jos mies eron jälkeen (ajattelmaton teko toiselta osapuolelta) hylkää täysin naisensa? Minulle kävi niin. JÄtin hänen mesoomisella reilu kuukausi sitten, yhteydenpito on todella vähäistä, ei hän vastaa enää puheluihin eikä viesteihin (joita olen laittanut harvoin, ehkä1-2 krt vko) Koko yhdessäolomme aikana hän on NÄYTTÄNYT todellakin että rakastaa minua ja OLEN hänen ELÄMÄNSÄ nainen, se ei todellakaan ole jäänyt epäselväksi. Ja minä olen näyttänyt hänelle etät hän on elämäni mies ja rakastan, mutta en niin selvästi kuin hän!
Hän on nyt viimeksi puhelimessa sanonut että hän ei ole minulle se oikea (ei niin että minä en ole hänelle se oikea) ja puhunut vain että löydän jotain parempaa, hän on epäonnistuja. Potee huonoa itsetuntoa jota on potenut aina.
Viime sunnuntaina laitoin hänelle viestiä että tuon kirjeen hänelle hän soitti ja sanoi että milloin, sanoin että nyt, koska ajan ohi siitä. HÄn sanoi älä tule, se tuntuu ahdistavalta ja painostavalta, sanoin että jätän se siihen laatikkkoon. No, auto hajos just hänen pihaansa ja menin paniikkiin ja en tienny mitä tehdä ja oli pakko laittaa viestiä ja yrittää soittaa hänelle että voiko hän tulla katsomaan. Asunto oli pimeenä (hän oli siellä, tiesin sen, koska oli juuri tullut kotiin) ja ovet hän oli kaikki laittanut lukkoon, myös sen mikä on aina auki. Ei laittanut viestiä ei mitään ja soitin muuta apua paikalle ja kun olin pihasta päässyt apukeinoilla pois hän soitti 10 min päästä ja kysyi mikä juttu se oli, sanoi että oli muka nukkumassa eikä lukenut viestejä tms. (ihan höpölöpöä) Hän uhkasi minua lähestymiskiellolla!!??
Onko tämä normaalia käytöstä mieheltä joka vielä kuukausi sitten sanoi vankastt että hän ei halua mitään omaa polkua vaan odottaa että herään , koksa olen hänen elämänsä, PISTE! Ja tätä hän on hokenut minulle koko ajan kun olemme yhdessä olleet. Onko mahdollista että hän on nyt henkisesti sekaisin ajatustensa kanssa? Tiedän että hän tarvii apua, mutta minulta hän ei suostu sitä ottamaan. Haluaa aikaa ja rauhaa ja silti kirjeet joita hänelle kirjoitan lähes päivittäin ovat hyviä eivätkä ahdista vaikka niissä kirjoitan juuri niin miten ajattelen ja tunnen häntä kohtaan. Puhelimessa hän kiihtyy heti jos alamme puhumaan suhteestamme.
Miten saisin hänet puhumaan jollekkin? Miten minun pitäisi toimia, koska olen huolissani hänestä, rakastan häntä enemmän kun mitään muuta ja välitän hänestä enemmän kun mistään muusta
Hän on nyt viimeksi puhelimessa sanonut että hän ei ole minulle se oikea (ei niin että minä en ole hänelle se oikea) ja puhunut vain että löydän jotain parempaa, hän on epäonnistuja. Potee huonoa itsetuntoa jota on potenut aina.
Viime sunnuntaina laitoin hänelle viestiä että tuon kirjeen hänelle hän soitti ja sanoi että milloin, sanoin että nyt, koska ajan ohi siitä. HÄn sanoi älä tule, se tuntuu ahdistavalta ja painostavalta, sanoin että jätän se siihen laatikkkoon. No, auto hajos just hänen pihaansa ja menin paniikkiin ja en tienny mitä tehdä ja oli pakko laittaa viestiä ja yrittää soittaa hänelle että voiko hän tulla katsomaan. Asunto oli pimeenä (hän oli siellä, tiesin sen, koska oli juuri tullut kotiin) ja ovet hän oli kaikki laittanut lukkoon, myös sen mikä on aina auki. Ei laittanut viestiä ei mitään ja soitin muuta apua paikalle ja kun olin pihasta päässyt apukeinoilla pois hän soitti 10 min päästä ja kysyi mikä juttu se oli, sanoi että oli muka nukkumassa eikä lukenut viestejä tms. (ihan höpölöpöä) Hän uhkasi minua lähestymiskiellolla!!??
Onko tämä normaalia käytöstä mieheltä joka vielä kuukausi sitten sanoi vankastt että hän ei halua mitään omaa polkua vaan odottaa että herään , koksa olen hänen elämänsä, PISTE! Ja tätä hän on hokenut minulle koko ajan kun olemme yhdessä olleet. Onko mahdollista että hän on nyt henkisesti sekaisin ajatustensa kanssa? Tiedän että hän tarvii apua, mutta minulta hän ei suostu sitä ottamaan. Haluaa aikaa ja rauhaa ja silti kirjeet joita hänelle kirjoitan lähes päivittäin ovat hyviä eivätkä ahdista vaikka niissä kirjoitan juuri niin miten ajattelen ja tunnen häntä kohtaan. Puhelimessa hän kiihtyy heti jos alamme puhumaan suhteestamme.
Miten saisin hänet puhumaan jollekkin? Miten minun pitäisi toimia, koska olen huolissani hänestä, rakastan häntä enemmän kun mitään muuta ja välitän hänestä enemmän kun mistään muusta
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minkä ihmeen takia miehesi pitäisi olla sinuun yhteydessä eron jälkeen. Ymmärsin, että sinä oli jopa jättänyt hänet? Onko teillä yhteisiä lapsia tai jakamatonta omaisuutta, miksi teidän siis pitäisi vielä pitää yhteyttä ? Jos ei ole , niin jätä se mies jo rauhaan.
Siis ymmärsinkö oikein: SINÄ jätit miehen ja nyt vielä imettelet, miksi hän ei halua pitää sinuun enää mitään yhteyttä? Väität, että mies on hylännyt sinut, vaikka sinä olit tosiasiassa se joka ensin hylkäsi hänet. Nyt sitten olet tullut ilmeisesti katumapäälle ja oletat, että mies nielee tekemäsi loukkauksen tosta noin vaan, antaa anteeksi ja juoksee syliisi jälleennäkemisen onnenkyyneleitä vuodattaen?
Kyllä te jotkut naiset voittekin olla itsekeskeisiä ja empatiakyvyttömiä! Jos osaisit asettua miehen asemaan, sinun ei tarvitsisi kirjoitella tänne ja ihmetellä täysin itsestäänselviä asioita. Mies on loukkaantunut, syystäkin. Hän rakasti sinua syvästi, ehkä jopa niin paljon että eli elämäänsä sinun kauttasi ja sitten sinä hylkäsit hänet. Se tuntuu ihan vastaavalta kuin pettäminen. Onko siis mikään ihme, että mies ei halua olla enää kanssasi tekemisissä?
Mahdatko edes ymmärtää mitä ero tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, ettei enää pidetä yhteyttä. Ei varsinkaan kirjoiteta kirjeitä eikä soitella päivittäin. Ero on irtautumisen ja surutyön aikaa ja silloin exän yhteydenotot vain hämmentävät ja ärsyttävät. Vähän kuin yrittäisi vieroittaa itsensä tupakasta ja joku olisi koko ajan tarjoamassa savukkeita. Jos todella välität miehestä, jätä hänet heti rauhaan. Ei hän mitään ulkopuolista apua tarvitse, vaan lähinnä omaa aikaa tehdä surutyötä kaikessa rauhassa.
täysin kantasi...osaan todellakin asettua mieheni asemaan ja tiedän että hän tietää että en tarkoittanut sitä mitä sanoin ajattelematta ja äkkipikaisesti. Meillä meni hyvin.Vain yksi riita ja siitä tuli kamalat seuraukset.
Miksi hän sitten sanoo että kirjoita vain, kirjeesi ovat hyviä ja luen ne kaikki. Kun kysyin ahdistaako ne jos kerta hän haluaa olla rauhassa?
Ja ristiriitaista on myös se että kun sanoin viimeksi hänelle kun puhuimme että soittelee elokuussa jos haluaa nähdä, jos siltä tuntuu, hän sanoi että silloin vasta?
Sen takia kirjoitan tänne koska tilanne on oikeasti epäselvä ja sekava, minä en ole HARKITUSTI jättänyt häntä, ei ollut mitään syytä, riita sai suutuspäissä sanottua sellasta mitä ei halunnut. Hän otti sen raskaasti.
Suutuspäissään tulee ehkä sanottua ajattelemattomasti, mutta se ei silti tarkoita, etteivätkö suutuspäissä sanotut sanat loukkaa. Jos minun mieheni jättäisi minut suutuspäissään, niin kyllä koko suhteelta menisi ainakin pitkäksi aikaa pohja. Kyllähän tuollaiset jättämiset tuovat suhteeseen hirvittävän määrän epävarmuutta olkoonkin, että sanoja myöhemmin kuinka vakuuttelisi , ettei tarkoittanut mitään.
Itse tekisin tilanteessasi niin, että kirjoittelisin niitä kirjeita, mutta pitäisin matalaa profiilia ja sanoisin miehelle, että ottaa sinuun yhteyttä sitten kun jaksaa ja haluaa. Jos miehestä ei moneen kuukauteen mitään kuuluisi ja asia edelleen vaivaisi minua, saattaisin ehkä kysyä voisimmeko jutella.
siltä miehestäni nyt tuntuukin ja kyllä jos hän olisi samoin minulle tehnyt niin tuntisin samalla lailla, tuntuisi että suhteelta on mennyt pohja.
On vain annettava aikaa ja hänelle sitä rauhaa miettiä asioita vaikka se on niin vaikeaa niin vaikeaa. Laitoin hänelle tänään taas kirjeen postiin jossa kysyin suoraan että jos hänestä tuntuu siltä että kirjeet ovat alkaneet ahdistaa joita hänelle kirjoitan (tähän asti ne eivät ole ahdistaneet, vaan päinvastoin) niin ilmoittaa minulle, niin lopetan, koska en halua ahdistaa häntä koska välitän hänestä ja rakastan häntä niin paljon.
Malttia vaan ja kärsivällisyyttä ja jotenkii uskon että pilvet väistyvät vielä auringon edestä joka meille vielä paistaa paistamistaan pilvistä huolimatta. Tämä on suhteemme ensimmäinen kriisi ja se on hyvä että se tulee nyt eikä kymmenen vuoden päästä. Ja jaksan vaan uskoa meihin ja tulevaisuuteen, rankkaa on,joka toinen päivä toivon kuolevani ja joka toinen päivä vihaan itseäni ja omaa ajattelmattomuuttani ja äkkipikaisuuttani ja jaksan vaan rakastaa miestäni enemmän kun mitään muuta.
Ei mikään ihmissuhde pidä kaatua ensimmäiseen kriisiin, ensimmäinen kriisi vahvistaa ja kun olemme jonkin aikaa erillään niin huomaamme miten paljon tämä koettelus on meitä kasvattanut ja miten paljon enemmän vaan rakastamme toisiamme ja miten paljon enemmän arvostus on nousstu toisiamme kohtaa,!
Pakko ajatella positiivisesti!! Sitä en tiedä mitä tapahtuu jos mieheni ilmoittaa lopullisesti että ei halua jatkaa ei yrittää...ehkä olen siihen mennessä saanut itseni jaloilleni jotenkii eikä satu enää niin lujaa kuin nyt ja osaan ottaa tämän oppina. Kenenekään kanssa en vaan tämän jälkeen pysty mitään toimivaa suhdetta rakentamaan. Sen tiedän.
mutta sä oot kirjottanu tästä samasta asiasta jo ties kuinka monta kertaa ja ei todellakaan kuulosta normaalille!
Mitä luulet kuule ahdistaako ne sun kirjeet tätä miestä? No tottakai, käytä nyt vähän sitä järkeäs! Kyllä muakin ahdistais, jos olisin rakastunu ja mut jätettäis ja sit alkais tulla jotain sekopäisiä kirjeitä joka helvetin päivä. Sattuis ihan helvetisti, koska en osais kirjoittelua vielä kieltääkään kun tunteita on vielä jäljellä.
Herää nyt niistä vaaleanpunaisista prinsessaunelmistas tähän nykypäivään. Toi lause "en koskaan enää voi rakastaa ketään muuta" on kuultu aiemminkin about tsiljoona kertaa.
p.s. paljon sulla oikein on ikää?
pointtisi, mutta mieheni tietäen kyllä hän sanoisi jos ei kirjeitä halua. Tiedän sen paremmin kuin sinä, valitettavasti. Ei hän niitä olisi pyytänyt, viikko sitten vielä sanoi että ne eivät ahdista ne ovat hyviä, anna tulla vaan.
Taustat varmaan selittäisi paljon, mutta en jaksa alkaa selventää niitä.
Ikää on melkein 30-v.
Näin miehenä tuntuu todella oudolta, että mies mainitsee lähestymiskiellon hankkimisesta naista kohtaan. Eli hän pelkää sinua joka tapauksessa, oli se järkevää tai ei. Hänellä vaikuttaisi olevan jakaantunt persoona, toisalta hän pelkää sinua, toisaalta luultavasti rakastaa. Ilmeisesti sinun eropäätöksesi sai hänen pelkopersoonansa jäämään esiin.
Elikkä hän on mahdollisesti henkisesti sairas, ollut varmaan jo pitkään. Mahdollisesti pelkvaihe menee ajastaan ohi, mutta se on kuitenkin hänessä aina olemassa.
Hoitoa hän tarvitsee, toivottavasti hän saa sitä sinulta, kannattaa edetä kuitenkin varovaisesti.
Voithan lopulta onnistua parantamaan hänet.
" Näin miehenä tuntuu todella oudolta, että mies mainitsee lähestymiskiellon hankkimisesta naista kohtaan."
Miten niin? Ei sillä uhkaaminen tarkoita että sitä voisi ihan aikuisten oikeasti hakea.
hänelle ja rakkautta ja turvaa ja tukea! Ihmisen kun tunnen niin tiedän että tämä ei todellakaan ole häneltä normaalia käytöstä ja olen todella huolissani hänestä.
En tiedä miten saan hänelle apuani ja tukeani annettua muuta kuin kirjeillä, koska en halua enää soittaa ettei hän tunne oloaan ahdistuneeksi. Ja sitäkin hän on sanonut että saan soittaa kyllä, hän vastaa jos pystyy ja viimeksi hän sanoi että minulla on vaan taika soittaa niin pahaan aikaan, ettei hän pääse vastaamaan. Ja tekstiviestit ovat OK, kuhan ne on vain yleistä sisällöltään...
Kaikki hänen käyttäytymisensä nyt ja sanansa ovat ristiriidassa. Tiedän että hän yhä rakastaa minua, mutta taitaa pelätä enkä tiedä millä saan hänestä sen pelon pois varsinkin jos hän on sairas. Tietyt piirteet suhteemme aikana tosin viittasi johonkin epänormaaliin, kuten se että puoli vuotta seurusteltuamme hän soitti siskoni miehelle jonka kanssa ei ollut vielä ehtinyt tutustumaan eikä tapaamaan. Oli hänellä muutakin asiaa mutta oli kysynyt häneltä että Pystyisinkö minä pettämään häntä!! Ei se minun mielestä ole normaalia kysyä henkilöltä jota ei tunne...
Mutta tämä hänen käyttäytymisensä nyt on jotain mitä en ymmärrä täysin. Ymmärrän sen että hän haluaa aikaa ja olla hetken rauhassa. Mutta sekin kun hän sanoi että ei saa painostaa,se on nyt kaikkein tärkeintä, sitä hän ei kestä, ja silti antaa luvan soittaa ja hän vastaa jos pystyy ja haluaa kirjeitä minulta vaikka niissä kerron kaikki tunteeni häntä kohtaan ja hän saa niitä joka päivä. Miksi hän haluaa niitä jos kerran tuntee ahdistusta ja painostusta jos soitan tai ehdotan tapaamista? ja se että sanoin viime viikolla hänelle että soita elokuussa jos tuntuu siltä että haluat nähdä tai pystyt näkemään (annoin siis aikaa hänelle!) hän sanoo "silloin vasta?" Ja kun sanoin että ajattelin että sekin on liian aikaista sinulle hän oli ihan hiljaa.
