Oli tuolla aikaisemmin maininta levyarvosteluista.
Nythän on tullut uusi levy Melplay 39.
Oisko aihetta arvostella?
Oisi kiva kuulla muidenkin mielipiteet.
Olen kokeillut ja laulattanut. Enkä anna arvosteluja millään pistetaulukolla.
Kun sain ko.levyn käyttöön niin ensimmäisenä viikonloppuna( To,Pe,La,Su) se laulettiin kahta(2) laulua vaille kokonaan. Tästä vois kuvitella että biisivalinnat ovat sattuneet kohdalleen.
Taustatkaan eivät olleet yhtään hullummat vois sanoa että jopa kiitettävät.
Edellisiin tuottajien versioihin verrattuna eivät häpeä. Joissakin lauluissa korkeudet ja tempo ovat erilaiset kuin mihin laulajat ovat tottuneet aikaisemmin, mut ei sekään ole paha-asia, tai ei ainakaan kukaan niistä valittanut ( Huomasin vaan itse)
Yhden virheen huomasin , Kuuleeko yö laulun taustakuoro laulaa toisessa b-osassa väärillä sanoilla .
Oot täydellinen , Kohtaloni , Kuin joutsenlaulu , ja Mun aika mennä on olivat jopa parempia versioita kuin aikaisemmat.
Mielestäni ihan hintansa väärti ostos.
Nythän on tullut uusi levy Melplay 39.
Oisko aihetta arvostella?
Oisi kiva kuulla muidenkin mielipiteet.
Olen kokeillut ja laulattanut. Enkä anna arvosteluja millään pistetaulukolla.
Kun sain ko.levyn käyttöön niin ensimmäisenä viikonloppuna( To,Pe,La,Su) se laulettiin kahta(2) laulua vaille kokonaan. Tästä vois kuvitella että biisivalinnat ovat sattuneet kohdalleen.
Taustatkaan eivät olleet yhtään hullummat vois sanoa että jopa kiitettävät.
Edellisiin tuottajien versioihin verrattuna eivät häpeä. Joissakin lauluissa korkeudet ja tempo ovat erilaiset kuin mihin laulajat ovat tottuneet aikaisemmin, mut ei sekään ole paha-asia, tai ei ainakaan kukaan niistä valittanut ( Huomasin vaan itse)
Yhden virheen huomasin , Kuuleeko yö laulun taustakuoro laulaa toisessa b-osassa väärillä sanoilla .
Oot täydellinen , Kohtaloni , Kuin joutsenlaulu , ja Mun aika mennä on olivat jopa parempia versioita kuin aikaisemmat.
Mielestäni ihan hintansa väärti ostos.
Vastaukset 11
Vanhimmat
MelPlay parantaa kuin "sika juoksua"
Tähän se johtaa kun aletaan kuunnella vähän kenttääkin.
Hyvä "Luri"
Minähän tiesin, että ammattimuusikko kyllä osaa kun vain viitsii.
löytyy mutta ei sitten kun haluais kuulla muidenkin mielipiteitä.
Varmasti on sellainen levy, että tulee paljon käyttöä. Useimmat kappaleista ovat sellaisia, joita saattaisin itsekin laulaa. Täytyypä katsastella löytyykö levyä niistä paikoista, joissa käyn.
Löytyykö esitepaloja netistä!
Vaikea arvostella kuulematta!
Paljon samoja lauluja joita löytyy valmiiksi
juontajien pakeista!
Uuteen koottavaan pakkiin varmaan varteen otettava
vaihto-ehto!
On hienoa jos jälki on parantunut!
Epäilen vielä laatua kuitenkin ihan sinne
kiitettävän tasolle!
Tähän mennessä ei ole Suomessa siihen vielä
kunnolla kertaakaan päästy!
Mielestäni taustat ovat kiitettävät jos ne
täyttävät levytaustakelpoisuuden eli sopisi
vaikka artistin levylle!
