Tuntuu että riitelemme lähes päivittäin pienistä asioista ja välillä vähän suuremmistakin.. Minua on alkanut uuvuttaa suunnattomasti, kun mieheni hermostuu heti, jos sanon hänelle asiasta mistä en pidä esim. että hän tekisi myös kotitöitä yhtälailla kuin minäkin. Hän saattaa imuroida mutta siihen se sitten jääkin. Olen monesti tehnyt enemmän kotitöitä kuin hän ja haluaisin että hänkin osallistuisi kotitöihin myönteisemmällä asenteella ettei aina tarvitsisi väitellä ja riidellä. Olen niin monta kertaa sanonut hänelle asiasta. Toinen asia, olen ihminen joka kaipaa paljon rakkautta ja hellyyttä ja annan myös itse sitä kumppanilleni, mutta tuntuu niin kuin hän ei aina arvostaisi sitäkään, hän saattaa tiuskaista takaisin kun tulen koskettelemaan häntä kun hän on keskittynyt johonkin. Esim. Tv:n katselu. Ei kai ole väärin silittää tai suudella jos rakastaa toista? Annan kyllä hänelle omaa tilaa. Olen sanonut hänelle monesti että minusta tuntuu ettet arvosta, kunnioita minua tarpeeksi. Olemme myös puhuneet asoista. Hän myöntää arvostavansa, kunnioittavansa mutta sama tiuskiminen jatkuu kuitenkin.. Kun hän oikeen kunnolla suuttuu hän haukkuu minua pitkänkin aikaa, vaikka yritän sovitella tilannetta ja ilmaisen miltä minusta tuntuu,lopuksi hän ei sitten kestä enää sovittelua / keskustelua ja sanoo että ärsytän häntä ja hän painuu ulos ovesta raivostuneena, vaikka yritän puhua hänelle että jäisimme sovittelemaan tilannetta. Jään monesti yksin itkemään raskaan riitelyn jälkeen.. ja seuraavana päivänä hän on taas kiltti ja halukas sopimaan.. kunnes taas tulee riitaa. Minusta tuntuu että mieheni kaipaa omaa aikaa ja vapautta enemmän kuin minun seuraani.. MITÄ PITÄISI SIIS TEHDÄ? Pyytäisin neuvoja..
Mikä neuvoksi jatkuviin riitoihin mieheni kanssa?
???
4587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
minulle tuo..hävettää sanoa mutta tunnistin itseni noista. Olen tiuskinut miehelleni, turhasta, olen äksyillyt, turhasta, olen sanonut älä koske nyt, enjaksa, väsyttää..jne jne.
Seuraus oli se että tilanne kärjistyi niin että olemme nyt erossa eikä tulevaisuudesta ole tietoa. Minä jätin paniikissa ja sekasorrossa, mitään ajattelematta, täysin äkkipikaisesti.
Ei auta, loukkasin ja satutuin miestäni siitä huolimatta. Nyt olemme olleet reilun kuukauden erillämme ja sinä aikana olen kaivanut kaikki möröt jotka ovat pitäneet minua sulkeutuneena, en ole uskaltanut näyttää hänelle todellisia tunteitani täysillä etten vain satuta. Menin vaan syvemmälle kuoreeni josta kaikki tiuskimen ja muu paska johtui..Kaivoin möröt esiin ja nuijin ne. Kaikki siltä osin Ok, tajuan käyttäytymiseni mutta mieheni ei ole tällä hetkellä ollenkaan varma haluaako jatkaa minun kanssani. Pitkä odotusaika edessä, mutta aion odottaa, koska hän on kaikkeni. Elän hänen kauttansa ja hän elää minun kauttani.
jos olisin saanut vain suuni auki ajoissa, kertonut peloistani että menetän hänet, kertonu möröistä niin tätä tilannetta ei olisi tullut ja kaikki olisi paremmin kuin hyvin. Nyt kaikki on vaakalaudalla kun pelkäsin enkä uskaltanut tunnustaa enkä uskaltanu kaivaa mörköjä esiin.
Nyt voin vaan uskoa, toivoa ja rakastaa.
Voimia sinulle ja pyydä miestäsi puhumaan, jokin häntä vaivaa ja se jokin liittyy sinuun tai sitten hänellä on elämässään jotain selvittämättömiä juttuja, joista hän ei ole päässyt selville vielä vaikka ehkä niin luulee.