En vain tiedä, miten kestän tämän kaiken. Rakkaudella mitä tunnen häntä kohtaan. Ja puhuit eropäätöksestäni..se on väärin ilmaistu, en ole päättänyt mitään kun ehtinyt ajattelemattomuudeltani ja äkkipikaisuudeltani tekmään mitään päätöstä tai edes harkitsemaan sitä! Ja en ole ikinä koko yhdessäolomme aikana edes harkinnut erota hänestä koska en halua sitä, eikä hänkään ole halunnut eroon minusta. ja nytkin hän sallii nämä vähäiset yhteydenotot sen takia koska minä olen kyseessä. Ja jos hän tosiaan ei enää kestäisi tai jaksaisi tai muutakaan niin kai hän sanoisi minulle että tulisin hakemaan tavarani pois hänen luotaan.Että hän pääsisi lopullisesti eroon.
Se oli sanatulva joka tuli pelon ja paniikin ja sekasorron keskellä ulos suustani mitään sitä tarkoittamatta tai haluamatta. Mutta se on sanottu ja vaikka se oli ajattelmattomuutta se loukkaa toista, varsinkin kun hän on elänyt elämäänsä minun kauttani. Olen minäkin elänyt elämääni hänen kauttaan, hän on minulle koko elämä niinkuin minä olen hänelle.
jostain minun on vain saatava voimia että jaksan. Tämä on henkisesti todella rankkaa, ja se että jos en kuule hänestä kuukauteen tai kahteen mitään ja vain kirjoitan hänelle niin alan oikeasti huolestua...Pakkohan minun on sitten yrittää soittaa hänelle.
En ole psykiatrisen alan ammattilainen, mutta tunnen erään skitson ja tiedän, että kyllä hänen kanssaan pärjää hyvin, kun ei yhtään ruoki hänen epäluulojaan ja pelkojaan, mutta en osaa sanoa voidaanko tätä jakomielisyyttä kokonaan parantamaan, mutta ainakin aika hyvin hallussa pitämään. Tuntemallani henkilöllä se on jatkunut nuoruudesta eläkeikään asti. Sinun kannattaisi varmaan lukea skitsofreenikkojen tautikuvasta (ilkeä sana) ja mahdollisesta hoidosta. Se saattaisi selittää paljon kaverisi käyttätymistä, mikäli hänellä todella on mainittu mielenterveysongelma. Mahdollisesti sinulle selviäisi samalla, mihin urakkaan olet ryhtymässä ja luuletko olevasi valmis siihen. Sen uskallan sanoa, ettei se ihan pieni urakka ole, mutta jos rakkautta riittää, niin silloin se ei tunnu suurelta.
ajatella että mieheni olisi skitso. Toisaalta kaikki merkit viittaavat siihen kyllä, kun ajattelen aikaa taaksepäin ja tätä aikaa. Kaikki ne miten hän on suhtautunut eri asioihin suhteesamme. Ja pelosta hän on mennyt välillä suunniltaan, ja niitä olen osittain hänelle aiheuttanut koska omalta osaltaan minäkin pelkäsin että menetän hänet.
