Anopille

Nyt riitti anopin vihjailut. On sellainen fiilis, että nyt lyödään kortit kerralla pöytään, ettei tarvitse iän kaiken kuunnella piilotettuja asiattomuuksia. Käydään teettämässä isyystesti ja annetaan se pojan yksivuotiskuvan kanssa kehystettynä anopille lahjaksi. Korttiin voisi kirjoittaa vaikka "Tässä mustaa valkoisella siitä, että kuvassa on varmasti pojanpoikasi. Nyt voit turvallisin mielin asettaa kuvan kirjahyllyysi! Rakkaudella..."
61041
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eikä mitä. Appiukon mielestä oli myös hemmetin hyvä vitsinaihe katsella poikiamme sillä silmällä, että onko näköä niin että uskois sukuun kuuluvaksi.

Sanoin appiukolle, että minäkin huokasin helpotuksesta kun ne syntyivät ja näin, että ovat näköisiäni, pelkäsin ihan, etteivät ole omia, kun miehellä on tuo sukurasite juosta vieraissa.

Äänestä
  • Yksi tuttu ehti ihmetellä parikymmentä vuotta, miksi isänsä suhtautuu häneen toisin kuin sisaruksiinsa. Syy selvisi lopulta, isän työkaveri oli "vitsinä" väittänyt tietävänsä että lapsi on toisen miehen tekemä. Isä oli uskonut, eikä peri suomalaisen jörrikkänä ollut edes puhunut asiasta vaimonsa kanssa. Hautonut vain asiaa päässään parikymmentä vuotta, ja tottahan se vaikuttaa lapseen suhtautumisessa. Lopulta oli kännissä nostanut kissan pöydälle. Ja sai se työkaveri kiitokset kun isälle selvisi totuus. Mutta isän ja pojan suhdetta ei mikään enää korjaa.
    Itse en alkaisi yhtään keneltäkään kuuntelemaan minkäänlaisia vihjailuja näistä asioista, parempi pysytellä kaukana sukulaisista jotka tuollaista myrkkyä yrittävät kylvää!

    Äänestä

  • tuo on vaarallista kirjoitti:

    Yksi tuttu ehti ihmetellä parikymmentä vuotta, miksi isänsä suhtautuu häneen toisin kuin sisaruksiinsa. Syy selvisi lopulta, isän työkaveri oli "vitsinä" väittänyt tietävänsä että lapsi on toisen miehen tekemä. Isä oli uskonut, eikä peri suomalaisen jörrikkänä ollut edes puhunut asiasta vaimonsa kanssa. Hautonut vain asiaa päässään parikymmentä vuotta, ja tottahan se vaikuttaa lapseen suhtautumisessa. Lopulta oli kännissä nostanut kissan pöydälle. Ja sai se työkaveri kiitokset kun isälle selvisi totuus. Mutta isän ja pojan suhdetta ei mikään enää korjaa.
    Itse en alkaisi yhtään keneltäkään kuuntelemaan minkäänlaisia vihjailuja näistä asioista, parempi pysytellä kaukana sukulaisista jotka tuollaista myrkkyä yrittävät kylvää!

    siinäkin tapauksessa?

    Oma äitini on mustamaalannut kaikki läheiset ja vähän kaukaisemmatkin, sukulaisista tuttuihin, sukulaisten työkavereihin, exmiehensä koko suvun jne.

    Panenko välit poikki äitiini?

    Mitään myönteistä häneltä ei tosiaankaan ikinä kuule.

    Äänestä

  • pysynkö kaukana? kirjoitti:

    siinäkin tapauksessa?

    Oma äitini on mustamaalannut kaikki läheiset ja vähän kaukaisemmatkin, sukulaisista tuttuihin, sukulaisten työkavereihin, exmiehensä koko suvun jne.

    Panenko välit poikki äitiini?

    Mitään myönteistä häneltä ei tosiaankaan ikinä kuule.

    Mutsi pilas mun koko lapsuuden siinä miten suhtautui isään. Yritti saada mutkin kääntymään isää vastaan. AIka pitkälle olinkin mutsin vietävissä koska se ON äiti ja se oli onneton ilman syytä., Sit musta tuli vähän vanhempi ja viisaampi ja ymmärsin että omaa syytään kaikki. Mua niin hatutti. Isä ei päässyt mun rippijuhliin, ei lakkiaisiin, eikä enää käyty lomilla missään. Nyt ollaan melkein vieraita vaikka paremmin tullaankin juttuun kuin ennen. Mutsin heitin pihalle kokonaan. Selvittäköön omat aivonsa kun on käyttänyt mua välineenä kiristäessään isältä rahaa jotka itse käytti matkoihin ja olueeseen eikä se edes muka ymmärtänyt et se oli väärin. Vihaan mutsia.

    Äänestä

  • Todella hienosti sait kuitattua appiukollesi!!!

    Äänestä

  • takaisin lataus! :) kirjoitti:

    Todella hienosti sait kuitattua appiukollesi!!!

    vastaveto, siis HIENO!!!!! =D

    Muttamutta, mua kiinnostas tietää että mitäs se appiukko SIIHEN sit sanoi, menikö jauhot kurkkuun, hih!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lahja! kirjoitti:

Nyt riitti anopin vihjailut. On sellainen fiilis, että nyt lyödään kortit kerralla pöytään, ettei tarvitse iän kaiken kuunnella piilotettuja asiattomuuksia. Käydään teettämässä isyystesti ja annetaan se pojan yksivuotiskuvan kanssa kehystettynä anopille lahjaksi. Korttiin voisi kirjoittaa vaikka "Tässä mustaa valkoisella siitä, että kuvassa on varmasti pojanpoikasi. Nyt voit turvallisin mielin asettaa kuvan kirjahyllyysi! Rakkaudella..."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu