On putken viikonloppu, päivistä seitsemäs. Jumala ei lepää tänään, eikä yhtä luoduistaankaan juuri nukuta. Mutta häntä väsyttää valtavasti.
--
Siniharmaiden silmien takana asuu surumielinen pikkupoika. Hän kirjoittaa osin narsistisen liikuttuneena omasta herkistymisestään, luulemansa aidon rakkauden tai välittämisen tunteesta ja osin vain tekemisen vuoksi torjuakseen tunnekuohun, jonka turha kaipaus saavuttamatonta kohtaan tulisi aiheuttamaan. Juuri nyt pojan sydän on pakahtua taakoista, joita hän on itse sen päälle oman järkähtämättömän typeryytensä vuoksi vuosien varrella tullut kasanneeksi. Myös pojan kurkussa on kuristuksen alku ja hänen päänsä sisään itse tyhjyys on tullut rakentamaan ääretöntä, loppumatonta sijaansa.
--
Päästäkseen ymmärrykseen tilanteesta, on pojan ulkokuoresta lausuttava seuraavaa.
Se on mitä on, suurimmaksi osaksi epävarmuuden sannalle rakennettua synteettistä välinpitämättömyyttä, sideaineenaan tekohengitettyä osin itselle ja osin ulkomaailmalle uskottavana selityksenä toimivaa rakenteellista nihilististä kyynisyyttä. Ilmeisesti palontorjunta-aineena on pyritty käyttämään ripauksen verran luontaista aitoutta, joskin ainesosalla tuntuu olevan joskus myös muita tarkoituksia.
Rakennustapaus "Pojan ulkokuori" suhteen, halutakseen nähdä sen siis hyvänä ja onnistuneena, on sitä ehdottoman varauksettomasti erilaisten marginaalisten taiteellisten ajattelutavoista mukaisesti haluttava. Ja niinpä, kuten esimerkiksi monissa abstraktin taiteen tapauksissa, sitä usein pidetäänkin väärän alavalinnan tehneen suunnittelijan melko surkeasti epäonnistuneena tekeleenä. Syvempää merkitystä pojan tarkoituksesta yksikään rakennustaiteen ystävä ei ole myöntänyt löytäneensä, joskin veden kantajana toimivaan pilveen verrattavia elämäntarkoituksen selittäjiä on pojan ympärillä ollut riittävästi.
Itseään edustavana rakennuksena poika on hyvin tietoinen ja kovin harmissaan rakenteellisista ongelmistaan, joskaan suoranaista pelkoa esimerkiksi katon romahtamisesta ei hän näillä näkymin koe olevan olemassa. Silti mm. viime talvi oli, kuten yleisesti tiedetään, monille rakenteille ylivoimainen kestettävä, mutta ehkä poikkeuksellisen vahva kurkihirsi sai tämän katon kestämään myös edellisen jäätyneen veden ajan painon.
Itseään auttaakseen, poika uskoo uskovansa kliseeseen, jonka mukaan palatsi ei koskaan ole hengeltään kesämökin tai mummolan veroinen. Silti maalaisromanttiset unelmat särkyvät aina peilin edessä sieltä näkyvän kuvajaisen tuikatessa kalpansa vasenkätisen suojauksen ohitse päin pojan rintamusta. Touche, -mökit ja mummolathan ovat vain juhannusta ja joulua varten olemassa. Muun vuoden ne ovat IHMISISTÄ tyhjillään.
Sirpaleiden edessä poika kysyy itseltään: miksi sain rakennusluvan, miksi en jäänyt rakentamatta?
Miksi en syntynyt postimerkiksi, poikkeustapaukset ovat sentään arvokkaita?
Jos siis poika olisi tosiaan rakennus, voisi sanoa hänen muutaman kerran onnistuneen hankkimaan asukkaakseen aidon ihmisen. Sellaisen ihmisen, joka peruslämpöjen noston jälkeen on luullut tulleensa oikeaan kotiin. Kaikessa järjettömässä epätäydellisyydessään poika on kuitenkin ollut ahneudessaan suunnaton ja pelottanut tietoisilla tempuillaan jopa muissakin kauppatilanteissa erinomaiseksi kuvailtavan asukkaan kauaksi oman tonttinsa tanhuvilta. Sittemmin pojan ahneus on johtanut raskaaseen viikonloppu- ja lomaaikojen huvittelukierteeseen, jossa asukkaat eivät ole vaatineet luksusta, vaan kustannustehokasta vaihtoehtoa perinteiselle urbaanille vapaa-ajan elämälle. Vaihdannaistalouteen perustuvan liikkeen tavoin toimiessaan poika on tuli varsin pian oppineeksi, etteivät tulot riitä kattamaan intensiivisten vapaa-aika harrastajien aiheuttamaa voimakasta sisäistä ja ulkoista kulumista.
