Nyt kun omaisen kuolemasta on mennyt 3 viikkoa, niin tunteet alkaa toipua, mutta kun on järki tullut tilalle, niin tuntuu, että menee vaan pahemmaksi. Itse olen paininut kohta 3 vuotta fyysisen sairauden kanssa ja noin puolet siitä psyykkisen. Nyt alkaa tuntua, että haluaisin mennä perässä, mutta arveluttaa, kun jää oma perhe taakse ja lapset ilman isää. Kaapissa olisi aineet millä pääsisi kivuttomasti pois, mutta kun ajattelenkin sitä tuskaa ja ikävää, mitä lapseni joutuvat kokemaan, jos poistun, tulee taas vaan pahempi olla ja vaivun koko ajan vaan syvemmälle. Ammatti-ihmiselle olen ajan tilannut, mutta sinne pääsee vasta 2kk päästä ja pelkään, että en yksinkertaisesti jaksa enää venyttää. Hitto kun on kova ikävä, mutta jos päätän lähteä, lapsillani on sama tilanne. Tällä hetkellä olen jo niin syvällä masennuksessa, että pelkään jo itsekin valtavasti. Koko ajan lisään omaa lääkitystäni lääkärin ohjeiden vastaisesti. Miksi elämän pitää olla näin vaikeeta. Nyt on kylä sellanen umppari päällä että ei ole avaamisesta takeita. APUA!
Kuolema lisää masennusta!
Ydinperhe haudattu, menenkö...
7892
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
jonnekin missä saat puhua:
Kirkolla on diakonit ja papit.
Lääkärit, kunnalliset ja ostosellaiset; Mehiläinen, Medivire jne.
Usein asioihin auttaa vaan aika, mutta aika vaatii aikaa.
Taaksepäin myöhemmin ajatelessa on vaikea itsekään muistaa miten syvällä oli.
Nukkuminen on tärkeää, muuten hajoaa.
Joskus auttaa työ, joskus sairasloma, joskus vaan loma. Riippuu tilanteesta, kannattaa kokeilla.
Aurinko auttaa aina sen jälkeen kun on nukkunut.
Kun aurinko paistaa ja tuuli puhaltaa tuntuu kun olisi huolet vähentyneet paljon enemmän.
Asioihin on hyvä ottaa etäisyyttä, pyytää tai maksaa joku hoitamaan niitä ainakin hetkeksi.
Usein ei näe metsää puilta.
Aika auttaa tässäkin, mutta se vaatii aikaa.
Huomenna on aina uusi päivä.
Aurinko paistaa taas.
Huomenna on aina uusi päivä.
Aurinko paistaa taas.
Jos ei ulkona niin sydämessä.
Taistele vastaan,vaikka sinulla on tuskallista,
mutta sinulla on lapsesi,jotka tarvitsevat sinua.Lapsesi hakevat tukea sinusta.Niinkuin minultakin toiset hakivat tukea,vaikka olin menettänyt oman lapseni.Olen itse miettinyt,kuinka paljon ihmisen täytyy kärsiä
ja olen huomannut,että kärsimyksien jälkeen
ihmisestä tulee kestävämpi,enään ei ole kuoleman
pelkoa.Ole lapsiesi kanssa,juttele,menkää ulos
aurinkoon,lue,kirjoita surusta,juttele sukulaisten tai ystävien kanssa,pura itseäsi.Voimia teille!
Aikaa se vie,että edes hiukan helpottaa,kolme vkoa on kuin äsken.Ammattiauttajalle joudut odottomaan kohtuuttoman kauan.On oltava joku kelle puhua lähipiirissäsi!?ÄLÄ ikinä jätä lapsiasi omasta tahdostasi,pyydän ja vaadin!Elämä on joskus vaikeeta ja kohtuutonta.Itse menetin ainokaiseni neljävuotta takaperin ja olo on yhä surullinen,yksinäinen.Ajattelen usein poislähtöä,jos läheiseni minulle luvan antaisivat.
Haluan lohduttaa vaikkakin oma kirjoitukseni onkin vähemmän lohduttava.Kuitenkin sinulla on lapset,minulla voisi olla helpompaa jos olisi perhettä,jonka vuoksi mennä eteenpäin,näin olen joskus ajatellut.Voimia ja pidä huolta itsestäsi ja rakkaista lapsistasi.
sitä toivoo että olisi viisaita sanoja ja hyviä neuvoja joita sitten antaa niitä tarvitsevalle. Arvaa vaan ottaako kupoliin kun ei ole.
Sanonpahan nyt kuitenkin sen mikä ensimmäisenä tuli mieleen: ota yhteyttä kirkon diakoniin, sinne saat ajan paljon nopeammin kuin kunnalliselle auttajalle. Eikä ole väliä sillä kuulutko kirkkoon vai etkö. Piirrä tuskasi paperille, huuda se metsälle tai veistä vaikka puupalikkaan, mutta älä haudo niitä ajatuksia sisälläsi.
Kirjoitit lapsista - tiedä siis että sinua tarvitaan ja sinä olet tärkeä!
Lähetän lämpimiä ajatuksia - tsemppiä sinulle!
Kuules nyt,sun on jaksettava lastes takia...jos sä saat apua itelles itsemurhasta,siirtyy tuska lapsilles ja vaimolles!
Tiedän mistä puhun,lapseni isä eli minun entinen mieheni tappoi itsensä...nyt me tänne jääneet kannamme kauheaa taakkaa,surua ja ikävää...
Muista,sullon vaan yks elämä ja sun on jaksettava lastes takia! Kyllä muakin on ahdistanut mieheni itsemurhan takia muuten kuunapäivänä tekisi lapselleni samaa minkä sen isä sille teki!!! Mun mielestä itsemurha on liian itsekäs teko!!!
Kriisikeskuksia usealla paikkakunnalla ja aina saa yhteyden.
Mene vaikka papin tai diakonin/diakonissan puheille. Voit kertoa, että saat kunnallisen ajan vasta parin kuukauden päästä.
Tai otapa yhteyttä esimerkiksi siihen lääkäriin (tai jos et saa häntä kiinni, niin toiseen lääkäriin), jolta sait lääkkeet ja kerro suoraan, että mielessäsi on ollut itsemurha. Äläkä lainkaan yritä kierrellä ja kaunistella vaan kerro raaka totuus. Jospa pääsisit jonnekin akuuttipuolelle nopeammin.