Mitä mieltä olette?
KUMPI antaa paremman edellytyksen parisuhteelle, jonka olisi takoitus kestää pitkään? Fyysinen vai henkinen yhteenkuuluvuus? Annan kaksi esimerkkiä:
A) Ihminen, johon ihastuit ensisilmäyksellä. Heti kun hän tuli lähellesi, huomasit että hänen lähellään oli uskomattoman hyvä olla. Kemiaa löytyy, mutta se on lähinnä fyysistä. Tulette hyvin toimeen, mutta olette joissain asioissa hyvin erilaisia, teillä on jossain määrin erilaiset kiinnostuksen kohteet.
B) Joku, johon et heti tutustuessanne juuri kiinnittänyt huomiota, mutta paremmin tutustuessanne huomaat, että olette täysin samalla aaltopituudella, olette ns. "sukulaissieluja". Ymmärrätte toisianne puolesta sanasta ja olette kiinnostuneita samantyyppisistä asioista. Fyysisessä mielessä tämä henkilö ei ehkä aiheuta samanlaisia väristyksiä kuin henkilö A. Olette ennemminkin tavallaan parhaimpia ystäviä.
Tähän kai voisi vastata, että paras mahdollinen kumppani on joku, joka täyttää sekä A:n että B:n kriteerit. Mutta entä jos täysin sellaista ei tule ikinä löytämään? Kumman ihmisen valitsisitte, millainen suhde kestää? (tätä samaa mietittiin muuten jossakin Sinkkuelämän jaksossa...:) )
KUMPI antaa paremman edellytyksen parisuhteelle, jonka olisi takoitus kestää pitkään? Fyysinen vai henkinen yhteenkuuluvuus? Annan kaksi esimerkkiä:
A) Ihminen, johon ihastuit ensisilmäyksellä. Heti kun hän tuli lähellesi, huomasit että hänen lähellään oli uskomattoman hyvä olla. Kemiaa löytyy, mutta se on lähinnä fyysistä. Tulette hyvin toimeen, mutta olette joissain asioissa hyvin erilaisia, teillä on jossain määrin erilaiset kiinnostuksen kohteet.
B) Joku, johon et heti tutustuessanne juuri kiinnittänyt huomiota, mutta paremmin tutustuessanne huomaat, että olette täysin samalla aaltopituudella, olette ns. "sukulaissieluja". Ymmärrätte toisianne puolesta sanasta ja olette kiinnostuneita samantyyppisistä asioista. Fyysisessä mielessä tämä henkilö ei ehkä aiheuta samanlaisia väristyksiä kuin henkilö A. Olette ennemminkin tavallaan parhaimpia ystäviä.
Tähän kai voisi vastata, että paras mahdollinen kumppani on joku, joka täyttää sekä A:n että B:n kriteerit. Mutta entä jos täysin sellaista ei tule ikinä löytämään? Kumman ihmisen valitsisitte, millainen suhde kestää? (tätä samaa mietittiin muuten jossakin Sinkkuelämän jaksossa...:) )
Vastaukset 10
Vanhimmat
Noista kahdesta B.
Tosin määritelmäsi fyysisestä yhteenkuuluvuudesta ontuu.
Fyysinen yhteenkuuluvuus on pelkkää lihan himoa ja sitä, miten hyvältä juuri sen henkilön kosketus tuntuu.
------------------
Kovin kauniita ovat ihastukseni olleet, vaan yhteiseloa kestäneet ei. Mut ah, armaimpani löysin tavallisten kukkien joukosta. Ei hän ruusu ole, mutta katselee sitä orvokkiakin mielellään. Ja hyvin on kestänyt liittomme tää.
Sehän riippuu ihan ihmisistä ja siitä hetkestä niiden elämässä kun ne kohtaavat toisensa. Suhde kehittyy siitä hetkestä eteenpäin siten kun kehittyy, mikä mihinkin suuntaan. Jotkut tarvivat enemmän fyysistä toimintaa, toiset henkistä kumppanuutta. Onnellisessa parisuhteessa on kyse tasapainon löytymisestä.