Ymmärrän että taakka on raskas jos siihen ryhdyn, mutta se tunne mitä tunnen häntä kohtaan on todella suuri ja järkkymätön. Se vaatii minulta paljon, mutta tämä koettelemus on kasvattanut minua henkisesti ja olen kokenut muutoksia elämässäni ja itsessäni ja mieheni on siinä auttanut. Rakastan häntä erittäin paljon.
mutta jos hän ei kaipaa apuani, en tiedä mitä teen. Hän sanoo että tällä hetkellä yhteenpalaaminen tuntuu epätodennäköiseltä ja samaan hengeen vetoon sanoo että ikinä ei pidä sanoa ei koskaan. Mutta tapahtuneesta on vasta reilu kuukausi ja mieheni tunteet tietäen mitä hän on tuntenut ja mitä tuntee niin tämä kriisi saa hänet reagoimaan näin. Ja tämä kriisi on tuonut nyt hänen pelkonsa esiin ja pinnalle pahemman kerran.Hän syyttää itseään ja sanoo vaan että minulla olisi paljon parempaa tarjolla, minä olen ainutlaatuinen ja minussa ei ole mitään vikaa, hänessä se vika on , hän on epäonnistuja. Ja se ei pidä paikkaansa ja sitä olen hänelle kirjeissäni myös kirjoittanut!
Mutta sen tiedän että rakastan häntä, haluan auttaa häntä, olla hänen tukenaan ja turvanaan koko loppuelämämme ajan. Ja helpompaa se olisi jos asuisin hänen luonaan. Syksyllä piti muuttaa...
Menen nyt lukemaan tautikuvasta lisätietoa. Kiitos Eemelis!
mieheni soitti yllättäen eilen ja puhimme n. puoli tuntia puhelimessa.
Ensimmäinen kerta kun hän ei kiihtynyt kun puhuimme suhteestamme..mutta ei hänen sanansa olleet muuttuneet, käytti niitä hellimisnimiä joita minä hänestä käytän ja sanoi että kyllä minä kohta löydän jonkun kivan sellaisen ja sellaisen. Hänellä tuntuu todellakin olevan usko pois meihin ja etenekin siihen että rakastaisin häntä. Ja sanoo että pian olen taas tolpillani ja menen ja "hämmennän" tuolla. Se kertoo siitä että hän epäilee että olen heti iskemässä muita miehiä, joka on täysin harhaa ja hän tietää sen sisimmässään. En ole todellakaan mikään miesvamppi, en sinne päinkään! jA kun yritin häntä kehua hän kielsi kaiken "en ole" "en ole" jne
Puhelun jälkeen hän sanoi minulle että palataan ja sitä odotin.
sanat kuitenkin joita hän sanoo kuten älä ajattele niin että olisimme vielä yhdessä, soi korvissa. Mutta silti hän puhuu ihan toista.
On joutunut petetyksi ihmissuhteissaan joten on vaikea luottaa ihmisiin ja nyt kun tuntee olonsa jätetyksi, nin on varmasti vaikea luottaa.
Sanoin hänelle että odotan, että ikinä ei pidä sanoa ei koskaan. Ja hän sanoi siihen että varmaa käy niin jos tulenkin luoksesti niin olet jo ehtinyt hämmentää ja löytänyt jo uuden!! Kuka tuollaisia puhuu muu kuin ihminen kenellä on huono itsetunto?? Ja enkä tiedä millä saan sitä kohotettua, kun kehut ja muut ei tunnu auttavan. Suhteemme alkua ja nyt loppua verraten sain nostettua sitä kyllä hänellä, mutta sitten sen romautin ajattelemattomuudellani alas. Ja tuntuu olevan todella pohjassa.
Vihjasin hänelle viime kirjeessä että olisi tosi mukava nähdä heinäkuussa jossain välissä. Itse en halua varsinaista ehdotusta tehdä koska hän voi kokea sen painostukseksi ja perääntyy heti.
Kun ajattelee tätä meidän tilannetta niin kaikki ollut hyvin suhteessamme, pelkoa ja epävarmuutta on ollut keväällä vähän, minun osaltani pelkoa ja mieheni osalta epävarmuutta siitä mitä minä häntä kohtaan tunnen, koska olen itse mennyt ylös alas pelkoni kanssa. Mutta aina olen sanonut että tunteet eivät ole muuttuneet, ne vain kasvaa. Paniikissa ja pelonsekasorrossa sanoin sitten reilu kuukausi sitten, että nyt riitti tää suhde. Sen jälkeen ollutkin yhtä helvettiä, koska tätä en ole ikinä halunnut eikä miehenikään ole koko suhteemme aikana!! Ja hän vielä eropäivänä sanoi että hän odottaa että herään, hän ei halua omaa polkua.
