Työskentelen valtion virastossa ja joudun päivittäin tekemään kielteisiä päätöksiä ihmisten erilaisiin hakemuksiin. Viraston nimi jääköön mainitsematta.
Olen tosi loukkaantunut siitä, että hyvin useasti tehdessäni ulkomaalaistaustaiselle henkilölle kielteisen päätöksen henkilö itse tai hänen puolisonsa kutsuvat minua rasistiksi ja ennakoluuloiseksi ihmiseksi.
Olen tehnyt tätä työtä neljätoista vuotta enkä
KERTAAKAAN ole antanut henkilön käyttäytymisen, rodun ym. vaikuttaa päätökseen.
Noudatan vain ja ainostaan lakia niinkuin minun virkamiehenä pitää tietenkin noudattaa.
Toivomukseni on, sinä ulkomaalaistaustainen tai ulkomaalaisen puoliso, ethän sinäkään tuomitse ihmisiä perusteetta. Kiitos.
Olen tosi loukkaantunut siitä, että hyvin useasti tehdessäni ulkomaalaistaustaiselle henkilölle kielteisen päätöksen henkilö itse tai hänen puolisonsa kutsuvat minua rasistiksi ja ennakoluuloiseksi ihmiseksi.
Olen tehnyt tätä työtä neljätoista vuotta enkä
KERTAAKAAN ole antanut henkilön käyttäytymisen, rodun ym. vaikuttaa päätökseen.
Noudatan vain ja ainostaan lakia niinkuin minun virkamiehenä pitää tietenkin noudattaa.
Toivomukseni on, sinä ulkomaalaistaustainen tai ulkomaalaisen puoliso, ethän sinäkään tuomitse ihmisiä perusteetta. Kiitos.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Ulkomaalainen paskasakki (joka vähemmän yllättäen tulee idästä ja etelästä eikä asiallisista länsimaista) on käyttänyt rasismikorttia jo vuosia hyväkseen esim. poliisin suureksi vahingoksi. Vaikka tekisivät mitä rötöksiä (ja nämähän niitä tekevät, sen rikostilastot todistavat kuinka tietyt vähemmistöt ovat tolkuttomasti vankiloissakin yliedustettuina) tämä paskaväki osaa välittömästi huutaa kovaan ääneen "RASISTI!" kun poliisi tulee ottamaan kriminaalit kiinni. Rupusakki osaa kyllä hienosti käyttää tilannetta hyväksi, ja tyhmät Suomi-tantat uskovat. Jep, oli se poliisi rasisti kun kävi nappaamassa jonkun raiskaaja-Umbabumban tai sarjavaras-Pepen. Kun sarjaraiskaaja lentää linnaan niin siinä suomalainen yhteiskunta sortaa viatonta savannien kasvattia - mitä nyt että tuomio tuli esim. 15 väkivaltaisesta, puukolla uhaten tehdystä raiskauksesta. Onneksi Suomi-tantta ymmärtää enemmän sitä savimajan asukkia kuin niitä 15 viatonta naista jotka joutuvat lopun elämäänsä kärsimään siitä mitä ovat saaneet kokea. Suomi-tantta uskoo että nämä naiset saivat mitä ansaitsivat, sillä eihän viaton Uggapugga-heimolainen voi tehdä puhdassydämisenä ainoatakaan pahaa tekoa.
Aivan, mitä nyt täälläkin näitä juttuja lukee niin rasismi/rasisti-sanaa käytetään aika paljon väärin.
Et ainakaan kuulosta kertomasi mukaan rasistilta vaan teet päätökset perustellusti ja harkitusti. Jos pyrkijällä on häikkää papereissa ja muutenkin tilanne vaikuttaa epäilyttävältä teet vain työtäsi. Itse en ainakaan ole nimitellyt ketään virkailijaa rasistiksi, sillä ei ainakaan saa myönteistä päätöstä;D
Miehellekin olen sanonut tästä rasisti ajattelusta, että ei turhaan ajattele, että joku on rasisti vain sen takia, että ei pidä hänestä (yleensä ihmiset kyllä kaikki ovat käyttäytyneet häntä kohtaan asiallisesti lukuun ottamatta paria humalaista miestä ja yhtä sekavaa, vanhaa naista).
Usein se on ulkomaalaisesta itsestäänkin kiinni että kohdellaanko häntä "rasistisesti". On toki myös tapauksia, missä on jo ihan aiheellista epäillä rasismia. Mieleen tulee muutama työpaikka-kiusaamis tapaus, jossa kiusaamisen kohde oli ulkomaalainen, sama myös koulussa jos kiusaaminen johtuu vaikka ihon väristä, on kyseessä mielestäni rasismi.
Surku hupaisaa oli kuitenkin tässä taannoin ollut paikallisuutinen intialaismiehestä, joka sai turpaansa kapakassa suomalaiselta. Tässähän toki epäiltiin heti rasismia. Tuttavani kuitenkin tiesi kertoa, että tämä intialainen on juuri sellainen, että hakee itse aina tappeluita ja tuttavasta on ihan oikein, jos joku joskus sitä vähän kurmittaa, kun itse sitä kerta kerjää. Kyseessä siis oli tavallinen kapakkatappelu eikä välttämättä rasismilla ollut osuutta asiaan vaikka toinen osapuoli olikin ulkomaalainen, silti lehdet kirjoittivat rasismista.
*Rasisti!*
Jaa että suomalaisjuntitko ei ole rasisteja? Katsokaa esimerkkiä suvaitsevista ihmisistä. HE EIVÄT OLE RASISTEJA SILLÄ TUMMA-IHOISET RAKASTAVAT HEITÄ:
http://www.blackpeopleloveus.com/index.html
Suomalais-juntit ovat juroja rasisteja jotka eivät kunnioita tarpeeksi vieraitakulttuureja ja erilaisuutta. Siinä voi jokainen ottaa (kukaan ei ole täydellinen) oppia toisista kulttuureista!
http://www.blackpeopleloveus.com/hangingout.html
Yllä olevassa linkissä suvaitseva pariskunta pelaa sanan-arvaus peliä mukavan tuttava pariskunnan kanssa, eikä kukaan vihaa toistansa.
Suvaitsevista ihmisistä kannattaa ottaa oppia!!!
Monta kertaa sinä rassukka aiot tämän provolinkin tänne laittaa? Jos olisin seriffi niin pois lähtisi moinen höpölinkki ja äkäseen. Sinä tuskin edes tiedät mitä rasismi on.
Tuon tekopirteän linkin lähettäminen joka palstalle ei ainakaan poista rasismia, tekee vain kiukkuiseksi kuten muukin massa postitus.
taitaa bidralia harmittaa kun ihmiset näkevät kuinka typeriä hänen hengenheimlaisensa ovat...
Vihataako sinä tuota perhettä jostakin syystä? Siksikö että he eivät halua parinvaoihtoa? Vai siksikö että he viihtyvät tummaihoisten kannssa? Kerro muillekkin mikai VIHAAT?!
"En vihaa ketään jne..." ja "poistakaa tuo linkki äkkiä"... ja tumma ihoisilla on "taka-ajatuksia"
... jutuistasi paistaa selvästi läpi ROTUVIHA
"umpihyysäritkö minun hengen heimolaisiani?"
Tuossa juuri osoitat että VIHAAT perhettä koska heillä on tumma-ihoisia ystäviä.
muistaakseni bidral tuohtui siitä että ko. pariskunta ei ollutkaan parinvaihtaja...
Olenko minä ainoa, jolle ei ole ihmeellistä, että on vaalea pari, joka pelaa tummien kanssa sanapeliä? Mitä sitä hehkuttamaan? Tuollainen mielestäni lisää vain rasismia. Erittäin mukavaa, jos ovat kaikki ystäviä keskenään eikä kukaan tee pahaa toiselle mutta pakkoko tätä samaista linkkiä on käyttää täällä osoituksena jostain ihanne suvaitsevaisuudesta.
Ihanne tilassa ollaan ehkä sitten kun tällainen pari ei ihmetytä niin paljon, että pitää tämä linkki laittaa joka keskusteluun;D
Aiemmin vastasin vain erään henkilön väittämään mahdollisesta parinvaihdosta. Varsin mukavaa, jos tähän kuvioon ei liity seksuaalista latausta, sillä pariskunta, joka pitää tummista ihmisistä, on jo naimisissa, enkä toki soisi, että naiselle/miehelle tulisi houkutus kokeilla jotain ystävistään (ihan vain avio-onnen säilymistä ajatellen kun kaikki eivät tykkää vieraisiin pöytiin vilkuilemisesta;D).
höpselö;D
En tarkoittanut, että tumma ihoisilla olisi taka-ajatuksia vaan että itselleni tulee outona sivuajatuksena mieleen, että: "Mitähän himputin merkillistä on parissa, joka pelaa tummempien ihmisten kanssa sanapeliä?"
