihan hän parin vuoden päästä alkaa ajatella asiaa toisin, kun jatkuvasti toitotetaan miten Suomen väkiluku pienenee kun syntyvyys alenee alenemistaan jne. Ja jos hän noin ajattelee, niin eikö hän hyväksy esim. adoptiota? Siinähän autetaan jo olemassa olevaa lasta.
Jos mies ei kuitenkaan lopulta halua lasta, sinun on mietittävä, mikä sinulle on kaikkein tärkeintä. Juuri tämä henkilö vai se, että voit saada lapsia. Jos jälkimmäinen, niin ero lienee väistämätön. Toivottavasti ei kuitenkaan!
Myönnän, että lauseeni älykkyydestä oli ilmaistu huonosti. Mutta en usko että ihmisen periaatteet/elämänkatsomus muuttuu kovin nopeaa. Kiitän kuitenkin oikein kovasti vastauksestasi, mutta juuri ongelmani on tämä mitä lopuksi totesit. Eli elää vain tätä onnellista aikaa hänen kanssaan ja työntää mahdollinen tulevaisuus ilman lapsia syrjään ja todeta lähempänä kolmeakymppiä, että minä todella haluan lapsen, ei muuta kuin mies syrjään ja parempaa puolisoa etsimään. En voi kuvitella eläväni ilman rakasta avomiestäni, mutta en myöskään ilman lapsia. Niin..oikeastaan nyt kun ajattelen, meillä on aikaa yhdessä paljon ja hän varmasti tulee jollain tapaa minua vastaan. Vaihtoehtona ennen eroamista on tietenkin, että lapsi on ensiksi se "minun projekti" ja mieheni kasvaa siihen mukaan pikkuhiljaa.. :)
Niinhän se valitettavan usein on, että mies kasvaa siihen juttuun pikkuhiljaa. Varsinkin kun nuorista miehistä on kyse, monilla ei ole kokemuksia pienistä lapsista, ja ehkä siksikin kammoavat koko ajatusta. Olen itse miettinyt samaa asiaa kuin sinä, mies nimittäin ei ole kovin innokas lapsiasiasta ainakaan vielä. Itse haluaisin saada varmuuden siihen, että niitä on joskus mahdollista hankkia. Mutta ei...pakko elää epävarmuudessa vaan. Ei nyt viitsi toista sen takia jättääkään, kun ei muita suurempia ongelmia ole. Täytyy vaan toivoa että sitten joskus mieskin lämpenee ajatukselle... tämä nykymalli nyt vaan tuntuu olevan se, että ennen kolmeakymppiä tai kolmeaviittä ei hankita lapsia kovin mielellään (yleistys tietysti).
En neuvo mihinkään suuntaan, vaan tuon esiin vielä yhden ajatuksen. Jos nyt vastahakoisesti myönnyt miehesi tahtoon, etkä selvitä asiaa perinpohjin itsesi kanssa, saatat kokea saman lapsettomuuden tuskan myöhemmin lapsenlapsettomuutena, kun muut mummut puhuvat pienistä. Ei tietenkään välttämättä, mutta yksi näkökohta tämäkin. Ilkeästi ajatellen Sinun hedelmällinen aikasi on rajallinen, miehesi ei.
oikeassa... Mieheni on ollut poissa tämän viikon ja kirjoitin hänelle super pitkän kirjeen, jossa kerroin omista tunteistani rehellisesti. Uskon että hän on pureskellut asiaa rauhassa ja kun huomenna tapaamme jälleen niin keskustelemme varmasti pitkään. Ja jälleen niin totta:Minun lapsenkaipaus-tunne sisälläni on myös se tuleva vanha mummo, jolla ei ole perhettä. Ei vain se kolme-nelikymppinen lapseton minä. Mutta kukatietää.. Ehkä olen lapseton loppuelämäni, mutta oikealla asenteella asian voi käsitellä ja hyväksyä. Mutta kerron teille enemmän viikonlopun jälkeen.. Asiathan voi kääntyä vaikka päälaelleen ! Esin, että mies haluaa lapsia vaikka kuinka paljon ja minulla on pupu pöksyssä. Hän sitten jättää minut, koska ei saanut haluamaansa perhettä... :) Voi tätä elämää!
Ensimmäisenä tuohon elämänkatsomukseen. Maailman ihmisten lukumäärää olisi ehkä hyvä rajoittaa, mutta ei suomalaisten lukumäärää. Jos on asiasta huolestunut, niin panos kannattaa satsata muualle kuin omiin kondomeihin.
Käsittääkseni on ikävämpi olla vanha äiti kuin vanha isä ja lapselle ikävämpänä kohtalona pidetään sitä, että hänellä on vanha äiti kuin sitä, että hänellä on vanha isä. Siksi luultavasi sinun mielessäsi alkavat välkkyä jo kuvat äitiydestä, kun ehkä miehesi mielenkiinnon kohteet ovat vielä muualla: hänellähän on koko loppuelämä aikaa perustaa perhe.
Minusta sinun kannattaa tehdä ajatuksesi todella selväksi. Sinun ei kannata jäädä odottelemaan mieheltäsi lupausta, että EHKÄ joskus. Jos heti ei ole ajankohtaista, niin sitten lupaus siitä, että VARMASTI joskus. (Voit varmistaa lupauksen sillä, että varmasti on esim. vuoden päästä, vaikka itse ajattelisit, että ehkä neljän vuoden päästä.)
Tämä kysymys on hajottanut liittoja ja on sinulle ehdottomasti parempi erota nyt kuin elättää toiveita vuosia ja erota sitten, kun sinun paineesi on kasvanut liian suureksi. Vaikka ero tekisi kipeää, niin sinulle tekee taatusti kipeämpää elää ilman lasta tai miehen (ellei peräti ex-miehen) kanssa, joka ei halunnut lasta. Parempi puhua asiat selväksi nyt kuin 10 vuoden päästä!