jos ihmisellä on terve itsetunto, luulen että tämä ongelma ratkeaisi keskustelemalla, mutta mieheni ei tunnu sitäkään vielä jaksavan. Kirjeissä hän on saanut lukea kaiken, minkä olisin hänelle sanonutkin, olen etsinyt möröt, nostanu pöydälle ne ja käsitellyt ja hävittänyt. Ja olen täysin avoin nyt.Olen selvittänyt mistä pelkoni johtuu, takana on suht huono elämä, raiskaus ym. ja se että en todellakaan ole ollut mikään haluttu ihminen vastakkaisen sukupuolen suhteen. Yksi pitkä suhde takana ja sen jälkeen muutama vuosi sinkkuelämää jonka aikana tapasin kyllä miehiä, mutta on miehenikin tavannut naisia..en ymmärrä.
en kai todellakaan voi muuta kuin odottaa ja koittaa jaksaa. Sitä se tosirakkaus on. Sanoin hänelle että hänen olisi yritettävä jollaa tapaa muuttaa ajatusmaailmaansa itsensä suhteen, se auttaisi ja sanoin myös että kun hän tietää minkälainen suhde meillä on ollut, ihan jotaa ainutlaatusta niin kannattaako sitä heittää roskiin kylmänviileesti yhden ja ensimmäisen kriisin takia? Ymmärrän että hänellä on ollut rankkaa keväällä kanssani, on minullakin ollut hänen kanssaaan koska olen pelännyt menettäväni hänet. Hän ei ole entiselleen ikinä antanut toista mahdollisuutta, jättänyt heidät koska ovat pettäneet. Ei ihme en antaisi itsekkään. Pyysin häntä oikeesti miettimään että pitäsköhän nyt tällä kertaa kuitenkin antaa se mahdollisuus, koska tässä ei ole tunteet kuollu, ei olla petetty, on vaan ollut pelokas tyttö joka on löytänyt sen mitä on etsinyt ja elämältään ikinä mitään saaneena pelännyt sen vain menettävänsä.
Hän jäi selkeesti miettimään....
No, mutta voin vaan odottaa...ja toivoa ja uskoa ja rakastaa...
Onhan se pientä myönteistä kehitystä, että hän otti yhteyttä sinuun päin. Hänellä on todellakin heikko itsetunto ja hän uskoo ja pelkää, ettei pysty omalta osaltaan täyttämään, tai pitämään ominaisuuksia, joita hän pitää miehelle tärkeinä parisuhteessa. Tällainen sopisi kaiketi aika hyvin skitsofreenikon taudinkuvaan. He eivät kestä yleensä stressiä parisuhteissa, jolloin tilanne pahenee, sekin sopii myös kertomaasi kuvaan tilanteestanne. Hän tarvitsisi tuekseen erittäin luotettavan ihmisen, jolla on vahva itsetunto ja hyvin tasainen luonteenlaadultaan.
Minua hieman huolettaa se seikka, kun mainitsit sinut joskus raiskatun. Se vaikuttaa hyvin voimakkaasti heikentävästi itsetuntoon ja siitä toipumien saattaa viedä hyvinkin kauan, jotkut eivät toivu koskaan. Ilmeisesti tämän vaikutus tulee sinulle joskus selvemmin pintaan, jolloin epäilet luonnollisesti kumppanisi luotettavuutta. Se on kuitenkin myrkkyä skitsofreenikolle, joten sinun pitäisi pystyä välttämään ilmaisemaan millään tavoin, epäilyjäsi hänen luotettavuuden suhteen. Se on vaikeaa, sillä sinäkin tarvitsisit välillä tukea itsellesi.
Mutta hitaasti ja pienin liikkein, se saattaa aikaa myöten onnistua. Helppoa se ei missään nimessä tule olemaan.
Tuntuu vaativan aikaa ja paljon. Mutta en tiedä, jotenkin vain jaksan vain uskoa ja toivoa että kaikki kääntyy joku päivä hyväksi.