Erään kerran poika tajusi asian ja päätti ryhtyä korjaamaan tilannetta, joskin jo hyvin tutuksi tulleilla kauppamenetelmillä. Se tarina päättyi kuitenkin nopeasti ja onnettomasti, yksiin itkemättömiin kyyneliin ja niihin toisiin, joita ei koskaan ole tarkoitettu ainakaan julkisesti itkettäviksi. Se päättyi surkeaan väärinkäsitykseen, -aikaan -paikkaan ja -tilanteeseen, sekä sanoihin jotka sekä tytön että pojan, molempien, olisi pitänyt ymmärtää olla sanomatta.
--
Nyt poika on onneton, vailla tietoa siitä mitä tekisi. Tytön ajatuksista pojalla ei ole tietoa, joskin poika salaisesti toivoo niiden olevan jossain eteerisen kauniin kaipauksen ja ihastumisen - ystävyyden kaukaisilla rajamailla.
Nyt poika jatkaa haaveilua, tyttö elämäänsä ja maailma ihmisen kuljettamista liian lähelle - kauaksi toisesta ihmisestä.
Rakkaus ei ole reilua.
....
--
Siniharmaiden silmien takana asuu surumielinen pikkupoika. Hän kirjoittaa osin narsistisen liikuttuneena omasta herkistymisestään, luulemansa aidon rakkauden tai välittämisen tunteesta ja osin vain tekemisen vuoksi torjuakseen tunnekuohun, jonka turha kaipaus saavuttamatonta kohtaan tulisi aiheuttamaan. Juuri nyt pojan sydän on pakahtua taakoista, joita hän on itse sen päälle oman järkähtämättömän typeryytensä vuoksi vuosien varrella tullut kasanneeksi. Myös pojan kurkussa on kuristuksen alku ja hänen päänsä sisään itse tyhjyys on tullut rakentamaan ääretöntä, loppumatonta sijaansa.
--
Päästäkseen ymmärrykseen tilanteesta, on pojan ulkokuoresta lausuttava seuraavaa.
Se on mitä on, suurimmaksi osaksi epävarmuuden sannalle rakennettua synteettistä välinpitämättömyyttä, sideaineenaan tekohengitettyä osin itselle ja osin ulkomaailmalle uskottavana selityksenä toimivaa rakenteellista nihilististä kyynisyyttä. Ilmeisesti palontorjunta-aineena on pyritty käyttämään ripauksen verran luontaista aitoutta, joskin ainesosalla tuntuu olevan joskus myös muita tarkoituksia.
Rakennustapaus "Pojan ulkokuori" suhteen, halutakseen nähdä sen siis hyvänä ja onnistuneena, on sitä ehdottoman varauksettomasti erilaisten marginaalisten taiteellisten ajattelutavoista mukaisesti haluttava. Ja niinpä, kuten esimerkiksi monissa abstraktin taiteen tapauksissa, sitä usein pidetäänkin väärän alavalinnan tehneen suunnittelijan melko surkeasti epäonnistuneena tekeleenä. Syvempää merkitystä pojan tarkoituksesta yksikään rakennustaiteen ystävä ei ole myöntänyt löytäneensä, joskin veden kantajana toimivaan pilveen verrattavia elämäntarkoituksen selittäjiä on pojan ympärillä ollut riittävästi.
Itseään edustavana rakennuksena poika on hyvin tietoinen ja kovin harmissaan rakenteellisista ongelmistaan, joskaan suoranaista pelkoa esimerkiksi katon romahtamisesta ei hän näillä näkymin koe olevan olemassa. Silti mm. viime talvi oli, kuten yleisesti tiedetään, monille rakenteille ylivoimainen kestettävä, mutta ehkä poikkeuksellisen vahva kurkihirsi sai tämän katon kestämään myös edellisen jäätyneen veden ajan painon.
