Pakkoruotsia tukevat puolueet ja ruotsalaiset yritykset BOIKOTTIIN
Me allekirjoittaneet boikotoimme äänestäessämme pakkoruotsia kannattavia puolueita sekä ruotsalaisia ja "suomen"ruotsalaisten johtamia yrityksiä.
Ruotsalaisia yrityksiä ovat esimerkiksi Ericsson ja IKEA. "Suomen"ruotsalaisten johtamia on esimerkiksi merkittävistä johdolle annetuista optioistaan tunnettu Fortum.
Suomen talouden kannalta merkittävin kysymys on Suomen surkea asema Ruotsin alusmaana.
Pakkoruotsin ja muun alistamisen takia suomalaiset ovat maailmalla kielipuolia hyssyköitä.
Siksi kannattaa jokaisen suomalaisen boikotoida aina äänestäessään pakkoruotsia kannattavia puolueita kuten SDP:tä, RKP:tä, Kokoomusta sekä Keskustaa.
Kannattaa myös laittaa nimi RKP:tä vastustavaan adressiin täällä adressit.comissa.
Ruotsista tulleen massiivisen poliittisen painostuksen vuoksi maahan tuotu ja lahjonnalla ylläpidetty pakkoruotsi on suurin ongelma maassa.
Se kustantaa erittäin paljon paitsi suoraan myös siksi että hemmetinmoiset määrät epäpäteviä ruotsalaisia laitetaan korkeisiin päättäjän asemiin joissa he aiheuttavat suurta vahinkoa maan ja yritysten talouksille. Kysymys voi jo yhdessä yrityksessä olla miljardeista menetetyistä veroeuroista koska johto pysyy vuodesta toiseen epäpätevänä.
Samaan aikaan muista kohteista säästetään - kun kuitenkin esim. 2003 säädettiin kielilaki joka tuli ja tulee hyvin kalliiksi vaatiessaan ruotsinkielen taitoa suomalaisilta jotka koskaan eivät tule sitä missään tarvitsemaan sekä SVT:n eli ruotsin valtiollisen television tuominen suomeen ensi vuonna saavat rahaa.
Vaikutukset myös kumuloituvat. Tänä vuonna saamatta jäänyttä rahaa ei voi investoida uusiin tuottaviin kohteisiin.
Pakkoruotsin aiheuttama kielitaidon puute on huomattava tekijä suomalaisten menestymistä estämässä - esimerkiksi tuhannet suomalaiset vuosittain jättävät menemättä lukioon välttyäkseen pakkoruotsilta vaikka olisivat kuinka taitavia muissa kielissä kuin ruotsissa.
Mikäli adressi kerää yli 10 miljoonaa ruotsalaista nimeä, luovutetaan se Ruotsin hallitukselle sekä julkistetaan netissä ja pyydetään käytännössä Suomea hallitsevaa hallitusta lopettamaan pakkoruotsi Suomesta.
Vähempi määrä tuskin riittää koska jo tällä hetkellä Suomessa käytännössä kaikki suomalaiset, muut vähemmistöt kuin ruotsalaiset ja maassa asuvat ulkomaalaiset vastustavat pakkoruotsia, silti se maassa yhä vaan on ja pahenee, mediankin toimiessa lähinnä ruotsalaisten marionetteina.
Suomalaisten kannattaa laittaa nimi myös suosittuun adressit.com pakkoruotsipois-adressiin.
Lisätietoa asiasta löytyy yllinkyllin lukemalla USENET-ryhmää sfnet.keskustelu.kielipolitiikka johon pääsee myös GOOGLEa käyttämällä:
http://groups.google.fi/group/sfnet.keskustelu.kielipolitiikka?hl=fi
Huom! Allekirjoittajien nimet näkyvät internetissä kaikille jolleivat he itse valitse optiota jossa sanotaan ettei nimi näy.
Vastuuhenkilö: Sami Nieminen

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ruotsissa on juuri lailla määrätty ruotsin kieli ainoaksi viralliseksi kieleksi, vaikka suomea osaisi n. 400.000 siirtolaista.
Ylioppilastutkinto uudistettiin nyt oikeanlaiseksi - pakollista ruotsia ei ole :D
Enää pitää poistaa pakolliset ruotsinkurssit kouluista, sillä Ruotsin kielen pitää olla valinnainen, kuten Saksan- tai Ranskankielet.
Suomen päättäjien tulee huomata, että emme enään elä Ruåtsin vallan alla. Valtiokin saisi säästöjä asiassa, sillä asiapapereita ei tarvitse julkaista kadella eri kielellä; vain Suomi riittää.
Minä ehdotan että boikotoikaa "pakko"ruotsin vastustajia ja äänestäkää seuraavissa vaaleissa sdp:n,rkp:n,kokoomuksen tai keskustan ehdokkaita.
Se on hyvin epätodennäköistä että Suomesta tulisi vain yksi kielinen maa. Ainakaan nykyisistä hallituspuolueista tuskin kukaan puuttuu tähän asiaan. Jos Suomesta tulisi yksi kielinen maa niin se olisi sama kuin että kirkko ja valtio erotettaisiin toisistaan ja olisiko se hyvä asia? Minusta ei koska kirkko ja valtio ovat kuuluneet yhteen satoja vuosia.