Enkä todellakaan vihaa ketään, minulla ei myöskään tietääkseni ole vihamiehiä.
Jos olisin seriffi voisin poistaa tuon linkin tai siirtää sen rasismi-palstalle... Et ole ihan kopioinut noita sitaatti-väittämiä ainakaan minun kirjoittamasta tekstistä, tai ainakin kärjistit ihan väärään suuntaan.
Parempi puhua vain ennakkoluuloista, mistään vihasta ei ole kyse:D
Ihme porukkaa taas liikkeellä, minäkin jopa...
olit kyllä aikaisemmassa viestissä sitä mieltä että tumma-ihoisilla olisi "taka-ajatuksia". taidat perua puheitasi.... mutta kyllä luulen että SINÄ VIHAAT noita tumma-ihoisia...
Tunnusta että olet rasisti! (Rasismi = rodut eivät ole yhtä kauniita).
Eihän siinä ole mitään ihmeellistä jos viihtyvät yhdessä. Ehkäpä juuri siksi kukaan muu ei ole tuohtunut kyseessä olevasta linkistä koska se ei herätä mitään tunteita.... paitsi sinulla... Oletko sinä rasisti vai miksi tuohdut tuosta linkistä?
Vähän sama jos jossain Etelä-Afrikassa näytettäis jotain Uuno Turhapuroa ja kyseltäis, että "No, ettekö pidä Suomalaisista miehistä?"
very funny... meni jo...
Osaatko sinä arvata sanan jota Johny ei arvaa?
Suomalaisessa versiossa ei tarvitse näyttää edes uuno-turhapuroa kun ihmiset on peloteltu vastaamaan "oikein".
Jos tuo on sinun versiosi rasismista, niin hohhoi;D Mitä tämä on taas? Voisko olla ihan vaan puolueeton tässä rasistit vs. hyysärit kamppailussa? (sille kamppailulle on muutenkin toinen palsta). Johny-boy muuten virnuilee aika pervosti tuossa, onko sen toteaminen rasismia?
Ovat kaikki ihmiset ja kaikki rodut yhtä kauniitta ja virheettömiä?
Vastaa, jos uskallat... mutta aikaisemmat vastauksesi lukeneen luulen että selittelysi ovat turhia
Kultainen keskitie = Olet vain vähän rasisti?
PS.
Johny hymyilee ja toisten ilmeiden arvostelu ei ole rakentavaa. Johny on kyllä ilmaissut sivullaan ettei ole rasisti. Sillä sipuli.
Ok, tämä on vähän paisunut turhan isoksi... Sanotaanko näin, että jos julistaisin itseni kunnon rasistiksi saisin aika naurut niin todellisessa elämässäni kuin myös tällä palstalla (eikä se siis olisi tottakaan). Jos taas pitäisin ja ihailisin estottomasti kaikkea erilaista ja toivottaisin kaikki maahan tahtovat ilman mitään tarkistusta Suomeen olisin ainakin omasta mielestäni aika, noo, bimbo.
En tiedä miksi kukaan muu ei ottanut kantaa ko. linkkiin ehkä minä vain halusin vastata aikani kuluksi tai ei ollut muuta keskustelua ja ajattelin kun tähän vastaa niin saa taas keskustelua aikaan (sinänsä ei ole yleinen päätavoite vain keskustelun herättäminen, vaikka toki näitä on mukavampi seurata kun on vilkasta tämä kirjoittelu)
vastauksia samaan tekstiin muilta palstoilta:
Parisuhde-palsta (nyt tasa-arvo voisi vastata miksi tänne on laittanut tämän)
"Anteeks mut musta toi sun linkkis vois olla suunnattu ehkä natsiperheen orvoksi jääneille lapsille tai jotain. Mulla on tummaihoisia kavereita muttemme silti näytä noin innostuneelta kokoajan pelatessamme vaikka dictionarya, haha. Ja sä oot vissiin vähän erehtynyt forumista...."
"Aivan mahtava sivusto! Muistuttaa jossain määrin "The royal tit watching society" -kotisivuja, jotka ikävä kyllä taitavat olla jo poistuneet netistä."
(miksi muuten poistuivat?)
Muut vastaukset olivat lähinnä puskahuutelijoilta
Muita palstoja joilla on sama linkki:
uskonvapaus, nettideittailu, parisuhde, lomaromanssit (muita?)
"Ok, tämä on vähän paisunut turhan isoksi... Sanotaanko näin, että jos julistaisin itseni kunnon rasistiksi saisin aika naurut niin todellisessa elämässäni kuin myös tällä palstalla"
Tämäkö on syy sille että et uskalla olla rasisti?
Riippuu rodun edustajasta. Kaikissa "roduissa" on kauniita ja vähemmän kauniita. Kyse ei ole ulkoisista seikoista vaan sisäisistä ennakkoluuloista
(joita minullakin on ja näyttää olevan sinullakin rasisteja kohtaan, vihaatko sinä rasisteja?).
Minulla on ystävänä kenialainen nainen ja hän ei nyt ainakaan jaksaisi uskoa, että minä olisin rasisti:D (ja edelleen vain suomalaiset/ valkoiset eivät vain ole rasisteja vaan rotuennakkoluuloja löytyy ihan kaikista kansalaisuuksista).
Olen kysynyt ihan mielen kiinnosta ulkomaalaisilta tovereiltani ovatko he kokeneet rasismia Suomessa.
Aika harva on kokenut muuta kuin, että joskus virastossa ovat epäystävällisiä ( kyllä ovat suomalaisillekin olleet) ja kaupassa vahditaan tarkemmin ja joku humalainen on huudellut perään (hui, kun on rasistista;D)
"Kaikissa "roduissa" on kauniita ja vähemmän kauniita."
Et siis usko "tasa-arvoon"? Tasa-arvohan opettaa että ihmiset ovat erilaisia, mutta yhtä kauniita.
Jos uskot että toiset ovat synnynäisesti kauniimpia kuin toiset niin et ainakaan ole tasa-arvon kannattaja.
Arvasin tuon kysymyksen, taidat olla ammatiltasi Iltasanomien toimittaja;D
Eiköhän tuo kerro lähinnä siitä ettei omassa ajatusmaailmassani ja muiden tuttavieni maailmassa oikein ole edes mahdollista, että minä olisin rasisti. Minä olen vain minä, määrittelen ihmiset ensisijaisesti heidän tekojensa mukaan (en hyväksy rikoksia tekipä niitä tumma/vaalea).
Ulkonäöllä on toki merkitystä esim. tilanteessa jolloin vastaan tulijalta pitäisi kysyä neuvoa. Itse valitsisin suomalaisen, koska meillä on yhteinen kieli (ulkomailla sitten ulkomaalaisen, koska suomalaista tuskin löytyy) ihmisen, jolta kysyisin pitäisi olla huolettoman ja ystävällisen näköinen (tämän sitten omat sisäisetmetodit määrittelevät itsekullakin
) Tällöin ulkonäöllä on siis väliä, muunlaisessa tutustumisessa se on yleensä toisarvoinen seikka samoin kuin puhekumppanin rotu tai väri.
Mitä ihmettä kauneudella on tämän asian kanssa tekemistä?
Kaikissa roduissa on kauniita ja tavallisia, naisia ja miehiä, nopeita ja hitaita, sairaita ja terveitä. Tasa-arvon kannattaja varmasti näkee ihmisten erilaisuuden, mutta kokee, että jokainen ansaitsee samat ihmisoikeudet.
"Eiköhän tuo kerro lähinnä siitä ettei omassa ajatusmaailmassani ja muiden tuttavieni maailmassa oikein ole edes mahdollista, että minä olisin rasisti."
Etteivät vaan "ystäväsi" naura sinulle selkäsi takana?
Ja sinä kun luulet ystäviesi kanssa olevasi todella älykäs.
Pitää varmasti lopettaa joo... epämiellyttäviä kysymyksiä ja vastauksesi muuttuu joka kerta kun et uskalla myöntää etkä ajatella etkä sanoa, mutta monet muut uskaltavat (ainakin omissa ajatuksissaan).
tasa-arvon kannattaja väittää että kaikki ovat erilaisia mutta silti yhtä kauniita.