Kuunnellaan ja katsellaan joko on päästy
amatöörimäisistä puhallin ja jousisoundeista.
Kuuluuko selkeä "aito basso" aidon rummuston
tukemana.Intstrumenttisoundit onko kohdallaan?
Onkohan jälkimiksaus vastaavanlainen kuin
edellisissä?
Löytyykö valmistajan alkuperäismerkintää josta
levyn tunnistaa alkuperäiseksi todistettavasti?
Onko prässätty vai ns.polttoversio?
keinon miten tehdään levy jos sitä ei prässätä niin kerro se kaikille.
Kaikki levyt ovat prässättyjä mutta toisissa on jälkikäsittely mahdollisuus ja toisissa ei.
Molemmat ovat melkeinpä yhtä kestäviä jos niitä käsitellään oikein.
Jokainen valmistaja voi voi keksikehälle laittaa mitä kirjoitusta tahansa. Levyn valmistaja tekee merkinnät sinne sitä varten että saadaan kiinni todelliset kopioijat niin kuin tässä kävi joitain vuosia sitten LD-levyjen kohdalla
sitten ihan lööperiä kun tuolla jossain aiemmissa keskusteluissa on puhuttu että yksi toimittaja tekisi poltettuja levyjä.
Minä tunne Sinut ja pidän sinua arvostettuna karaoken kehittäjänä ja toteuttajana.
NYT sulla meni vähän "hakoteille"
MelPlay on tuottanut valmiille aihoille polttamalla lähes kaiken DVD-tuotantonsa.
Muut tuottajat eivät sitävastoin ole näin menetelleet.
Mitä taas tulee isojen LD-levyjen kopiontiin...KUKAAN ei ole syyllistynyt sellaisen kopiontiin, eikä se taloudellisesti olisi kanttavaakaan.
Toinen asia on, että LD-levyltä on kopioitu karaokekappaleita...mutta ei samaan muotoon kuin LD-levyt.
Pientä tarkennusta...anteeksi tölöväisy!
"HEPONEN
että kolme-neljä vuotta sitten joku hemmo Pohjanmaan seudulta kopioi LD-levyiltä ja DVD:ltä tietokoneelle biisejä ja veti karaokea kaupallisesti ravintolassa. Joku käräytti ja joutui maksamaan niistä levyistä sakkoja mitä ei ollut esittää viranomaisille ja joista ei ollut esittää edes kuittia että on omistanut joskus ne. Niistä levyistä mitä hemmolla oli sekä niistä mistä oli esittää edes kuitti ei joutunut maksamaan mitään kenellekään. Edes kopioinnista tai formaattimuutoksesta. Kun jaksais kaivaa pöytäkirjat esiin vielä niin... mutta oli kanssa ihan selkeä ennakkopäätös.
Olen sama joka sanoi aikaisemmin että puhut järjen kanssa.
Kiinnostais kuulla mistä "Hevoselle Vaiva" on tullut, olisi mielenkiintoinen tarina, arvaan.
Epätarkkuuksista saakin ja pitää tölövästä.
Etpä taida sittenkään tuntee kun eka lauseessa heti tuollasia kirjotat.
Tässä tarkennus :
Kaikki levyt ovat alunperin prässättyjä ,se on eri asia mitä niille tehdään sen jälkeen kun pistetään kamaa sisään . Jos ne prässätään , toinen mahdollisuus on että niitä ei prässätä vaan "kopioidaan".
Molempiin tulee kuitenkin pinta joka kestää käsittelyä ja molemmista maksetaan samallatavalla lain edellyttämät maksut.
"Oikein käsiteltynä ja varastoituna" niiden käyttöikä on molemmissa tapauksissa kymmeniä vuosia.
Komposiittilevyt eli Combot ovat kaksikerroslevyjä ja ovat prässättyjä (mm. ml28 ,ml32, ml35 ).