Itseään auttaakseen, poika uskoo uskovansa kliseeseen, jonka mukaan palatsi ei koskaan ole hengeltään kesämökin tai mummolan veroinen. Silti maalaisromanttiset unelmat särkyvät aina peilin edessä sieltä näkyvän kuvajaisen tuikatessa kalpansa vasenkätisen suojauksen ohitse päin pojan rintamusta. Touche, -mökit ja mummolathan ovat vain juhannusta ja joulua varten olemassa. Muun vuoden ne ovat IHMISISTÄ tyhjillään.
Sirpaleiden edessä poika kysyy itseltään: miksi sain rakennusluvan, miksi en jäänyt rakentamatta?
Miksi en syntynyt postimerkiksi, poikkeustapaukset ovat sentään arvokkaita?
Jos siis poika olisi tosiaan rakennus, voisi sanoa hänen muutaman kerran onnistuneen hankkimaan asukkaakseen aidon ihmisen. Sellaisen ihmisen, joka peruslämpöjen noston jälkeen on luullut tulleensa oikeaan kotiin. Kaikessa järjettömässä epätäydellisyydessään poika on kuitenkin ollut ahneudessaan suunnaton ja pelottanut tietoisilla tempuillaan jopa muissakin kauppatilanteissa erinomaiseksi kuvailtavan asukkaan kauaksi oman tonttinsa tanhuvilta. Sittemmin pojan ahneus on johtanut raskaaseen viikonloppu- ja lomaaikojen huvittelukierteeseen, jossa asukkaat eivät ole vaatineet luksusta, vaan kustannustehokasta vaihtoehtoa perinteiselle urbaanille vapaa-ajan elämälle. Vaihdannaistalouteen perustuvan liikkeen tavoin toimiessaan poika on tuli varsin pian oppineeksi, etteivät tulot riitä kattamaan intensiivisten vapaa-aika harrastajien aiheuttamaa voimakasta sisäistä ja ulkoista kulumista.
Erään kerran poika tajusi asian ja päätti ryhtyä korjaamaan tilannetta, joskin jo hyvin tutuksi tulleilla kauppamenetelmillä. Se tarina päättyi kuitenkin nopeasti ja onnettomasti, yksiin itkemättömiin kyyneliin ja niihin toisiin, joita ei koskaan ole tarkoitettu ainakaan julkisesti itkettäviksi. Se päättyi surkeaan väärinkäsitykseen, -aikaan -paikkaan ja -tilanteeseen, sekä sanoihin jotka sekä tytön että pojan, molempien, olisi pitänyt ymmärtää olla sanomatta.
--
Nyt poika on onneton, vailla tietoa siitä mitä tekisi. Tytön ajatuksista pojalla ei ole tietoa, joskin poika salaisesti toivoo niiden olevan jossain eteerisen kauniin kaipauksen ja ihastumisen - ystävyyden kaukaisilla rajamailla.
Nyt poika jatkaa haaveilua, tyttö elämäänsä ja maailma ihmisen kuljettamista liian lähelle - kauaksi toisesta ihmisestä.
Rakkaus ei ole reilua.
....
Vastaukset 10
Vanhimmat
... kirjoitettu ja tekstistä kuvastui alakulo. Mikset ota yhteyttä tyttöön, eihän se ota jos ei anakkaan. Jos hän oli arvoisesi, hän kyllä ymmärtää...
Tyttö kenties epäilee ja toivoo päättymisen olleen väärinkäsitystä ja saattaa sen tähden pitää kaipauksesta tiukasti kiinni.
Mikset ota yhteyttä tyttöön ja ota selvää tytön ajatuksista.
on joo, jätä vaan narsismi sikseen...
tulee aina kuuluisia.
Ihan kiva kirjoitus. Primäärejä narsismin
alalajeja on kuitenkin yhtä monta kuin on
ihmisiäkin, mikä ei oikein välittynyt viestistäsi.
Yksikään ihminen ei elä täysin irrallaan keinoja
kaihtamattomasta mielihyvähakuisuudesta.
Näin on näppylät! Eri asia on se, ketä ihmistä
pidetään narsistisena.
Leimaamalla jonkun ihmisen tarpeet saastaisiksi
ja henkilö kyyniseksi nihilistinarsistiksi, vai
miten se nyt menikään, on helppo nähdä hänen
kaikki tekonsa alhaisina. Ja tämä palvelee
tarkoitustaan etenkin silloin, jos tahtoo
henkisen niskalenkin leimaamastaan tyypistä:
Eihän omissa jätöksissään rypevästä
"paskiaisesta" tarvitse välittää. Potkua vaan
perseelle ja soromnoo.