Rasisti sensijaan opettavat että kaikki ihmiset ovat eriarvoisia (toiset rumempia kuin toiset), mutta heillä tulee olla samat oikeudet
Tosi hyvä läppä! Vitsi kun sä oot hyvä uuno :D
Uuno mikä Uuno, mutta bidralille tuli aika kova kiire yhtääkkiä ja näihinhän hän ei edes "ehtinyt" vastata... alkoi juttu näet paisumaan ja mopo karkasi uunon käsistä
Kello on aika paljon ja katsos ihmisillä voi tähän aikaan olla pikkasen muutakin tekemistä. Kuten minulla zz zz
(On kyllä aika hölmöä vääntää Bidralista rasistia... Vähän niinkuin väittäisin sinua kirjoitustaidottomaksi.)
Antaa bidralin laulaa omat laulunsa.. Sekaantuja voi mennä varmaan kaikkien muidenkin mielestä nukkumaan...
"Minulla on ystävänä kenialainen nainen ja hän ei nyt ainakaan jaksaisi uskoa, että minä olisin rasisti:D "
Voisit ehkä kirjoittaa Sallylle ja Johnylle koska Johnny on ilmeisesti sanonut juuri samaa:
Testimonials of friends:
Johnny always says: "I'm not racist; one of my best friends is Black!" I think he might mean me!
Hauska yhteensattuma. Mutta et ole kyllä tässä keskustelussa osoittanut että olisit aidon tasa-arvon (=kaikki erilaisia, mutta yhtä kauniita) kannattaja. Se voi viitata piilevään rasismiin.
Voisitko postittaa tänne kenialaisen ystäväsi lausunnon, että tietäsimme onko sinulla edes mitään kenialaista ystävää? Saatat silti olla piilevä rasisti, mikä on suurempi rikos kuin avoin rasismi.
Eihän se Bidralin puolisokaan ihan arjalainen taida olla, joten aika höpöjä taas puhut...
Piti lopettaa ihan sen taki,a että mies halusi koneelle, muuten olisin varmaan jaksanut tauotta höpistä kanssasi;D
siis ne ulkomaalaiset ystävät nauravat? Mitä tässä nyt ajetaan takaa... Pitää siis hyväksyä kaikki (ympärileikkauksetkin ja kunniamurhat ja vapaamuutto) ettei vain saa rasistinleimaa niskaansa kumma homma;D
Bidral ja miehensä tuskin soveltavat tasa-arvo oppiaan lapsiinsa, vaan jos niille vaan saadaan niin yritetään saada valkoinen puoliso (afrikkalien todennäköisesti viimeinen vaihtoehto).
Päinvastoin kuin luullaan, monikulttuuriset perheet ovat usein peitetyn rasismin kannattajia ja KADEHTIVAT valkoisia.
Mutta nyt ymmärrämmekin Bidralin anti-rasismin todellisen syyn: lastensa etujen ja rotu-mahdollisuuksien varmistelu. Ei ihmekkään että bidralin ajatuksista paljastui etteivät kaikki olekkaan yhtö kauniita...
Minulla on myös ulkomaalainen mies ja muita ulkomaalaisia tuttuja ja ystäviä, en koe mitenkään rasistien ideologiaa omakseni, saati sitten halua, että KAIKKI tarjokkaat tulisivat Suomeen ilman tarkistusta, jos tämä tekee minusta rasistin sinun aatemaailmasi mukaan, niin minkäs minä sille voin;D
Ei minullakaan ole mitään mustia vastaan! Mielestäni jokaisella pitäisi olla niitä kotona vähintään kaksi!
Moi amis. Jutuistasi huomaa, että olet mutamiehen polkema.
Ps. Vastaantulija kirjoitetaan yhteen.
Oletpa sinä tarkkanäköinen;D Etpä kyllä itsekään tuolla kommentilla pääse loistamaan, jos sitä yritit.
