Olen pian 17-vuotias tyttö ja olen seurustellut yli vuoden tällä hetkellä 20-vuotiaan miehenalun kanssa. Tämän pojan ansiosta itsetuntoni ja -arvostukseni on kohonnut nollasta melko hyvään tilanteeseen. Tiedän poikaystäväni olevan uskollinen minulle ja välittävän minusta kovasti. Ongelmanani on kuitenkin vanhempani, joiden käyttäytyminen vaikuttaa liikaa ajatusmaailmaani.
Vanhempani ovat rajuista riidoistaan huolimatta edelleen avioliitossa. Olen koko elämäni ajan kuullut vanhempieni joka viikkoisia - ajoittain rajujakin - riitoja ja ne ovat hiljalleen syöpyneet selkäytimeeni omaa maailmankuvaani ohjaaviksi. Useasti olen kuullut äitini sanoneen isäni pettäneen häntä tai haroneen muiden naisten jalkovälejä. Nämä sanonnat ovat varmasti merkittävässä roolissa turhassa pelossani, jossa poikaystäväni olisi uskoton minua kohtaan. Koska äitini luulee isän pettäneen häntä, hän uhkailee kostolla, jossa hän itse pettäisi isää. Huomasin minulla myös olleen kosto-ajatuksia, joissa täysi-ikäisenä lähtisin tyttöporukalla baareihin tai ajelee autolla, kuten poikaystävänikin on tehnyt omien kavereidensa kanssa. Onneksi tällaiset kosto-ajatukset ovat jo loppuneet, koska tiedän, että minut oltaisiin otettu mukaan, jos ikäni riittäisi. Äitini suhtautuminen alkoholiin on myös täysin kielteinen, mitkä ovat tulleet osaksi minunkin mielipiteitä ja tämän vuoksi minulla on ollut vaikeuksia hyväksyä poikaystäväni juomista.
Minulla on periaate, että en salaa poikaystävältäni mitään, minkä takia olen sanonut ajatukseni ja tuntemukseni hänelle suoraan. Olen myös selittänyt hänelle, että ajatukset juontavat juurensa vanhempieni suhteesta. Syytös-tilanteessa ei selittelyt kuitenkaan kumoa itse syytöstä. Haluaisin olla tuntematta tällaisia tuntemuksia, sillä ymmärrän niiden olevan loukkaavia ja hyvin raskaita syytöksiä häntä kohtaan. Usein jutut lähtevät liikkelle pelkästä leikistä, joissa on kuitenkin vakava ajatus pohjalla. Esim "Sitä vaan naapurin taloa maalailevaa naista katsellaan..", tämän pohjalla on kuitenkin pelko, että poikaystäväni ei ole tyytyväinen minuun vaan ikäänkuin minä olisin välietappi ennen kuin hän löytäisi minua paremman parin. Näiden ajatuksien pohjalla on varmasti myös se, että en ole täysin tyytyväinen vartalooni. Poikaystäväni kanssa nautin kyllä vartalostani ja olen siihen tyytyväinen, mutta kaupungilla näkyy parempia vartaloita, milloin tunnen allemmuutta ja huonoutta verratessani itseäni heihin, jolloin ajattelen, että poikaystäväni haluaisi mielummin olevan heidän kanssaan. Vaikka olen täysin varma siitä, että poikaystäväni rakastaa minua, en vain mahda ajatuksilleni mitään.
Milloin tämä loppuu? Haluan koko sydämestäni saada turhat ajatukset pois päästäni, sillä en halua loukata rakastani. En halua kuitenkaan pitää ajatuksiani sisälläni, sillä se tuntuisi kuin valehtelisi. Tuntuisi väärältä nauraa, kun sisällä kuohuu.