Se, että hän solvaa koko ajan itseään, ei usko itseensä yhtään, kertoo sen että vaatii kärsivällisyyttä minulta hoitaa tämä homma loppuun asti. Onhan hänellä ollut aina huono itsetunto, exän pettämiset ym epäonnistuneet ihmissuhteet ja hänen isänsä ovat sitä muovanneet siihen kuntoon. Yhdessä olomme aikana se nousi jonkun verran, mutta minä sen romutin alas.
No jaksettava odottaa, sen huomaan että hän tarvii ihan kipeesti hellyyttä ja huomiota parisuhteessa, enemmän kun "normaali" ihminen. kaikkihan me tarvitsemme hellyyttä ja huomiota, mutta hänen tarpeensa on yli sen. Huomattavasti yli ja se että hän pelkäsi niin paljon että pettäisin häntä.
Autan häntä nyt pysymällä täällä hänen rinnallaan,vaikken tällä hetkellä sitä kirjailmeellisesti olekaan. Hän huomaa että en lähde pois, ehkä hänelle valkee joku päivä että sehän oikeesti on kiinnostunut ja tosi rakastunut ja näyttää sen. Nythän hän ei sitä hahmota.
Hän sanoi minulle toissa päivnä että älä ajattele niin että olisimme joskus vielä yhdessä ja jatkoi taas että ikinä ei pitäisi sanoa ei koskaan enää. Ja sanoi että hänen takiaa ei minun kannata elämää pilata -> kamalia itsensä syyttelyitä tuli putkeen.
Mutta hän ei kiihtynyt kun puhuimme suhteestamme. Sanoi vaan joka asiassa että hän on turha, tyhmä, epäonnistuja. Ei minun kannata tälläisen ihmisen kanssa olla. Ja kun sanoin hänelle että meidän ei todellakaan kannata tälläisen yhden kriisin takia heittää tätä juttua roskiin, tiedät itsekin miten ainutlaatuinen tämä on ollut ja ihana. Ja olisi todella typerää lopettaa se tähän, meillä on välillämme tunneside, joka ei häviä eikä mene rikki. Ja siihen hän sanoi että sekin on ihmeellistä että hän ylipäätänsä pitää minuun yhteyttä,mutta koska kuulemma minä olen kyseessä hän tekee sen. Siihen sanoin että niin, sekin jo kertoo jotain tästä! Hän ei todellakaan pitäisi exiin yhteyttä eron jälkeen, ei ole yhteen ainooseen pitänyt. Ja se että hän sanoo niin että kaikki naiset oksettaa häntä, paitsi en minä.
Rankkaa on, päivä kerrallaan mentävä ja yritettevä jaksaa. itse menen juttelemaan ensi viikolla psyk. koska tuntuu että pää ei kestä. Ehkä saan sieltä jotain lääkettä että saisin edes yöt nukuttua. Inhoan vaan lääkkeitä mutta ne varmaan auttaa pitämään pään jokseenkin kunnossa.
Minusta tuntuu siltä, että hän ilmiselvästi kaipaa tällä hetkellä vain sinusta ystävää, ei parisuhdetta, sehän tuo hänelle paineita. Eli sinunkin pitäisi ryhtyä ainakin toistaiseksi ajattelemaan häntä vain ystävänä, eikä miettiä milloin parisuhteenne palautuisi siihen, mitä se oli parhaimmillaan.
Sinä olet myös kokenut kovia, joten tarvitset auttajaa myös, hienoa, että olet päättänyt käydä ammattilaisen puheilla, siitä on toivottavasti sinulle apua. Uskon tietäväni suunnilleen mitä mielessäsi liikkuu tätä nykyä. Siis pelko ja epätoivo suhteenne jatkosta pyörii mielessä jatkuvasti, onneksi sentään väliin tuntuisi toivoa olevan. Toivottavasti jatkossa niiden suhde muuttuu jälkimmäisen kasvattaessa osuuttaan ja epätoivon ja pelon vastaavasti vähentyessä.
Uskon ainakin sinun elämäsi korjaantuvan aikaa myöten, tavalla tai toisella, toivon ainakin sydämestäni, niin käyvän.