Suosittelen puhumista pöydän ääressä, reilusti ja rehellisesti, avoimesti.
hei kuulosti osittain aika tutulta :)
Ensin mieheni otti koiran pennun minun ei-asenteesta huolimatta, "ei sinun siitä tarvitse vastuuta ottaa" se sano, aamuisin kuin herrän käytän koirat, (2kpl) pesen pennun pisut lattialta, laitan korille ruuan, menen töihin tulen töistä, otan mopin taas käteen, imuroin koiran karvat, tiskaan tiskit, pyyhin pölyt, pesen pyykit,
Mies tällä välillä menee koirien kanssa erikseen tunnin lenkille, (yht.2h) ja hän on päässyt töistä aikasemmin... menee lenkiltä suoraan takaisin tietokoneelle, tulee ilalla kattomaan tv:tä yritän antaa pusun ja hän tiuskaisee että ei nyt... kieltäytyy lemmenleikeistä sanomalla että pitää herätä niin aikaisin ja oli niin rankaa päivä kun piti vielä käyttää koiratkin töitten jälkeen...
kaiken huippu hän marisee jos kotona on likaista ja koiran karvoja, ei itse siivoa samaa kuin minä joudun, ja kerran jopa suuttu mulle kun aloin imuroimaan ja kolistelaan kun siivosin.
mitä ihmettä tollasen kanssa tekee?? Muuten se on aivan ihana, huolehtii koirista (joskus enemmän lässyttää niille kuin minulle) ostelee lahjoja, saa nauramaan ja muutenkin olen onnellinen hänen kanssaan. kaikki maksetaan puoliksi, mutta kodin siivoominen ja tiuskiminen ärsyttää joskus äärirajoille!!
Siinäpä se. Jos ette opi keskustelemaan asioista, erotkaa suosiolla.
Jos ilmiö on uusi, kannattaisi hahmottaa niitä provosoitumisen taustasyitä laajemmaltikin. Työpaineet, pelot, kiire, ikäkriisi, turhautuminen työssä tai kaveripiirissä, kaverittomuus, harrastukset tai niiden puuttuminen... Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kaikki projisoidaan helposti myös parisuhteeseen, vaikkei sillä olis mitään tekemistä koko suhteen kanssa. Paha olo on niin helppo purkaa siihen lähimpään ihmissuhteeseen, lähimpään olentoon, jonka kanssa päivittäin kommunikoi, etenkin jos hän sen kaiken kiltisti vastaanottaa.
Jos sinäkin vastaat miehesi provosoitumiseen aina provosoitumalla siitä, niin kierre on valmis. Kumpikin ruokkii sitä omalta osaltaan.
Se sinuun kohdistuva kiukku ja syyttely, joka jatkuu ja jatkuu vaan, on tulosta siitä, että sinäkin olet antanut sen tapahtua, olet antanut toisen tehdä itsellesi niin - toistuvasti. Ihminen tottuu kaikenlaiseen käytökseen, itsensä ja muidenkin osalta. Jos sen käytöksen haluaa muuttuvan, on se rikottava jotenkin.
Omakin asenne, jolla toisen huomiota tavoittelee ja hänen vastauksensa vastaanottaa kannattaa siis tarkistaa ja miettiä voisiko jutut tehdä jotenkin toisin. Huumori on yksi hyvä apuväline. Onko siivoaminen tunneasia? Voisiko sen pariin houkutella järkeen ja positiiviseen mielikuvaan vedoten, kuten esim. että päästään hei nopeemmin viikonlopun viettoon kun siivotaan yhdessä heti pe. töiden jälkeen, samalla vaihteella kuin töitäkin tehtiin, sittenhän se on ohi. Tms. ; )
Aina voi myös poistua riitatilanteesta.
Niinhän se sun kumppanisikin tavallaan tekee, kun ei enää koe voivansa sulle mitään, kun ei enää kestä omaa syyllisyyttä niistä ilkeistä sanoista, joita on sun suuntaasi sylkenyt. Hän pakenee oven taakse, on niin syyllisyyttä täynnä, ettei kertakaikkiaan kestä katsoa sua silmiin ja pyytää nöyränä anteeksi. Mieluummin pakenee ja lauhtuu yksinään, esittää normaalia taas huomenna hyvänä päivänä. Ja sitten kaikki on taas hyvin.
Siinäkin sinä tuet häntä omalla taipumisellasi.
Sinä voit poistua seuraavasta nuolisateesta sillä rauhallisella asenteella, että mun ei tarvitse tuollaista vastaanottaa. Palaat asiaan uudelleen kun mies on rauhoittunut. Tämä siis EI tarkoita tunteellista mököttämistä, se on ihan eri juttu. Tässä sinä vain siirrät itsesi kylmän rauhallisesti pois toisen tulilinjalta, olet passiivinen provosoitumisen suhteen etkä alistu kiukun kohteeksi.
Toinen konsti muuttaa tavat uusiksi on kääntää itsensä ympäri ja lopettaa se oma mesoaminen seinään ja pyytää anteeksi jo sanottua.
Anteeksi pyytämistäkin tulisi opetella yhdessä. Toiselta saadun hyvän tunteen kautta on helpompi uskaltautua muuttamaan omatkin pinttyneet huonot tapansa.
Pitäisi siis vaan jaksaa aloittaa sen kurssin kääntäminen ja päättää, että tänään en tee mitään samalla kaavalla kuin aina ennen, tänään pysäytän tutun kierteen heti alkuunsa ja keksin ihan uuden tien. Askel askeleelta, harjoitellen jokaista tilannetta ihan erilaisella asenteella. Siten toisenkin on pakko muuttua mukana, ennemin tai myöhemmin.