Ajattelin opetella kitaransoiton alkeita ja soittamista, mutta kitaraa minulla ei ole. Millainen kitara olisi aloittelijalle hyvä ja mitä muuta sellaista ostaessa kannattaisi ottaa huomioon kuin hinta?
Aloitus
tietämätön123
3462
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Painelin pienehköön "kitarakauppaan", ainoa ennalta päätetty asia oli yläraja hinnalle. Omistaja/myyjälle selitin sitten, etten osaa soittaa, vaan kunnollinen peli tulisi kuitenkin saada. Kaveri suhtautui erittäin asiallisesti, ja sopivan hintaluokan soittimet tuli esiteltyä, vertailtiin ääntä, koputeltiin ja kuunneltiin. Lopulta kaksi soitinta totesin kaunisäänisimmiksi, ja niiden välillä valinta sitten tapahtui. (Tästä on nyt yli6 vuotta aikaa) Iloisena on todettava, että jokunen lähes ammattilainenkin on kylässä ollut, ja kaikki ovat ihailleet kitaran kaunista ääntä, sekä kehuneet hyväksi soittimeksi. Merkki ei edes ole kovin tunnettu, joten en sitä tähän laita.
Eli neuvoksi siis, ota myyjän ammattitaidosta kaikki irti, ja ehkei ihan niihin halvimpiin soittimiin kuitenkaan kannata sortua. (oman pelini ostin Hki Fredalta, Aronsoitin)
Eiköhän teräskielinen akustinen olisi paras opettelukitara. Siinä samanlainen otelauta kuin sähkiksessä joten siihen siirtyminen sitten helpompaa. Nailonkielisessäkin kiva saundi, mutta ne on tarkoitettu vähän klassisempaan näppäilyyn.
Ite kyllä vuosi sitten ostin kiinalaisen Ibanezin elektroakustisena, hintaan 199 e. Mun mielestä ihan hyvä ääni. Sanovat nuo ammattilaisemmatkin että ehkä jostain 300e ylöspäin äänenlaatu ei enää paljoa kasva vaikka hinta kasvaakin. Kitaran saundihan on hieman erilainen, joten halvempikin kitara voi soida oman maun mukaan hienommin kuin paljon kalliimpi peli.
Kaveri tilasi Thomanilta akustisen Fenderin (n.350e) ja on hyvin tyytyväinen. Thomannilla on paljon halvempaa kuin täällä, mutta tulee sika säkissä, vaikka laatu onkin hyvää. Se ääni selviää kaupassa kun pistää myyjän revittelemään eri merkkejä tai ottaa osaavan soittajan mukaan jos ei ite kehtaa tai osaa soittaa. Olen siis sitä mieltä että se hinta ei se joka maukkaimman äänen takaa. Kun ovat makuasioita. Eniten äänen kuitenkin vaikuttaa itse soittaja :).
Nimittäin vien aina kaikki kitarat treeniskämpälle tai himaan testattavaksi omien kamojeni kautta.Kitarasta selkeytyy moni asia paremmin kuin soitinliikkeessä.Myyjät yleensä suostuvat tähän ratkaisuun.Ainakin täällä landella.En tiä stadista.