Liika analyyttisyys syö monelta hyvältäkin suhteelta toivon pois, muista se.
Tuollaisia b-ihmisiä kutsutaan ystäviksi :D
Eli kyllä "sen oikean" tykö tarttee sekä sitä henkistä että fyysistä kemiaa.. Itse en ole ikinä kiinnostanut kenestäkään edes deittimielessä, jos ei ole vetänyt fyysisesti puoleensa - ajantuhlaustahan sellainen olisi. Niinpä sitten bongasin tämän komean mieheni joka osoittautui henkisestikin loistopaketiksi ;)
Vastaus taitaa riippua ihan siitä mitä elämältä olet milloinkin hakemassa. Ihanteeltahan tuo B kuullostaisi; ainahan puhutaan siitä että suhteessa fyysisyys kuitenkin vähenee ja lopahtaa, ja silloin parasta ois, jos jäljelle jäis ystävyys ja ne henkiset siteet.
MUTTA... Koska kaikki suhteet joutuvat siihen arjen kiroon, saattaa juuri fyysisyyden väheneminen johtaa turhautuneisuuteen. Ja silloin saattaa jostain kulmn takaa hyökätä tilanteeseen A-ihminen, joka vie mennessän.
Näin kävi minulle. Exäni oli B, mutta viiden vuoden seurustelun jälkeen en enää kokenut häntä puoleensavetäväksi. Olimme hyviä kavereita, ei muuta. Sattumalta tapasin erään, joka herätti seksuaaliset tunteeni aivan sillä sekunnilla kun hän käveli ovesta sisään, ja nyt olemme muutaman vuoden tapailleet. Yhteisestä tulevaisuudesta ei ole juurikaan puhuttu, mutta fyysinen yhteenkuuluvuus on niin voimakasta, etten voisi kuvitellakaan olevani toisen kanssa. Makuuhuoneessa minulla ainakin liekki roihuaa sellaisella voimalla, jota en ennen tiennyt itsessäni olevankaan.
Eli mieti mitä haluat elämältäsi. Punainen tupa ja perunamaa (tai se rivitalonpätkä Espoosta, 2 lasta ja labradorinnoutaja) vai kaiken muun pois sulkeva tulenpalo kropassa?
Itse huomasin, ettei eka vaihtoehto ainakaan vielä sovi minulle, ja olen tyytynyt tinkimään siitä, ettei nykyiseni aina ymmärrä minua enkä minä häntä. Se menköön tylsyyden edelle. Mielestäni on hyväkin, ettei aina olla samaa mieltä ja tiedetä etukäteen mitä toinen sanoo. Olen saanut niin yllättäviä vastauksia kysymyksiini etten ole voinut muuta kuin nauraa, ja huomata miten hyvä on kuitenkin tällaisessa A-suhteessakin olla!
Toinen existäni oli A ja toinen taas B. Nyt on sellainen pakkaus että hänestä löytyy sekä A ja B. Tämän jälkeen on enää vaikea ajatella mitä parempaa voisi olla. Taidan mennä naimisiin. ;)
no en kyllä osaa vastata, mietin monesti itsekin samaa.
Ex oli ehkä enemmän B, vaikka olimme erilaisia...kuitenkin löytyi sellainen henkinen yhteenkuuluvuuden tunne. Joskus loppuaikoina silti mietin, että onko tässä nyt kyse ystävyys-kumppanuudesta vai rakkaudesta. Nyttemmin tien kyllä vastauksen...sellaiseksihan rakkaus ajan kanssa kehittyy. Seksi ei milloinkaan loppunut, mutta ei se mitään superväristyksiä aiheuttanut.
Nykyinen on selvästi A. Olen useasti jo meinannut luovuttaa, kun tuntuu että olemme ihan eri planeetoilta mielipiteinemme ja myös joiltakin arvoiltamme. Kuitenkin...jokin ihme lataus pitää meitä yhdessä. Miehen mielestä me kuulutaan yhteen, mä taas en tiedä mistään mitään :) Seksi on kyllä...voiko parempaa ollakaan. mut nyt murehdin, että entä sitten kun seksi jonain päivänä arkipäiväistyy..mitä jää jäljelle? Kestänkö erilaisuutemme, pystynkö arvostamaan ja kunnioittamaan toista kaikesta huolimatta?
