Että ottaa pattiin. Olen korkeasti koulutettu, ja olen kohta jäämässä työttömäksi, koska määräaikaisuus loppuu.
Asun pienellä paikkakunnalla, jonka toinen nimi voisi yhtä hyvin olla vaikka Takahikiä tai Junttila. Ja työllisyysaste on korkea, alan töitä tai muita kunnolla palkattuja töitä ei ole saatavilla.
Olen kohta kymmenettä vuotta ollut avoliitossa, ja rakastan puolisonai syvästi. Olemme nauttineet yhdessäolosta about 24/7. En voisi kuvitella asuvani kenenkään muun kanssa.
Nyt on kuitenkin sellainen homma, että työttömyys ei nappaa pätkääkään, joten on tehtävä valinta.
Jäänkö työttömäksi paikkakunnalle (puolisollani on hyväpalkkainen työ vielä kolmeksi vuodeksi),
ja tuhoan samalla omat uramahdollisuuteni?
Vai lähdenkö 400km päähän pääkaupunkiseudulle, järjestelemään elämässä taas kaiken uusiksi?
Etäsuhteet eivät kohdallani toimi, koska tarvitsen ihmisen joka on lähettyvillä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos olet pääkaupunkiseudulle lähdössä, niin sieltä varmasti löytyy myös puolisollesi töitä. Oletko kysynyt, mitä hän ajattelee tilanteesta?
Jos muuttaa 400km päästä pk-seudulle, joutuu kyllä hankkimaan elämän uudelleen. Ihmisillä vain yleensä on se elämän hankkiminen hieman pitkäaikainen prosessi, jonka pohjustukset alkaa osittain jo ala-asteelta.
Monesti kohtalona on se, että tukiverkostoa ei ole lainkaan ympärillä. Kaikki ystävät ja sukulaiset ovat kaukana, ja lopulta nekin suhteet kuihtuvat. Täytyy hankkia se uusi elämä. Ei ole helppoa aikuisiässä noin vain hankkia uusia ystäviä, koska muilla on jo ne ystävänsä, eikä uusia tarvita. Lopulta on kaksi yksinäistä samassa asunnossa, mikä on riidoille hyvä kasvualusta, lopputulos=ERO.
Paras on asua siellä, missä on valmiina se oma elämä. Ihmisiän aikana ehtii hankkia vain yhden elämän, ei toista. On parempi asua työttömänä hetken aikaa elämän juurilla, kuin muuttaa ulos elämästä kalliille pk-seudulle. Pk-seudulla pärjää muutenkin vain viekkaudella ja vääryydellä, eikä 2500 kk-palkka ole mitään, sillä asuu juuri ja juuri tunkkaisessa yksiössä.
itse asun tuppukylässä ja jos ei olis töitä niin muuttaisin surutta muualle koska työ on se joka sanelee parisuhteen autuuden,usko pois
Sepä se.
Ilman työtä tulee surkea olo siitä, että joutuu siipeilemään. Ja sitten ahdistuu, kun ei ole varaa yhtään mihinkään.
Yksin hesassa ahdistuisin varmasti hengiltä ensimmäisen vuoden aikana. Rahaa olisi, mutta elämä, ystävät ja kaikki muu tuttu olisi kaukana.
Näyttää siltä, että teen mitä tahansa, niin huonosti käy. Siis mitä teen?
mitäs jos koittaisit ensin katella töitä lähipitäjistä? Ja hommaat auton ja ajokortin, jos ei niitä ennestään ole. Työmatka voi olla vähän pidempi, mutta saatte kuitenkin asua yhdessä. Monet käy myös kauempana töissä niin, että tulevat joka viikonloppu omaan pesään (eli vuokraat jonkun kalustetun yksiön halvalla työpaikkakunnalta). Joskus on mahdollista esim. sopia etätyöpäivistä tai siitä, että tekee viiden päivän työt neljässä --> pidempi viikonloppu. Kyllä ratkaisu löytyy, jos on tahtoa.
Tai sitten hankkikaa lapsi ja jää hoitamaan sitä kotiin (en tiedä, oletko itse nainen/mies), se on kai hyväksyttävämpää kuin pitkäaikainen työttömyys?