Ajattelin tässä, että rakastanko vai en? Tiedän että ei sitä ketään muu mun puolesta tiedä ja tiedän sanonnan: jos LUULEE olevansa rakastunut, ei ole, ja jos on rakastunut, sen TIETÄÄ. Mutta probleemana on kuitenkin se, että tämä on ensimmäinen vakava suhde mulla, enkä ennen ole ollut rakastunut. Tiedän kuitenkin että välitän tästä ihmisestä hirveesti ja en vois kuvitella elämää ilman häntä.
Kuitenkin, jokaisen ison riidan aikana mielessäni liikkuu ero ja huomaan miettiväni, olisiko parempi olla seurustelematta. Vaikka suhteessa täytyy olla niitä alamäkiäkin ja huonoja päiviä, tuntuu siltä että en osaa ottaa niitä "normaalisti". Ehkä tällaisesta aloittelijasta kaikki (suuret) riidat tuntuu ylitsepääsemättömiltä. Mutta aina on kuitenkin ylitse niistä päästy, ollaan me seurusteltu jo 2½ vuotta.
Kysymys kuuluukin, "saanko" tuntea näin ja millaisia kokemuksia teillä on?
Hyviä neuvoja otetaan vastaan ja kokemuksia ylipäätään.
Kuitenkin, jokaisen ison riidan aikana mielessäni liikkuu ero ja huomaan miettiväni, olisiko parempi olla seurustelematta. Vaikka suhteessa täytyy olla niitä alamäkiäkin ja huonoja päiviä, tuntuu siltä että en osaa ottaa niitä "normaalisti". Ehkä tällaisesta aloittelijasta kaikki (suuret) riidat tuntuu ylitsepääsemättömiltä. Mutta aina on kuitenkin ylitse niistä päästy, ollaan me seurusteltu jo 2½ vuotta.
Kysymys kuuluukin, "saanko" tuntea näin ja millaisia kokemuksia teillä on?
Hyviä neuvoja otetaan vastaan ja kokemuksia ylipäätään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja kysymys vielä, että mistä tiedätte rakastavanne toista? Mitä mun tarttis tuntea tai olla tuntematta että tietäisin varmaksi? Kuulostaa tosi tyhmältä, mut mä oon niiiiin aloittelija... :/
Tässä taitaa olla kaksi vaihtoehtoista tulkintaa, minusta:
1. Rakkaus on sitä, joka tuntuu pakahtumisen tunteena, haluna lähelle, ruumiin kaipuuna toisen luo. Tunteena että tekisit mitä vaan. Vaikka on myrskyjä ja oikeastaan tiedätte, että elämiänne on vaikea sovittaa yhteen, tunnet valtavaa kipua, kiimaa ja kaipuuta.
2. Edellä kuvatun kaltaista ei tarvita hyvään ihmissuhteeseen. Riittää kumppanuus, toveruus, luottamus, toimiva arki, yhteiset arvot ja tavoitteet ( mielellään toimiva seksi).
Loppujen lopuksi on kai kyse siitä, mitä tavoittelee ja mitä pitää tärkeimpänä.
ymmärtää vasta kun on menettänyt. Kyllä minäkin pohdin joskus ensimmäisessä suhteessani noita samoja juttuja. Mut ymmärrä rakastumisen ja rakastamisen ero. Sen tiedostin, etten ollut rakastunut. Silloin olin vielä liian nuori tajuamaan, ettei rakastumista välttämättä edes tarvita...valtaosa ihmisistä ei rakastu, ainakaan ensisilmäyksellä. Rakkaus syntyy ajan kanssa. Monet hullaantumisfiilikset lopahtavat aika nopeasti, eikä tunne syvenny rakastamiseksi.
Mä olen kerran ollut rakastunut, eikä siitä tullut koskaan mitään vaikka vuosia oli vaikka mitä yrityksiä. En ole vieläkään täysin unohtanut tätä ihmistä, niin vahva tunne se oli. Osaan kuitenkin erottaa, mikä on jotain käsittämätöntä kemiaa, ja mistä tunteesta on taas oikeasti hyvä aloittaa. Olisihan se kivaa jos sekä tunne että asiat käytännön tasolla natsaisivat...ja että kaikki syvenisi aikanaan rakkaudeksi. Parisuhde on kuitenkin niin monen osan summa...
Mut eipä jatketa sivuteillä. Nyt jälkikäteen tiedän, että rakastin tätä miestä kenen kanssa silloin seurustelin (ei siis sama johon rakastuin). Aika varmasti kultaa muistoja, mutta kyllä minä sen tiesin silloinkin että rakastan. En vain ajatellut sen olevan riittävää, koska en ollut huumalla rakastunut.
Älä pilaa hyvää suhdetta turhalla haihattelulla. Voi tietysti olla, että sinun täytyy kantapään kautta kokea asioita, ennen kuin ymmärrät. Rakkaus syntyy pienistä asioista, arkipäiväisistä. Siitä että toisen vieressä on hyvä olla, voi luottaa ja tuntea olosi turvalliseksi. Unelmoit yhteisestä tulevaisuudestanne, ja haluat olla toisen kanssa. Sitä rakkaus on. Ihminen on taipuvainen aina tavoittelemaan sellaisia asioita, mitä hänellä ei ole. Muista tämä elämän käänteissä.
Mitä väliä on jollakin tyhmällä terminologialla?
Eikös tärkeintä ole se, mitä sä tunnet?
Jos susta kerran tuntuu hyvältä, niin anna palaa.
Mites ne "isot riidat", mieti onko ne nyt kuitenkaan niin isoja.
Meillä ihmisillä on taipumus tehdä monista asioista elämää suurempia. Olettehan niistä riidoista kuitenkin yli päässeet?
Miten muuten on, kun se suuri riita on ohi, sovitteko te ne erimielisyytenne, vai vaikenetteko ne aiheet kuoliaaksi?