B:n ja olen vuosien saatossa huomannut tehneeni oikean valinnan.
Fyysisen puolen voi rakentaa ajan kanssa itse mutta henkinen joko on tai ei, eikä sitä keinotekoisesti saa syntymään.
Ex on minulle yhä edelleen hyvä ystävä, ja toivon, että meidän ystävyys säilyy läpi elämän. Mutta suhde loppui siihen, että sängyssä ei huvitttanut ollenkaan. Oli kamalaa kun huomasi, ettei halua toisen kosketusta=( Se satutti sekä exääni, että minua. Tunsin olevani kauhean huono ihminen kun en tuntenut fyysistä vetoa niin kivaan kaveriin, mutta minkäs teit.
Nyt olen naimisissa A:n kanssa, ja voi elämä on ihanaa! Mieheni kanssa on myös ihana jutella, ja tulemme hyvin toimeen myös sillä tasolla. Ystäväksi en sano häntä kuitenkaan millään, sillä kukaan ystävä ei voi herättää tällaisia väristyksiä=) Mulla pyörii yhä sukat jalassa kun näen hänet.
Olen vahvasti sitä mieltä, että seksuaalinen kanssakäyminen on parisuhteen perusta. Eipä tarvitse enää olla kiukkuinen ja ahdistunut. Eikä kummankaan tarvitse turhautuneisuuttaan lähteä vieraisiin. Ja onhan siitä jotain tieteellistä todistustakin, että orgasmi pitää oman mielen ja parisuhteen kunnossa...
Tasapaino näiden kahden ulottuvuuden suhteen. Alkaa suhde kummalla tavalla tahansa, se jatkuu ja säilyy parhaiten kun siitä löytyy sekä fyysisiä että henkisiä iloja. Minä olen kyllä A-typpiä myös, jos sitä katsotaan, miten suhde alkaa. Mutta valitettavasti suhteet ovat kariutuneet jommankumman osapuolen kypsymättömyyteen tavalla tai toisella, tai sitten eritahtisiin odotuksiin sitoutumisesta tms.
Juttuun ollaan aina tultu yhtä lukuunottamatta : )
Tottakai B-vaihtoehto toimii paremmin pitemmän päälle.
Itselläni on ollut tuollainen A-vaihtoehdon kaltainen tapaus. Aikansa oli ihanaa, mutta eihän siitä olisi mitään tullut. Hauskaa pidettiin ja elämä oli ihanaa, mutta kun oikein pysähtyi rehellisesti ajattelemaan asiaa, kumpikin tiesi, ettei toinen kuitenkaan ole se 'elämänkumppani', jonka kanssa niitä lapsia tehdään, perustetaan perhe ja ollaan vilpittömästi onnellisia.
Nyt olen löytänyt sellaisen ihmisen, jonka kanssa olin samalla aaltopituudella välittömästi tavattuamme. Eli kyllä siis kiinnitin huomiota mieheeni heti hänet tavattuani eli siinä mielessä kyllä fyysisenkin puoli oli kuvioissa heti alusta asti mukana. Mutta se henkinen yhteys oli käsin kosketeltavaa. Toisen kanssa olisi voinut jutella vuorokaudet läpeensä ja aina löytyi ihmisestä uusia puolia ja mielenkiintoisia näkökohtia.
Vielä vuosienkin jälkeen hän jaksaa ihmetyttää minua, miten ihmeellinen mies hän onkaan. Todellakin voi sanoa, että viihdymme toistemme seurassa eikä koskaan ole tylsää. Nyt olemme tilanteessa, jossa yritämme saada vauvaa ja naimisiinkin ollaan menossa. Eli kaikin puolin tämän elämänkokemuksen turvin sanoisin, että henkinen yhteenkuuluvuus on kaiken a ja o. Ilman sitä ei fyysisenkään puoli toimi pitemmän päälle.