Olisiko mahdollista soittaa Taikaharpun orkesteriosuudet tauotta ilman väliin dumpattuja ja upotettuja teennäisiltä kuulostavia puheosuuksia. puhuttuja dialogeja, sillä hitaammassa tempossa se vaikuttaa joskus melko rikkonaiselta ja katkonaiselta teokselta Schubertin vaikuttavimpiin jo aikanaan kiitettyine orkesteraalisine ambitioineen, jotka seuraavat kyllä uskollisesti draaman jokaista vivahdetta. Näin onkin eräässä esimerkissä tehty yhden melodraaman osalta. Kiistämätöntä on, että kaikki sen 7 kuorokohtausta ovat aikansa hienoimpia ja peittoavat tunnetummat seuraajansa 1800-luvun lopulta kauneudellaan ja melodisela voimallaan, kuten mahtava hektinen I-näytöksen päättävä "Iida"-kuoro. Koknaisuutena vaikuttava teos ja edellä monien lykyempien kirkkomusiikkiteosten kuten pari votta aikaisemmin kirjoitetun Magnificatin, D 486, klassista ja pidättyväisempää tyyliä, vaikkakin, kun eilen viimeksi sitä kuuntelutin itselläni, syntyi vaikutelma ja mietelmä siitä, että mikäli tämä kullalta kimalteleva meteli olisi soinut CorboZ:n levytyksenä Stephansdom-katedraalin keskilaivaa pitkin ei olisi voinut vältyä vaikutelmalta Schubertista oman aikansa sankarina Wienissä. Joissakin korvissa se voi kuulostaa myös pompöösiltä, näkökulmasta tietenkin riippuen. muta Schubetilla on ihmeellinen kyky luoda kestävää musiikkia myös silloin kuin hän työskentelee kaikkein käsityöläismäisimmin ja jossain määin vasemman kjäden rutiinilla porvarilliset klassismiin tottuneet odotusarvot huomioon ottaen. En ole muuten milloinkaan vielä löytänyt ainuttakaan täysin mitätöntä pianokappaletta Schubetilta, niin hirvittävästi kun esim. tanssejakin löytyy, tai katkelmallisia pianosonaatinosia, marsseja, fantasioita, rondoja jne.
Tyyliltään laulunomaisessa rakenteessaan Palmerinin romanssi, yltämättä tietenkään Alfonso ja Esttrella-ooppran suurten aarioiden, kuten Mauregaton, aateliin, tullee lähelle joitakin Mozartin Zaiden aariatyylillisiä musiikillismelodisia karroksia ja linjanvetoja, yhtä lailla kuten Estrellan, niukkakurkkuisen prinsessan ehkä täysipainoisin aria II-näytöksen melodisyltäkylläisestä atmosfääristä, sen alkupuolelta, 3 dueton välistä, vaikka onkin schubertilaisittain Mozartin introvertimpää tyyliä substanssiltaan ekstrovertimpi ja helpommin knupusta kukkaan aukenevampaa sorttia, niin kaunista, niin kaunista, että tekisi melkein mieli syödä kielensä mukana.
Tyyliltään laulunomaisessa rakenteessaan Palmerinin romanssi, yltämättä tietenkään Alfonso ja Esttrella-ooppran suurten aarioiden, kuten Mauregaton, aateliin, tullee lähelle joitakin Mozartin Zaiden aariatyylillisiä musiikillismelodisia karroksia ja linjanvetoja, yhtä lailla kuten Estrellan, niukkakurkkuisen prinsessan ehkä täysipainoisin aria II-näytöksen melodisyltäkylläisestä atmosfääristä, sen alkupuolelta, 3 dueton välistä, vaikka onkin schubertilaisittain Mozartin introvertimpää tyyliä substanssiltaan ekstrovertimpi ja helpommin knupusta kukkaan aukenevampaa sorttia, niin kaunista, niin kaunista, että tekisi melkein mieli syödä kielensä mukana.
Vastaukset 1
Vanhimmat
vittu mitä PASKAA
ihan VITUN TYLSÄÄ
VITTU ei tollasta jaksa KUKAA LUKEE
vitun vittupaskaa