Vanhempani ovat rajuista riidoistaan huolimatta edelleen avioliitossa. Olen koko elämäni ajan kuullut vanhempieni joka viikkoisia - ajoittain rajujakin - riitoja ja ne ovat hiljalleen syöpyneet selkäytimeeni omaa maailmankuvaani ohjaaviksi. Useasti olen kuullut äitini sanoneen isäni pettäneen häntä tai haroneen muiden naisten jalkovälejä. Nämä sanonnat ovat varmasti merkittävässä roolissa turhassa pelossani, jossa poikaystäväni olisi uskoton minua kohtaan. Koska äitini luulee isän pettäneen häntä, hän uhkailee kostolla, jossa hän itse pettäisi isää. Huomasin minulla myös olleen kosto-ajatuksia, joissa täysi-ikäisenä lähtisin tyttöporukalla baareihin tai ajelee autolla, kuten poikaystävänikin on tehnyt omien kavereidensa kanssa. Onneksi tällaiset kosto-ajatukset ovat jo loppuneet, koska tiedän, että minut oltaisiin otettu mukaan, jos ikäni riittäisi. Äitini suhtautuminen alkoholiin on myös täysin kielteinen, mitkä ovat tulleet osaksi minunkin mielipiteitä ja tämän vuoksi minulla on ollut vaikeuksia hyväksyä poikaystäväni juomista.
Minulla on periaate, että en salaa poikaystävältäni mitään, minkä takia olen sanonut ajatukseni ja tuntemukseni hänelle suoraan. Olen myös selittänyt hänelle, että ajatukset juontavat juurensa vanhempieni suhteesta. Syytös-tilanteessa ei selittelyt kuitenkaan kumoa itse syytöstä. Haluaisin olla tuntematta tällaisia tuntemuksia, sillä ymmärrän niiden olevan loukkaavia ja hyvin raskaita syytöksiä häntä kohtaan. Usein jutut lähtevät liikkelle pelkästä leikistä, joissa on kuitenkin vakava ajatus pohjalla. Esim "Sitä vaan naapurin taloa maalailevaa naista katsellaan..", tämän pohjalla on kuitenkin pelko, että poikaystäväni ei ole tyytyväinen minuun vaan ikäänkuin minä olisin välietappi ennen kuin hän löytäisi minua paremman parin. Näiden ajatuksien pohjalla on varmasti myös se, että en ole täysin tyytyväinen vartalooni. Poikaystäväni kanssa nautin kyllä vartalostani ja olen siihen tyytyväinen, mutta kaupungilla näkyy parempia vartaloita, milloin tunnen allemmuutta ja huonoutta verratessani itseäni heihin, jolloin ajattelen, että poikaystäväni haluaisi mielummin olevan heidän kanssaan. Vaikka olen täysin varma siitä, että poikaystäväni rakastaa minua, en vain mahda ajatuksilleni mitään.
Milloin tämä loppuu? Haluan koko sydämestäni saada turhat ajatukset pois päästäni, sillä en halua loukata rakastani. En halua kuitenkaan pitää ajatuksiani sisälläni, sillä se tuntuisi kuin valehtelisi. Tuntuisi väärältä nauraa, kun sisällä kuohuu.
Vastaukset 4
Vanhimmat
en osaa sinua auttaa, mutta oli pakko kirjoittaa koska tunnen samoin omassa suhteessani. luotan kumppaniini mutta kaupungilla, kavereilla ajattelen että hän kuitenkin mieluummin haluis ton tai ton ku se on laihempi, kauniimpi tai jotain. siis tämä tunne nousee kurkkuun ja itseinho täyttää koko mun kehon. sairas tunne! vanhempani ovat edelleen naimisis onnellisesti, mutta lapsena äiti aina sanoi isälle että tykkää kuitenkin äitin kaverista joka kieltämättä oli hemaiseva. yritän tänä pvänä tehdä kaikkeni että mieheni pysyy kanssani vielä vanhanakin, mut tä tunne on kamala kun se iskee... ja mä olen jo 25v.=(
ennen kuin lataat mielipiteesi päin kumppanin naamaa pelkojesi tai epäilyjesi masinoimana. Kun tiedät mistä nämä kielteiset tunteesi ovat peräisin (vanhempiesi pelinomaisesta epäterveestä suhteesta) pystyt olemaan kierrättämättä niitä omaan suhteeseesi. Vanhempien epätoimivan suhteen paska on kuin myrkkyä, joka pitää tunkea johonkin mielen taka-alalle ja olla sen olemassaolosta tietoinen mutta olla levittämättä sitä ympärilleen. Tai muuten olet todella tuomittu toistamaan vanhempiesi virheitä. Kaikki mikä auttaa tulemaan tietoisemmaksi omista motiiveistaan on kotiinpäin.
Oon kirjoituksestasi ihan vaikuttunut! Todella kypsän ja järkevän oloinen nuori nainen! :) Ongelmasi ei ole uutta ja voin yrittää olla tulkinta-apuna.
Vanhemmat ja heidän suhteensa... nykyään liian moni menee naimisiin ja hankkii lapsia heppoisin perustein. Ei sille voi mitään. Monet parit miettivät vuosien jälkeen olisiko parempi erota vai olla yhdessä, "lasten takia". Oman mielipiteeni mukaan ero on lapsille parempi vaihtoehto, koska vanhempien jatkuva riitely ja tappelu vaikuttaa lapsen maailman näkemykseen, aiheuttaa solmukohtia ja ongelmia tulevaisuuden parisuhteissa, kuten sinullekin on käynyt. Lapsuus ja nuoruus kärsii huonoista muistoista, jotka saa epäilemään omaa kykyä tulla onnelliseksi.
Juttuhan on kuitenkin kakspiippunen. Itse oon yksinhuoltajaäidin tyrannisoima ja kärsinyt ihminen. Kärsin pitkään huonosta itsetunnosta, ja vasta nyt pienten takapakkien kera alkaa elämä olla kohdillaan. Mutta aina kun elämä potkii päähän ni täytyy nousta ylös ja jatkaa matkaa eikä antaa periksi! "Se mikä ei tapa, se vahvistaa" on kulkenut mun ajatuksissa vuosien varrella.
Muutin pois kotoa kun olin 17. En vain enää kestänyt. En tullut äitini kans yhtään toimeen, koko ajan meni ristiin ja olin haukuttavana ja hakattavana. Hakkaaminen tosin loppui kun olin 14. Haukkuminen jatkuu vieläkin. Ihmeellistä on, että tulemme tosi hyvin toimeen; jos välissä on vähintään 200 km. Ikävä kyllä luulin väliemme olevan paremmatkin näin 7 vuoden jälkeen, mutta nyt joudun koulun alkuun asti asumaan äidin luona työpaikan takia, ja lapsuus/teinivuosien helvetti on ollut hyvin tuoreessa muistissa... että väärässä olin! Tosi kiitollinen olen kun pääsen pois ja paras ystäväni ja mieheni pitävät mut nyt tällä hetkellä järjissäni :)
Mielestäni ongelmasi on helposti ratkaistavissa. Olet nimittäin ite osannut tulkita sen jo poikki, halki ja pinoon. Nyt et vain tiedä mitä sille pinolle tehdä! Vaikka jouduin kasvamaan "isoksi" aikaisin niin moiseen itsetulkintaan en olisi sun ikäisenä ollut kykenevä. Aloin vasta yrittää tulkita ja ymmärtää itseäni kun lukiossa aloitin psykologian opiskelun.
Luulen suurimman osan ongelmaasi olevan sen, että oot vielä alaikäinen. Koska poikaystäväsi on täysi-ikäinen, on hänellä enemmän "vapauksia" ja "mahdollisuuksia" mennä. Huolesi on ihan ymmärrettävää, tosin en usko että siihen on tarvetta. Ootko harkinnu omaa asuntoa? Asuisit pois vanhempiesi vaikutusvallasta, omaa vapaata elämääsi. He eivät enää kykenisi riidoillaan aiheuttamaan sulle pahaa mieltä. Koska sulla olisi oma elämä, josta huolehtia. Askel kohti itsenäisyyttä jolloin olisit oma perheesi, vanhempasi omansa omine ongelmineen. Omasta kokemuksesta voin sanoa että suhtautumisesi asioihin ja poikaystäväsi puuhiin ja yleensäkin ELÄMÄÄN muuttuisi radikaalisti!
