Ongelmani on tällainen: Olemme yhdessä asuva avopari, lapsirakas sellainen. Naisellani on kaksi omaa lasta, minulla ei yhtään. Itsekin haluaisin lapsia ja eukkoni kans lisää mutta ei ikänsä puolesta enää jaksa (44v.) mutta monesti sanoo että kun hän olisi muutamankaan vuoden nuorempi niin yritettäis. Avovaimo ressaa itteään sillä että mitä anoppi on mieltä asiasta koska haluaisi niin kipeästi antaa hänelle lapsenlapsen, eli äidilleni koska hänellä on äitiini todella hyvät välit. Äitini kanssa puhuttiin asiasta hiljattain ja hän suhtautui asiaan että tämähän on minun valintani, ei hänen, mutta uskon että äitini hiljaa mielessään toivoisi lapsenlapsia, olemme kuitenkin suht kauan olleet yhdessä ja tulemme toimeen hyvin ja tosiaan anoppi ja miniä ovat väleissä keskenään, oikein hyvät välit. Olemme puhuneet myös adoptiosta mutta siinä on vain sellainen ongelma että adoptiolapsi ei tunnu minusta omalta. Voin kuulostaa julmalta mutta niin se vain on. Ei se korvaa omaa lasta. Naiseni ottaa aina asian puheeksi kun saa hiukan viinaa ja puhuu että sinä ansaitsisit nuoremman naisen joka saa vielä lapsia tehtyä, mutta haluaa kuitenkin olla minun kanssa kun kysyn että yritätkö päästä minusta eroon noilla puheilla. Onko lapsettomuus tässä tilanteessa suhteen ongelma, päättyykö yhdessäolomme tämän piinaavan asian takia vai jatkammeko samaan malliin ilman yhteisiä lapsia?? Antakaa neuvoja jos teillä on omakohtaisia kokemuksia asiasta koska tämä on todella vaivaava asia! Itsekin haluasin yllättää vanhempani omalla lapsella. Kiitos ja hyvää kesän jatkoa.
Pulma
Joosua Joutomies
5763
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minusta sinä pohdit suhteettoman paljon sitä, mitä oma äitisi ajattelee tästä poikansa lapsettomuudesta ja miltä hänestä tuntuu. Kirjoitit vielä loppuun: Itsekin haluaisin yllättää vanhempani omalla lapsella! Minusta ei siis ole mikään ihme, että avovaimosi stressaa tällä lapsi asialla, koska epäilemättä hän on huomannut haaveesi. Minusta sinun pitää päättää, haluatko lapsen vai et unohtaen kaikkien muiden ilahduttamisen tällä asialla, ja elää sen mukaan. Puhu sitten kiertelemättä puolisosi kanssa ja pysy päätöksessäsi, mitä ikinä sitten päätätkin. Lapset ovat ihan mukavia, mutta silti kehottaisin sinua harkitsemaan tarkasti, sillä elämäsi ei välttämättä kuitenkaan tule onnellisemmaksi uuden puolison ja sen kaivatun lapsen kanssa...
Puhut asiaa.
vaikka ovathan naiset kautta aikojen saaneet lapsia vielä lähes viisikymppisenä ja hyvä ystävänikin 44-vuotiaana. Tuon ikäinen äiti ei enää niin vaan raskaaksi tule ja jos tuleekin, niin riski saada esimerkiksi Downin syndroomaa sairastava lapsi on suuri. Olisiko sinusta vanhoilla päivilläsi hoitamaan aikuista,mutta vammaista lastasi. Lapsi tulee todennäköisesti myös menettämään vanhempansa melko aikaisin.
Vai että Downin syndrooman saamisen riski on suuri?
Et kirjoittanut sitä, minkä ikäinen itse olet. Jos olet esim. alle kolmekymppinen, niin asia on aivan eri kuin jos olet itsekin jo yli nelikymppinen. Jos olet vielä nuori, niin tuo lapsettomuus saattaa vaivata melko pitkäänkin, mutta jos itsekin olet siinä 45-paikkeilla, niin mieti asiaa siltä kantilta, että ei ole myöskään lapsen edun mukaista omata vanhoja/väsyneitä vanhempia.
Toisaalta vaikuttaa myös siltä, että olet ehkä jossain määrin liian riippuvainen omasta äidistäsi. Kuka ihme nyt tekee lapsia "ilahduttaakseen" vanhempiaan lapsenlapsella.