PS: Tiedän, mutta tuli kiire mennä kun mutamies halusi koneelle ja tämä on kuitenkin hänen kone, että olisi härskiä antaa odottaa kauan. Siksi jäi tarkistamatta enkä muutenkaan jaksa kiinnittää huomiota virheisiin, kun ei tästä kirjoittamisesta minulle makseta (muuten olisin aika rikas).
en viitti katto linkkeja, mut sulle Pellehermanni: ketään toista ei tarvitse kunnioittaa kulttuurinsa, tai värin perustella, ja silti voi olla olematta rasisti.
Kunnioitus tulee ansaita kun on maahanmuuttajasta kyse, ja sitten aletaan keskustella faktapohjalta.
Huonokäytöksistä alkuperäiskansaakaan en kunnioita, ja koska en ole rasisti, en kunniota sellaista käytöstä harjoittavia muitakaan kansalaisuuksia.
Yltiödorkana olet tietenkin erimieltä.
Miten niin alkuperäiskansoilla ei ole koulutusta? Kyllä sä nyt elät muinaismuistoissa. Vaikka kuuluiskin johonkin alkuperäiskansaan, eivät hekään kaikki elä "vanhassa ajassa". Sinun ajatuksesi kyllä tuntuu aika luutuneelta. Ihan kuin 1800-luvun antropologien jutut:)
Mutamies? Rakennusmies,maajussi,imppari,isokulli?
Joku noista vai?
Tottakai kannattaa syyttää rasismista sillä vaikka se ei vaikuttaisi päätökseen, se voi vaikuttaa mielialaan ja muihin päätöksiin jotka tehdään myöhemmin.... siitä saa rahaa ja etuisuuksia ja siksi kannataa syyttää rasismista.
Ootteko ajatellu, että jos sitä rasismia ei ylipäänsä olisi esillä yhteiskunnassa, niin siitä syyttämistä olisi huomattavsti vaikeampi käyttää hyväkseen...
tuo onkin hyvä peruste... tuo n niin hyvä peruste... että käytänpä sitä ensi kerralla.... vaikka se kyllä kertoo sinusta enemmän kuin yhteiskunnasta
Perättömän rasistiksi nimittelyn pitäisi olla rangaistava teko. Valitettavasti on kuitenkin niin, että suomalaisia saa haukkua ja nimitellä loukkaavasti ihan miksi tahansa ja milloin tahansa, eikä sellaisesta kannata edes valittaa.
Piilorasismin todistaminen samoin kuin kaikenlaisen kiusaamisen todistaminen on hyvin vaikeaa. Tekijät ovat yleensä hyvin taitavia ja teot hienovaraisia. Ne tuntee vain se johon ne kohdistuu.
Jos koet, että sinua syyttä haukutaan, vaadi haukkujalta perustelut. Eikö kantti kestä puolustaa omaa näkemystä? Jos et ole esittänyt rasistista mielipidettä, ei sinulla pitäisi olla mitään pelättävää. Anna palaa samalla mitällä tai ole sitten tosiaan hiljaa. Suomalaisilla kuten ei kenelläkään muullakaan ole mitään velvoitetta ottaa vastaan aiheettomia haukkumisia. Jos niitä tulee, saa ne myös laittaa sanojan älyttömyyden piikkiin ja jättää omaan arvoonsa.
Jos teet päätöksen rankimmalla mahdollisella lain sallimalla tavalla mokuparille ja paljon lievemmällä otteella muille, niin kyllä sinussa silloin elää pieni rasisti ja syytökset osuvat ihan oikeaan. Minun työpaikallani muutama kolleega tekee juuri niin, periaatteessa lain mukaan, mutta eri perustein kuitenkin. Oletko sinä yksi heistä?
oikeeseen osuit arvaamaan ;)
tekee töitä, mutta ei näköjään. Keskustelupalstoillahan noi päivystää. Ihmekös kaikki viranomaisten toiminta on niin s....n hidasta.
teet rikosilmoituksen joka kerta asiasta niin loppuu se kaakatus.
Laki ja lain luku ovat kuin ystävät ja suku. Väittää joku viisas, en nyt muista kuka. Omat kokemukseni ovat samansuuntaisia. Vaikka toimiikin lain mukaan, sitä voi soveltaa monella tapaa. Aina olis hyvä miettiä tuliko se saatu palaute sittenkään ihan turhasta. Vaikka toimiikin oikein, voisi kenties kuitenkin toimia toisinkin, asiakkaan kannalta kenties paremmalla tavalla. Vai väitätkö muuta?