Suuria aste-eroja ihmisten välillä on siinä,
miten pitkälle on valmis menemään
esineellistäessään muita omien päämääriensä
tavoittamiseksi. Silti kaipaus ja hölmö
takertuminen toivottomaan suhteeseen ovat ehkä
sieltä lievimmästä päästä, mitä tulee narsistiseen
käytökseen.
Jos joku on saanut sinut tuntemaan syyllisyyttä
kaipuusi tähden ja kyseenalaistamaan oikeutesi
tuntea etäistä kiintymystä, niin suotta
syyllistät itseäsi. Screw him or her!:)
Ja jos itse olet viestissäsi se syyllistäjä,
niin screw you!
Sitä en sano, että kannattaisi pitemmän päälle
jäädä surkuttelemaan pieleen mennyttä
pariutumisyritystä. Suruaikaa en silti lähtisi
lyhentämään pelkästään sen takia, että joku
paha setä tai täti puhuu rumia. Oli kyseessä
sitten exäsi tai paras ystäväsi, kuka tahansa.
Suru surraan silloin, kun on sen aika. Ja sen
jälkeen jatketaan vauhdilla matkaa kohti uusia
seikkailuita!
Väärinkäsitykset on tehty korjattaviksi. Se sun pitää tehdä, yrittää korjata väärinkäsitys.
Sitten tietäisit tehneesi jotakin, eikä olisi niin avuton ja epäreilu olo.
Jotenkin olen tuntevina, että tuo "poika" suorastaan nautiskelee oman epäreiluutensa ja avuttomaksi heittäytymisensä hedelmistä... Ei mene kauaakaa, kun hän jo varmistaa, että puutarha tuottaa lisää samaa satoa. Lajiketta hän vaihtaa, ymppää entiseen jonkin uuden oksan ihastelakseen sitä taas hetken.
Kirjailijamme epäilemättä pärjää elämässä taidoillaan. Kiinnostaisi hirveästi tietää, mitä se toinen osapuoli koki, ajatteli ja mitä hänelle tapahtui. Toivottavasi "poika" ottaa opikseen ja tulevissa ihmissuhteissaan kiinnostuu myös sen toisen tunnoista.
Voin sammaistua jossaki mielessä kirjottajan tunnelmiin. Varmaan kirjottajan teksti kumpuaa omasta elämästä, mutta kirjailijan vikkaa näyttää myös olevan. Kaunosielu, joka elää ei uskala heittäytyä itse "elämälle" vaan toteuttaa unelmiaan kirjallisissa tuotoksissa :-).
Suuret kiitokset kaikille vastanneille. Poika teki kuin tekikin mitä monessa viestissä ehdotettiin ja sai tilanteeseen valaistusta. Elämä jatkuu ei niin onnellisena, mutta tieto siitä että noinkin loppujen lopuksi pienestä hetkestä, tapahtumasta ja kaikesta siihen liittyvästä voi oppia hyvinkin paljon, vie virran lailla eteenpäin.
Ps.
Poika tarkoitti narsistisella olotilalla sitä hetkeä, jolloin viestin kirjoitti, eikä siis kuvannut henkilöä, joka kärsii tästä nykyistä trendiä edustavasta "persoonallisuushäiriöstä". Nykyään kun on niin kovin helppo leimata ihmisiä milloin milläkin "lääketieteellisellä diagnoosilla" ilman todellista asiantuntijuutta ja tarkempaa tietoa tilanteesta ylipäänsä. Näin siis kun lukee mm. näitä Suomi24:n palstoja.
--
Jotenkin tuntuu siltä, että myös tyttö taisi kirjoittaa asiasta tänne, joskin toiselle palstalle. Toisaalta ehkä sekin on toiveajattelua, sillä kyseinen tekstistä käy ilmi hyvinkin voimakkaita tunnetiloja. Oli miten oli, teksti sopisi muuten tähän tilanteeseen lähes täydellisesti.
Jos ketä vielä kiinnostaa, tilanteen valotttamiseksi voisi ehkä lukea myös "tytön" version. Olipa se sitten hänen kirjoittamansa tai ei.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=2000000000000010&posting=22000000017473669