Kaikissa levyissa on silkkipainatus eikä mikään mustesuihkutulostus.
Jos aihioiden valmistajalle ilmoitetaan että "tarvitsemme ja käytämme 100 aihioo ja yht´´äkkiä niitä onkin markkinoilla 500" ja näissä viidessäsadassa on vain sata kpl valmistajan erilaista koodia.Mistähän silloin on kyse? Kopioinnista? Väärennöksestä? , Piraatista?
En ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne rekisteröidyllä nimimerkilläni, kun noi meidän muuta kaverit alkoivat mua vähän sättimään. Tuli tälle koneelle sähköposteja, eivätkä kaikki olleet niin mairittelevia. Tätä konetta käytttää nääs muutkin kuin minä.
Olet kyllä muuten aivan oikeassa, että levyt ovat prässättyjä.
Minä tarkoitin, että kun siihen sitten laitetaan musiikki niin tehdään ns. "lasilevy" ja musiikki laitetaan sitten sillä menetelmällä tai siten kuten Mantopal on tehnyt, että aihiolle poltetaan kirjoittavilla asemilla sisältö.
Olenko nyt taas väärässä?
Näin minulle ainakin kertoi henkilö, joka on teknisesti tekemisissä karaokelevyjen tuotannon kanssa.
Käytännön kokemus on, ainakin minun käytössäni, osoittanut sen, että ensin mainitulla menetelmällä levyt ovat kestäneet lähes virheettömästi. Sitävastoin MelPlayn levyjä on jokunen jouduttu vaihtamaan.
Sitten MUUTA asiaa:
Sinuakaan minä en heti tunnistanut, mutta seurattuani kirjoituksiasi ja asiallisia kannanottoja sekä joitakin asiakokonaisuuksia, en voinut erehtyä henkilöstä.
Tämä palsta on suurimalta osalta aivan liian riitaisa (kaatopaikka), joten olen tullut siihen tulokseen, että seuraan tilannetta vain lukien. En kirjoittaen.
Koska jo henkilökuntammekin tunnisti TapSolin ja Hevoselle vaiva "HEPOSEN" niin poistan nimerkin ja Hevoselle vaiva eli "Heponen" poistuu myös.
Jos jatkan mielipiteiden vaihtamista tällä palstalla, jatkan aivan muuten, mutta en TapSolina, enkä Hevoselle vaiva "Heposena"
Toivotaan palstalle yhtä asiallisia opastuksia ja kannanottoja kuten sinulla on.
Riidat ja toisten nälvimiset eivät kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan.
Onko karokeväki sivistynyttä? Tämän palstan joistain kirjoitelmista saa aivan toisenlaisen kuvan. Valitettavasti!
Hyvää jatkoa ja parannusta palstalle sekä kesäisiä karaokehetkiä.
"TapSol alias Hevoselle vaiva "HEPONEN"
Jos olet muusikko ja käyt myös karaokekeikoilla, et varmaankaan ole nyt ihan oikealla "aaltopituudella" jos haluat taustat lähes identtisiksi kuin ne ovat ko. esittäjän alkuperäisellä levyllä.
Studiojutu on studiojuttu ja menee kuunneltavaksi.
Sama artisti käy keikalla aivan eri kokoonpanolla ja livemäisesti. Pientä "rosoisutta" on hänen esiintyessään vakkapa Pavilla, Naapurivaarassa, Riutanharjulla ja milloin missäkin.
Nuo live esiintymiset kuulostavat aidoilta ja niitähän ne onkin.
Studiossa vimosen päälle miksailtu levy on markkinointia...tämän pohjalta artisti keikkoja tekee, poissuljettuna edemennyt Gösta eli Leeevi & Leavings yhtyeen legenda, joka teki vain levyjä, keikkailematta juuri laisinkaan. Mutta heidän tuotantonsa onkin suhteellisen väljästi toteutettua. Se niissä kiehtookin.
"!HEPONEN"