Näistä kosto- ajatuksista... mielestäni ne eivät ole kostoa. Eikä niitä pidä hävetä. Ehkä se pieneltä osaltaan on kateutta siitä että toisella on vapauksia asioihin, joihin sulla ei vielä ole. Kunhan oot täysi-ikäinen niin helpottaa, koita jaksaa siihen asti. Ja silloinkin sulla on vapauksia bilistellä ja mennä kavereittesi kans myös ilman poikaystäääsi jos siltä tuntuu. Se että seurustelette, ei oikeuta teitä kumpaakaan omistamaan toisianne. Kyllä teillä kummallakin on omakin elämä jota elää vaikka yhdessä olette! Luottamus, peruspilari kaikissa suhteissa. :)
Mun äiti on kans tosi kielteinen alkoholin suhteen. Käytän silloin tällöin itse alkoholia, onpa tullu vedettyä muutamat kunnon räkäkännitkin ja ihan on pysyny homma lapasessa. En oo örveltäny, tapellu tai juonu viikkoa putkeen. Nuorena pelkäsin kamalasti, koska isäni oli alkoholisti ja sehän on periytyvää. Mua haukutaan harva se päivä alkoholistiksi vaikka mun pahimmat rillutteluajat oli silloin ku olin parikymppinen. Nykyään ostan vaan kolme lonkeroa ja baarissa ehkä yhden, ei ees juuri huvita vetää kännejä, bailaaminen on kivempaa :) Monesti oon kuskina. Kyllä sä sen huomaisit, jos poikaystäväsi joisi LIIKAA. Muista, että hänkin on nuori ja tuossa iässä meno on kuumimmillaan nuorilla miehillä. Ei siitä sen kummemmin pidä olla huolissaan, koska se on normaalia. Alkoholismin metkit on kyllä selvästi nähtävissä, kun niitä ilmenee.
Todella mahtavaa on myös se, että puhut poikaystävällesi näistä asioista. Niin se pitää ollakin! Se välttää turhia mietteitä ja mökötyksiä, kun pysytään avoimina toisilleen ja keskustellaan. Miten hän tähän kaikkeen suhtautuu? Syyttäähän ei kannata, kaikki on syyttömiä kunnes toisin todistetaan. Mietinnät ja mustasukkaisuuskohtaukset kuten myös oman ulkonäön arvostelu on sun iässä ihan normaalia. Muista, että poikaystäväsi on sun kans sen takia että olet SÄ. Speciaali, hänen oma rakas jota vaalia. Ei sun sitä varten tartte olla maailman hemaisevin nainen. Oot hemaisevin HÄNELLE :) Itekin kattelen muita miehiä, ihmisiähän ne on ja kyllä hyvännäköistä ihmistä kattoo vähän pidempään sen kummempia ajattelematta, sekin on normaalia. Oma kulta on kuitenkin paras, kaikesta huolimatta. Aiheutuuko teille riitoja näistä sun ajatuksista?
Nykyään kun ajattelen omaa elämääni niin en vaihtaisi menneisyydessäni mitään pois, koska kaikki kokemukseni ovat tehneet musta sen ihmisen joka tänä päivänä oon. Tiedän olevani vahva ja oikeudenmukainen, suoraselkäinen oma itseni, joka ei niele mitään purematta. Oon varma, että sulle käy samoin. Oot jo nyt tosi vahva ja itsenäinen elämä ei tuu tuottamaan sulle vaikeuksia. Menneisyydestä ja kaikista kokemuksistaan pitää oppia. Yksi neuvo on kuitenkin tärkein: Älä koskaan tingi onnellisuudestasi. Meillä on yksi elämä, ja siitä on otettava kaikki irti :) kun oot onnellinen, säteilet sitä myös ympärillesi ja lähimpiin ihmisiin :)
pitkällä kun olet noin hyvin tunnistanut tämän asian. Se on hyvä!
Yksi tapa saada nuo ajatukset loppumaan on estää niiden tuleminen mieleen. Kun sellainen on syntymässä, niin ärähdät itsellesi että lopeta! Et siis anna ajatuksen syntyä valmiiksi asti. Älä koskaan lähde lietsomaan ajatusta. Ne eivät ole tervetulleita eli pidä ne poissa. Tämä varmaan sopii tuohon oman vartalon vertailuun - älä edes aloita ja jos huomaat aloittavasi niin lopetat alkuunsa.
Uskomukset, ajatukset, tunteet ja teot ovat kaikki keskenään vuorovaikutuksessa. Ne vaikuttavat kaikki toisiinsa. Niihin kaikkiin täytyy vaikuttaa, jos haluaa saada muutoksen aikaan. Teon muutos voisi olla se, ettet enää sano noita vihjailuja ääneen. Jos siis et todella keskustele asiasta. Puhetavan muutos vaikuttaa ajatuksiin, uskomuksiin ja tunteisiin. Ja päinvastoin.
Ehkä tieto siitä, että kaikilla on vanhemmilta opittua taakkaa kannettavana, helpottaa. Täällä jokainen taistelee haitallisten uskomusten, ajatusten, tunteiden ja tekojen kanssa. Suuri osa osaa myös muuttaa niitä, itsekin teen sitä koko ajan. Hyvää jatkoa!