Mistä

ett painoin tänä aamuna 65,7 vaikka sunnuntaina paino oli 65,4... Oon syönyt tosi vähän ,vain kaksi lämmintä ruokaa ja iltapalaksi jonkun hedelmän, joten miksi en ole laihtunut??
5679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on kertynyt nestettä

Äänestä
  • on täynnä paskaa.

    Äänestä

Muutaman sadan gramman painonvaihteluita ei kannata miettiä sen enempää, sillä paino voi täysin normaalisti heittää "ilman syytä" jopa parilla kilolla.

Sinuna punnitsisin itseni vain kerran viikossa (ellet sitten halua vilkaista vaakaa vaikka muutaman kerran viikossa ja "ottaa vakavasti" vain yhtä niistä kerroista) ja katsoisin trendiä pidemmällä tähtäimellä. Satojen grammojen kyttääminen helposti masentaa, jos on pysynyt ruodussa ja paino silti hieman nousee. Jatka terveellistä syömistä, niin painosi kyllä kehittyy haluamaasi suuntaan ajan kanssa :).

Äänestä
  • Ei noita pikkuheittoja kannata ottaa niin vakavasti. Vaikka mullakin on tuhannen uusi digitaalivaaka, aika arvokaskin oli, saattaa kahden peräkkäisenkin punnituksen ero olla joitakin satoja grammoja. Kerta viikkoon voisi tosiaan olla hyvä väli, kyllä siinä näkee sitten sen suunnan :)

    Äänestä

itsellä vaihtelee nesteen yms takia jopa yli kilon. en kuitenkaan hätäile koska tiedän ettei se MITENKÄÄN VOI OLLA RASVAA.

merkkaan joka aamu vessakäynnin jälkeen ylös lukemat. optimistina uskon että se viikon alin lukema on lähinnä totuutta. jaksaa taas jatkaa laihdutusta :)

eilenkin näytti 64,1 ja tänään 65,1.. eilen söin suolaista, helppo päätellä seuraukset. huomen aamulla se on taas tuon 64 paikkeilla koska tänään pysyin ruodussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


johtuu kirjoitti:

ett painoin tänä aamuna 65,7 vaikka sunnuntaina paino oli 65,4... Oon syönyt tosi vähän ,vain kaksi lämmintä ruokaa ja iltapalaksi jonkun hedelmän, joten miksi en ole laihtunut??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu