käynyt eron jälkeen niin surullisesti,
ettette ole jaksaneet enää huolehtia
perheestänne? Uskon, että minulle on käymässä niin.Tämä mies oli minulle kaikki kaikessa, hänen mukanaan haihtui elämäniloni lähes kokonaan.Ja hänestä ei olisi huoltajaksi, ei hän oikein ole perheen-isä tyyppiä, vaikka alussa kaikki näyttikin niin ruusuiselta.Mitä minun pitäisi tehdä? Mitä lapselle tapahtuu, jos itse en jaksa, enkä koe olevani "terve", koska vaan itken(jo 2kk erosta!), enkä pysty edes itsestäni huolehtimaan normaalilla tavalla, en jaksa.Ei ole oikein ketään keneltä saisin neuvoja, koska kaikki ovat sitä mieltä että lapsen takia olisi jaksettava, mutta tiedän itse että omat voimavarani ovat jo ehtyneet.
ettette ole jaksaneet enää huolehtia
perheestänne? Uskon, että minulle on käymässä niin.Tämä mies oli minulle kaikki kaikessa, hänen mukanaan haihtui elämäniloni lähes kokonaan.Ja hänestä ei olisi huoltajaksi, ei hän oikein ole perheen-isä tyyppiä, vaikka alussa kaikki näyttikin niin ruusuiselta.Mitä minun pitäisi tehdä? Mitä lapselle tapahtuu, jos itse en jaksa, enkä koe olevani "terve", koska vaan itken(jo 2kk erosta!), enkä pysty edes itsestäni huolehtimaan normaalilla tavalla, en jaksa.Ei ole oikein ketään keneltä saisin neuvoja, koska kaikki ovat sitä mieltä että lapsen takia olisi jaksettava, mutta tiedän itse että omat voimavarani ovat jo ehtyneet.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mene ja hae apua, esim. kirkon perheasiainkeskuksesta saa tietääkseni ilmaiseksi keskusteluapua (ja varmaan joku voi auttaa lastenhoidossakin) tai ota yhteyttä alueesi sosiaalityöntekijään ja kerro tilanteesta. Onko lähisuvussa tai ystäväpiirissä ketään, joka voisi ottaa lapsesi välillä muutamaksi päiväksi hoitoon?
Kyllä sinä selviät erosta, vaikka se vähän aikaa viekin. Ei tarvitse lapsesta kokonaan luopua, mutta on niitä erilaisia sijaisperheratkaisuja, ota vaan yhteyttä noihin edellä mainittuihin tahoihin. Älä jää yksin, kyllä sinua autetaan eteenpäin ja kohta seisot taas omilla jaloillasi!
niin soita sossuun niin eiköhän ne lapsesi ota huostaan niin ettei sen kiljuminen haittaa psyykelääkkeittesi nappailuja.
No vakavasti puhuen sun pitäs päästä eroon tosta lapsellisesta harhastasi että ilo ja onni olisi löydettävissä jostain ihmisestä. Eivät ole, ne lähtevät omasta sisimmästäsi ja asennoitumisestasi. Paradoksaalista kyllä, voit olla onnellinen vaikka olisit kuolemansairas. Soita vaikka johonkin mielenterveystoimistoon, eiköhän sieltä jotain neuvoja irtoa.
en syö mitään psyykelääkkeitä, enkä ole koskaan syönytkään.Jos totta puhutaan, niin en edes usko näillä lääkkeillä olevan, muutakuin hetkellistä vaikutusta.Ja siinä taas ei mielestäni ole järkeä, että siirrän lääkkeiden avulla pahaa oloani vain johonkin kaukaiseen tulevaisuuteen, koska joskus ne samat murheet ovat edessä kuitenkin.Ei niitä pakoonkaan pääse.
Et ole ilmeisesti koskaan rakastanut ketään, koska et tiedä miltä tuntuu kun tulee jätetyksi.Kyllä se minun onneni oli täysin sidoksissa tähän ihmiseen.
Ei ne lääkkeet niin pelottavia ole, eikä niihin jää koukkuun. Masennus johtuu aivojen serotoniinin epänormaalista tilasta, jota lääkeet tasoittavat. Silloin jaksaa paremmin kohdata vastoinkäymiset ja arjen askareet, vaikka aikaa sekin vie.
Itse hakeuduin syksyllä hoitoon masennuksen takia(keskustelu ja lääke) ja näen, että lääkkeiden syöminen on vaikuttanut mielentilaani rauhoittavasti. Lääkeet eivät ole mitään onnellisuuspillereitä, mutta ne ovat auttaneet minua säilyttämään suhteellisuudentajuni, jolloin vastoinkäymiset eivät tunnu maailmanlopulta ja asiaa voi tarkastella hieman rationaalisemmin.
Olin itsekin pitkään lääkkeitä vastaan, mutta sitten tajusin, että jotain minun on tehtävä, sillä en kyennyt enää mihinkään. Toivo toimintakyvystä oli se suurin motivaatio. Olin ollut masentunut jo pidempään, mutta ero poikaystävästä laukaisi vakavamman sairauden.
Jaksamista. Keskusteluapua kannattaa ainakin hakea.
Luulisin että itkeskelet vielä 4 kk ja olet sen jälkeen liittynyt niihin helppoihin yh-äiteihin, jotka yrittävät jonkun ahkeran ja kunnon miehen sitoa hänelle vieraaseen lapseen. Miksei teillä muijilla ole aivoja päässä kun ryhdytte lapsen tekoon ilman vuosien yhdessäoloa ja pitkällistä harkintaa? Onnea typeryksen etsintään.:)