Kertokaa nyt hyvät ystävät, siis te jotka ette aikoinaan tavallani pinnanneet sinä päivänä bilsan tunnilta, kun oli perinnöllisyydestä, seuraava juttu:
Minä olen veriryhmältäni A ja isäni on O, olemmeko sukua ? Velipuoleni on myös O, joten onko hänen isänsä myös minun isäni ?
Eli voiko O isällä olla lapsia sekä A ryhmästä, kuin O:sta ? Kun muistelisin, joskus lukeneeni, että O isällä voi olla lapsia A ja AB ryhmästä, mutta ei O:sta. Mikä silloin olisi O lapsen isän veriryhmä ?
Kiitos kaikista tiedoista ja arvailuista.
Olemmeko sukua ?
6
3027
Vastaukset 6
- biologi
O veriryhmän omaavalla vanhemmalla voi olla lapsi, jolla on joko O, A tai B veriryhmä, riippuen tietysti siitä toisesta vanhemmasta. AB ei ole mahdollinen.
- on myös O
et ole isäsi tyttö. O on peittyvästi periytyvä eli kaksi O:ta ei voi saada A, B tai AB lapsia.
- Verilettu
Minä ja isä olemme A-ryhmää, äiti ja veli 0-ryhmää. Periytymisen perustapaus. B- ja AB-lapsia ei voisi olla, koska kummallakaan vanhemmista ei ole B-tekijää.
A-tekijän olet saanut äidiltäsi, koska isälläsi ei sitä ole. Tai sitten isäsi on joku muu kuin luulet. 0-isän lasten veriryhmä riippuu äidistä ja voi olla 0, A tai B. Ei koskaan AB.- alkuperäinen kirjoittaja
Minä olen isäni lapsi ( mitä joku epäili ). Äitini on A-veriryhmää.
Mietintää lähinnä herättikin veljeni ja hänen suhteensä isääni, koska velipuoleni äiti on AB-ryhmää. Eikä hän ulkonäöllisesti muistuta isääni, muuta kuin omaamalla kaksi silmää, nenän, suun, yms... - kikkatoipilas
alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
Minä olen isäni lapsi ( mitä joku epäili ). Äitini on A-veriryhmää.
Mietintää lähinnä herättikin veljeni ja hänen suhteensä isääni, koska velipuoleni äiti on AB-ryhmää. Eikä hän ulkonäöllisesti muistuta isääni, muuta kuin omaamalla kaksi silmää, nenän, suun, yms...Tarkistahan äitipuolesi tai velipuolesi veriryhmä. Nimittäin, jos äiti on AB-veriryhmää lapsi EI VOI olla O, sillä hän ei ole saanut äidiltään resessiivistä vastingeeniä. Niitä tarvitaan kaksi, jotta O-veriryhmä ilmenisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va681875Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661209- 139992
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu18909- 82665
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa104651Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63642- 41638
- 48556
- 57547