Ihastuin ja hups!

Tavattiin siis kerran ja tajusin että mies ei ole mitä ilmeisimminkään kiinnostunut naisista. Ensin luulin että vika oli mussa, mutta ei. Olin kai jonkinlainen "asiasta" "varmistumisen" testi hälle. Tai kulissideitti. Pitkään piti treffien jälkeen miettiä ennenkuin ymmärsin mistä oli kyse.
Kai se sydän vähän särkyi mutta olen jo hyvän matkaa toipumassa..... =)
Mietin yhä miks ei voinut kertoa asiaa suoraan, meistähän olis voinut tulla vaikka hyvät frendit.
2796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se tais olla siellä kaapissa vielä teidän treffaillessa. Se ei uskaltanut ja kehdannut myöntää itselleen sitä faktaa, että se on homo.

Äänestä
  • Eikä taida uskaltaa ulos koskaan, ainakaan julkisesti.
    Surullista, mutta toisaalta itsekästä ja ikävää toista osapuolta (siis minua) kohtaan.
    Olis saanut musta kullanarvoisen kaverin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Narutettu. kirjoitti:

Tavattiin siis kerran ja tajusin että mies ei ole mitä ilmeisimminkään kiinnostunut naisista. Ensin luulin että vika oli mussa, mutta ei. Olin kai jonkinlainen "asiasta" "varmistumisen" testi hälle. Tai kulissideitti. Pitkään piti treffien jälkeen miettiä ennenkuin ymmärsin mistä oli kyse.
Kai se sydän vähän särkyi mutta olen jo hyvän matkaa toipumassa..... =)
Mietin yhä miks ei voinut kertoa asiaa suoraan, meistähän olis voinut tulla vaikka hyvät frendit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu